maanantai 29. huhtikuuta 2019

Valtuustopuheeni Kivenlahden metrokeskuksen kaavasta


Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut,
pyysin tähän puheeseen viisi minuuttia aikaa, koska olen tällä hetkellä ainoa kivenlahtelainen kaupunginvaltuutettu ja tämä on todella iso ja tärkeä kaava.
Tätä kaavaa on työstetty vuosia ja siihen on saatu sinä aikana hyviä parannuksia, mistä kiitos nykyiselle ja edelliselle kaupunkisuunnittelulautakunnalle sekä aluetta suunnitelleille virkamiehille.

Kivenlahtelaisena minun täytyy sanoa, että tämä on ollut harvinaisen haastava kokonaisuus. Kivenlahti on jo valmiiksi tiiviisti rakennettu alue ja kaava tiivistää sitä entisestään. Mitä paikallista keskustelua olen kuitenkin seurannut, niin luontoarvot ovat alueella asuville hyvin tärkeitä ja näin on omalla kohdallanikin. Viheralueilla on tutkitusti merkitystä terveyteen ja hyvinvointiin ja niitä tulisi aina turvata mahdollisimman paljon.

Tässäkin kaavassa tulee siis esille se ajankohtainen haaste, että tarvitsemme uusia asuntoja, palveluja ja työpaikkoja, mutta samalla ne muuttavat alueen nykyistä ilmettä ja nykyisille asukkaille muutos ei yleensä ole vain positiivinen. Erityisesti Kivenlahden kaltaisten vanhojen lähiöiden valtti on ollut luonnonläheisyys. Näiden lähiöiden täydennysrakentaminen muuttaa selvästi alueen luonnetta.

Toivon, että kaavan rakentumisen seurauksena alueella tapahtuu kuitenkin myös monia nykyisiä asukkaita palvelevia asioita eli palvelut paranevat, työpaikkojen määrä kasvaa ja asukasmäärän kasvaessa joukkoliikenteen toimintaedellytykset saadaan turvattua nykyistä paremmin. Toistaiseksi joukkoliikenteen palvelutaso alueella on viimeisen kymmenen vuoden aikana heikentynyt. Suorien linjojen palauttaminen metron rinnalle ruuhka-aikoina oli erittäin tärkeä parannus, mutta jatkossa on panostettava entistä enemmän siihen, että joukkoliikenne on kilpailukykyinen ratkaisu yksityisautoilulle. Joukkoliikenteen toimintaedellytyksiin liittyen olemme tehneet Tiina Pursulan kanssa tänään valtuustoaloitteen kaupunkipyörien saamisesta Espoonlahden alueelle.

Joukkoliikenteen toimintaedellytyksillä on merkitystä alueen houkuttelevuuteen, kuten myös edellä mainituilla muilla palveluilla ja muun muassa alueen yleisellä ilmeellä. Asuinalueiden eriarvoistumisen on havaittu Suomessakin lähteneen kasvuun ja tähän tulee aktiivisesti puuttua. Sosiaalisen asuntotuotannon keskittämisen ei ole nähty missään maailmassa olevan hyvä ratkaisu. Olisi tärkeää, että uusilla alueilla on monipuolisesti erilaista asuntotuotantoa. Tähän liittyen olen jättänyt seuraavan toivomuksen, joka on jaettu teille numerolla 12.1

Valtuusto toivoo, että alueen tontinluovutuksessa kiinnitettäisiin erityistä huomiota segregaation ehkäisyyn.

Tämän sisältöinen esitys on jo aiemmassa käsittelyvaiheessa hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa, mutta sen tehneen Risto Nevanlinnan mukaan olisi tärkeää, että se näkyisi myös valtuuston päätöksessä.

Palaan vielä tuohon alun luonnonläheisyyteen. Haluaisin, että alueen viihtyvyyden turvaamiseksi tehtäisiin ihan kaikki mahdollinen ja olen siksi jättänyt myös tällaisen toivomuksen, joka on jaettu numerolla 12.2

Valtuusto toivoo, että kaava-alueen maanvaraisten osien viihtyvyyteen ja vihreyteen kiinnitettäisiin erityistä huomiota puu- ja pensasistutusten muodossa ja pyritään siten kompensoimaan uudisrakentamisen aiheuttamaa viheralueiden vähenemistä.

Kannatan myös Johanna Värmälän toivomusta numerolla 4.
Kirjasto on mielestäni erittäin tärkeä lähipalvelu ja sen pitää olla alueen pienten koululaisten sekä vanhusten jalkaisin saavutettavissa. Kirjaston läsnäolo alueella myös monipuolistaa palvelutarjontaa, auttaa torjumaan segregaatiota ja lisää alueen väestön ympärivuotisia kohtaamispaikkoja.

(Valtuusto hyväksyi kaikki edellä mainitut toivomukset.)

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Puheeni tyttöjen sukupuolielinten silpomisen ehkäisyyn liittyvästä valtuustoaloitteesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Vastauksessa tähän aloitteeseen minua ilahdutti erityisesti pyrkimys selkeisiin toimintaohjeisiin sekä moniammatillinen ote. Silpomisen vastaista työtä tulee tehdä nimenomaan sekä terveydenhuollossa että varhaiskasvatuksessa ja kouluissa ja ylipäätänsä niitä henkilöitä kohdatessa, jotka tai heidän lapsensa kuuluvat riskiryhmään.

Olennaista on jakaa tietoa ja kyetä ottamaan asia puheeksi sekä tarvittaessa tehdä lastensuojeluilmoitus myös ennakoivasti ja matalalla kynnyksellä. Osalle ammattihenkilöistä sekä tämä teema että lastensuojeluilmoituksen teko on tutumpi asia kuin toisille ja siksi juuri selkeät toimintaohjeet ovat niin tärkeät.

Silpomisessa on kyse harvinaisen raa’asta väkivallasta, mutta myös yleisesti ottaen lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tulee kyetä tunnistamaan ja siihen puuttumaan matalalla kynnyksellä. Lasten tulee myös saada itse tietoa ruumiillisesta koskemattomuudesta sekä siitä, mistä hakea apua väkivaltaan ja sen uhkaan. Olenkin hyvin tyytyväinen vastauksesta ilmenevään pyrkimykseen käsitellä aihetta koululaisten terveyskasvatuksen yhteydessä.

Toivon, että tämä keskustelu säilyy tänään asiallisena. Silpomisen uhreja ei hyödytä se, jos heidän etninen tai uskonnollinen viiteryhmänsä leimataan. He ovat myös itse osa tätä ryhmää ja kärsivät siihen kohdistuvista negatiivisista asenteista. Silpomisen vastaista työtä on mahdollista tehdä kuten muutakin väkivallan vastaista työtä eli rohkeasti ja määrätietoisesti ja samalla uhreja kunnioittavasti ja asiallisesti kohdellen.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Tiivistelmä köyhyyden torjumista käsittelevästä valtuustopuheestani

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Nostan puheessani muutamia niitä asioita, jotka mielestäni ovat poliittisesti tärkeitä torjuttaessa köyhyyttä nyt ja tulevaisuudessa.

Kun kyseessä ovat lapset, meidän tulisi kyetä resursoimaan nykyistä paremmin niitä kouluja, joiden alueella asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä. Siten torjumme sekä asuinalueiden välistä eriarvoistumista sekä nostamme toisen asteen koulutuksen osallistumisastetta.

On myös pyrittävä siihen, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus harrastaa jotain sekä siihen, että jollain aikavälillä toisen asteen koulutus on maksutonta. Kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tukeminen ja hyvä palveluintegraatio on tärkeä niiden perheiden kohdalla, joissa on huono-osaisuuteen liittyviä ongelmia.

Työikäisten kohdalla haluan nostaa erityisesti esille kohtuuhintaiset asunnot ja Espoon työpaikkaomavaraisuusasteen nostamisen. On kuitenkin myös muistettava, että työ ei aina suojaa köyhyydeltä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla pienillä palkoilla voi olla vaikea tulla toimeen.

Eläkeikäisten kohdalla terveydenhuollon asiakasmaksuilla ja lääkekorvauksilla on suuri merkitys. Ajoittain kuulee, että asiakasmaksuja tulisi nostaa. Tämä on täysin väärä kehityssuunta ja vastoin hyvinvointivaltion periaatteita eli sitä, että jokaisella on oikeus tarvitsemaansa hoitoon varallisuudesta riippumatta.

Yleisenä poliittisena tavoitteena olisi mielestäni hyvä olla se, että äkilliset kriisit ja kielteiset elämäntapahtumat, kuten ero tai vakava sairastuminen, lisäisivät mahdollisimman vähän ihmisen riskiä ajautua köyhyyteen.

Meillä on kaiken kaikkiaan paljon mahdollisuuksia vaikuttaa poliittisesti ihmisten hyvinvointiin ja köyhyyden syihin, käytetään näitä mahdollisuuksia parhaamme mukaan.

torstai 31. tammikuuta 2019

Vanhusten hoiva- ja asumispalveluiden laadusta

Keskustelu vanhusten hoivapalveluiden laadusta käy nyt kiivaana - ja onneksi niin. Tiedot hoidon epäkohdista ovat hirveitä, mutta juuri siksi nyt on toimittava.

Omat kantani ovat tiivistetysti seuraavat:

Ennalta ilmoittamia valvontakäyntejä on lisättävä

Suurin osa valvontakäynneistä tehdään sovitusti palveluntuottajien kanssa. Yllättäviä käyntejä tulisi olla enemmän, jotta varmistuu, että esimerkiksi henkilöstömitoitus on pysyvästi kunnossa. Luottamuksen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on perinteisesti ollut suuri, mutta valitettavasti sille ei aina ole katetta.

Henkilöstö on avainasemassa huonosta hoidosta raportoitaessa

Sosiaalihuoltolaki vaatii henkilöstöä raportoimaan havaitsemistaan epäkohdista. On uskomatonta, että palveluntuottajat ovat viimeaikoinakin kohdistaneet sanktioita näin toimineisiin henkilöihin. Kuntien pitäisi vuoropuhelussa palveluntuottajien kanssa jyrkästi estää tällainen. Liittojen tuki työntekijöille on myös tärkeä.

Vanhukset itse ovat hoiva- tms asumiseen päätyessään nykyään jo hyvin huonokuntoisia ja kaikilla ei ole omaisia ja joskus omaisten voi olla vaikea havaita epäkohtia. Työntekijät ovat aivan avainasemassa huonon hoidon havaitsemisessa ja heidän tulisi saada kaikki tuki eettisesti oikeansuuntaiseen toimintaan.

Ns. laatupoikkeamat on sanktioitava nykyistä tiukemmin

Kuntien tulee pystyä vaatimaan palveluntuottajilta sopimusten mukaista toimintaa ja laatu tulee olla sopimuksissa korkealla - tämä vaatii myös yhteiskunnalta halua rahoittaa vanhustenpalveluita riittävästi. Laadun on oltava hyvä sekä yksityisessä että julkisessa toiminnassa.

Yksityisen palveluntuotannon osuutta tulee jatkossa pohtia

Tällä hetkellä yksityisen tuotannon osuus vanhusten palveluissa on niin iso, että julkinen ei mitenkään pystyisi lyhyellä aikavälillä lisäämään tuotantoa riittävästi. Meidän tulee kuitenkin miettiä tarkasti, minkä kaikkien sote-palveluiden suhteen haluamme toimia samoin.

Onko mahdollista kehittää julkista toimintaa nykyistä enemmän niin, että kaikki verovarat menisivät palveluiden tuottamiseen sen sijaan, että esimerkiksi hoivapalvelut on organisoitava niin, että toiminnasta jää vielä voittoa pääomasijoittajille jne?

Itse olen sillä kannalla, että on tärkeää, että on monipuolisesti erilaista palveluntuotantoa, mutta tämän tulee tapahtua hallitusti ja ideaalitilanteessa nykyistä isompi osa olisi julkisesti tuotettua (nyt vanhusten palveluissa esim Espoossa julkisen osuus asumispalveluissa on vain noin 20%) ja yksityinen toimii enemmän kirittäjänä kuin pääasiallisena tuottajana. Jos yksityinen kykenee samaan laatuun kuin julkinen pienemmällä rahalla, sen käyttö on perusteltua. Valitettavasti näin ei kuitenkaan välttämättä aina todellakaan tapahdu.

Hyviä käytäntöjä on jaettava

On valtavan paljon asumisyksikköjä, joissa tehdään aivan erinomaista työtä. Näitä kokemuksia tulee saada esille ja niistä tulisi saada normi. Hoivatyö on raskasta ja matalasti palkattua, henkilöstön tulee saada kokea työssään onnistumista ja merkityksellisyyttä. Heillä on myös oikeus hyvään johtamiseen ja hyvin organisoituun työhön.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Valtuustopuheeni opetuksen resursoinnista

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Olen erittäin tyytyväinen, että budjettineuvotteluissa onnistuttiin torjumaan opetuksen järjestämiseen kohdistuneita säästöjä.

Espoon maine kuntana on sellainen, että pitäisi olla selvää, että juuri täällä opetuksen resursointiin ja siten myös laatuun panostetaan. Tähän lähtökohtaan sopii huonosti tämä vuodesta toiseen toistuva kuvio, jossa ensin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja sitten muut toimielimet perässä joutuvat torjumaan opetukseen kohdistuvia leikkauspaineita.

Suomessa on havaittu, että eri ryhmien väliset erot oppimistuloksissa ovat lähteneet kasvuun. Tämän kehityksen pysäyttäminen vaatii riittävää määrää opettajia, tarpeeksi pieniä opetusryhmiä, hyvää oppilashuoltoa ja kaiken kaikkiaan riittävää tuen määrää.

Koulutus tulisi nähdä investointina ja hahmottaa se, että riittävästi resursoitu perusopetus auttaa sekä hyvin että huonosti pärjääviä oppilaita. Sillä luodaan pohja toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen ja torjutaan siten samalla sekä syrjäytymistä että edistetään kykyä hakeutua korkeakouluopintoihin.

Yhtä lailla se tulisi voida sanoa ääneen, että koulutuksesta leikkaaminen todellakin heikentää koulutuksen laatua. Opettaja - opiskelija -suhde ei ole korvattavissa muilla keinoin ja ilman riittävää koulunkäyntiavustajien määrää enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittaminen tavallisiin opetusryhmiin on epäeettistä.

Lopuksi haluan sanoa, että meidän pitää kyetä tukemaan erityisen paljon niitä kouluja, joiden alueella on enemmän huono-osaista väestöä eli kaikki positiivisen diskriminaation määrärahat tulisi hakea ja käyttää. Mikäli koulujen väliset oppimistulokset lähtevät erkanemaan toisistaan, se johtaa jollain aikavälillä asuinalueiden välisen segregaation syvenemiseen ja uusiin ongelmiin. Opetuksen laadulla on siis paljon ja kauaskantoista merkitystä ja siihen kannattaa todella panostaa.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Valtuustopuheeni mielenterveyspalveluista

Näissä valtuustokysymyksissä on nostettu hyvin tärkeitä asioita keskusteluun. Kiitos valmistelijoille vastauksista, joissa minua ilahduttivat esimerkiksi pyrkimys lisätä ilman ajanvarausta toimivia mielenterveys- ja päihdehoitajien vastaanottoja sekä tuen vieminen entistä enemmän nuorten arkiympäristöön.

Nuorten kohdalla uudenlaiset lähestymistavat ovat tärkeitä ja esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämä Sekasin -chat on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi. Verkkopohjaiset palvelut hyödyttäisivät myös monia aikuisia, koska esimerkiksi masennuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsittäessä kotoa lähteminen voi olla vaikeaa ja tarpeellinen hoito jäädä siksi saamatta.

Muita kehittämiskohteita mietittäessä herää myös kysymys, että pystytäänkö peruspalveluissa tarjoamaan tällä hetkellä riittävän tiivistä keskusteluapua? Mikäli tapaamiset esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ovat kovin harvoin, niin tuesta tulee lähinnä kannattelevaa todelliseen toipumiseen tähtäävän hoidon sijasta tai lääkehoidon merkitys korostuu liikaa.

Yleisesti ottaen Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelukeskus Empun toiminta ja toimintalogiikka on kuitenkin mielestäni kiitettävää. Espoossa päihde- ja mielenterveysongelmiin on ollut mahdollista saada yhtäaikaista apua jo paljon ennen joitakin muita kuntia, joissa on saatettu vaatia, että esimerkiksi päihdeongelma hoidetaan ensin.

Espoon turvallisuusohjelmaa viime valtuustokaudella käsiteltäessä tein ohjelmaan valtuuston hyväksymän toivomuksen itsemurhien ehkäisytyön lisäämisestä. Näissä vastauksissa oli asian tiimoilta paljon hyvää, mutta toivon, että varsinkin HUSissa meitä edustavat luottamushenkilöt seuraavat sairaalapaikkojen määrää. Akuutissa itsemurhavaarassa olevien tulisi mielestäni aina päästä tarvittaessa joksikin aikaa osastolle eikä ainakaan koskaan päätyä yksin kotiin.

Kaiken kaikkiaan päihde-, mielenterveys- ja kriisipalvelujen kehittämisessä on tärkeää monipuolinen hoitovalikoima sekä yhteistyö eri palvelujen välillä sekä omaisten huomioiminen. Kiitän myös nyt virinnyttä keskustelua varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmäkokojen merkityksestä. Pienet ryhmäkoot ovat todella tärkeitä lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Liian isot ryhmäkoot ja vähäinen aikuisten määrä näkyvät kasvavana sote-palvelujen tarpeena eli nämä palvelut ja toiminnot linkittyvät kiinteästi yhteen. Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut näkyvät myös esimerkiksi lastensuojelutarpeen vähentymisenä.

Kannatankin valtuutettu Karimäen sekä valtuutettu Elon toivomuksia.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Lasketaan hinta palveluille, ei ihmisille

Mietin tänään soten kapitaatiomaliiin pisteytysjärjestelmään liittyvää keskustelua. Osa mallin uutisoinnista on ilmeisesti ollut harhaanjohtavaa eli en kommentoi mallin sisältöä ennen kuin siitä tulee lisätietoa (THL:n mukaan ei olisi tarkoitus luoda uutta rekisteriä eikä yksittäisen ihmisen yhdistettyjä tietoja voisi kukaan suoraan katsoa mistään - toisaalta asia on kuitenkin vasta suunnittelun asteella.)

Keskustelun käynnistyessä oli kuitenkin kiinnostavaa huomata, että verrattain paljon oli sellaisia puheenvuoroja, joissa yksittäisten kansalaisten pisteyttäminen iän, terveyshistorian, sukupuolen, työtilanteen, parisuhteen, koulutuksen jne mukaan ja tämän pohjalta sen laskeminen, paljonko he kuormittavat sosiaali- ja terveyspalveluja nähtiin itsessään ongelmattomaksi siitä riippumatta, miten systeemi käytännössä tehtäisiin.

Moni tuntuu rinnastavan järjestelmän vakuutusyhtiöiden käytäntöihin. Vakuutus kuitenkin otetaan itse tai jätetään ottamatta, sote-palveluissa on laajemmin kyse yhteiskunnasta ja yhteisten rahojen käytöstä. Tietty systeemin kritiikkiäkin oli paljon.

On joka tapauksessa kiinnostavaa, että miten nopeasti kollektiivinen ajattelu ja kulttuuri voivat muuttua.

Seitsemän vuotta sitten eräs perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu penäsi yksittäisten maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia. ”Jokaisen meidän kustannukset on laskettu jossain.” Silloin tämä aiheutti laajalti kritiikkiä.

Vaikka nyt ei olisikaan tarkoitus, että yksittäisen ihmisen tähänastiset kustannukset yhteiskunnalle ja ennuste tulevista olisivat nappia painamalla saatavilla, niin silti on tultu kauas siitä ajattelusta, että puhutaan palveluiden tuottamishinnasta, ei yksilöiden aiheuttamasta kustannuksesta.

Ja vaikka kuinka haluaisi suhtautua pisteyttämiseen ainoastaan matemaattisena mallintamisena, niin on kuitenkin niin, että on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat sitä, missä määrin heistä on hyötyä yhteiskunnalle. Tätä on tiettävästi ainakin (mielenterveys)kuntoutujien, työttömien ja eläkeläisten keskuudessa.

Pelkästään tästä syystä on mielestäni hyvä miettiä, missä määrin retoriikka ja käytännöt muuttuvat siihen suuntaan, että palveluiden hintojen sijasta aletaan puhua yksilöiden tuottamasta rasitteesta. Kun kieli kuitenkin luo maailmaa.

Pisteytysjärjestelmä on rinnastettu esimerkiksi koulujen positiiviseen diskriminaatioon ts. koulut, joiden alueella asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä saavat enemmän määrärahoja kouluavustajien, resurssiopettajien jne palkkaamiseen. Juu, järjestelmissä on samoja elementtejä, mutta aivan samasta asiasta ei ole kyse. (Terveyspalveluissa samaa ideaa sen sijaan voi soveltaa oikeasti esimerkiksi tuomalla sosiaalityöntekijöitä niille terveysasemille, joilla heille on eniten tarvetta.) Määrärahojen liikkuminen tapahtuu väestötasolla, ei yksittäisten ihmisten liikkeiden perusteella.

Emme jaa oppilaita halvemmiksi ja vähän tai tosi kalliiksi tuleviin. Emme puhu siitä, että näiden ja näiden oppilaiden kouluttaminen tulee näin ja näin kalliiksi. Toivottavasti. Emme ainakaan vielä.

En joka tapauksessa toivo enää yhtään lisää sellaista puhetapaa, että ihmisille lasketaan hinta. En, vaikka kyse olisi kuinka pelkästä teknisestä mallintamisesta.

Minulla on kolmas kausi kuntapolitiikassa menossa ja en ole missään vaiheessa kokenut tarvitsevani yksittäisten ihmisten tuottamia kustannuksia. Sen sijaan tarvitsen tietoja siitä, mitä maksaa yksi varhaiskasvatuspaikka kuukaudessa, mitä hoiva-asumispaikka, mikä merkitys hammashoidon asiakasmaksuilla on ja niin edelleen. Nämä tiedot ovat saatavilla ja jo niiden avulla voi tehdä terveyserojen kaventamiseen ja palveluiden hyvään saatavuuteen tähtäävää politiikkaa. Asioita, joiden olisi tullut olla sote-uudistuksen keskiössä.