Ajatuksia Amerikasta

Espoon Vihreät teki luottamuspaikkavalintoja eilen sunnuntaina. Ilokseni saan jatkaa sosiaali- ja terveyslautakunnassa myös vuosina 2013-2016. 

Ensimmäisessä kaksi-kolmessa kokouksessa läsnä tulee kuitenkin olemaan varajäseneni, erinomainen Janne Koskenniemi. Olen tällä hetkellä toimivapaalla palkkatyöstäni ja Yhdysvalloissa mieheni työn takia. Osallistun kuitenkin sähköpostilistakeskusteluihin, luen esityslistat jne, ja tulen maaliskuussa takaisin toivottavasti entistä innostuneempana.

Tässä muutamia huomioita tähän asti vietetyltä ajalta:

Kiinnostavat yllätykset:

Denverin hyvä julkinen liikenne ja esteettömyys. Sekä juniin että busseihin voi aina ottaa mukaan
polkupyörän. Busseissa pyörät kiinnitetään eräänlaiseen etutarakkaan. 

Jokaiseen julkiseen kulkuneuvoon pääsee myös pyörätuoleilla nostohissien ansiosta  ja niille on varattu erilliset paikat. 

Erot maahanmuuttajien työllistymisessä ovat kiinnostavia. Samalla maahanmuuttajaryhmällä saattaa olla Suomessa hyvin korkea ja Yhdysvalloissa matala työttömyysprosentti. Asiaa selittää varmasti muun muassa erot sosiaaliturvajärjestelmässä ja puhutussa kielessä, mutta se herättää silti paljon ajatuksia. Täkäläiset maahanmuuttajat eivät nimittäin välttämättä puhu juurikaan englantia, mutta silti se ei ole estänyt heitä työllistymästä esimerkiksi taksikuskeiksi. Suomessa kielitaidon merkitys työtehtävästä riippumatta tuntuu edelleen olevan helposti työllistymisen este.

Kollektiivinen puhetapa (ei ehkä täysin yllätys). Tämä on valtavan iso maa hyvin erilaisine alueineen ja ihmisineen. Tuloerot ja elintapaerot ovat isoja. Silti mediaa seuratessa ja ihmisten kanssa puhuessa tuntuu, että amerikkalaiset ovat esimerkiksi talouskriisin takia enemmän samassa veneessä keskenään kuin suomalaiset. Suomessa väestön jakautuminen tuntuu mielestäni yhä selvemmin. Samaistutaan aina vain pienempään ryhmään esimerkiksi ammatin, sosioekonomisen aseman jne mukaan.

Suurimmat ärsytyksenaiheet:

Ovat oikeasti _keittiöihin_ asennetut erittäin herkät palovaroittimet + sprinklerit, minkä ansiosta palomiehet vierailevat taloyhtiössämme viikoittain ( itse olemme toistaiseksi selvinneet ilman vesivahinkoja, kuulovaurio on todennäköisempi) + makuuhuoneen paksu pölyä keräävä kokolattiamatto.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta voisi mainita kuitenkin myös esimerkiksi puutteelliset kierrätysmahdollisuudet. Biojätettä ei kerätä ja keittiön lavuaarissa on sille tarkoitettu erillinen jätemylly, johon ei kyllä käsittääkseni voi heittää esimerkiksi perunankuoria. Silti mahdollisuus kaataa ruuantähteet lavuaariin todennäköisyys hidastaa biojätteen käsittelyn kehittämistä. 

Myös Etelä-Amerikasta tuttu tapa käyttää tolkuttomasti muovipusseja pätee näköjään myös Pohjois-Amerikkaan. Unohdin eilen kauppakassin kotiin. Yhden päivän ruuat vaativat kahdeksan muovikassia ja en ole suurperheen äiti. Kauppakassin käyttö vaikuttaa aika harvinaiselta. 

Omituinen argumentointi tietenkin ärsyttää. Connecticutin järkyttävien tapahtumien takia keskustelu aselaista käy nyt vilkkaana. Joissain puheenvuoroissa vaaditaan opettajille ja joskus jopa oppilaille (lisää) aseita, jotta he voisivat puolustaa itseään. Näistä, "more guns, less crimes" - puheenvuoroista välittyy sellainen käsitys, että ihmiset voidaan jakaa hyviin ja terveisiin ja pahoihin ja sairaisiin ja jos hyville ja terveille annettaisiin aseet, niin hirmutekoja voitaisiin torjua. Aivan kuin voitaisiin etukäteen tietää, kenen käsissä aseista on haittaa ja kenen ei.

Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että täällä on osattu erinomaisesti kääntää huomio uhreihin tekijän sijaan sekä surra yhdessä. Ei tehdä tekijästä myyttistä henkilöä, ei puhuta hänestä juuri mitään (joka saattaa tosin johtua myös vähäisestä informaatiosta), sen sijaan kerrotaan uhreista, heidän elämästään ja omaisten kokemasta menetyksestä. 

Odotustenmukaiset:

Matalan veroaste näkyy korkeana omavastuutena. Tämä on oikeastaan täysi itsestäänselvyys, mikä kuitenkin mielestäni Suomessa välillä unohdetaan silloin kun vaaditaan matalampaa verotusta. Palkasta saattaa jäädä enemmän käteen kuin Suomessa, mutta sitten on maksettava huikeat päivähoitomaksut, terveydenhoitomaksut,  säästettävä lasten yliopisto-opintoja ja omaa vanhainkotiaikaa varten. Työttömyys tai sairaus voi romuttaa koko elämän (mikä on tietenkin mahdollista myös Suomessa.)

Erityisesti terveydenhuoltojärjestelmä jaksaa hämmentää. Se on samanaikaisesti yhteiskunnalle huomattavan kallis ja silti vain osan väestöstä ulottuvilla.

Muita mietteitä:

Yksilön ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta tulee täällä ajateltua, tai pikemminkin sitä, miten turhaa on kiistellä siitä, kumpi on tärkeämpi (kun molemmat ovat tärkeitä).

On asioita, joissa yhteisön ja yhteiskunnan on luotava raamit. En voi kierrättää biojätteitä (ellen laita kerrostalon parvekkeelle kompostia), ellei kaupunki ole päättänyt tehdä niin. Toisaalta yksilöiden täytyy alkaa vaatia sitä ennen kuin mitään tapahtuu. Ja yksilöiden ohella myös yritysten toiminnalla on suuri merkitys. Suomessa kotitalouksien kierrättämisestä puhutaan paljon enemmän kuin esimerkiksi teollisuuden materiaalivirroista. Yhdyskuntajätteen osuus on kuitenkin vain 4-7%, loppu on rakennusjätettä, kaivosjätettä yms teollisuuden jätettä, joka saattaa nyt päätyä käsittelemättömänä kaatopaikalle.

Myös eläinoikeusasioissa tarvitaan sekä yksilöitä että yhteiskuntaa. Yksilöitä, jotka vaativat muutosta ja elävät sitä itse todeksi - ja sitten kuitenkin moni asia on muutettavissa yhdellä eduskunnan tai EU:n päätöksellä. 

Jopa sairaudet ovat kollektiivisia ilmiöitä. Kakkostyypin diabetes ei ole sattumalta Suomessa kansantauti. Denveriläisten painoindeksi on kuulemma Yhdysvaltain matalin. Täällä on hyvät liikuntamahdollisuudet ja jotenkin sellainen kulttuuri, jossa ollaan paljon ulkona ja lenkkeillään. Silti täälläkin tulisi helposti  halvemmaksi syödä McDonaldsissa kuin tehdä itse ruokaa. Annoskoot ovat valtavia. 

Liian voimakas yksilön vastuun korostus vie mielestäni pois huomiota siitä, että monet asiat vaativat yhteiskunnan päätöstä tai pyrkimystä. Liian voimakas yhteiskunnallisten rakenteiden painotus unohtaa yksilön vaikutusmahdollisuudet ja vastuun itsestään.

Ihmisen hinta?

Espoon kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 23.5 perussuomalaisten aloitetta maahanmuuton kustannuksista. Seppo Huhta (ps) ei ollut tyytyväinen kaupunginhallituksen vastaukseen.

Katsoin kyseisen kohdan 14 nauhoitteen kahteen otteeseen vakuuttuakseni siitä, että Huhta todellakin vaatii tietoja yksittäisten maahanmuuttajien aiheuttamista kaikista mahdollisista kuluista alkaen lääkekorvauksista. Maahanmuuttajapalvelujen kustannukset sen sijaan löytyvät kaupungin budjetista, jota Huhta on ollut hyväksymässä paitsi valtuustossa, myös käsittelemässä sosiaali- ja terveyslautakunnassamme. Nauhoitteella Huhta sanoo, että jokaisen meidän kustannukset on laskettu jossain. Kotisivuillaan hän mainitsee yhden vaalitavoitteensa olleen muun kuin työperäisen maahanmuuton puolittaminen.

Vanhuspalvelujen kustannukset on oltava tiedossa. Meidän on tiedettävä, paljonko tarvitsemme hoitopaikkoja tulevaisuudessa ja millä veroasteella hoivapalvelut kyetään järjestämään. Terveyspalvelujen kustannukset on oltava tiedossa. Maahanmuuttajapalvelujen kustannukset on oltava tiedossa. On tiedettävä, paljonko maahanmuuttajapalveluihin tarvitaan henkilökuntaa, paljonko suomen kielen opetusta tarvitaan, miten se rahoitetaan ja järjestetään ja niin edelleen. Sen sijaan sitä, mitä yksittäinen ihminen yhteiskunnalle maksaa, se ei voi eikä pidä ollakaan tiedossa.

Ajattelin ensiksi, etten jaksa välittää Huhdan toiveista ja väitteistä. Ajatus siitä, että Suomessa alettaisiin rekisteröidä ihmisiä etnisen syntyperän mukaan ja sitten alkaa laskea ja kirjata ylös yksittäisen ihmisen tuottavuus sekä kaikki hänen aiheuttamansa menot alkaen syntymästä (Huhta sivuaa tätä nauhoitteella) jokaiseen sairastumiseen(kuten myös tätä) kuulostaa niin hullulta, ettei sitä voi ottaa tosissaan.

Mutta mitä enemmän Huhdan lausumaa miettii, sitä enemmän tuntuu siltä, ettei sitä voi sivuuttaa. Huhdan tarkoitus on osoittaa, paljonko jonkun ihmisryhmän läsnäolo yhteiskunnassamme maksaa. Hän ei sano sitä suoraan videolla, mutta vaalitavoitteista on pääteltävissä, että hintalapulla on tarkoitus osoittaa, että näitä ihmisiä ei kaivata tähän yhteiskuntaan. Videolla Huhta vetoaa isänmaan etuun.

Eli toisin sanottuna suomalaiseen yhteiskuntaan ei kaivata ihmisiä, joiden voidaan osoittaa aiheuttavan tietyn määrän kustannuksia.

Samanaikaisesti samassa puolueessa Huhdan kanssa vaikuttava Jussi Halla-Aho on kirjoittanut blogissaan, että ”Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä.” Ja ”Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.”

Kun yksi ihminen sanoo jotain absurdia, se voidaan vielä sivuuttaa. Kun useampi ihminen vaatii jotain, kyse voi olla ideologiasta. Huhta ja Halla-aho kumppaneineen vaikuttavat puolueessa, joka on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia, muokkaamassa tätä yhteiskuntaa.

Mitä muualla Euroopassa tapahtuu? Syntyperäinen tanskalainen ei pysty nykyään tuomaan ulkomaalaista puolisoaan Tanskaan, jos tämä ei täytä tiettyjä ehtoja eli ole esimerkiksi riittävän korkeasti koulutettu. Unkarin keväällä hyväksytty uusi perustuslaki mahdollistaa äänioikeuden viemisen mielenterveyden häiriöistä kärsineeltä ihmiseltä.

Ihminen katsoo mielellään toiseen suuntaan nähdessään epäsuotuista kehitystä. Kieltäytyy uskomasta sitä todeksi, ”ei meillä Suomessa, ei meillä ennenkään.” Mutta jossain muualla joskus ja jossain juuri nyt.

Haluaisin uskoa, että joidenkin perussuomalaisten ajattelu on harmitonta, merkityksetöntä. Että se ei kerää nykyistä enempää suosiota, sitä ei aleta soveltaa todeksi tulevaisuudessa. Että joku päivä joidenkin vuosien päästä emme elä yhteiskunnassa, jonka rajojen sisällä saa olla vain tietyn värisiä, terveitä, tiettyyn rotuun kuuluvia ihmisiä. Mutta mistä voin olla varma, ettemme ole pienin askelin menossa tähän suuntaan? Mikään todellisuus ei ala yhdestä päivästä.