Hyvästä vanhuudesta

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskolan ajatukset vanhuudesta ja vanhenemisesta ovat kiinnostavia.

Jäin miettimään erityisesti seuraavia kohtia haastattelussa.

"Kyllä minäkin haluan asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, mutta varmasti tulee raja, jolloin en enää nimenomaan halua."

Vanhusten palvelut tuntuvat kehittyvän jotenkin dialektisesti. Ensin vanhukset hoidettiin Suomessa sänkyyn seurauksena toimintakyvyn romahdus. Vanhainkoti oli keskellä ei-mitään ja hoito tapahtui laitosolosuhteissa. Jos sairaalaan kerran jouduttiin, niin kotiin ei enää palattu.
Nyt toivottavasti ei olla menossa tai olla jo toisessa ääripäässä, jossa kotona asutaan myös tilanteessa, jossa se ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää. Totta kai jokainen meistä haluaa asua kotonaan mahdollisimman kauan, mutta ihmisarvoisissa olosuhteissa.

Asiantuntijoiden ja poliitikkojen pitäisi kyetä nykyistä paremmin optimoimaan se, milloin kotona asuminen ei ole enää inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää ja palveluasuminen olisi parempi vaihtoehto. Huonoin vaihtoehto on kehitys, jossa ei kyetä käymään avointa ja rehellistä keskustelua siitä, miksi ja missä olosuhteissa kotona asumista tavoitellaan. Joissain tilanteissa on myös kyettävä kyseenalaistamaan se väite, että kotona asuminen on (hyvin heikkokuntoisten) vanhusten oma tahto. Osalla ikääntyneistä on virheelliset käsitykset nykypäivän hoiva- ja palveluasumisesta. Jos myös itse sairastaisin esimerkiksi pitkälle edennyttä muistisairautta, niin toivoisin läheisteni huomioivan sairauden vaikutuksen omaa tahtoani tulkittaessa.

Vielä tätäkin huonompi vaihtoehto on hyvinvointivaltion mureneminen niin, että varakkailla ikääntyneillä on mahdollisuus ostaa itselleen palveluasumispaikka, mutta vähävaraiset ja keskituloiset joutuvat sinnittelemään kotona aivan liian pitkään. Sosiaaliekonomisten taustojen vaikutuksista lasten elämänlaatuun puhutaan paljon, mutta tulotasolla on luonnollisesti merkittäviä vaikutuksia myös elämänkaaren loppupäässä. Varakkaan ja terveen vanhuksen elämä on hyvin erilaista verrattuna tilanteeseen, jossa elämä pienillä tuloilla ja korkeilla lääkekustannuksilla on jatkuvaa sinnittelyä päivästä toiseen.

Parhaassa tapauksessa kotihoidon ja kotona asumisen kehittäminen jatkuu - hyvän elämän ja kotihoidon yhdistäminen onnistuu - mutta samalla kyetään optimoimaan nykyistä paremmin se, milloin hyvin huonokuntoisen ihmisen kotona asuminen ei ole enää millään lailla järkevää. Hyvän ja tasavertaisen tulevaisuuden vanhustenhoidon turvaamiseksi julkinen talous on myös saatava nykyistä paremmin tasapainoon.

Seuraava lainaus: "Silti Eskola on sitä mieltä, että niin passiivinen kuin aktiivinenkin vanhuskuva on vanhan ihmisen toimintaa rajoittava."

Tämä on niin hyvä huomio! Ja jälleen kiinnostavaa, miten ajatukset asiasta menevät aikojen kuluessa laidasta laitaan. Joskus vanhukset nähtiin avuttomina toiminnan kohteina, nyt korostetaan vireyttä ja aktiivisuutta. Mielestäni tavoitteena pitäisi olla oman näköinen elämä, onnellisuus. Se voi tarkoittaa myös elämää, jossa ei jatkuvasti tavoitella parempia suorituksia ja pyritä kehittämään itseä. Eristäytyminen esimerkiksi masennuksen ja ei-toivotun yksinolon vuoksi on eri asia.

Pääsääntöisesti ihmisten elämänlaatu on aina kohentunut yksilöllistymisen ja yksilöllisyyden paremman ymmärtämisen ja hyväksymisen myötä. Kun esimerkiksi naisiin ei ole enää suhtauduttu ensisijaisesti naisina ja ihmisryhmänä, vaan yksilöllisinä ihmisinä, joilla on keskenään erilaisia toiveita, ajatuksia ja tarpeita. Toivottavasti myös vanhuksiin suhtautumisessa sama kehitys etenee. On vanhuksia, jotka haluavat asua viimeiseen asti kotona, on vanhoja ihmisiä, jotka haluavat olla omaishoitajia ja niitä jotka eivät halua, on vanhuksia jotka haluavat osallistua ja vaikuttaa ja niitä, jotka eivät koe tarvetta siihen. Kaikkien elämän pitäisi olla yhtä arvokasta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.11.2011

Käsittelimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.11.2011 muun muassa seuraavia asioita:

Lokakuun kuukausiraportti: Päätettiin esittää kaupunginhallitukselle menojen lisäystä erikoissairaanhoitoon, terveyspalveluihin, toimeentulotukeen, lastensuojeluun ja vammaispalveluihin. Näiden osalta siis talousarvio ylittyy. Esimerkiksi toimeentulotuen osalta kustannukset ovat nousseet vuodessa 11 prosenttia.

Lokakuun kuukausiraportin yhteydessä keskusteltiin myös muun muassa vanhusten palveluista. Vanhusten palvelujen johtaja Jukka Louhija on saanut lyhyessä ajassa huomattavan paljon aikaan. Kuntoutuksen tehostuminen on vähentänyt pitkäaikaishoidon tarvetta yhä useamman vanhuksen kuntouduttua niin hyvin, että kotiin palaaminen sairaalajakson jälkeen on mahdollista. Vanhusikäisen väestön määrä kasvaa lähivuosina jyrkästi ja hoidon tarvetta viivästyttävät toimintakykyä yllä pitävät palvelut sekä tehokas kuntoutus ovat mielestäni todella tärkeitä. Samaan aikaan kuitenkin pitkäaikaishoidon paikkoja on kuitenkin kyettävä lisäämään, koska jossain vaiheessa hoidon tarve kasvaa kuitenkin niin, että ikääntynyt ei enää selviä kotona. Vanhusten palvelujen rahoitus ja toteutus tulee luultavasti olemaan kuluvan vuosikymmenen suurin haaste sosiaali- ja terveysalalla.

Kuukausiraportin yhteydessä sivuttiin myös psykiatristen sairaalapäivien vähentymistä. Kuukausiraportista näkyvä sairaalapäivien vähennys johtuu siitä, että Kellokosken psykiatrisen sairaalan potilaat ovat siirtyneet aivan asianmukaisesti tuetun asumisen piiriin. Mitä yleensä sairaalapäivien vähentymiseen tulee, niin avohoidon kehittäminen on erittäin tärkeää, mutta sairaalapaikkojen leikkaamisella on myös rajansa. Esimerkiksi itsemurhaa yrittäneiden akuuttihoito on mielestäni varsin heikolla tolalla. Suoraan päivystyksestä kotiuttamisen sijaan itsemurhaa yrittäneellä täytyisi olla aina mahdollisuus päästä joksikin aikaa psykiatriselle osastolle sisään.

Kehitysvammahuollon asiakasmaksujen tarkistaminen: Asiakasmaksut tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Lautakunta muutti vihreiden Jyrki Myllärniemen toiveesta esitystä niin, että jatkossakin tietyistä palveluista peritään maksu vain yli 18-vuotiailta, vaikka laissa 16 vuotta on se ikäraja, jolloin vammainen siirtyy esimerkiksi kansaneläkkeen piiriin ja tätä ehdotettiin jatkossa Espoossa sovellettavan palvelumaksuista päätettäessä. Olin kuitenkin itsekin sitä mieltä, että Espoossa aiemmin käytössä ollut 18 ikävuotta voitaisiin aivan hyvin pitää. Kyseessä ovat ihmiset, jotka ovat hyvin haavoittuvassa elämäntilanteessa ja kotona omaisiaan hoitaville pienilläkin rahasummilla on yleensä väliä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista voisi mielestäni käydä nykyistä paljon enemmän keskustelua. Joistain maksuista syntyvä tuotto on niin pieni, että maksujen keräämisellä on enemmän symbolista arvoa. Maksujen maksajalle itselleen kyseessä voi kuitenkin olla merkittävä summa. Toisissa maksuissa on Espoossa enemmän pohdittu asiaa: esimerkiksi terveyskeskusmaksuista on vapautettu useita väestöryhmiä, esimerkiksi työmarkkinatuen varassa olevat, opiskelijat ja kansaneläkettä tai takuueläkettä saavat ja maksukatto täyttyy loppujen kohdalla siinä vaiheessa kun terveyskeskuksessa on asioitu 3 kertaa kalenterivuoden aikana (käyntimaksu á 13,70 euroa).

Samaan aikaan esimerkiksi erikoissairaanhoidon maksut (maksukatto 633 euroa) tai omaishoitajien maksamat maksut pitämistään vapaapäivistään (omaisen hoidosta vapaan aikana) tuntuvat isoilta. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon kuluista asiakasmaksut kattavat valtakunnallisen arvion mukaan 4 prosenttia. Päivähoidon kohdalla kyse on jo 11 prosentista ja hammashuollossa 21 prosentista. Taannoin Eduskunnassa käytiin keskustelua terveyskeskusten sairaanhoitajien vastaanottojen muuttamisista maksullisiksi. Toivottavasti tätä ei koskaan lähdetä toteuttamaan. Hoidon saamisen pitkittyminen saattaisi vain suurentaa kustannuksia ja kaikilla on oltava tulotasosta huolimatta oikeus saada terveydenhoitoa.

Talousarviosta, vanhusten palveluista ja päätöksenteosta

Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli toimialan talousarviota ensi vuodelle kokouksessaan 23.9. Seuraavan kerran talousarvioon paneutuvat ryhmien budjettineuvottelijat kaupunginjohtajan talousarvioesityksen jälkeen loka-marraskuun vaihteessa. Kuukautta myöhemmin valtuusto hyväksyy kunnan talousarvion vuodelle 2011.

Tunnelmat lautakunnassa eivät olleet erityisen positiiviset. Valtuustoryhmien budjettineuvottelijoille päätettiin viestittää perusturvajohtajan esityksen mukaisesti, että vanhusten pitkäaikaishoitoon tarvittaisiin vielä lisää rahaa 1, 4 miljoonaa euroa, erikoissairaanhoitoon 5 miljoonaa, toimeentulotuen määrärahoihin 2 miljoonaa, lasten sijaishuoltoon 0,4 miljoonaa ja subjektiivisiin vammaispalveluihin 0,5 miljoonaa. Koska samaan aikaan kokoontunut varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta on myös todennut kehysbudjetin riittämättömäksi, budjettineuvotteluista tulee varmasti erittäin haasteelliset.

Lautakunta hyväksyi virkamiesten tekemän budjettiesityksen sellaisenaan. Eri tulosyksiköiden johdantojen tekstiosioiden sanamuotoja muokattiin, mutta määrärahoihin ei puututtu. Tämä on ollut käytäntö myös edeltävinä vuosina. Tästä huolimatta toin lautakuntaan esityksen, jossa vanhusten avopalveluista ja pitkäaikaishoidosta olisi leikattu pohjaesitystä vähemmän määrärahoja.

Olen osallistunut viitisentoista vuoden ajan jonkinlaiseen kansalaisjärjestö- tai poliittiseen toimintaan. Tänä aikana olen ollut hyväksymässä esimerkiksi ylioppilaskunnan, ison terveysaseman ja pienen kansalaisjärjestön budjettia. Tämä oli ensimmäinen kerta kuin tein missään kokouksessa esityksen, jonka tiesin poikkeavan yleisistä käytännöistä ja jolla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta tulla hyväksytyksi. Koskaan ennen en kuitenkaan ole kokenut samanlaista voimattomuutta ja omia arvoja vastaan sotivan päätöksenteon tunnetta.

Talousarviossa leikattiin vanhusten palveluiden määrärahoista 1,2% kuluvan vuoden tasoon nähden. Rahassa tämä on pyöreästi 1 400 000 euroa. Käytännössä se näkyy esimerkiksi niin, että omaishoitajien vapaapäiviä on laskettu ensi vuonna voitavan pitää 4000 (tänä vuonna 6490), vanhusten päivätoiminnassa ostopalveluissa hoitopäiviä olisi ensi vuonna 2100 (tänä vuonna 2560), kaupungin omana toimintana tuotetussa päivätoiminnassa samat luvut ovat 7400 (8900).

Edellä mainitut luvut koskivat vanhusten avopalveluita ja omaishoidon tukea. Ympärivuorokautinen hoito vaatii niin kipeästi lisämäärärahoja, että budjettineuvottelijoille suunnattu toive koski vanhusten palveluiden osalta vain pitkäaikaishoitoa. Vähennykset omaishoitajien vapaapäiviin ovat siis jäämässä varmasti voimaan, ellei budjettineuvotteluissa tapahdu ihmeitä. Vapaapäivien määrä per omaishoitaja per kuukausi on lakisääteinen, mutta ehdot ja toteutus jäävät kunnan harkinnan piiriin.

Omaishoitajilta ja vanhusten palveluista leikkaaminen on asia, mitä minun on erittäin vaikea hyväksyä. Omaiset ovat jo nyt erittäin tiukilla. Avopalveluita kehittämällä voidaan myös viivästyttää vanhusten laitoshoidon tarvetta eli avopalveluihin panostaminen tuottaa jopa kustannussäästöjä. Yli 75-vuotiaiden määrä on myös Espoossa kasvussa ja tutkimusten mukaan nyt vanhenevat ikäluokat eivät ole vielä edeltäjiään paremmassa kunnossa.

Omaishoitajat tekevät nyt todella pienellä korvauksella erittäin arvokasta ja raskasta työtä. Mikäli kotona hoidettava vanhus päätyy laitoshoitoon, kunta menettää muutamassa päivässä saman summan, mitä omaishoitaja kuukaudessa työstään saa. Omaishoitajien jaksamisen kehittäminen on myös jo pelkästään heidän oman hyvinvointinsa kannalta tärkeää. Vanhusten pitkäaikaishoito taas vaatisi jo aivan oman blogikirjoituksensa.

Edellä kirjoitin, että omaishoidosta leikkaaminen sotii omia arvojani vastaan. Tämän ohella omaishoitajien ja avopalveluiden määrärahaleikkaukset ovat myös vastoin sosiaali- ja terveyslautakunnan lautakuntasopimuksen tavoitteita.

"Lautakuntasopimus on lautakunnassa olevien jäsenten sopimus kyseisessä asiakirjassa olevien asioiden hoitamiseksi ja eteenpäin viemiseksi.” Lautakuntasopimuksessa omaishoidosta sanotaan näin: ”4. Omaishoito: Toimenpiteet: Parannetaan omaishoitajien mahdollisuutta pitää vapaita. Selvitetään omaishoitajien tuen tarve ja parannetaan tukea.” Muita vanhustenpalveluihin liittyviä toimenpiteitä lautakuntasopimuksessa on esimerkiksi päätös kehittää avohoitoa.

Parhaimmillaan valtuustokauden mittainen lautakuntasopimus voisi olla erinomainen toiminnanohjauksen väline. Toiminta ei olisi vuosittain tempoilevaa ja poliittinen tahtotila olisi selvästi ilmaistu. Operatiivinen johto voi rauhassa tehdä työtään, jos strategisen johon (lautakunnan) tahtotila on selvästi ilmaistu. Poliittisen ohjauksen toteutuminen on myös demokratian toteutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Sosiaali- ja terveyspoliittisella toimialalla on erittäin taitavat ja asiantuntevat virkamiehet. Luotan täysin heidän kykyynsä tehdä priorisointeja ja tiedän, että paras käsitys toiminnan kokonaiskuvasta on aivan varmasti heillä. Tästä huolimatta pidän demokratian toteutumisen kannalta ongelmallisena sitä, että lautakunnan käytäntönä on budjetin hyväksyminen sellaisenaan. Miten kantaa poliittista vastuuta sellaisesta, johon ei ole ollut valtaa vaikuttaa?

Toimialan talousarvio on yli 590 miljoonaa euroa. Se on yli 40 % koko kunnan budjetista. Tiedostan, että toimialan palvelut ovat valtavan iso ja vaikea paletti. Silti olen sitä mieltä, että lautakunnalla pitäisi olla enemmän vaikutusmahdollisuuksia talousarvioon edes silloin, jos se tuntuu olevan ristiriidassa lautakuntasopimuksen kanssa.

Olen ollut joitain vuosia sitten yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaavan säätiön Helsinki-Espoon terveysaseman johtokunnan jäsen. Kyseisessä johtokunnassa talousarvion käsittely tapahtui siten, että operatiivinen johto tarjosi muutamia vaihtoehtoisia esityksiä, joiden väliltä johtokunta joutui tekemään valintoja. Keskustelut olivat usein repiviä ja ratkaisut vaikeita. Lisätäkö rahaa hammashoitoon vai mielenterveyteen? Tiettyyn toimipisteeseen kaksi terveydenhoitajaa vai yksi uusi erikoislääkäri?

Pohjasin oman päätöksentekoni hankkimalla asioista mahdollisimman paljon taustatietoja ja yrittämällä muodostaa mahdollisimman selkeän käsityksen erilaisten päätösten seurauksista. Koska johtokunnalta odotettiin mielipiteen ilmaisua, näin oli myös pakko tehdä. Tietojen hankkiminen ja mielipiteenmuodostus vei todella paljon aikaa ja joskus yöunetkin, mutta budjettikokouksen päätyttyä oli vuodesta toiseen sellainen olo, että pystyi seisomaan päätöstensä takana.

Viime kädessä palvelujen toteutuminen on kuitenkin määrärahoista kiinni. Rahallisia resursseja koskevat päätökset ovat ne vuoden tärkeimmät. Niissä sekä operatiivisen että poliittisen johdon yhteistyö ja molempien tahojen paneutuminen on demokratian kannalta ensiarvoisen tärkeää.