lauantai 25. helmikuuta 2017

Rantaraitista, lähiöistä ja eriarvoisuuden torjumisesta

Ajoimme tänään kotoa Kivenlahdesta Haukilahteen reippailemaan rannalle (ja syömään laskiaispullia paikalliseen kahvilaan). Ajattelin matkalla rantaraittia ja sitä, miten ihanaa on, että Espoossa rannat ovat kaikkien käytössä. Voin pyöräillä Espoonlahdesta Westendiin ja nauttia merimaisemasta koko matkan ajan. Idea siitä, että oikeus nauttia luonnosta kuuluu kaikille tulotasosta riippumatta, on jotenkin hyvin suomalainen, ja hyvin tärkeä.

Matkalla mietin viikolla Espoon Vihreiden maaliskuussa ilmestyvään julkaisuun kirjoittamaani lyhyttä tekstiä eriarvoisuuden torjumisesta. Tein tekstin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen näkökulmasta ja painotin siinä erityisesti sitä, miten koulut ja koko perheen hyvinvointi pitää ottaa syrjäytymisen ehkäisyssä keskiöön. Pienet luokkakoot, riittävä määrä kouluavustajia ja hyvä opetus tasoittavat lähtökohtia. Toimivat päihde-, mielenterveys-, ja työllisyyspalvelut sekä sijoittaminen lapsiperheiden perhetyöhön ja kotipalveluun ehkäisevät ongelmien syvenemistä. Etsivän nuorisotyön kaltaiset palvelut auttavat niitä nuoria, jotka ovat vaarassa pudota koulutuksen ja työn ulkopuolelle.



Perillä mietin myös viimeaikaista keskustelua Länsiväylässä Espoon Keskuksesta. HSLn konsultit olivat pitäneet asemanseutua hyvinkin karuna paikkana. Mielestäni osa Espoon Keskukseen kohdistuvasta kritiikistä ei ole aivan perusteltua - alue ei todellisuudessa eroa monesta muusta lähiöstä-, mutta totta on, että asemanseudun viihtyvyydelle voisi tehdä paljonkin. Päätös Espoon kaupungintalon kohtalosta olisi kerta kaikkiaan saatava jo tehtyä ja samalla alueen kehittäminen vauhtiin. Edellä mainituilla sosiaali- ja terveyspalveluilla on myös todellakin merkitystä alueen kohdalla. Illalla kokouksista palatessa erityisesti teini-ikäisten nuorten alkoholinkäyttö pistää silmään.

Kävellessäni rantaa pitkin ajattelin sitä, miten ärsyttävää oikeastaan on, että joillain alueilla ihmiset joutuvat tottumaan siihen, että ympärillä on epäsiistiä, rapistuvia rakennuksia, ehkä turvattomuuden tunnettakin. Ja että miten kaupunkisuunnittelulla on suuri vaikutus hyvinvointiin. Olen töissä Itä-Pasilassa, joka on Espoon Keskustakin kuuluisampi epäonnistuneista arkkitehtuurisista ratkaisuistaan. Betonisuus ja pimeät nurkkaukset muuttuvat ilta-aikaan pelottaviksi. Molemmissa alueissa on paljon samaa, rivi virastokortteleita, jotka virka-ajan ulkopuolella muuttavat alueen autioksi ja ankeaksi.

Ankea ympäristö liittyy mitä suurimmassa määrin eriarvoistumiseen. Ketkään, varsinkaan nuoret ihmiset eivät saisi kasvaa siihen, että heillä ei ole oikeutta kauneuteen ympärillään. Kauneus luo hyvinvointia ja tunnetta siitä, että on arvokas. Jos annamme joidenkin asuinalueiden rapistua ja keskitymme joidenkin alueiden kehittämiseen toisia enemmän, niin käytännössä viestitämme, että toisten alueiden asukkaat ovat arvokkaampia kuin toiset. Toisilla on enemmän oikeuksia kauneuteen, hyvinvointiin ja haaveisiin, toisten on tyytyminen siihen, että heillä ylipäätänsä on asunto. Meidän pitäisi kehittää sellaista kaupunkia, jossa ihmisen asuinpaikka ei vaikuta siihen, minkä arvoinen hän on itselleen, ja mihin hän uskoo voivansa pystyä.

2 kommenttia:

  1. Hetkinen.

    Eikö aivan Espoon keskuksen vieressä ole Espoonjoki, jonka maisemat pärjäävät Espoon rantaraitille?

    Eikö hieman kauempana ole Espoon keskuspuisto, jonka maisemat ehkä myös pärjäävät rantaraitille?

    Eikö vielä hieman kauempana ole Nuuksion kansallispuisto, jonka maisemat aivan varmasti pärjäävät rantaraitille?

    Ja hetkinen.

    Eikö Espoon keskusta ole nimenomaan kehitetty viimeisten kymmenen vuoden aikana? (Uusi kauppakeskus, uusi kirjasto, uusi alikulku radan alta.)

    Onko alueen kehittäminen siis mennyt aivan väärään suuntaan vai onko aluetta vain kehitetty liian vähän ja sitä pitäisi kehittää lisää?

    Jos ongelma on syrjäytyminen, niin pistäisin kaikki panokset toimiviin päihde- ja mielenterveyspalveluihin, lapsiperheiden perhetyöhön ja kotipalveluun.

    Rapistuvat rakennukset, pimeät nurkkaukset ja autius ja ankeus virka-ajan ulkopuolella ovat ongelmia, joihin voisi puuttua, jos yhteiskunnassa pystyttäisiin ylipäätänsä suunnittelemaan asioita vuotta pitemmälle. Tällä hetkellä näin ei kuitenkaan ole.

    Kannattaa siis keskittyä oireiden helpottamiseen, eikä taudin parantamiseen. Asioihin, jotka vaikuttavat suoraan, eikä vasta vuosien päästä. Siis sosiaalipolitiikkaan, eikä kaupunkisuunnitteluun.

    Ei ehkä kuulosta aivan järkevältä, mutta me emme tällä hetkellä ole kovin järkeviä.

    Ja kauneus. Sehän asuu myös betonin keskellä.

    Jan






    VastaaPoista
  2. Moi,
    hyvin paljosta samaa mieltä. Alue on mainettaan parempi, upea luonto on ihan lähellä ja niin edelleen. Ja välillä tuntuu, että unohtuu, että moni alueeseen vaikuttava päätös tehdään jossain ihan muualla (samat ihmiset ajavat alkoholin saatavuuden vapauttamista ja valittavat viinanjuonnista aseman seudulla.) Sosiaali- ja terveyspolitiikalla on suuri vaikutus.

    Mitä itse alueen kehittämiseen tulee, niin se on tapahtunut radan eteläpuolella. Pohjoispuoli on aika kehnossa kunnossa.

    - Pinja

    VastaaPoista