tiistai 19. maaliskuuta 2019

Puheeni tyttöjen sukupuolielinten silpomisen ehkäisyyn liittyvästä valtuustoaloitteesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Vastauksessa tähän aloitteeseen minua ilahdutti erityisesti pyrkimys selkeisiin toimintaohjeisiin sekä moniammatillinen ote. Silpomisen vastaista työtä tulee tehdä nimenomaan sekä terveydenhuollossa että varhaiskasvatuksessa ja kouluissa ja ylipäätänsä niitä henkilöitä kohdatessa, jotka tai heidän lapsensa kuuluvat riskiryhmään.

Olennaista on jakaa tietoa ja kyetä ottamaan asia puheeksi sekä tarvittaessa tehdä lastensuojeluilmoitus myös ennakoivasti ja matalalla kynnyksellä. Osalle ammattihenkilöistä sekä tämä teema että lastensuojeluilmoituksen teko on tutumpi asia kuin toisille ja siksi juuri selkeät toimintaohjeet ovat niin tärkeät.

Silpomisessa on kyse harvinaisen raa’asta väkivallasta, mutta myös yleisesti ottaen lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tulee kyetä tunnistamaan ja siihen puuttumaan matalalla kynnyksellä. Lasten tulee myös saada itse tietoa ruumiillisesta koskemattomuudesta sekä siitä, mistä hakea apua väkivaltaan ja sen uhkaan. Olenkin hyvin tyytyväinen vastauksesta ilmenevään pyrkimykseen käsitellä aihetta koululaisten terveyskasvatuksen yhteydessä.

Toivon, että tämä keskustelu säilyy tänään asiallisena. Silpomisen uhreja ei hyödytä se, jos heidän etninen tai uskonnollinen viiteryhmänsä leimataan. He ovat myös itse osa tätä ryhmää ja kärsivät siihen kohdistuvista negatiivisista asenteista. Silpomisen vastaista työtä on mahdollista tehdä kuten muutakin väkivallan vastaista työtä eli rohkeasti ja määrätietoisesti ja samalla uhreja kunnioittavasti ja asiallisesti kohdellen.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Tiivistelmä köyhyyden torjumista käsittelevästä valtuustopuheestani

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Nostan puheessani muutamia niitä asioita, jotka mielestäni ovat poliittisesti tärkeitä torjuttaessa köyhyyttä nyt ja tulevaisuudessa.

Kun kyseessä ovat lapset, meidän tulisi kyetä resursoimaan nykyistä paremmin niitä kouluja, joiden alueella asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä. Siten torjumme sekä asuinalueiden välistä eriarvoistumista sekä nostamme toisen asteen koulutuksen osallistumisastetta.

On myös pyrittävä siihen, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus harrastaa jotain sekä siihen, että jollain aikavälillä toisen asteen koulutus on maksutonta. Kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tukeminen ja hyvä palveluintegraatio on tärkeä niiden perheiden kohdalla, joissa on huono-osaisuuteen liittyviä ongelmia.

Työikäisten kohdalla haluan nostaa erityisesti esille kohtuuhintaiset asunnot ja Espoon työpaikkaomavaraisuusasteen nostamisen. On kuitenkin myös muistettava, että työ ei aina suojaa köyhyydeltä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla pienillä palkoilla voi olla vaikea tulla toimeen.

Eläkeikäisten kohdalla terveydenhuollon asiakasmaksuilla ja lääkekorvauksilla on suuri merkitys. Ajoittain kuulee, että asiakasmaksuja tulisi nostaa. Tämä on täysin väärä kehityssuunta ja vastoin hyvinvointivaltion periaatteita eli sitä, että jokaisella on oikeus tarvitsemaansa hoitoon varallisuudesta riippumatta.

Yleisenä poliittisena tavoitteena olisi mielestäni hyvä olla se, että äkilliset kriisit ja kielteiset elämäntapahtumat, kuten ero tai vakava sairastuminen, lisäisivät mahdollisimman vähän ihmisen riskiä ajautua köyhyyteen.

Meillä on kaiken kaikkiaan paljon mahdollisuuksia vaikuttaa poliittisesti ihmisten hyvinvointiin ja köyhyyden syihin, käytetään näitä mahdollisuuksia parhaamme mukaan.

torstai 31. tammikuuta 2019

Vanhusten hoiva- ja asumispalveluiden laadusta

Keskustelu vanhusten hoivapalveluiden laadusta käy nyt kiivaana - ja onneksi niin. Tiedot hoidon epäkohdista ovat hirveitä, mutta juuri siksi nyt on toimittava.

Omat kantani ovat tiivistetysti seuraavat:

Ennalta ilmoittamia valvontakäyntejä on lisättävä

Suurin osa valvontakäynneistä tehdään sovitusti palveluntuottajien kanssa. Yllättäviä käyntejä tulisi olla enemmän, jotta varmistuu, että esimerkiksi henkilöstömitoitus on pysyvästi kunnossa. Luottamuksen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on perinteisesti ollut suuri, mutta valitettavasti sille ei aina ole katetta.

Henkilöstö on avainasemassa huonosta hoidosta raportoitaessa

Sosiaalihuoltolaki vaatii henkilöstöä raportoimaan havaitsemistaan epäkohdista. On uskomatonta, että palveluntuottajat ovat viimeaikoinakin kohdistaneet sanktioita näin toimineisiin henkilöihin. Kuntien pitäisi vuoropuhelussa palveluntuottajien kanssa jyrkästi estää tällainen. Liittojen tuki työntekijöille on myös tärkeä.

Vanhukset itse ovat hoiva- tms asumiseen päätyessään nykyään jo hyvin huonokuntoisia ja kaikilla ei ole omaisia ja joskus omaisten voi olla vaikea havaita epäkohtia. Työntekijät ovat aivan avainasemassa huonon hoidon havaitsemisessa ja heidän tulisi saada kaikki tuki eettisesti oikeansuuntaiseen toimintaan.

Ns. laatupoikkeamat on sanktioitava nykyistä tiukemmin

Kuntien tulee pystyä vaatimaan palveluntuottajilta sopimusten mukaista toimintaa ja laatu tulee olla sopimuksissa korkealla - tämä vaatii myös yhteiskunnalta halua rahoittaa vanhustenpalveluita riittävästi. Laadun on oltava hyvä sekä yksityisessä että julkisessa toiminnassa.

Yksityisen palveluntuotannon osuutta tulee jatkossa pohtia

Tällä hetkellä yksityisen tuotannon osuus vanhusten palveluissa on niin iso, että julkinen ei mitenkään pystyisi lyhyellä aikavälillä lisäämään tuotantoa riittävästi. Meidän tulee kuitenkin miettiä tarkasti, minkä kaikkien sote-palveluiden suhteen haluamme toimia samoin.

Onko mahdollista kehittää julkista toimintaa nykyistä enemmän niin, että kaikki verovarat menisivät palveluiden tuottamiseen sen sijaan, että esimerkiksi hoivapalvelut on organisoitava niin, että toiminnasta jää vielä voittoa pääomasijoittajille jne?

Itse olen sillä kannalla, että on tärkeää, että on monipuolisesti erilaista palveluntuotantoa, mutta tämän tulee tapahtua hallitusti ja ideaalitilanteessa nykyistä isompi osa olisi julkisesti tuotettua (nyt vanhusten palveluissa esim Espoossa julkisen osuus asumispalveluissa on vain noin 20%) ja yksityinen toimii enemmän kirittäjänä kuin pääasiallisena tuottajana. Jos yksityinen kykenee samaan laatuun kuin julkinen pienemmällä rahalla, sen käyttö on perusteltua. Valitettavasti näin ei kuitenkaan välttämättä aina todellakaan tapahdu.

Hyviä käytäntöjä on jaettava

On valtavan paljon asumisyksikköjä, joissa tehdään aivan erinomaista työtä. Näitä kokemuksia tulee saada esille ja niistä tulisi saada normi. Hoivatyö on raskasta ja matalasti palkattua, henkilöstön tulee saada kokea työssään onnistumista ja merkityksellisyyttä. Heillä on myös oikeus hyvään johtamiseen ja hyvin organisoituun työhön.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Valtuustopuheeni opetuksen resursoinnista

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Olen erittäin tyytyväinen, että budjettineuvotteluissa onnistuttiin torjumaan opetuksen järjestämiseen kohdistuneita säästöjä.

Espoon maine kuntana on sellainen, että pitäisi olla selvää, että juuri täällä opetuksen resursointiin ja siten myös laatuun panostetaan. Tähän lähtökohtaan sopii huonosti tämä vuodesta toiseen toistuva kuvio, jossa ensin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja sitten muut toimielimet perässä joutuvat torjumaan opetukseen kohdistuvia leikkauspaineita.

Suomessa on havaittu, että eri ryhmien väliset erot oppimistuloksissa ovat lähteneet kasvuun. Tämän kehityksen pysäyttäminen vaatii riittävää määrää opettajia, tarpeeksi pieniä opetusryhmiä, hyvää oppilashuoltoa ja kaiken kaikkiaan riittävää tuen määrää.

Koulutus tulisi nähdä investointina ja hahmottaa se, että riittävästi resursoitu perusopetus auttaa sekä hyvin että huonosti pärjääviä oppilaita. Sillä luodaan pohja toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen ja torjutaan siten samalla sekä syrjäytymistä että edistetään kykyä hakeutua korkeakouluopintoihin.

Yhtä lailla se tulisi voida sanoa ääneen, että koulutuksesta leikkaaminen todellakin heikentää koulutuksen laatua. Opettaja - opiskelija -suhde ei ole korvattavissa muilla keinoin ja ilman riittävää koulunkäyntiavustajien määrää enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittaminen tavallisiin opetusryhmiin on epäeettistä.

Lopuksi haluan sanoa, että meidän pitää kyetä tukemaan erityisen paljon niitä kouluja, joiden alueella on enemmän huono-osaista väestöä eli kaikki positiivisen diskriminaation määrärahat tulisi hakea ja käyttää. Mikäli koulujen väliset oppimistulokset lähtevät erkanemaan toisistaan, se johtaa jollain aikavälillä asuinalueiden välisen segregaation syvenemiseen ja uusiin ongelmiin. Opetuksen laadulla on siis paljon ja kauaskantoista merkitystä ja siihen kannattaa todella panostaa.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Valtuustopuheeni mielenterveyspalveluista

Näissä valtuustokysymyksissä on nostettu hyvin tärkeitä asioita keskusteluun. Kiitos valmistelijoille vastauksista, joissa minua ilahduttivat esimerkiksi pyrkimys lisätä ilman ajanvarausta toimivia mielenterveys- ja päihdehoitajien vastaanottoja sekä tuen vieminen entistä enemmän nuorten arkiympäristöön.

Nuorten kohdalla uudenlaiset lähestymistavat ovat tärkeitä ja esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämä Sekasin -chat on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi. Verkkopohjaiset palvelut hyödyttäisivät myös monia aikuisia, koska esimerkiksi masennuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsittäessä kotoa lähteminen voi olla vaikeaa ja tarpeellinen hoito jäädä siksi saamatta.

Muita kehittämiskohteita mietittäessä herää myös kysymys, että pystytäänkö peruspalveluissa tarjoamaan tällä hetkellä riittävän tiivistä keskusteluapua? Mikäli tapaamiset esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ovat kovin harvoin, niin tuesta tulee lähinnä kannattelevaa todelliseen toipumiseen tähtäävän hoidon sijasta tai lääkehoidon merkitys korostuu liikaa.

Yleisesti ottaen Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelukeskus Empun toiminta ja toimintalogiikka on kuitenkin mielestäni kiitettävää. Espoossa päihde- ja mielenterveysongelmiin on ollut mahdollista saada yhtäaikaista apua jo paljon ennen joitakin muita kuntia, joissa on saatettu vaatia, että esimerkiksi päihdeongelma hoidetaan ensin.

Espoon turvallisuusohjelmaa viime valtuustokaudella käsiteltäessä tein ohjelmaan valtuuston hyväksymän toivomuksen itsemurhien ehkäisytyön lisäämisestä. Näissä vastauksissa oli asian tiimoilta paljon hyvää, mutta toivon, että varsinkin HUSissa meitä edustavat luottamushenkilöt seuraavat sairaalapaikkojen määrää. Akuutissa itsemurhavaarassa olevien tulisi mielestäni aina päästä tarvittaessa joksikin aikaa osastolle eikä ainakaan koskaan päätyä yksin kotiin.

Kaiken kaikkiaan päihde-, mielenterveys- ja kriisipalvelujen kehittämisessä on tärkeää monipuolinen hoitovalikoima sekä yhteistyö eri palvelujen välillä sekä omaisten huomioiminen. Kiitän myös nyt virinnyttä keskustelua varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmäkokojen merkityksestä. Pienet ryhmäkoot ovat todella tärkeitä lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Liian isot ryhmäkoot ja vähäinen aikuisten määrä näkyvät kasvavana sote-palvelujen tarpeena eli nämä palvelut ja toiminnot linkittyvät kiinteästi yhteen. Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut näkyvät myös esimerkiksi lastensuojelutarpeen vähentymisenä.

Kannatankin valtuutettu Karimäen sekä valtuutettu Elon toivomuksia.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Lasketaan hinta palveluille, ei ihmisille

Mietin tänään soten kapitaatiomaliiin pisteytysjärjestelmään liittyvää keskustelua. Osa mallin uutisoinnista on ilmeisesti ollut harhaanjohtavaa eli en kommentoi mallin sisältöä ennen kuin siitä tulee lisätietoa (THL:n mukaan ei olisi tarkoitus luoda uutta rekisteriä eikä yksittäisen ihmisen yhdistettyjä tietoja voisi kukaan suoraan katsoa mistään - toisaalta asia on kuitenkin vasta suunnittelun asteella.)

Keskustelun käynnistyessä oli kuitenkin kiinnostavaa huomata, että verrattain paljon oli sellaisia puheenvuoroja, joissa yksittäisten kansalaisten pisteyttäminen iän, terveyshistorian, sukupuolen, työtilanteen, parisuhteen, koulutuksen jne mukaan ja tämän pohjalta sen laskeminen, paljonko he kuormittavat sosiaali- ja terveyspalveluja nähtiin itsessään ongelmattomaksi siitä riippumatta, miten systeemi käytännössä tehtäisiin.

Moni tuntuu rinnastavan järjestelmän vakuutusyhtiöiden käytäntöihin. Vakuutus kuitenkin otetaan itse tai jätetään ottamatta, sote-palveluissa on laajemmin kyse yhteiskunnasta ja yhteisten rahojen käytöstä. Tietty systeemin kritiikkiäkin oli paljon.

On joka tapauksessa kiinnostavaa, että miten nopeasti kollektiivinen ajattelu ja kulttuuri voivat muuttua.

Seitsemän vuotta sitten eräs perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu penäsi yksittäisten maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia. ”Jokaisen meidän kustannukset on laskettu jossain.” Silloin tämä aiheutti laajalti kritiikkiä.

Vaikka nyt ei olisikaan tarkoitus, että yksittäisen ihmisen tähänastiset kustannukset yhteiskunnalle ja ennuste tulevista olisivat nappia painamalla saatavilla, niin silti on tultu kauas siitä ajattelusta, että puhutaan palveluiden tuottamishinnasta, ei yksilöiden aiheuttamasta kustannuksesta.

Ja vaikka kuinka haluaisi suhtautua pisteyttämiseen ainoastaan matemaattisena mallintamisena, niin on kuitenkin niin, että on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat sitä, missä määrin heistä on hyötyä yhteiskunnalle. Tätä on tiettävästi ainakin (mielenterveys)kuntoutujien, työttömien ja eläkeläisten keskuudessa.

Pelkästään tästä syystä on mielestäni hyvä miettiä, missä määrin retoriikka ja käytännöt muuttuvat siihen suuntaan, että palveluiden hintojen sijasta aletaan puhua yksilöiden tuottamasta rasitteesta. Kun kieli kuitenkin luo maailmaa.

Pisteytysjärjestelmä on rinnastettu esimerkiksi koulujen positiiviseen diskriminaatioon ts. koulut, joiden alueella asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä saavat enemmän määrärahoja kouluavustajien, resurssiopettajien jne palkkaamiseen. Juu, järjestelmissä on samoja elementtejä, mutta aivan samasta asiasta ei ole kyse. (Terveyspalveluissa samaa ideaa sen sijaan voi soveltaa oikeasti esimerkiksi tuomalla sosiaalityöntekijöitä niille terveysasemille, joilla heille on eniten tarvetta.) Määrärahojen liikkuminen tapahtuu väestötasolla, ei yksittäisten ihmisten liikkeiden perusteella.

Emme jaa oppilaita halvemmiksi ja vähän tai tosi kalliiksi tuleviin. Emme puhu siitä, että näiden ja näiden oppilaiden kouluttaminen tulee näin ja näin kalliiksi. Toivottavasti. Emme ainakaan vielä.

En joka tapauksessa toivo enää yhtään lisää sellaista puhetapaa, että ihmisille lasketaan hinta. En, vaikka kyse olisi kuinka pelkästä teknisestä mallintamisesta.

Minulla on kolmas kausi kuntapolitiikassa menossa ja en ole missään vaiheessa kokenut tarvitsevani yksittäisten ihmisten tuottamia kustannuksia. Sen sijaan tarvitsen tietoja siitä, mitä maksaa yksi varhaiskasvatuspaikka kuukaudessa, mitä hoiva-asumispaikka, mikä merkitys hammashoidon asiakasmaksuilla on ja niin edelleen. Nämä tiedot ovat saatavilla ja jo niiden avulla voi tehdä terveyserojen kaventamiseen ja palveluiden hyvään saatavuuteen tähtäävää politiikkaa. Asioita, joiden olisi tullut olla sote-uudistuksen keskiössä.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Kuntapolitiikan vuosi 2017

Mitä sain tänä vuonna aikaan Espoon kaupunginvaltuustossa, mitä jäi erityisesti mieleen? Tässä pieni vuosikatsaus.

Helmikuun kaupunginvaltuuston kokouksessa käsittelimme Espoon turvallisuusohjelmaa. Omassa puheenvuorossani käsittelin syrjäytymisen ja itsemurhien ehkäisyä. Jätin myös ns. toivomusponnen itsemurhien moniammatillisen ehkäisytyön sisällyttämisestä turvallisuusohjelmaan ja toivomukseni hyväksyttiin yksimielisesti.

Maaliskuun valtuuston kokouksessa puhuin sote-uudistuksesta erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluideni integraation ja asiakasmaksujen merkityksen näkökulmasta.

Vappupäivänä sain kunnian pitää vappupuheen Kivenlahti-Stensvik ry:n järjestämässä Kivenlahden vappujuhlassa. Puhuin koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja taiteen arvostamisesta. "Tieteen ja yleissivistyksen arvostamiseen kuuluu kulttuurin ja taiteen arvostaminen. Taide tuo esille vaihtoehtoisia näkökulmia ja auttaa näkemään asioita toisin ja lisää empatiakykyä."

Keväällä pyysin myös selvityksen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden odotusajoista Espoossa. Odotusajat erityisesti lastenpsykiatriassa paljastuivat huolestuttavan pitkiksi. Samoihin aikoihin ilmeni, että mm. vammaispalveluiden määrärahoissa on ylityspainetta. Kesäkuun valtuuston kokouksessa tein osavuosikatsauksen yhteydessä päätösesitykseen lisäysesityksen, jossa valtuusto kehotti sosiaali- ja terveystoimea arvioimaan vammaispalveluiden ylitystarvetta ja tekemään arvion kuluvan vuoden talousarvion riittävyydestä vammaispalveluiden-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, vanhusten kotihoidon sekä lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta vuoden 2018 talousarvion laadinnan pohjaksi. Ensi vuoden talousarvioon saatiinkin sittemmin lisäyksiä näiden osalta.

Kesäkuun kokouksessa puhuin myös asuinalueiden välisen segregaation torjumisesta. Korostin sitä, että segregaation torjuminen on paljon muutakin kuin puhetta siitä, millaisia asuinalueita tulevaisuudessa rakennetaan. Iso osa Espoota on jo rakennettu. Meidän pitää panostaa nykyisten lähiöiden elinvoimaisina pitämiseen ja erityisesti koulujen eriarvoistumisen torjumiseen sekä siihen, että segregaation ehkäiseminen ymmärretään asiana, jota kaupungin kaikkien toimialojen on tehtävä ja jossa myös yksityisellä sektorilla ja asukkailla itsellään on roolia.

Elo- ja syyskuun kokouksissa sivusin puheenvuoroissani mm. asunnottomuuden ehkäisyä, päihdekuntoutusta, lukiopaikkojen riittävyyttä (keskiarvoraja on nyt liian korkealla), varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja (isot ryhmäkoot tuottavat lasten aivoille haitallista stressiä), jälleen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluja, kouluavustajien merkitystä sekä vanhusten kotihoitoa ja hoiva-asumispaikkojen riittävyyttä. Myös valtuuston budjettikokouksessa käytin puheenvuoron vanhusten palveluihin liittyen.

Lokakuun valtuuston kokoukseen saimme keskusteltavaksi vastauksen ns. valtuustokysymykseen vammaispalveluiden määrärahoista, jonka olimme Noora Koposen kanssa tehneet kesällä. Omassa puheenvuorossani korostin kohderyhmän itsensä ja heidän omaistensa kokemusten kuulemista palveluita kehitettäessä sekä muistutin siitä, että vammaispalveluissa on kyse ihmisten perusoikeuksien toteutumisesta. Tein myös jälleen toivomusponnen, joka kuului näin: "Valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät." Toivomukseni hyväksyttiin.

Marraskuun valtuuston kokouksessa puhuin Kivenlahden kirjaston puolesta. Korostin sitä, että sekä täyden palvelun aluekirjastoja että pienempiä lähikirjastoja tarvitaan. Kirjaston tulee olla palvelu, jonne pääsemiseksi ei tarvita bussilippuja ja jota lapset voivat itsenäisesti käyttää ja jonne huonosti liikkuvat vanhukset helposti pääsevät. Korostin kirjaston roolia koulutuksen ja sivistyksen edistäjänä.

Joulukuun kokouksissa puhuin jälleen sote-uudistuksesta sekä kannatin Mikki Kausteen toivomuspontta lastensuojelun asiakasmäärien per sosiaalityöntekijä saattamisesta suositusten tasolle. Puheenvuorossani korostin peruspalveluiden vahvistamista, moniammatillisuutta ja avun tarjoamista ajoissa, mutta myös sitä, että myös ne lapset ja perheet, joiden ongelmat ovat jo vakavammat, tarvitsevat riittävästi työntekijöiden aikaa.

Tässä katsauksessa keskityin erityisesti Espoon kaupunginvaltuustoon. Vuoden aikana vaikutin muun muassa myös Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa, Uudenmaan maakuntavaltuustossa ja HOK-Elannon vihreän edustajistoryhmän puheenjohtajana. Valtuustotyön ohessa tapahtuu myös paljon ja esimerkiksi edellä mainitun Mikki Kausteen kanssa pyrimme edistämään traumataustaisten lasten ja nuorten auttamista.

Jos tästä vuodesta pitäisi mainita muutama yksittäinen avainsana, niin ne olisivat varmaankin yhteistyö ja katsominen riittävän kauas. Tekemällä yhteistyötä oman ja muiden ryhmien edustajien kanssa saa huomattavan paljon enemmän aikaan kuin tahkoamalla yksin. Politiikka on siitä hieno laji, että siellä tapaa huomattavan paljon kannustavia ihmisiä. Ehkä siksi, että mukaan hakeutuu nimenomaan henkilöitä, joilla on uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa ja maailmaa voi muuttaa. Jokaisella ihmisellä pitäisi mielestäni olla mahdollisuus ympäröidä itsensä kannustavilla ihmisillä. Tässä kohdassa siis iso kiitos vihreälle valtuustoryhmälle.

Toinen asia oli kauas, eli joko tulevaisuuteen tai muihin maihin katsominen. Erityisesti Uudenmaan maakuntavaltuustossa istuessani olen oivaltanut sen, miten järjetön ajatus on suomalaisten kuntien tai maakuntien välinen kilpailu ja samalla maakuntauudistus nykymuodossaan. Meidän pitäisi tukea kuntien ja maakuntien menestymistä niiden omista lähtökohdista käsin ja keskittyä pikemminkin kilpailemaan siitä, onko Helsinki, Tukholma vai Berliini paras kaupunki asua ja missä torjutaan parhaiten ilmastonmuutosta. Meidän pitää pitää suomalaiset terveinä ja hyvinvoivina, koulut maailman parhaina - ja pyrkiä siihen, että myös tulevat sukupolvet saavat kokea lumiset talvet ja turvalliset kesät, siitä muistuttamaan tämän kirjoituksen luminen kuva.

Kiitos mukana kulkeneille ja hyvää lähestyvää uutta vuotta kaikille, ensi vuoteen!