Mielipidekirjoitus HS 20.6.2011
Helsingin Sanomat (11.6.2011) kirjoitti matalapalkkaisen työnteon kannattavuudesta verrattuna sosiaalitukien varassa elämiseen. Kirjoituksessa sanottiin, että jos työtön ”menisi matalapalkka-ammattiin, hänelle jäisi verojen jälkeen käteen vain hiukan enemmän”. Kirjoituksessa pohdittiin myös keinoja työn houkuttelevuuden lisäämiseksi ja se päättyi kaupan alan työntekijän haastatteluun, jossa työntekijä ihmetteli, miten joku voi mieluummin olla tekemättä mitään kuin käydä töissä.
Erilaiset sosiaaliturvan kannustinloukot ovat todellinen ongelma. Myös pienipalkkaisten verotusta olisi syytä keventää. Nuorten syrjäytymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Keskustelu asiasta on siis aiheellista, mutta samalla toivoisi muistettavan, että pääsääntöisesti ihmiset eivät ole tahallaan työttöminä. Kirjoituksessa ei nyt mainittu lauseellakaan sitä vaihtoehtoa, että töitä ei saisi niiden hakemisesta huolimatta.
Kuitenkin pelkästään akateemisia työttömiä on tällä hetkellä lähemmäs 20 000. He tuskin ovat kouluttautuessaan ajatelleet päätyvänsä elämään toimeentulotuella. Oma rekrytointikokemukseni todistaa, että sekä ei-akateemista että akateemista koulutusta vaativiin työtehtäviin saattaa tulla yli 200 hakemusta. Tutkimusten mukaan erityisesti pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien työllistyminen on erityisen vaikeaa. Osassa Suomea teollisuuden rakennemuutos on siirtänyt tuhansia ammatti-ihmisiä työttömyyskortistoon.
Aikana, jolloin asenteiden on jo todettu koventuneen, ei liene kovin rakentavaa kirjoittaa työttömistä sellaisesta näkökulmasta, että työttömyys on ensisijaisesti oma valinta. Suomalaisen sosiaaliturvan sirpaleisuutta ja sen tuottamia ongelmia on mahdollista käsitellä myös syyllistämättä kokonaista ihmisryhmää. Hedelmällisempää olisi myös ollut kiinnittää kirjoituksessa enemmän huomiota matalapalkka-aloilla käteen jäävään summaan. 1200 euron nettopalkalla elämistä voi ainakin pääkaupunkiseudulla luonnehtia niin ikään köyhyysloukuksi.
Pinja Nieminen
Projektipäällikkö, FM
Espoo
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaaliturva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaaliturva. Näytä kaikki tekstit
maanantai 20. kesäkuuta 2011
maanantai 25. lokakuuta 2010
Uskalla epäonnistua, uskalla heittäytyä
Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius teki hienon blogikirjoituksen epäonnistumisen tärkeydestä. Erityisesti seuraava lause jäi Leon kirjoituksesta mieleeni: "Epäonnistumisia sietävä kulttuuri luo tilanteen, jossa ihmiset uskaltavat syöksyä uusiin haasteisiin. Pelon ilmapiiri lamaannuttaa.”
Olin opiskeluaikana kahteen otteeseen töissä Etelä-Amerikassa. Ensin toimin vuonna 2003 Perussa vapaaehtoisena sosiaalityöntekijänä ja kaksi vuotta myöhemmin tein korkeakouluharjoitteluni Argentiinassa oikeusasiamiehen kansliassa. Näiltä matkoilta on jäänyt kaipaus joitakin latinalaisamerikkalaisen kulttuurin piirteitä kohtaan.
Yksi tällainen piirre on suomalaiseen kulttuurin nähden voimakas heittäytyminen asioihin. Paikalliset tuntuivat suomalaisesta näkökulmasta harvemmin pohtivan, mitä heistä ajatellaan, jos he sanovat tai tekevät jotain tai että kannattaako jotain tehdä, jos ei ole varma, osaako. Kuvaavaa on, että Limassa on erittäin vahva harrastajateatterikulttuuri. Suomessa kaikille lienee ”selvää”, että teatteria harrastavat ne, jotka osaavat näytellä. Suomalainen kieltenopetus on luultavasti aiheen klassikko ja saanut aika monta sukupolvea ennemmin vaikenemaan ulkomailla kuin ottamaan kielioppivirheen riskin.
Miksi siis edistää kulttuuria, jossa epäonnistuminen on mahdollista?
Yleisen hyvinvoinnin vuoksi. Epäonnistumisen pelko ja naurunalaiseksi joutuminen saa lapset pelkäämään esitelmän pitämistä koulussa ja aikuiset kehittämisideoiden esittämistä töissä.
Uusien innovaatioiden keksiminen vaatii uskallusta epäonnistua. Kaikki ei voi kannattaa, mutta mitään uutta ei keksi, jos ei yritä. Parhaat innovaatiot vaativat yleensä jonkinlaista rohkeutta ja rohkeus vaatii riskinottoa. Kiinnostus yrittäjyyteen on Suomessa varsin matala ja uusien työpaikkojen syntymisen kannalta huolestuttava.
Epäonnistumisen pelolla voi olla synkät seuraukset. Työssäni kriisikeskuksessa joudun huomaamaan, että esimerkiksi konkurssin tekeminen on edelleen yrittäjälle niin kova pala, että se saattaa synnyttää itsemurha-ajatuksia. Epäonnistumisen ja häpeän pelko näkyy ylipäätänsä itsetuhoisten ajatusten taustalla.
Miten edistää kulttuuria, jossa epäonnistuminen on mahdollista?
Parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa ja turvaverkkoja. Yrittäjien sosiaaliturvaa on kehitetty, mutta esimerkiksi henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus pitäisi selvittää kunnolla ja todennäköisesti myös ottaa käyttöön. Yrittäjyys on tällä hetkellä kohtuuton taloudellinen riski yrittäjän koko perheelle.
Kouluopetukseen tunnetaitoja tuomalla. Kouluopetukseen pitäisi sisältyä oman ja muiden hyvinvointiin tähtääviä taitoja aivan toisella tavalla kuin nykyään. Esimerkiksi sosiaalisten taitojen ja tunteiden säätelyn oppiminen olisi tärkeää jo ala-asteella. Viimeistään yläasteella terveystiedon opetuksessa tulisi aina olla mukana mielenhyvinvoinnin opetusta.
Säilyttämällä yleinen sosiaaliturva riittävän vahvana. Sosiaaliturvajärjestelmä ja erilaiset etuudet, kuten työttömyyskorvaus ja aikuiskoulutustuki loiventavat vaikeiden elämäntilanteiden seurauksia ja mahdollistavat uudet valinnat.
Takaamalla uusien alkujen mahdollisuus eri koulutusasteilla. Suhtaudun kielteisesti uudistukseen, jossa ylioppilastutkinnon painoarvoa kasvatetaan pääsykokeiden kustannuksella korkeakoulutukseen hakeuduttaessa. Mahdollisuudet korkeakoulutukseen eivät saa heikentyä siksi, että nuori ihminen on syystä tai toisesta epäonnistunut ylioppilaskirjoituksista tai löytänyt opiskelumotivaation vasta hieman myöhemmin. Myös koulutusohjelman vaihto tulee olla jatkossakin mahdollista korkeakouluissa. Esimerkiksi opetuksen maksullisuus olisi uhka tälle. Monesti oma ala löytyy vasta kokeilemalla.
Edistämällä suvaitsevaisuutta ja erilaisuutta yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Erilaisten ratkaisujen, elämäntapojen ja elämäntilanteiden hyväksyminen edistää todennäköisesti myös uskallusta heittäytyä ja siten myös joskus epäonnistua. Jos vain yksi olemistapa on oikea, siitä poikkeaminen on jo lähtökohtaisesti epäonnistumista.
Olin opiskeluaikana kahteen otteeseen töissä Etelä-Amerikassa. Ensin toimin vuonna 2003 Perussa vapaaehtoisena sosiaalityöntekijänä ja kaksi vuotta myöhemmin tein korkeakouluharjoitteluni Argentiinassa oikeusasiamiehen kansliassa. Näiltä matkoilta on jäänyt kaipaus joitakin latinalaisamerikkalaisen kulttuurin piirteitä kohtaan.
Yksi tällainen piirre on suomalaiseen kulttuurin nähden voimakas heittäytyminen asioihin. Paikalliset tuntuivat suomalaisesta näkökulmasta harvemmin pohtivan, mitä heistä ajatellaan, jos he sanovat tai tekevät jotain tai että kannattaako jotain tehdä, jos ei ole varma, osaako. Kuvaavaa on, että Limassa on erittäin vahva harrastajateatterikulttuuri. Suomessa kaikille lienee ”selvää”, että teatteria harrastavat ne, jotka osaavat näytellä. Suomalainen kieltenopetus on luultavasti aiheen klassikko ja saanut aika monta sukupolvea ennemmin vaikenemaan ulkomailla kuin ottamaan kielioppivirheen riskin.
Miksi siis edistää kulttuuria, jossa epäonnistuminen on mahdollista?
Yleisen hyvinvoinnin vuoksi. Epäonnistumisen pelko ja naurunalaiseksi joutuminen saa lapset pelkäämään esitelmän pitämistä koulussa ja aikuiset kehittämisideoiden esittämistä töissä.
Uusien innovaatioiden keksiminen vaatii uskallusta epäonnistua. Kaikki ei voi kannattaa, mutta mitään uutta ei keksi, jos ei yritä. Parhaat innovaatiot vaativat yleensä jonkinlaista rohkeutta ja rohkeus vaatii riskinottoa. Kiinnostus yrittäjyyteen on Suomessa varsin matala ja uusien työpaikkojen syntymisen kannalta huolestuttava.
Epäonnistumisen pelolla voi olla synkät seuraukset. Työssäni kriisikeskuksessa joudun huomaamaan, että esimerkiksi konkurssin tekeminen on edelleen yrittäjälle niin kova pala, että se saattaa synnyttää itsemurha-ajatuksia. Epäonnistumisen ja häpeän pelko näkyy ylipäätänsä itsetuhoisten ajatusten taustalla.
Miten edistää kulttuuria, jossa epäonnistuminen on mahdollista?
Parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa ja turvaverkkoja. Yrittäjien sosiaaliturvaa on kehitetty, mutta esimerkiksi henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus pitäisi selvittää kunnolla ja todennäköisesti myös ottaa käyttöön. Yrittäjyys on tällä hetkellä kohtuuton taloudellinen riski yrittäjän koko perheelle.
Kouluopetukseen tunnetaitoja tuomalla. Kouluopetukseen pitäisi sisältyä oman ja muiden hyvinvointiin tähtääviä taitoja aivan toisella tavalla kuin nykyään. Esimerkiksi sosiaalisten taitojen ja tunteiden säätelyn oppiminen olisi tärkeää jo ala-asteella. Viimeistään yläasteella terveystiedon opetuksessa tulisi aina olla mukana mielenhyvinvoinnin opetusta.
Säilyttämällä yleinen sosiaaliturva riittävän vahvana. Sosiaaliturvajärjestelmä ja erilaiset etuudet, kuten työttömyyskorvaus ja aikuiskoulutustuki loiventavat vaikeiden elämäntilanteiden seurauksia ja mahdollistavat uudet valinnat.
Takaamalla uusien alkujen mahdollisuus eri koulutusasteilla. Suhtaudun kielteisesti uudistukseen, jossa ylioppilastutkinnon painoarvoa kasvatetaan pääsykokeiden kustannuksella korkeakoulutukseen hakeuduttaessa. Mahdollisuudet korkeakoulutukseen eivät saa heikentyä siksi, että nuori ihminen on syystä tai toisesta epäonnistunut ylioppilaskirjoituksista tai löytänyt opiskelumotivaation vasta hieman myöhemmin. Myös koulutusohjelman vaihto tulee olla jatkossakin mahdollista korkeakouluissa. Esimerkiksi opetuksen maksullisuus olisi uhka tälle. Monesti oma ala löytyy vasta kokeilemalla.
Edistämällä suvaitsevaisuutta ja erilaisuutta yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Erilaisten ratkaisujen, elämäntapojen ja elämäntilanteiden hyväksyminen edistää todennäköisesti myös uskallusta heittäytyä ja siten myös joskus epäonnistua. Jos vain yksi olemistapa on oikea, siitä poikkeaminen on jo lähtökohtaisesti epäonnistumista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)