torstai 23. marraskuuta 2017

Valtuustopuheeni Kivenlahden kirjaston tulevaisuudesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, olen tietääkseni tällä hetkellä ainoa kivenlahtelainen kaupunginvaltuutettu ja siksi haluan tätä valtuustokysymyksen vastausta myös kommentoida.
Toivon, että Espoonlahden aluekirjastohanke etenee viimeinkin. Hankkeesta on puhuttu todella kauan ja myös Espoonlahti tarvitsee aluekirjaston. [Puhuin alkuosan spontaanisti ja tiivistetysti sisältö oli suunnilleen yllä oleva.]

Toivoin kuitenkin, että aluekirjastojen ja lähikirjastojen välille ei luoda vastakkainasettelua, vaan ymmärretään, että molempia tarvitaan. Isoja, laajan palvelun aluekirjastoja sekä pienempiä lähikirjastoja, jotka ovat erityisen tärkeitä niille väestöryhmille, joiden ei ole helppo liikkua palveluiden perässä eli erityisesti lapsille ja vanhuksille. Espoonlahden kohdalla on huomioitava, että Kivenlahdesta ja Soukasta on itse asiassa monilta alueilta aika pitkä matka Lippulaivaan.

Mielestäni kirjasto on kuitenkin palvelu, jota lasten pitää voida omatoimisesti käyttää. Lähtökohta ei voi olla, että kirjastossa käyminen vaatii bussilipun ja että se ei voi tapahtua itsenäisesti koulun jälkeen, vaan ainoastaan vanhemman kanssa. Lasten lukemisen on tilastollisesti havaittu Suomessa vähentyneen ja jos kaupunki haluaa panostaa opetukseen ja koulutukseen, niin sen pitää nimenomaan panostaa myös kirjastopalveluihin. Kirjasto on todella väärä säästökohde.

Kivenlahtelaisena olen myös huomannut, että kirjasto on lapsille tärkeä ajanviettopaikka koulun jälkeen ja olen todella iloinen, että Kivenlahden kirjasto on nyt palaamassa entisiin tiloihin, joiden sisäilmaongelmat ovat toivottavasti historiaa. Olen aikoinaan työskennellyt yhdessä alueen kouluista ja nähnyt myös tässä yhteydessä, miten olennaista on, että koulu ja kirjasto sijaitsevat lähekkäin. Nykyään kivenlahtelaisena kannan myös huolta paikallisen ostarin palveluista. Lapsemme ja nuoremme viettävät siellä joka tapauksessa aikaa, joten siellä tulisi olla myös kirjaston kaltainen palvelu ja ylipäätänsä monipuolisesti palveluja, jotka ylläpitävät asukkaid hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta. Toivon, että lähikirjastojen merkitys ymmärretään myös jatkossa.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Valtuustokysymys vammaispalveluiden määrärahoista


Teimme valtuustoryhmätoverini Noora Koposen kanssa valtuustokysymyksen vammaispalveluiden määrärahoista kesäkuussa. Kuluvan kuukauden kaupunginvaltuuston kokoukseen siihen oli saatu vastaus sosiaali- ja terveystoimelta. Alla valtuuston kokouksessa pitämäni puheenvuoro. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti vammaisten lasten perheisiin liittyvän toivomukseni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kiitän sote-toimialaa tästä vastauksesta kysymykseemme. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tämän vuoden määrärahavaje vammaispalveluiden budjetissa on tarkoitus korjata ensi vuoden talousarviossa.

Vastauksesta ilmenee, että vammaispalveluissa on kehittämis- ja tehostamistarpeita.
Toivottavasti näitä haasteita ratkottaessa hyödynnetään kohderyhmän itsensä sekä heidän omaistensa kokemuksia ja ja toimitaan kaikin puolin innovatiivisesti. Joissain palveluissa on myös erityisen olennaista kiinnittää työntekijöiden hyvinvointiin huomiota, jotta työntekijöitä saadaan rekrytoitua ja heidän vaihtuvuutensa olisi mahdollisimman pieni.

Vammaispalveluissa on hyvin paljon kyse perusoikeuksien toteutumisesta ja mikäli näihin palveluihin kohdistuu tehostamistarpeita, niin eettistä keskustelua tulee käydä erityisen paljon.

Suomessa usein ihmisoikeuksista puhuttaessa ajatellaan, että ihmisoikeusongelmat ja -kysymykset ovat ikään kuin jossain toisaalla, muissa maissa. Mutta vammaispolitiikkaan, kuten moneen muuhunkin politiikan lohkoon ihmisoikeuskysymykset liittyvät hyvin olennaisesti.

Vammaispalveluissa on kyse hyvin perustavanlaatuisista kysymyksistä kuten siitä, että millaiset mahdollisuudet ihmisellä on asumiseen, työhön, osallisuuteen omaa elämää koskevissa päätöksissä, liikkumiseen, riittävään toimeentuloon ja tarvittaessa riittävään hoivaan.

Erityisen paljon toivon toimialan kiinnittävän huomiota vammaisten lasten vanhempien tilanteeseen. Ollessani viime- ja toissa edellisellä valtuustokaudella sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen koin, että nimenomaan vammaisten lasten vanhemmat ovat ryhmä, jonka hyvinvointiin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tässä ryhmässä riski uupumiseen on erityisen suuri. Tukipalveluiden kehittämistä ja kotiin viemistä tulisi jatkaa ja varmistaa, että vammaisten lasten vanhemmat pystyvät pitämään omaishoidon tukeen kuuluvat vapaat.

Teille on jätetty tähän liittyen toivomus numerolla 7 ja se kuuluu näin: "valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Muutamia nostoja Espoo-tarinasta eli Espoon strategiasta


Luen esitystä Espoo-tarinaksi eli Espoon strategiaksi läpi maanantain valtuuston kokousta varten. Tekstiosa löytyy täältä ja taulukko-osa (päämäärät, tavoitteet ja toimenpiteet) täältä.

Nostan tässä muutamia itselleni erityisen tärkeitä kohtia taulukko-osasta:

"Varhaiskasvatuksen henkilömitoituksen nykytaso säilytetään."

Aivan äärimmäisen tärkeä juttu. Mitä isommiksi lapsimäärät per hoitaja/lastentarhanopettaja kasvavat, sitä vähemmän työntekijöillä on aikaa per lapsi ja melutasot ryhmissä kasvavat. Lasten stressitaso kasvaa isommissa ryhmissä ja stressin on todettu olevan kehittyville aivoille haitallista. Päivähoidon laatu pitää kerta kaikkiaan turvata. Päiväkotien henkilökunta on myös varsin pienipalkkaisista ja varsinkin lastentarhanopettajien rekrytointi on nyt jo haasteellista. Isompi ryhmä tekisi työstä entistä raskaampaa.

"Opetuksen ja ohjauksen oppilaskohtainen resurssi säilyy korkealla tasolla."

Espoossa on perinteisesti panostettu opetukseen (sisäilmaongelmaiset tilat ovat sen sijaan olleet tässäkin kaupungissa murheenkryyni) ja tätä pitää jatkaa. Turvaamalla jakotuntien ja kouluavustajien määrä pystymme turvaamaan myös niiden oppilaiden koulupolun, jotka tarvitsevat enemmän tukea sekä ylipäätänsä parannamme kaikkien lasten oppimisedellytyksiä. Suomen kaltainen maa pärjää vain opetukseen ja laadukkaaseen koulutukseen panostamalla ja tämä työ on aloitettava varhain.

"Ehkäistään koulujen välistä eriarvoistumista kehittämällä opetusmäärärahojen osoittamisen periaatteita tukemaan lähikoulujen hyvinvointia ja ennaltaehkäisemään alueellista segregaatiota".

Puhuin juuri tästä asiasta omassa valtuustopuheessani kesäkuun valtuuston kokouksessa keskusteltaessa asuinalueiden välisen segregaation vähentämisestä.

Sellaista tilannetta ei missään nimessä saa syntyä, että jotain koulua vältellään todellisten tai kuviteltujen huonojen oppimistulosten takia.

"Lukion aloituspaikkoja lisätään kohtuullisen sisäänpääsykeskiarvon takaamiseksi."

Jälleen äärimmäisen tärkeä asia. Tänä vuonna Espoossa vaadittiin jo 7,83 keskiarvo lukioon pääsemiseksi. Lukioon tulisi mielestäni ehdottomasti päästä jo noin seitsemän keskiarvolla. Ammattikoulun tulee olla tarkoitettu nimenomaan sille puolelle suuntautuneille ja monelle ammatilliselle linjalle on nytkin huomattavan vaikea päästä. 16-vuotiaalla nuorella on hyvin vähän mahdollisuuksia suomalaisessa työelämässä ja yleissivistävän lukiokoulutuksen aikana oppilas kasvaa ja kehittyy. Pelkkä vaikea murrosikä tai haastava perhetilanne voi vaikuttaa keskiarvoa alentavasti ja muutamaa vuotta myöhemmin oppilaan tilanne olla jo aivan toinen.

"Vahvistetaan erityisesti nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuutta."


Hoitoa on saatava nykyistä nopeammin ja palveluvalikoiman on oltava riittävän monipuolinen. Osa nuorista hyötyisi erityisesti ryhmämuotoisista hoitomuodoista, jotkut tarvitsevat intensiivistä keskusteluapua ja osalla tuen tarve on vieläkin raskaampi. Nuorten ihmisten hoito ei saisi koskaan olla liikaa lääkkeiden varassa.

"Vanhusten kotihoidon toimintatapoja kehitetään jatkuvasti vastaamaan vanhusten tarpeita. Tarvittaessa varmistetaan sujuva pääsy palveluasumisen piiriin."

Viittaus palveluasumiseen kattaa tässä kuulemma myös raskaampaa hoivaa tarvitsevat eli hoiva-asumisen. Tämä kohta on myös joka tapauksessa inhimillisesti valtavan tärkeä. Meidän tulee kehittää kotihoitoa, mutta kyetä tunnistamaan nykyistä paremmin se hetki kuin vanhuksen ei pidä enää asua kotona niin inhimillisistä kuin taloudellisistakaan syistä. Suurimmat hyvinvointiriskit ja uhat näen kaikista ihmisryhmistä juuri vanhusten kohdalla eli että kotona asutaan tilanteessa, jossa vanhus kerta kaikkiaan tarvitsee jo raskaampaa hoivaa tai että pitkäaikaishoidossa henkilöstömitoitusta lasketaan.

Vanhusikäisen väestön määrä kasvaa nyt vauhdilla. Meidän pitää luoda Suomeen työtä ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaista talouskasvua, jotta kykenemme turvaamaan vanhenevan väestönosan palvelut. Tästä ei saa tulla yhteiskunta, jossa varallisuus määrittää sen, kellä on mahdollisuus saada itselleen tarvitsemaansa hoivaa ja palveluita.

Vammaisista ei ole nyt mitään mainintaa strategiassa. Moni vanhuspalveluihin liittyvä asia pätee myös vammaisiin. Muun muassa omaishoitajien jaksamisesta tulee huolehtia (mahdollistaa vapaapäivien pitäminen) sekä taata riittävät vammaispalvelut ja asumisyksikköjen henkilöstömitoitukset. EDIT: Vammaisiin liittyviä kirjauksia onnistuttiin lopulta vielä saamaan strategiaan.

"Kaupungin kasvaessa huolehditaan luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä."

Vaikka tarvitsemme uusia asuntoja ja asuinalueita, niin täällä tulee olla tilaa hengittää ja liikkua luonnossa myös jatkossa. Espoon brändin tulisi korostaa luonnonläheisyyttä ja luontoarvoja. Tällainen luonnonläheisyys on jotain, mitä monessa muussa maailman metropolissa ei ole.

Meidän neuvottelijamme Inka Hopsu ja Tiina Elo ovat kaiken kaikkiaan tehneet hienoa työtä. Huomattavan moni Vihreiden tavoitteista on päätynyt esitykseen mukaan.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Valtuustopuheeni segregaation torjumisesta



Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että kaupunginhallitus päätti tätä aloitevastausta käsitellessään, että osana Espoo-tarinan päivitystä valmistellaan toimenpiteet asuinalueiden välisen segregaation vähentämiseksi Espoossa. Tämä aloitevastaus nimittäin tällä hetkellä keskittyy hyvin voimakkaasti sinänsä erittäin tärkeään tulevaisuuden asuntopolitiikkaan.

Segregaatiota kuitenkin torjutaan myös muilla keinoin. Suuri osa Espoosta on jo rakennettu. Meidän on siis panostettava myös nykyisten lähiöiden elinvoimaisuuteen. Esimerkiksi kaikki valtion myöntämät lähiöiden korjausavustukset ovat ehdottomasti hyödynnettävä.

Koulujen ja asuinalueiden eriarvoistuminen kietoutuu myös yhteen. Erityisesti niillä alueilla, joilla asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä, on tärkeää pitää koulujen luokkakoot pieninä sekä turvata kouluavustajien ja koulupsykologien ja kuraattorien määrä. Nämä samat asiat luonnollisesti edesauttavat hyviä oppimistuloksia ja syrjäytymisen ehkäisyä muuallakin.

Koulujen eriarvoistumisesta on kuitenkin kansainvälisesti runsaasti näyttöä ja ilmiö on havaittavissa jo joissain isoissa kaupungeissa Suomessakin. Espooseen ei saa kehittyä sellaista tilannetta, että perheet muuttavat pois joltain asuinalueelta vain siksi, että alueen koulua vältellään joko todellisten tai kuviteltujen huonojen oppimistulosten vuoksi. Tämän takia on tärkeää tarvittaessa kohdistaa lisäresursseja tiettyihin kouluihin. Hyvällä koulutuksella ja opetuksella on mahdollista taata jokaiselle nuorelle mahdollisuus edetä elämässä perhetaustasta riippumatta sekä torjua ylisukupolvista syrjäytymistä.

Kaupungin eri toimialojen on kaiken kaikkiaan torjuttava yhteistyössä asuinalueiden välistä eriytymistä. Myös asukkaiden ja yksityisen sektorin toimijoiden osallistaminen on tärkeätä. Hyvät kaupalliset palvelut edistävät asuinalueiden vetovoimaisuutta. Julkisten rakennusten, katujen ja puistojen kunnossapidon ohella on kiinnitettävä huomiota toimiviin joukkoliikenneyhteyksiin, lähi- ja liikuntapalveluihin, kirjastoihin, yhteisöllisyyttä luoviin kulttuuritapahtumiin, asukaspuistoihin ja asukastiloihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kannatan myös Henna Partasen toivomusta numerolla 8.

Valtuustopuheeni osavuosikatsauksesta


Valtuustopuheeni kaupungin osavuosikatsauksesta. Valtuusto hyväksyi lisäysesitykseni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
olin juuri päättyneellä valtuustokaudella sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen. Kiinnitin taannoin huomiota siihen, että lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta ei löytynyt jonotusaikoja lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Pyydettyäni asiasta toimialalta selvitystä ilmeni, että lastenpsykiatriseen avohoitoyksikköön on kiireellisissäkin tapauksissa kolmen ja puolen kuukauden jono. Myös kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on ollut hälyttävässä kasvussa.

Tämän jälkeen oli hyvin ikävä lukea kaupungin viime vuoden arviointikertomuksesta, että meillä on Espoossa 5-10 terveydenhoitajan vaje koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa ja myöskään koulukuraattorien ja psykologien määrä ei ole suositusten tasolla.

Tästä osavuosikatsauksesta on nähtävissä, että myös muun muassa vanhusten kotihoidossa ja vammaispalveluissa on määrärahahaasteita, jotka luonnollisesti jollain tapaa heijastuvat palveluntuotantoon. Esimerkiksi vammaispalveluiden määrärahavaraus näyttää tämän osavuosikatsauksen sivun 12 mukaan todennäköisesti ylittyvän noin neljällä miljoonalla eurolla.

Kaupungin vuoden 2018 taloussuunnittelu käynnistyy elokuussa ja pian saadaan myös tammi-heinäkuun osavuosikatsaus, jonka perusteella kuluvan vuoden menokehitystä pystytään jo varsin hyvin arvioimaan.

Ensi vuoden budjettisuunnittelussa tulee huomioida ne asiat, mitkä nyt nousevat viime vuoden arviointikertomuksesta sekä tämän vuoden osavuosikatsauksista.

Kuten kaikkialla Suomessa myös Espoossa on tavoitteena, että vanhukset asuvat aiempaa pidempään kotona. Se vaatii kuitenkin toimivia kotihoidon palveluja.

Aikuistuville kehitysvammaisille on löydyttävä kodit ja vammaispalvelut pitää toteuttaa lain vaatimissa määräajoissa.

Ongelmat peruspalveluissa heijastuvat herkästi kalliimpiin erityispalveluihin eli esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon vaje on sekä inhimillisesti että taloudellisesti ongelmallinen.

Meillä täytyy olla riittävästi seurantatietoa, jotta ensi vuoden budjettineuvotteluissa kyetään tekemään mahdollisimman onnistuneita päätöksiä näiden asioiden suhteen.

Kun edellisessä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa näytti siltä, että toimeentulotuesta on säästymässä määrärahoja, niin äänestin sellaisen esityksen puolesta, jossa näitä varoja olisi siirretty niihin tulosyksiköihin, joissa tarvittaisiin määrärahalisäystä.

Nyt myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että tämä määräraha ei kuitenkaan valitettavasti kerta kaikkiaan ole käytettävissä, vaan se poistetaan talousarviosta jo aiemmin suunnitellun mukaisesti. Tämä asia on nyt moneen otteeseen varmistettu virkamiehiltä.

Vammaispalveluiden määrärahavaje saattaa kuitenkin realisoitua vielä tänä vuonna ja pian alkavassa ensi vuoden taloussuunnittelussa on kyettävä mahdollisimman hyvin huomioimaan tämänhetkiset ongelmat.

Teille ehdittiin ennen kokouksen alkua jakaa Inka Hopsun nimissä oleva lisäysesitys. Neuvottelutoimikunnan keskustelun seurauksena esitystä päätettiin kuitenkin joiltain osin muuttaa. Selkeyden vuoksi tämä uusi esitys on siis jaettu nyt kokouksen aikana teille minun nimelläni ja numerolla 9.

Tähän on vielä tullut ihan yhden sanan muutos eli opiskelijaterveydenhuollon sijasta lopullisessa esityksessä kuuluu puhua koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta. Luen teille lisäysesityksen nyt ääneen:

Valtuusto kehottaa sosiaali- ja terveystoimea arvioimaan tammi-heinäkuun osavuosikatsauksen yhteydessä vammaispalveluiden menoarvion ylityksen tarvetta sekä tekemään arvion kuluvan vuoden talousarvion riittävyydestä vammaispalveluiden, koulu- opiskelijaterveydenhuollon, vanhusten kotihoidon sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta vastaavien tulosyksiköiden vuoden 2018 talousarvion laadinnan pohjaksi.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Traumaosaamista on lisättävä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä opetustoimessa


HS:ssa 4.6.2017 käsiteltiin toiselle puolelle Suomea sijoitetun espoolaisen nuoren tilannetta.
Kirjoituksesta oli pääteltävissä, että lähiseudulta ei ole löydettävissä sijaishuoltopaikkaa, jossa olisi saatavissa varhaislapsuudessaan vakavasti traumatisoituneelle nuorelle sopivaa  ammattiosaamista.

Traumataustaisten lasten ja nuorten auttamisjärjestelmää tulisi kehittää. Apua tulisi saada jo peruspalveluissa ja ilman diagnoosia mielenterveyden häiriöstä. Tulevissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa olisi hyvä olla kriisiauttamiseen erikoistunut sosiaalityöntekijä/psykoterapeutti. Myös perheneuvoloiden henkilökunnan traumaosaamista tulisi lisätä. Viimeistään lastenpsykiatrisesta yksiköstä tulisi löytyä nopeasti apua kiintymyssuhdeongelmiin ja muuhun traumaoireiluun.

Traumaattisten tapahtumien seurauksena oireileva lapsi voi olla esimerkiksi adoptio- tai muuten lastensuojelutaustainen, turvapaikanhakijalapsi tai kuka tahansa lapsi, jonka vanhempi on esimerkiksi tehnyt itsemurhan tai käyttäytyy väkivaltaisesti. Hoitamaton trauma voi näkyä esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmien puhkeamisena tai ylisukupolvisena väkivaltakäyttäytymisenä.

Myös opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa olisi lisättävä psykologista tietotaitoa traumataustaisen oppilaan kohtaamisesta ja selviytymisen tukemisesta. Opettajan tai lastentarhanopettajan on tärkeää kyetä tunnistaa mahdollisen trauman vaikutukset lapsessa osatakseen tukea lasta ja kannustaa lapsen perhettä hakemaan apua. Opettaja saattaa huomata lapsen ongelmat jopa lapsen omia vanhempia paremmin, koska hän pystyy vertaamaan lapsen käytöstä muiden samanikäisten lasten käytökseen. Vääränlainen suhtautuminen traumaattisen tapahtuman seurauksena oireilevan lapsen käytöshäiriöihin ei myöskään edistä lapsen selviytymistä.

Suurin osa hyvinkin järkyttäviä asioita kokeneita ihmisistä tulee lopulta pärjäämään elämässään erinomaisesti. Moni heistä kuitenkin hyötyisi oikea-aikaisesta ja oikeanlaisesta tuesta. Auttamalla kovia kokeneita lapsia, nuoria ja perheitä ajoissa vähennämme inhimillistä kärsimystä tulevaisuudessa.

Pinja Nieminen, kaupunginvaltuutettu (vihr)
Mikki Kauste, kaupunginvaltuutettu (vihr)
Espoo

maanantai 29. toukokuuta 2017

Sote-palveluita, koulukuljetuksia ja Espoo-tarinan päivittämiseen valmistautumista


Toukokuu ja samalla kuluva valtuustokausi lähenee loppuaan. Tässä kuussa työn alla ovat olleet muun muassa seuraavat asiat:

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden odotusajat

Pyysin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä odotusajoista selvityksen toimialan johdolta huomattuani, että lukuja ei löydy tuoreesta Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportista. Selvityksestä ilmeni, että odotusajat varsinkin Espoon lastenpsykiatriseen avohoitoon ovat aivan liian pitkiä tällä hetkellä. Potilasmäärän ja palveluntarpeen kasvuun ei kyetä nyt vastaamaan nykyisellä henkilökuntamäärällä. Tämä on asia, mihin täytyy puuttua viimeistään syksyllä kaupungin budjettineuvotteluissa (lisää työntekijöitä) tai mielellään jo aikaisemmin toimialan johdon taholta. Luvut täytyy myös saada päätöksentekijöiden tietoon nykyistä helpommin ja useammin, että tällaisiin asioihin osataan ylipäätänsä resursoida rahaa. Kolmen ja puolen kuukauden jonotus kiireelliseksi arvioitua käyntiä varten on aivan sietämättömän pitkä aika erityisesti lapsen kohdalla.

Vanhusten kotihoidon kehittäminen

Käsittelemme keskiviikon sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa kotihoidon kehittämisohjelmaa sekä hoiva-asumisen asiakkuuden kriteerejä.

Kotihoidon suunnitelmallinen kehittäminen on äärimmäisen tärkeää. Tällä hetkellä kotihoidon toiminnassa on alueellisia eroja ja ostopalveluiden käyttö on jossain määrin hallitsematonta. Ei ole järkevää, että henkilöstövajetta paikataan vuokratyövoimalla. Vuokratyön ostaminen on kallista ja vaihtuvat hoitajat eivät ole vanhuksille itselleen hyvä asia.

Kotona asutaan yhä huonokuntoisempana. Viime sunnuntaina meillä oli uuden Vihreän kaupunginvaltuustoryhmän suunnitteluilta Espoo-tarinan eli Espoon strategian ja uuden valtuustosopimuksen laadinnan tiimoilta. Toin esille, että yksi tärkeimpiä sote-tavoitteita nyt kesäkuussa alkavalle valtuustokaudelle pitäisi olla sen hetken nykyistä parempi optimoiminen, milloin ikääntyneen ei ole hyvä asua kotona enää niin inhimillisistä kuin taloudellisista syistäkään.

Jatkossa pitää olla myös tarkkana siinä, että kotihoidon kriteerit eivät vähän kerrassaan kiristy niin, että osa kotihoitoa tarvitsevista ei enää pääse sen piiriin ja että pyrkimys kuntouttaa vanhuksia niin, että he eivät tarvitsisikaan kotihoitoa, pysyy järkevällä tasolla. Näen tässä sellaisia riskejä, että vanhuksen toimintakykyä onnistutaan hetkeksi parantamaan ja sitten tilanne taas huononee tai että kuntoutus kohdistuu ihmisiin, jotka ovat jo kertakaikkisen huonossa kunnossa ja tarvitsisivat oikeasti raskaampaa hoivaa. Kun vanhuksen todetaan tarvitsevan hoiva-asumista, paikka tulisi löytyä nopeammin kuin lain vaatimassa kolmessa kuukaudessa.

Nykyään tuntuu, että kotona asuminen oli ensin oikeus, mutta sittemmin se on muuttunut velvollisuudeksi. Myös laki painottaa kotona asumisen ensisijaisuutta, mutta herää kysymys, onko koti enää koti, jos vanhuksen elämä on käytännössä typistynyt oman sängyn ympärille. Tämä on asia, mihin vaikuttamisen olen kokenut poliittisesti ällistyttävän hankalaksi. Poliittisen päätöksenteon puitteissa on mahdollisuus ohjata lisää resursseja kotihoitoon/hoiva-asumiseen, mutta palveluntarpeen arviointi tapahtuu terveystieteellisin kriteerein, ns. RAI-arviointi. Käytännössä näiden kriteerien avulla ohjataan sitä, kuinka huono toimintakyvyn tulee olla ennen kuin vanhus saa hoiva-asumispaikan.

Toivoisin, että THL:n ja vanhuspalvelualan toimesta käytäisiin nykyistä aktiivisempaa keskustelua siitä, mitä kotona asumisella tavoitellaan ja mikä on se toimintakyky ja elämäntilanne, jolloin vanhuksen on hyvä olla kotona ja mikä ei. Kun tämä on myös syvästi eettinen ja ihmisarvoon liittyvä kysymys, ei vain tekninen ”pystyykö vanhus syömään tai tekemään päätöksiä” -asia.

Vammaisten yhdenvertaisuus on myös ollut pohdinnan alla tässä kirjoituksessa kerrotun tapauksen takia.

Kyseessä ovat kaksoset, jotka ovat molemmat päässeet musiikkiluokalle. Toinen kaksosista kuitenkin liikkuu pyörätuolilla. Asiasta on linjattu aikaisemmin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan toimesta niin, että painotetun opetuksen koulukyydit maksetaan aina itse ja tätä on nyt tulkittu niin, että linjaus pätee myös tapaukseen, jossa lapsi kulkee vammansa vuoksi koulutaksilla. Myöskään liikuntavamman perusteella kyytiä ei saa muuhun kuin lähikouluun. Aika harvalla vanhemmalla on kuitenkaan varaa maksaa vuosikausia joka päivä taksikyytejä eli käytännössä lapsi ei voisi musiikkiluokalle mennä, vaikka kyseinen matka on tiettävästi suunnilleen yhtä pitkä kuin matka lähikouluun, jonne kunta taas kustantaa matkat. Olen ollut tästä yhteydessä eri tahoihin ja muotoillut muutosesityksen. Myös edustajamme opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa ovat olleet asiassa aktiivisia. Kenenkään tahtotila ei varmasti ole, että liikuntavamma estäisi lapsen hakeutumisen musiikkiluokalle.

Kokonaisuudessaan kyseinen tapaus saa minut miettimään, miten paljon vammaisten yhdenvertaisuudessa on vielä Suomessa tekemistä. Ei ole lainkaan selvää, että yhdenvertaisuuslaki ja YK:n vammaissopimus ohjaavat toimintaa tai että erityislapsella/vammaisella henkilöllä nähtäisiin olevan erityislahjakkuuksia ja erityisiä tavoitteita siinä missä muillakin. Olen Otaniemessä 2005-2007 työskennellessäni toiminut vammaisyhdyshenkilönä ja muun muassa kirjoittanut vammaisen opiskelijan oppaan. Muistan näiltä ajoilta pohdinnat siitä, miten huomattavan esteellisiä monet korkeakoulut ovat. Ja nekin tilat, jotka ovat muokattu esteettömiksi, niin niissäkin on usein ajateltu, että vammainen henkilö on opiskelija – hän voi olla myös opettaja. Silloin ei riitä, että salin takaosassa on tilaa pyörätuolille.

Iloisena uutisena kerrottakoon lopuksi, että uusi valtuustoryhmämme on järjestäytynyt ja olemme jo tosiaan työstäneet tavoitteitamme valtuustosopimukseen (listaus tulevan valtuustokauden tavoitteista) sekä Espoo-tarinaan ja että uusi ryhmä on vähintään yhtä erinomainen kuin edellinenkin. Oman ryhmän välinen tuki ja henki on todella tärkeää, sillä politiikka on joukkuelaji ja yksin on mahdollista saada varsin vähän aikaan, mutta erinomaisessa ryhmässä hyvinkin paljon.


Kuvassa valtuustoryhmämme strategiapohdintaa sunnuntailta Urban Millin tiloista Otaniemestä.