Ensimmäinen alkaneen valtuustokauden Espoon kaupunginvaltuuston kokous oli tänään. Puhuin murrosikäisten vanhempien tukemisesta käsittelevän valtuustoaloitteen kohdalla. Aiheesta tuli pitkä keskustelu ja alla puheenvuoroni pääpiirteissään.
Myöhemmissä puheenvuoroissani korostin muun muassa sitä, että me emme voi valtuustossa keskittyä puhumaan asioista vain talous edellä. Totta kai talous antaa kaikelle reunaehdot ja kaikki julkinen raha tulee pyrkiä käyttämään mahdollisimman kustannustehokkaasti, mutta meidän tulee aina puhua myös laadusta ja vaikuttavuuden maksimoinnista. Mahdollisimman paljon tai tietyllä tavalla toteutettuja asiakaskäyntejä ei automaattisesti tarkoita sitä, että palvelu on tuotettu mahdollisimman hyvin. Palvelu tulee toteuttaa niin, että siitä on suurin hyöty suhteessa käytettyyn rahaan. Monipuolisempi palveluvalikoima / enemmän käyntejä per asiakas voi tuottaa sekä inhimillisesti että taloudellisesti parempia tuloksia. Keskustelu valtuustossa jumittui siis loppua kohti merkillisesti kustannustehokkuuteen ja erinäisiin karsimispyrkimyksiin, vaikka alkuperäisessä aloitteessa oli erinomainen kehittämisen henki.
Myös lautakunta-, jaosto- ja kehitysohjelmapaikat päätettiin tässä kokouksessa. Noora Koponen ja minä jaamme puoliksi Hyvinvoiva Espoo -kehitysohjelman varapuheenjohtajuuden. Noora toimii tässä tehtävässä valtuustokauden ensimmäiset kaksi vuotta ja minä jälkimmäiset kaksi. Olen hyvin iloinen tästä tehtävästä, jossa pystyn varmasti hyödyntämään aiempaa kokemustani opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa sekä sosiaali- ja terveyslautakunnassa.
”Hyvä puheenjohtaja ja valtuusto,
tämän aloitteen valmistelijoille kiitos perusteellisesta vastauksesta.
Kommentoin tässä muutamaa kohtaa.
Vastauksessa kerrotaan, että yleistä vanhempainryhmätoimintaa murrosikää lähestyvien lasten vanhemmille on ollut viime vuosina vaikea järjestää, koska ryhmiin ei ole löytynyt riittävästi osallistujia. Sen sijaan on mietitty kohdistetumpaa toimintaa esimerkiksi koulua käymättömien lasten vanhemmille. Tämä on mielestäni ehdottomasti järkevämpää. Vertaistukiryhmä vaatii toimiakseen riittävän vertaisuuden kokemuksen ja murrosikäisten lasten vanhemmuus ei välttämättä vielä tällainen ole. Sen sijaan lapsen koulunkäynnin haasteet, neuropsykiatriset tai mielenterveyden ongelmat ovat jo tilanne, jossa vanhempi hyötyy mahdollisuudesta jakaa tunteita ja kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa.
Ajattelen ylipäätänsä niin, että meillä tulee olla sekä universaalimmin psykoedukaatioon pohjaavaa toimintaa että kohdistettuja palveluja. Kaikille vanhemmille on hyvä viestiä esimerkiksi siitä, että perheen lämmin ja avoin vuorovaikutus ehkäisee monia ongelmia ja autoritäärinen kasvatus taas tuottaa niitä. Tämän tulee ajoittua jo pikkulapsivaiheeseen. Suomalainen kasvatustraditio on ollut voimakkaasti lapsen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta korostava. Vanhemmille on vasta viime vuosikymmeninä alettu antaa enemmän eväitä lapsen tunnesäätelyn ja tunteiden käsittelyn tukemiseen vaikeiden asioiden ja tunteiden torjumisen sijaan.
Aloitevastauksessa kerrotun kaltaisesti on ollut erittäin hyvä, että perheneuvolan ikäraja on nostettu 13-ikävuodesta 18-ikävuoteen. Aiempi käytäntö eli palvelun rajaaminen 13-vuotiaille on jo aiemmin tuntunut järjettömältä. Teini-ikäisten palveluissa on ylipäätänsä haasteita, esimerkiksi siirtyminen lastenpsykiatrialta nuorisopsykiatrian piiriin voi aiheuttaa vaikeuksia palveluiden saatavuudessa. Samaan aikaan juuri murrosikä on kriittistä aikaa erilaisten mielenterveyden häiriöiden puhkeamisessa. Esimerkiksi syömishäiriö tai nuoren koulua käymättömyys voi haastaa koko perheen vuorovaikutusta ja jaksamista. Tämän takia on erittäin tärkeää, että perheneuvola on tuossa iässä saatavilla. Jaan myös Saramäen huolen resursseista.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että nuorten ja perheiden jaksamista tuetaan myös toiminnoilla ja palveluilla, jotka eivät ole varsinaisesti vanhemmille suunnattu. Opetuksen ja koulu- ja opiskeluhuollon hyvä resursointi on myös hyvin tärkeää. Myös neuropsykiatrisista haasteista kärsivien lasten ja perheiden tukipalveluita sekä oppimisympäristöjä tulisi kehittää. Kaiken kaikkiaan perheiden hyvinvointia tuetaan sekä universaaleilla, laajasti väestöön suunnatuilla keinoilla että kohdistetuilla erityispalveluilla.
Kannatan valtuutettu Hyrkön toivomuksia.”
