Ehkäisevän perhetyön ja lastensuojelun määrärahat turvattava

Mielipidekirjoitus Länsiväylä 21.5.2014

Lastensuojeluasiat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kun
sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkistivat 14.5.
Suomen ensimmäiset lastensuojelun laatusuositukset.

Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti kaikkialla
Suomessa. Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on sekä inhimillisesti tärkeää,
että kustannustehokasta. Yhden huostaan otetun lapsen laitossijoitus
maksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Samalla rahalla saa yli seitsemän
vuotta intensiivistä perhetyötä.

Myös Espoossa lastensuojelun kasvaviin kustannuksiin ja oikea-aikaiseen
palveluiden saatavuuteen on kiinnitetty huomiota. Tarkastuslautakunta
totesi arvioidessaan kaupungin vuoden 2013 toimintaa, että
lastensuojelussa on entistä vahvemmin keskityttävä ehkäisevään
lastensuojeluun ja varhaiseen puuttumiseen. Myös me vihreät olemme
korostaneet ennaltaehkäisyn tärkeyttä niin budjettineuvotteluissa kuin
sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Olemme tyytyväisiä siihen, että tarkastuslautakunnan havaintoon on
tartuttu. Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa yhdeksi
tavoitteeksi on otettu lasten ja perheiden auttaminen mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa ja lähellä lapsen kasvuympäristöä. Tähän työhön on
varmistettava myös riittävät resurssit.

Espoossa tehdään jo ansiokasta kehittämistyötä lasten ja perheiden
palveluissa kiitos asiansa osaavien ja työhönsä paneutuvien
virkamiesten. Työn kokonaisvaltaisuutta on parannettu kartoittamalla
lasten tilanne myös silloin, kun aikuiset hakevat apua. Työtä tehdään
moniammatillisesti ja yhteistyötä tiivistetään edelleen kolmannen
sektorin toimijoiden kanssa. Intensiivisempää tukea tarjotaan niille
perheille, joilla on eniten tuen tarvetta. Perhetyöhön kehitetään
jatkuvasti uudenlaisia toimintamuotoja, myös sähköisiä palveluja.
Erityisen tärkeää on, että perhetyötä laajennetaan koskemaan myös
kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään.

Varsinaisen lastensuojelu- ja perhetyön lisäksi lasten hyvinvoinnin
kannalta olennaisia ovat hyvät peruspalvelut, toimiva terveydenhuolto
sekä laadukas opetus ja varhaiskasvatus. Myös onnistuminen
maahanmuuttajien kotouttamisessa, työllisyyden edistämisessä ja päihde-
ja mielenterveyskuntoutuksessa vaikuttaa lapsiin.

On hyvä, että Espoossa lasten ja perheiden ongelmia on lähdetty
määrätietoisesti ratkomaan lisäämällä ennaltaehkäisevää perhetyötä. Tätä
työtä ei pidä vaarantaa säästöjen nimissä. Päin vastoin pitkällä
tähtäimellä on järkevää kohdistaa laitoshoidosta saatavat säästöt
ennaltaehkäisyyn ja näin mahdollistaa yhä useamman perheen auttaminen
silloin, kun ongelmat ovat vielä helpommin ratkaistavissa. Tiukalla
rekrytointikiellolla ei pidä vaikeuttaa inhimillisesti tärkeitä ja
taloudellisestikin järkeviä panostuksia ennaltaehkäisevään työhön.

Espoossa tehdään jo nyt lastensuojelutyötä kuuteen suurimpaan kaupunkiin
nähden edullisesti. Ei rankaista hyvästä työstä, vaan kannustetaan
lastensuojelussa ja perhetyössä työskenteleviä edelleen kehittämään
työtään espoolaislasten ja perheiden parhaaksi.

Tiina Elo, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Inka Hopsu, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Teemu Hokkanen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Pinja Nieminen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Vihreät

Vanhusten ulkoilusta ympärivuorokautisessa hoidossa

Meillä on huomenna sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsittelyssä muun muassa vanhusten palvelujen yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen valvontaraportti vuodelta 2013.

Pääosin asiat ovat oikein hyvin. Muutamia yksittäisiä asioita jäin miettimään ja yksi niistä on vanhusten ulkoilu. (Ulkoiluksi lasketaan jo oleskelu parvekkeella.) 30 prosenttia vanhuksista ei ulkoillut ollenkaan huhtikuussa. 10 prosenttia ei lainkaan edes heinäkuussa.
Raportissa sanotaan, että kaikki vanhukset eivät edes halua ulkoilla.

Varmasti ympärivuorokautisessa hoidossa on vanhuksia, jotka eivät jaksa enää ulkoilla lainkaan. Mutta missä määrin ulkoilu jää väliin osalta vanhuksista siksi, että he eivät ikään kuin kehtaa vaivata ketään viemään itseään ulos tai ovat sillä tavalla masentuneita ja väsyneitä, että oikeasti ulkoilu tekisi heille hyvää, mutta masentuneisuus estää heitä sitä käytännössä toivomasta.

Vaikea uskoa, että kovin moni missään elämäntilanteessa tai olosuhteissa haluaisi oikeasti olla pelkästään sisällä kuukaudesta toiseen olipa kunto mikä hyvänsä.

Onko jollain kokemuksia tai näkemyksiä aiheesta?

Puolarmetsän terveysaseman ulkoistaminen sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Käsittelemme Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi keskiviikkona esitystä Puolarmetsän terveysaseman ulkoistamisesta. Tässä ajatuksia puolesta ja vastaan.

Ulkoistamispäätöstä puoltavat asiat:

Hankala henkilöstötilanne. Vuokralääkärien käyttö tulee hyvin kalliiksi. Pitkät potilasjonot.
Ulkoistamalla asiat saadaan kerralla kuntoon. Nykyiset lääkärit ja hoitajat sijoitetaan muille asemille (ensisijaisesti Matinkylään), tilanne paranee laajemmassa mittakaavassa.

Ulkoistamisen huonot puolet:

Ulkoistaminen ei ole ollut yleensä mikään taikasana Suomen mittakaavassa. Myöhemmin hinnat ovat nousseet ja palvelun laatuunkaan ei aina ole oltu tyytyväisiä.
Kyse on samasta työstä ja samoista potilaista. Julkisen pitäisi pystyä samaan kuin yksityisen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio ei nykyisellään onnistu, jos asemaa pyörittää yksityinen toimija.

Ulkoistaminen voi lisätä epävarmuutta lääkäreissä ja hoitohenkilökunnassa: kannattaako Espooseen tulla töihin? Voidaanko oma työpaikka ulkoistaa seuraavaksi? Juuri rekrytointi on ollut ongelma.

Ulkoistaminen ja sen hallinta vie terveyspalveluiden johdon työaikaa. Tämä aika olisi parempi käyttää oman terveysasematoiminnan (julkisen puolen) kehittämiseen.

Omaa kehitystyötä on joka tapauksessa pakko tehdä. Meidän pitää pystyä kehittämään julkisen puolen toimintaa. Kun on järjestämisvastuuta, on myös oltava osaamista.

Jos haluamme pitää terveyspalvelut kaikkien suomalaisten ulottuvilla, meidän on puolustettava julkista palveluntuotantoa, jossa varallisuus ei ole hoidon saamisen tae.

Osa yksityisistä terveyspalveluiden tuottajista harrastaa kyseenalaista verosuunnittelua. Tämä voidaan tosin tietenkin kiertää panostamalla palveluntuottajan valinnassa yhteiskuntavastuukysymyksiin. Kun toimitaan Suomessa, verot pitää maksaa Suomeen.

Nykytilan säilymisen ongelmat:

Pitkät jonot ja vuokralääkärien takia silti suuret menot, asiakkaat eivät saa hoitoa. Terveysongelmat pahenevat. Asukkaiden on saatava terveyspalvelunsa kohtuullisessa ajassa.

Espoon Keskuksen malli?:

Eräs poliittinen ryhmä ehdottaa todennäköisesti Espoon Keskuksen mallin käyttöönottoa alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että alueelle perustettaisiin yksi kokonaan uusi terveysasema, jota pyörittäisi yksityinen toimija ja jolle annettaisiin hoidettavaksi tietty osa väestöstä (tietyillä postinumeroalueilla asuvat). Espoon Keskuksen kohdalla kannatin tätä. Kyseessä oli laajempi kehittämiskokonaisuus, jossa Samarian terveysasemalle palkattiin ammattijohtaja ja siitä tehtiin hoitajavetoinen. Tämä vaatii kuitenkin rahallista lisäpanostusta ja nykyinen taloustilanne on hankala. Jos työllisyys ei kohene eli verotulot vain vähenevät, mutta menot kasvavat samaan aikaan, terveyspalveluihin kohdistuu entistä kovempia säästöpaineita. En näe perusteita sille, miksi Puolarmetsä-Suurpelto -alueelle pitäisi saada toinen terveysasema. Nämä rahat olisivat myös muualta pois väistämättä.

Pohdin edelleen omaa kantaani Puolarmetsäkysymykseen. Haluan muun muassa lisää tietoa aseman tämänhetkisestä tilanteesta (asema oli pitkään ilman omaa esimiestä, mutta nyt siellä on ollut 2kk oma apulaisylilääkäri) sekä lisää vertailutietoa Espoontorin ja verrokkiasema Kivenlahden luvuista.

Laajemmassa mittakaavassa suhtaudun joka tapauksessa kriittisesti terveyspalveluiden ulkoistamiseen. On kuitenkin tilanteita ja poikkeustapauksia, jossa yksittäisen aseman ulkoistaminen saattaa olla sillä hetkellä paras ratkaisu. Tärkeintä olisi nyt saada aikaan sellainen tilanne, jossa Espoossa omaa terveyskeskustoimintaa varmuudella kehitetään aktiivisesti. Huonoin vaihtoehto on luoda ulkoistusautomaatti, jossa jonkin aseman toiminta saa kurjistua ja sitten sitä lopulta esitetään ulkoistettavaksi. Olen tämän takia viritellyt lautakunnassa keskustelua sellaisesta kirjauksesta, jossa Puolarmetsä ulkoistettaisiin, mutta lähivuosina uusia ulkoistuksia ei suunniteltaisi. Meidän pitää myös kyetä antamaan lääkäreille ja hoitohenkilöstölle työrauha ja mahdollistaa pitkän tähtäimen kehittäminen.

Vammaispalveluiden asiakasmaksuista

HS kirjoitti tänään vammaisten asiakaspalvelumaksuista. Toin jo sosiaali-ja terveyslautakunnan edelliseen kokoukseen esityksen, jossa uusia maksuja ei olisi otettu käyttöön ja nykyisissä maksukorotukset olisivat korkeintaan indeksikorotusten suuruisia. Keskustelun aikana palautukseni muuttui pöytäämiseksi. Nyt asiaa käsitellään uudemman kerran keskiviikon lautakunnan kokouksessa.

Aion uusia esitykseni. Tästä linkistä lisätietoa näkemyksistäni.

EDIT 23.1.2014 Tässä esityksestäni ja lautakunnan 22.1.2014 kokouksen päätöksestä.

Valtuustopuheeni vanhusten palveluista budjettikokouksessa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Ennen valtuuston budjettineuvotteluja me vihreät kokoonnuimme valitsemaan omat tavoitteemme. Vanhusten kotihoidontuen ja omaishoidon lisäresursointi valikoitui yhdeksi tärkeimmistä niistä. Olen iloinen siitä, että tämän tavoitteen merkitys jaettiin myös muissa ryhmissä ja vanhusten kotihoidon tukeen ja omaishoitoon onkin luvassa lisää varoja. Ehdoton enemmistö espoolaisista vanhuksista asuu kotona, kotihoitoon on siis panostettava.

Olen kuitenkin aavistuksen huolissani siitä, että hallituksen rakennepaketin seurauksena laitospaikkoja vähennetään. Vaikka luonnollisesti vanhukset haluavat asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, niin näen hallituksen päätöksessä myös riskejä. Meidän on huolehdittava siitä, että esimerkiksi ympärivuorokautisia hoivakoteja on jatkossakin niille, jotka eivät pysty enää asumaan kotona.

Kun kotona asumiseen kuitenkin pyritään entistä useammin ja laajassa mittakaavassa, siihen on sijoitettava riittävästi voimavaroja. Juuri siksi päätöksemme lisätä resursseja on niin tärkeä. Ennen kuin laitoshoitoa vähennetään, on kotihoitoa vahvistettava. Helsingin Sanomissa kerrottiin tänään Lappeenrannan kotiutustiimistä. On erinomaista, että myös Espoossa on jo oma kotiutustiimi. Tavoitteena on oltava, että Espoo on yleisesti kotihoidon kehittämisen ykköskuntia.

Omaishoitajien jaksamiseen, vanhusten yksinäisyyden ehkäisyyn ja muistisairaisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kuten myös kotihoidon työntekijöiden jaksamiseen ja työn sisältöön. Työntekijät tarvitsevat riittävästi aikaa vanhusta kohden. Ja sitten kun kotona asuminen ei enää onnistu, vanhukselle on löydyttävä muu kodinomainen asumispaikka.

Vanhustenhoidossa on kyse inhimillisten olosuhteiden ja hyvän elämän takaamisesta heille, jotka ovat toisten avusta riippuvaisia. Emme saa kovienkaan säästöpaineiden aikana unohtaa tätä.

Oman toiminnan kehittäminen oltava terveysasemapalveluiden perusta

Helsingin Sanomat ja Länsiväylä kertoivat Espoon sosiaali- ja terveyslautakuntaan 13.11 tulevasta esityksestä. Jos esitys menee läpi, niin jatkossa Espoossa ulkoistetaan lisää terveysasemia. Tällä hetkellä menossa on kolmevuotinen kokeilu, jossa verrataan Kivenlahden nettobudjetoitua, kunnallista asemaa ja yksityisen toimijan (Mediverkko) ylläpitämää asemaa Espoontorilla.

Edellä mainituissa lehtijutuissa kerrotaan Mediverkon asemasta saatujen hyvien kokemusten olevan laajempien ulkoistamissuunnitelmien taustalla.

Mediverkon asema on toiminut nyt 5 kuukautta. Kokemukset tältä ajalta ovat positiivisia ja se on hieno juttu. Viiden kuukauden perusteella Mediverkko selvästi osaa hommansa.

Mutta onko meillä oikeasti tarpeeksi tietoa siitä, kannattaako tältä pohjalta lähteä tekemään varsin massiivia muutoksia? Kun terveysasema on kertaalleen ulkoistettu, sitä ei aivan helposti oteta takaisin omaksi toiminnaksi.

Kokeilun piti kestää kolme vuotta ja sen jälkeen piti tehdä päätöksiä. Se on kestänyt nyt 5 kuukautta. Kokeiluun piti kuulua Itä-Suomen yliopiston tekemä tutkimus. En ole vielä kuullut tästä tutkimuksesta yhtä ainutta sanaa.

Lehtijutuissa terveyspalvelujohtaja sanoo, että Mediverkon hyvien tulosten taustalla ovat kokeneet lääkärit. Tämä ei kerro siitä, kumpi on tehokkaampaa, yksityinen vai julkinen. Tämä kertoo siitä, että terveysasema toimii hyvin, kun siellä on kokeneita lääkäreitä.

Ei ole mitenkään selvää, että yksityiset toimijat saavat houkuteltuaan palkkalistoilleen kokeneita lääkäreitä. Osa vuokralääkäripalveluiden kustannuksista on ollut seurausta siitä, että vuokralääkärit ovat usein olleet nuoria ja kokemattomia lääkäreitä, jotka luonnollisesti tekevät enemmän lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Näiden lähetteiden kustannukset näkyvät tänä vuonnakin Espoon maksamissa erikoissairaanhoidon kuluissa HUS:lle. Mediverkon asemalla on nyt ollut selvästi kokeneempia lääkäreitä kuin Kivenlahden vertailuasemalla ja se näkyy tuloksissa. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, tulisiko näin tapahtumaan jos terveysasemia ulkoistettaisiin laajemmin ja pidemmälle aikavälille. Viiden kuukauden raportin perusteella Mediverkon asemalla on myös ollut isompi vaihtuvuus kuin terveysasemilla keskimäärin.

Tilastojen mukaan Mediverkon aseman jonot myös lähenevät muiden asemien jonoja.

Tuntuu, että olemme tekemässä sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi keskiviikkona varsin isoa päätöstä varsin vähillä tiedoin. Päätöksen pohjana olisi mielestäni ehdottomasti pitänyt olla hieman enemmän ja monipuolisemmin materiaalia kuin kokemukset näistä ensimmäisistä viidestä kuukaudesta.

Jos esitys menee läpi, se ei saa tarkoittaa sitä, että ulkoistaminen (päätöksen toteuttaminen, hallinta, valvonta) vie voimavaroja kunnan oman terveysasematoiminnan kehittämisestä. Eikä sitä, että ulkoistamisesta tulee jonkinlainen automaatti eli ensiksi oman toiminnan kehittämiseen ei panosteta riittävästi, toimintaa kurjistuu siksi ja sitten asia päätetään "ratkaista" ulkoistamalla aseman toiminta.

Oman toiminnan kehittäminen on välttämätöntä myös siksi, että kunnalla säilyy vastuu terveysasemapalveluiden järjestämisestä. Meidän on osattava järjestää ne hyvin.

Sinänsä itselleni on edelleen mysteeri, miksei kunta pystyisi siihen mihin yksityinenkin. Kyse on samasta työstä ja samoista potilaista. Kunnan oman toiminnan kehittämisestä on myös positiivisia esimerkkejä. Jos resurssit halutaan laittaa siihen eikä ulkoistamisen suunnitteluun, asioita saadaan kyllä aikaan.

Lastensuojelun asiakasluvuista

Viikonloppu kului lueskellessa valtuuston ja sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousmateriaaleja. Yhdessä näistä ilmenevät seuraavat asiat. Espoolaista lapsista 7,5% oli jossain vaiheessa vuoden 2012 aikana lastensuojelun asiakkaina.

Mutta: alle puolella tuosta ryhmästä todettiin selvityksen jälkeen lastensuojelutarve.

Viime vuosien voimakas kasvu lastensuojeluntarpeessa selittyy ainakin osittain lakimuutoksella, joka on madaltanut ilmoituskynnystä ja lisännyt siten ls-ilmoituksia.
[Ja ihmiset, tehkää ennemmin se lastensuojeluilmoitus kuin olkaa tekemättä, jos epäilette lapsen kaltoinkohtelua. Parempi "turha" ilmoitus kuin apua vaille jäänyt lapsi.]

Huomionarvoista on myös, että lastensuojelun asiakkaana olevista lapsista lähemmäs 30%:lla on maahanmuuttajatausta.

Lastensuojelun asiakasmäärän kasvuun on siis useita syitä.

Osa perheistä päätyy lastensuojelun asiakkaiksi myös siksi, että kevyempiä tukimuotoja ei ole ollut saatavilla. Lapsiperheiden perhetyötä ei ole tarjottu perheisiin, joissa on kouluikäisiä lapsia. Tämä on selkeä epäkohta, myös muissa kuin pikkulapsiperheissä koetaan kriisejä. Jos lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut eivät toimi, myös tämä aiheuttaa painetta lastensuojeluun.

Myös lapsiperheköyhyys on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Huono taloudellinen tilanne ei tietenkään suoraan aiheuta lastensuojelun tarvetta, mutta köyhyys on suuri stressitekijä ja pienituloisuus saattaa altistaa syrjäytymiselle.

Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on joka tapauksessa tärkeää ja se vaatii toimia useammalla eri yhteiskunnan sektorilla (maahanmuuttajaperheiden tukeminen ja kotouttaminen, terveyspalvelut, varsinkin kouluterveydenhuolto ja päihde- ja mielenterveyspalvelut, kevyemmät perheiden tukimuodot, väkivallan vastainen työ, työ- ja elinkeinopolitiikka...).

Ajoissa auttaminen on paitsi inhimillisesti oikein, myös kustannustehokasta.
Yhden lapsen laitossijoitus maksaa vuodessa noin 90 000 euroa. Samalla rahalla saa esimerkiksi 1000 tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, 3000 tuntia kotipalvelua ja 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. (Lähde THL)

Lopuksi linkki espoolaisten hyvinvoinnin tila -dokumenttiin. Paljon kiinnostavaa tilastotietoa.