torstai 12. huhtikuuta 2018

Lasketaan hinta palveluille, ei ihmisille

Mietin tänään soten kapitaatiomaliiin pisteytysjärjestelmään liittyvää keskustelua. Osa mallin uutisoinnista on ilmeisesti ollut harhaanjohtavaa eli en kommentoi mallin sisältöä ennen kuin siitä tulee lisätietoa (THL:n mukaan ei olisi tarkoitus luoda uutta rekisteriä eikä yksittäisen ihmisen yhdistettyjä tietoja voisi kukaan suoraan katsoa mistään - toisaalta asia on kuitenkin vasta suunnittelun asteella.)

Keskustelun käynnistyessä oli kuitenkin kiinnostavaa huomata, että verrattain paljon oli sellaisia puheenvuoroja, joissa yksittäisten kansalaisten pisteyttäminen iän, terveyshistorian, sukupuolen, työtilanteen, parisuhteen, koulutuksen jne mukaan ja tämän pohjalta sen laskeminen, paljonko he kuormittavat sosiaali- ja terveyspalveluja nähtiin itsessään ongelmattomaksi siitä riippumatta, miten systeemi käytännössä tehtäisiin.

Moni tuntuu rinnastavan järjestelmän vakuutusyhtiöiden käytäntöihin. Vakuutus kuitenkin otetaan itse tai jätetään ottamatta, sote-palveluissa on laajemmin kyse yhteiskunnasta ja yhteisten rahojen käytöstä. Tietty systeemin kritiikkiäkin oli paljon.

On joka tapauksessa kiinnostavaa, että miten nopeasti kollektiivinen ajattelu ja kulttuuri voivat muuttua.

Seitsemän vuotta sitten eräs perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu penäsi yksittäisten maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia. ”Jokaisen meidän kustannukset on laskettu jossain.” Silloin tämä aiheutti laajalti kritiikkiä.

Vaikka nyt ei olisikaan tarkoitus, että yksittäisen ihmisen tähänastiset kustannukset yhteiskunnalle ja ennuste tulevista olisivat nappia painamalla saatavilla, niin silti on tultu kauas siitä ajattelusta, että puhutaan palveluiden tuottamishinnasta, ei yksilöiden aiheuttamasta kustannuksesta.

Ja vaikka kuinka haluaisi suhtautua pisteyttämiseen ainoastaan matemaattisena mallintamisena, niin on kuitenkin niin, että on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat sitä, missä määrin heistä on hyötyä yhteiskunnalle. Tätä on tiettävästi ainakin (mielenterveys)kuntoutujien, työttömien ja eläkeläisten keskuudessa.

Pelkästään tästä syystä on mielestäni hyvä miettiä, missä määrin retoriikka ja käytännöt muuttuvat siihen suuntaan, että palveluiden hintojen sijasta aletaan puhua yksilöiden tuottamasta rasitteesta. Kun kieli kuitenkin luo maailmaa.

Pisteytysjärjestelmä on rinnastettu esimerkiksi koulujen positiiviseen diskriminaatioon ts. koulut, joiden alueella asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä saavat enemmän määrärahoja kouluavustajien, resurssiopettajien jne palkkaamiseen. Juu, järjestelmissä on samoja elementtejä, mutta aivan samasta asiasta ei ole kyse. (Terveyspalveluissa samaa ideaa sen sijaan voi soveltaa oikeasti esimerkiksi tuomalla sosiaalityöntekijöitä niille terveysasemille, joilla heille on eniten tarvetta.) Määrärahojen liikkuminen tapahtuu väestötasolla, ei yksittäisten ihmisten liikkeiden perusteella.

Emme jaa oppilaita halvemmiksi ja vähän tai tosi kalliiksi tuleviin. Emme puhu siitä, että näiden ja näiden oppilaiden kouluttaminen tulee näin ja näin kalliiksi. Toivottavasti. Emme ainakaan vielä.

En joka tapauksessa toivo enää yhtään lisää sellaista puhetapaa, että ihmisille lasketaan hinta. En, vaikka kyse olisi kuinka pelkästä teknisestä mallintamisesta.

Minulla on kolmas kausi kuntapolitiikassa menossa ja en ole missään vaiheessa kokenut tarvitsevani yksittäisten ihmisten tuottamia kustannuksia. Sen sijaan tarvitsen tietoja siitä, mitä maksaa yksi varhaiskasvatuspaikka kuukaudessa, mitä hoiva-asumispaikka, mikä merkitys hammashoidon asiakasmaksuilla on ja niin edelleen. Nämä tiedot ovat saatavilla ja jo niiden avulla voi tehdä terveyserojen kaventamiseen ja palveluiden hyvään saatavuuteen tähtäävää politiikkaa. Asioita, joiden olisi tullut olla sote-uudistuksen keskiössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti