tiistai 6. kesäkuuta 2017

Traumaosaamista on lisättävä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä opetustoimessa


HS:ssa 4.6.2017 käsiteltiin toiselle puolelle Suomea sijoitetun espoolaisen nuoren tilannetta.
Kirjoituksesta oli pääteltävissä, että lähiseudulta ei ole löydettävissä sijaishuoltopaikkaa, jossa olisi saatavissa varhaislapsuudessaan vakavasti traumatisoituneelle nuorelle sopivaa  ammattiosaamista.

Traumataustaisten lasten ja nuorten auttamisjärjestelmää tulisi kehittää. Apua tulisi saada jo peruspalveluissa ja ilman diagnoosia mielenterveyden häiriöstä. Tulevissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa olisi hyvä olla kriisiauttamiseen erikoistunut sosiaalityöntekijä/psykoterapeutti. Myös perheneuvoloiden henkilökunnan traumaosaamista tulisi lisätä. Viimeistään lastenpsykiatrisesta yksiköstä tulisi löytyä nopeasti apua kiintymyssuhdeongelmiin ja muuhun traumaoireiluun.

Traumaattisten tapahtumien seurauksena oireileva lapsi voi olla esimerkiksi adoptio- tai muuten lastensuojelutaustainen, turvapaikanhakijalapsi tai kuka tahansa lapsi, jonka vanhempi on esimerkiksi tehnyt itsemurhan tai käyttäytyy väkivaltaisesti. Hoitamaton trauma voi näkyä esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmien puhkeamisena tai ylisukupolvisena väkivaltakäyttäytymisenä.

Myös opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa olisi lisättävä psykologista tietotaitoa traumataustaisen oppilaan kohtaamisesta ja selviytymisen tukemisesta. Opettajan tai lastentarhanopettajan on tärkeää kyetä tunnistaa mahdollisen trauman vaikutukset lapsessa osatakseen tukea lasta ja kannustaa lapsen perhettä hakemaan apua. Opettaja saattaa huomata lapsen ongelmat jopa lapsen omia vanhempia paremmin, koska hän pystyy vertaamaan lapsen käytöstä muiden samanikäisten lasten käytökseen. Vääränlainen suhtautuminen traumaattisen tapahtuman seurauksena oireilevan lapsen käytöshäiriöihin ei myöskään edistä lapsen selviytymistä.

Suurin osa hyvinkin järkyttäviä asioita kokeneita ihmisistä tulee lopulta pärjäämään elämässään erinomaisesti. Moni heistä kuitenkin hyötyisi oikea-aikaisesta ja oikeanlaisesta tuesta. Auttamalla kovia kokeneita lapsia, nuoria ja perheitä ajoissa vähennämme inhimillistä kärsimystä tulevaisuudessa.

Pinja Nieminen, kaupunginvaltuutettu (vihr)
Mikki Kauste, kaupunginvaltuutettu (vihr)
Espoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti