Niittymaan vaikeavammaisten asumispalveluyksikkö kunnan omaksi toiminnaksi

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi illan kokouksessa äänin 8-4 esitykseni Niittymaan vaikeavammaisten asumisyksikön ottamisesta kunnan omaksi toiminnaksi. Kyseinen asumisyksikkö on perustettu vuonna 2006 ja toteutettu tähän asti ostopalveluna. Uusin sopimuskausi päättyy tähän vuoteen ja nyt oli aika päättää jatkosta. Ostopalveluna toteuttamiseen on liittynyt useita ongelmia ja yksikön toteuttamista omana toimintana kannattivat muun muassa joidenkin asukkaiden omaiset sekä Espoon vammaisasiamies.

Vammaisasiamies kirjoitti vuosiraportissaan:


"7.Asumisyksiköiden valvonnan puutteista on tullut myös paljon palautetta. Vammaisten henkilöiden asumispalvelujen järjestäminen ostopalveluna aiheuttaa ongelmia ja palautteiden perusteella se ei näytä siihen hyvin soveltuvan. Palautetta on tullut kriittisistä tilanteista, joita ei saisi tapahtua. Ongelmana on, että vammaisten henkilöiden tarpeet muuttuvat nopeasti ja palveluntuottajan tulisi voida reagoida näihin muutoksiin nopeasti, asiakaslähtöisesti ja joustavasti. Palveluntuottaja toimii sopimuksen mukaan ja sopimus ei pidä sisällään joustoa.
Ostopalveluna tuotettua asumispalvelua tulisi valvoa tarkasti. Toiminnan valvontaan ei kaupungilla ole ollut riittäviä resursseja.
Asukkailla ja omaisilla on vain vähän todellisia vaikutusmahdollisuuksia, koska sekä
palveluntuottajan ja kaupungin välinen sopimus määrittää toimintaa. Palvelutuottajan vaihtuminen tai vaihtumisen mahdollisuus tuo levottomuutta tilanteessa, jossa henkilöstön pysyvyydellä on
erittäin suuri merkitys."


En vastusta kategorisesti ostopalveluja. Kannatan tapauskohtaista palveluntuotantomuodon valintaa, joskin joissain palveluissa jatkuvuus on tärkeää. Asukkaiden ei pidä pelätä aina kilpailutuskauden päätyttyä, että mitä heidän asumispalvelupaikoilleen tapahtuu ja mikä yritys ottaa heidät seuraavaksi hoitaakseen. Vaikeavammaisten ihmisten kohdalla mikään ei mielestäni tue sitä, että toiminta olisi toteutettava nimenomaan ostopalveluna. Palveluntuottajalla on taipumus pitäytyä kertaalleen tehdyssä sopimuksessa ja vaatia ylimääräinen korvaus kaikesta, mitä ei ole sopimuksessa mainittu. Vammaisten asukkaiden tarpeet voivat kuitenkin muuttua nopeasti ja toiminnan joustavuus on tärkeää. Tarpeeksi avoimen sopimuksen tekeminen voi olla haastavaa. Kuten IVAssa eli ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa sanotaan, ulkopuolinen palveluntuottaja toteuttaa omaa toimintakulttuuriaan. Kuluneella ostopalvelukaudella tämä on johtanut absurdeihin tilanteisiin. Asukkailla esimerkiksi kesti kaksi vuotta saada halutessaan kahvia lounaan jälkeen, koska kahvi oli määritelty toiseen aikaan päivästä.

Näiden kokemusten perusteella en löytänyt mitään hyvää syytä, miksi toiminnan pitäisi ehdottomasti olla jatkossa kalliiksi tulevaa ostopalvelua.

Mielestäni subjektiiviseen oikeuteen perustuvassa palvelussa pitäisi myös olla mukana virkamiehen virkavastuu. Ostopalvelusopimuksessa vaikeavammaiset asukkaat ja/tai heidän omaisensa joutuvat neuvottelemaan muutoksista suoraan palveluntuottajan kanssa. Ostopalvelu sopiikin mielestäni sellaisiin palveluihin, joissa ihmiset pystyvät ajamaan omaan etuaan ja vaatimaan itsenäisesti oikeuksiaan.

Esitykseni kuului tarkalleen ottaen näin:

Päätösesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hylätä esityksen Niittymaan vaikeavammaisten asumisyksikön palvelujen kilpailutuksesta ja päättää järjestää asumispalvelut nykyisen sopimuskauden päätyttyä eli viimeistään 1.1.2013 alkaen kunnan omana toimintana ja siten, että Niittymaan asumisyksikön nykyiset asukkaat saavat pitää asumisyksikköpaikkansa. Yksikön henkilöstömitoitus säilytetään vähintään nykyisellään mukaan lukien yksikön yhteisöllisyydelle tärkeäksi todettu keittäjä/emäntä.

Mietin pitkään, otanko esitykseeni mukaan maininnan henkilöstömitoituksesta sekä keittäjä/emännän toimen säilyttämisestä. Nämä asiat menevät periaatteessa operatiiviselle puolelle, eivätkä kuulu lautakunnan päätettäväksi. Minua kuitenkin häiritse se, että asumisyksikön nykyisille asukkaille oli aiemmin sanottu, että jos kunta ottaa toiminnan omakseen, niin yhteisöllisyydelle tärkeä emännän toimi lopetetaan (emäntä on huolehtinut myös asukkaiden huoneiden siivouksesta) sekä henkilökuntaa on vähemmän kuin ostopalvelusopimuksessa. Miksi olemme valmiita maksamaan ostopalvelusta enemmän, mutta kunnan omasta toiminnasta vähemmän? IVAn mukaan kunnan omana toimintana keskimääräinen asumispalvelujen yksikköhinta per asukas on 122 euroa. Nykyinen sopimus maksaa kaupungille 75 000 euroa kuukaudessa eli keskimäärin 198 euroa per asukas per vuorokausi. Myös vammaisasiamies toi esille henkilöstömitoituksen ja emännän toimen tärkeyden.

Kaupunki avaa ensimmäisen vaikeavammaisten oman toiminnan yksikön 1.5 Kilonpuroon. Tässäkin mielessä on hyvä, että kunta toteuttaa Niittymaan palvelut itse ensi tammikuusta alkaen. Jos oman toiminnan yksikköjä on edes kaksi, voidaan verrata näissä tehtyjä ratkaisuja toisiinsa ja kehittää toimintaa yhdessä. Kehitysvammaisten asumispalveluissa on omaa toimintaa ja kokemukset näistä yksiköistä ovat olleet positiivisia.

Neljä lähitulevaisuuden haastetta Espoossa

Kunnallisen terveydenhoidon tulevaisuus

Olen kirjoittanut terveysasemien ongelmista useaan otteeseen aikaisemmin: Sosiaali- ja terveyslautakunnan iltakoulu terveysasemapalveluista ja Lääkärivajeeseen puututtava nyt.
Kyseessä on mielestäni suurin yksittäinen ongelma kunnallisissa palveluissa. Niin kauan kun terveysasemapalveluita ei saada pyörimään eli lääkäreitä palkattua avoimiin virkoihin kaikille terveysasemille, kuntalaiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa terveyspalveluiden saamisessa. Kaikki mahdollinen on tehtävä terveysasemien toimivuuden eteen: jatkettava Hyvä vastaanotto –hankkeen kaltaisia kehittämisprojekteja, kiinnitettävä huomiota avustavan henkilökunnan määrään, vähennettävä tietokonetyötä yms työtä, joka on pois joko potilastyöstä tai aseman kehittämisestä, harkittava sosiaalityöntekijän vastaanottoja terveysasemille, haettava muista kaupungeista ja ulkomailta parhaita malleja lääkärien sitouttamiseen, kehitettävä työprosesseja parhaan tiedon mukaan , parannettava konsultointimahdollisuuksia (esimerkiksi geriatria ja psykiatria) ja vaikutettava kaikin keinoin siihen, että terveydenhuollon ammattihenkilöstö haluaa hakeutua kunnalliseen terveydenhuoltoon töihin.


Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen

Mielestäni on käsittämätöntä, että Helsingissä joka vuosi noin 1000 peruskoulun päättävää nuorta jää täysin ilman opiskelupaikkaa. Mitä 16-vuotias kouluttamaton nuori tekee suomalaisessa työelämässä? Samaan aikaan toisaalla Suomessa ammattikouluihin ja lukioihin ei ole riittävästi hakijoita. Koulutuspaikkojen olisi oltava suhteessa alueen väestön kokoon. Espoossa on toistaiseksi kyetty löytämään koulunsa päättäville opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka ja tällä tiellä on jatkettava tulevaisuudessa. Helsingissä nuorten neuvontapalvelu Kompassin fyysinen toimipiste lakkautettiin ja palvelu siirrettiin pelkästään internettiin. Tämä ei selvästi ollut järkevä ratkaisu, koska aiemmin toimipisteeseen Lasipalatsiin hakeutuneet maahanmuuttajanuoret eivät ole löytäneet internet-palvelua. He jäävät huomattavasti kantaväestöä useammin ilman toisen asteen opiskelupaikkaa, joten heidän neuvontapalveluihinsa tulisi panostaa pikemminkin erityisen paljon. Espoon oman nuorten neuvontapalvelun YesboX:n toivon jatkavan jatkossakin Isossa Omenassa.

Koulutuksen ja työn ohella syrjäytymisen ehkäisyssä tärkeää on toimiva kouluterveydenhuolto ja hyvät mielenterveyspalvelut. Palveluiden on oltava lähellä nuorta ja parhaimmillaan tultava kotiin ja kouluun asti. Etsivä ja verkostomainen työote on tärkeää. Nuoren hyvinvointia on tuettava monelta taholta (oppilashuolto, erikoissairaanhoito, lastensuojelu..) ja avun hakemiseen pitää olla matala kynnys. Mikäli nuori ei heti saa tarvitsemaansa apua tai hakeminen on tehty hänelle ja perheelleen vaikeaksi, kynnys hakea apua on luultavasti jatkossa korkea. Peruskoulun terveystiedon opetukseen tulisi kuulua mielen hyvinvoinnin opetusta, miten pitää huolta itsestä ja muista.


Vanhusten hoivapalvelut

Kahdeksan vuoden päästä, vuonna 2020, Espoossa on 60 %:a nykyistä enemmän yli 85-vuotiaita. Yli 65-vuotiaita on arvioitu olevan yli 15 000 enemmän. Suuret ikäluokat ovat menneinä vuosikymmeninä tehneet monet asiat Suomessa ensimmäisenä, toivottavasti heistä tulee myös tähän asti terveimmän ja onnellisimman vanhuuden elävä ikäluokka. Valtavassa vanhusten määrässä piilee paljon voimavaroja. Tutkimuksen mukaan moni eläkkeelle jäänyt haluaisi osallistua esimerkiksi vapaaehtoistyöhön ja siten jatkaa yhteiskunnan kehittämistä. Hoivapalvelujen toteutus tulee kuitenkin myös olemaan käytännöllinen ja taloudellinen haaste. Kun huoltosuhde heikkenee, verovaroja kertyy aiempaa vähemmän. Samaan aikaan kuitenkin palveluiden tarve kasvaa. Toimintakykyä ylläpitävät palvelut, tehokas kuntoutus, lääkkeiden löytäminen muistisairauksiin, nykyistä yhteisöllisemmät asumismuodot, vapaaehtoistoiminnan merkitys (ulkoilu, virkistys..), erilaisia keinoja on lähivuosina pohdittava tarkoin. Jo nykytilanteessa on kestämättömiä piirteitä. Ikääntynyt saattaa joutua olemaan kotonaan aivan liian kauan ennen hoitopaikan järjestymistä. Toisaalta suurin osa ikääntyneistä haluaa asua mahdollisimman pitkään kotonaan, joten todennäköisesti palveluita on kehitettävä niin, että tämä on mahdollista. Kotona asuminen voi olla kuitenkin yksinäistä ja yksinäisyyden on huomattu olevan yksi suurimmista vanhusten kokemista ongelmista. Voisiko ajatella, että tulevaisuudessa aina tietyn alueen vanhukset haettaisiin joukolla syömään jne linja-autokuljetuksella sen sijaan, että kotihoidon työntekijä ajaa työpäivän ajan autolla kodista toiseen ja ehtii viipyä yksittäisen vanhuksen luona pienen hetken? Muista nykytilanteen ongelmista: Suomalaiset laitoshoidossa olevat vanhukset syövät muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen paljon uni- ja rauhoittavia lääkkeitä. Kyseessä on vastenmielinen ja ilmeisesti pitkälti vähäiseen henkilökuntamäärään sidoksissa oleva ilmiö.


Asuinalueiden välisen eriytymisen (segregaatio) estäminen

On tärkeää, että asuinalueet kaavoitetaan sosiaalisen sekoittamiseen pyrkien eli tähdätään monipuoliseen asuntokantaan. Pidän omaa asuinaluettani Kivenlahtea hyvänä esimerkkinä tästä. Samalla alueella on omistusasumista, asumisoikeusasuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja. Kaavoitus ja maankäyttö ovat varmasti tärkeimmät tekijät pohdittaessa niitä ratkaisuja, joilla segregaatiota voidaan ehkäistä. Hyvin tärkeää on myös kehittää jo rakennettuja alueita eikä antaa esimerkiksi vanhojen asuinalueiden ränsistyä. Esimerkiksi Espoon keskuksen viihtyvyyden eteen olisi luultavasti paljon tehtävissä. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös niihin alueisiin, jotka ovat jo rakennettu ja joita ei olla juuri nyt kehittämässä. Miten voidaan vaikuttaa siihen, ettei Suomeenkin synny alueita, joihin muutetaan vain pakosta?

Mielestäni rakentamiseen liittyvien kysymysten ohella hyvin tärkeitä ovat myös kaksi asiaa: koulut ja asenteet ja nämä liittyvät myös toisiinsa. Pääkaupunkiseudulla on jo havaittu esiintyvän koulushoppailua eli tavallisimmin vanhemmat eivät halua lastaan sellaiseen kouluun, jossa on paljon maahanmuuttajaoppilaita. Tämä ajaa joko hakemaan painotetun opetuksen luokalle jonnekin kauemmas tai sitten muuttamaan kokonaan pois alueelta. Jos huomattava osa vanhemmista alkaa toimia näin, asuinalueet alkavat eriytyä ja tietyille kouluille saattaa kehittyä perusteetta huono maine. Tutkimusten mukaan lapsen koulumenestykseen vaikuttaa kuitenkin eniten vanhempien koulutustaso ja koulutustausta sekä lapsen motivaatio. Olisi hyvä hahmottaa se, että niissä kouluissa, joissa on paljon maahanmuuttajia, on todennäköisesti myös keskimääräistä enemmän niitä lapsia, joiden vanhemmat ovat vähemmän koulutettuja ja joilla saattaa olla vielä tavallista enemmän sosiaalisia ongelmia. Siis näin, jos kyseisen koulun alueella on paljon sosiaalista asunnontuotantoa. Maahanmuuttajalapset eivät vaikuta muiden lasten oppimistuloksiin, vaan taustalla ovat muut tekijät. Olisi myös toivottavaa, että keskustelu huonoista oppimistuloksista ei perustuisi huhupuheisiin vaan faktoihin. Olisi myös keskusteltava siitä, mitä hyötyä lapselle on siitä, että hän näkee ympärillään eri sosiaalisista taustoista tulevia ihmisiä ja kasvaa monikulttuurisessa maailmassa. Luin itse aikoinaan koulussa pitkän ranskan ja olin siksi vuosien kuluessa useammalla eri alueella koulussa (ranskaa ei voinut lukea lähikoulussa) Varakkaammalla asuinalueella sosiaalinen paine sekä oppilaiden välinen negatiivinen kilpailu on kovempaa. Koulussa, jossa on paljon eri taustoista olevia ihmisiä, oppilailla on luultavasti enemmän mahdollisuuksia olla erilaisia ja kaikilla on mahdollisuus pärjätä jossain ja saada onnistumisen kokemuksia.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan terveysasemapalveluiden iltakoulu 8.12.2011

Sosiaali- ja terveyslautakunta keskusteli tänään terveyskeskusten tilanteesta eli esimerkiksi vaikeuksista rekrytoida henkilökuntaa sekä tarjota aikoja asiakkaille. Ongelmat eivät koske vain Espoota, vaan ovat varsin samanlaisia kaikkialla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla yksityinen sektori vetää työvoimaa ja syrjäseuduilla kyse on henkilökunnan haluttomuudesta muuttaa alueelle.

Tässä tiivistelmä näkemyksistäni illan keskustelunaiheisiin:

Yhden terveysaseman yksityistäminen

Mielestäni yksityistäminen on erittäin pessimistinen viesti henkilökunnalle. Yksityistäminen viestittäisi sitä, että kunnan henkilökunnan omin voimin ja omilla taidoilla ei kyetä tekemään parannuksia toimintaan. Yksityistäminen ei ratkaise julkisen terveydenhuollon ongelmia. Terveysasemien yksityistämisestä on kokemuksia puolesta ja vastaan eri puolella Suomea. Yksityistäminen on muun muassa lisännyt kustannuksia ja se vaatii myös resurssien lisäämistä muun muassa hallintoon. Samat resurssit on ennemmin suunnattava kunnallisen palvelun kehittämiseen. Yksityistämistä perustellaan sillä, että siten saadaan selvitettyä yksityisen sektorin parhaita toimintakäytäntöjä. Haluan uskoa, että nämä käytännöt saadaan selville myös tekemällä yhteistyötä yksityistämistä kokeilleiden kuntien kanssa.

Palvelusetelien jakaminen yksityisille lääkäriasemille

Jos potilaille voitaisiin ajoittain jakaa palveluseteleitä yksityiselle sektorille, siten voitaisiin luonnollisesti helpottaa ruuhkahuippuja. Tässä kuitenkin piilee myös riskejä ja hallinnointi kilpailutuksineen vaatii jälleen resursseja. Suurin ongelma tässä on kuitenkin järjestelmän päällekkäisyys KELA-korvauksien kanssa. Jos palvelusetelin arvo ei kattaisi kaikkia kustannuksia, tästä myös muodostuisi jonkinlainen uusi erikoismaksuluokka, jolloin parempituloiset pääsisivät nyt myös kunnalla jonon ohi. Tämä aiheuttaisi myös sen, että terveyskeskustyö saattaisi olla entistä raskaampaa hoitohenkilökunnan näkökulmasta eli nykytilanne pahenisi entisestään (työterveyshuollossa ja yksityisellä sektorilla on terveempiä ja helppohoitoisempia potilaita.)

Lisää rahaa omaan toimintaan

En kannata sitä, että jos jonkin palvelun toteuttamisessa havaitaan haasteita, ne yritetään ensimmäiseksi ratkaista budjettirahoitusta kasvattamalla sen sijaan, että esimerkiksi pohdittaisiin resurssien allokointia uudelleen tai ylipäätänsä kehitettäisiin toimintaa. Terveysasematoimintaa kehitettäessä olen kuitenkin taipunut ajattelemaan, että lisäresurssit saattaisivat tulla tarpeeseen. Mikäli päätettäisiin yrittää palkata lisää lääkäreitä ja hoitajia, se vaikuttaisi terveysasemien toimintaan ja siten nykyisten lääkärien ja hoitajien toimenkuvaan positiivisella tavalla. Espoon terveysmenot ovat myös valtakunnallisen keskiarvon alapuolella, joskin väestö on keskimääräistä terveempää. Terveyspalveluihin ei kuitenkaan ole budjetoitu siinä määrin, mitä väestönkasvu edellyttäisi. Myös väestön syveneviin terveyseroihin pitäisi juuri nyt yrittää puuttua kaikin keinoin.

Illan aikana puhuin myös avustavan henkilökunnan määrästä terveyskeskuksissa (missä määrin eroaa yksityisen sektorin käytännöistä?) sekä mahdollisuuksista sosiaali- ja terveystoimen parempaan yhteistyöhön. Osa terveyskeskuksen asiakkaista hyötyisi erityisesti sosiaalialan osaamisesta. Mielestäni terveysasemapalveluiden kehittämisessä pitää jatkaa nykyisiä kehittämishankkeita ja hyödyntää sinnikkäästi kaikki mahdolliset pienetkin parannuskeinot sekä pyrkiä palkkaamaan lisää henkilökuntaa vähintään väestönkasvua ja lisääntyneitä velvoitteita (neuvola- ja kouluterveydenhuolto vie aiempaa enemmän työaikaa) vastaavasti. Hoitohenkilökunta ja virkamiehet ovat tehneet jo paljon, samalla tiellä jatkaminen toivottavasti tuottaa tulevaisuudessa tulosta. Valtion tasolla toivon, että terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen muokkaamiseen löytyy tulevaisuudessa rohkeutta. Tällä hetkellä järjestelmä suosii terveitä ja hyvätuloisia, ihmisiä joilla on työpaikka ja/tai varaa maksaa yksityisistä terveyspalveluista.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.11.2011

Käsittelimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa 22.11.2011 muun muassa seuraavia asioita:

Lokakuun kuukausiraportti: Päätettiin esittää kaupunginhallitukselle menojen lisäystä erikoissairaanhoitoon, terveyspalveluihin, toimeentulotukeen, lastensuojeluun ja vammaispalveluihin. Näiden osalta siis talousarvio ylittyy. Esimerkiksi toimeentulotuen osalta kustannukset ovat nousseet vuodessa 11 prosenttia.

Lokakuun kuukausiraportin yhteydessä keskusteltiin myös muun muassa vanhusten palveluista. Vanhusten palvelujen johtaja Jukka Louhija on saanut lyhyessä ajassa huomattavan paljon aikaan. Kuntoutuksen tehostuminen on vähentänyt pitkäaikaishoidon tarvetta yhä useamman vanhuksen kuntouduttua niin hyvin, että kotiin palaaminen sairaalajakson jälkeen on mahdollista. Vanhusikäisen väestön määrä kasvaa lähivuosina jyrkästi ja hoidon tarvetta viivästyttävät toimintakykyä yllä pitävät palvelut sekä tehokas kuntoutus ovat mielestäni todella tärkeitä. Samaan aikaan kuitenkin pitkäaikaishoidon paikkoja on kuitenkin kyettävä lisäämään, koska jossain vaiheessa hoidon tarve kasvaa kuitenkin niin, että ikääntynyt ei enää selviä kotona. Vanhusten palvelujen rahoitus ja toteutus tulee luultavasti olemaan kuluvan vuosikymmenen suurin haaste sosiaali- ja terveysalalla.

Kuukausiraportin yhteydessä sivuttiin myös psykiatristen sairaalapäivien vähentymistä. Kuukausiraportista näkyvä sairaalapäivien vähennys johtuu siitä, että Kellokosken psykiatrisen sairaalan potilaat ovat siirtyneet aivan asianmukaisesti tuetun asumisen piiriin. Mitä yleensä sairaalapäivien vähentymiseen tulee, niin avohoidon kehittäminen on erittäin tärkeää, mutta sairaalapaikkojen leikkaamisella on myös rajansa. Esimerkiksi itsemurhaa yrittäneiden akuuttihoito on mielestäni varsin heikolla tolalla. Suoraan päivystyksestä kotiuttamisen sijaan itsemurhaa yrittäneellä täytyisi olla aina mahdollisuus päästä joksikin aikaa psykiatriselle osastolle sisään.

Kehitysvammahuollon asiakasmaksujen tarkistaminen: Asiakasmaksut tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Lautakunta muutti vihreiden Jyrki Myllärniemen toiveesta esitystä niin, että jatkossakin tietyistä palveluista peritään maksu vain yli 18-vuotiailta, vaikka laissa 16 vuotta on se ikäraja, jolloin vammainen siirtyy esimerkiksi kansaneläkkeen piiriin ja tätä ehdotettiin jatkossa Espoossa sovellettavan palvelumaksuista päätettäessä. Olin kuitenkin itsekin sitä mieltä, että Espoossa aiemmin käytössä ollut 18 ikävuotta voitaisiin aivan hyvin pitää. Kyseessä ovat ihmiset, jotka ovat hyvin haavoittuvassa elämäntilanteessa ja kotona omaisiaan hoitaville pienilläkin rahasummilla on yleensä väliä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista voisi mielestäni käydä nykyistä paljon enemmän keskustelua. Joistain maksuista syntyvä tuotto on niin pieni, että maksujen keräämisellä on enemmän symbolista arvoa. Maksujen maksajalle itselleen kyseessä voi kuitenkin olla merkittävä summa. Toisissa maksuissa on Espoossa enemmän pohdittu asiaa: esimerkiksi terveyskeskusmaksuista on vapautettu useita väestöryhmiä, esimerkiksi työmarkkinatuen varassa olevat, opiskelijat ja kansaneläkettä tai takuueläkettä saavat ja maksukatto täyttyy loppujen kohdalla siinä vaiheessa kun terveyskeskuksessa on asioitu 3 kertaa kalenterivuoden aikana (käyntimaksu á 13,70 euroa).

Samaan aikaan esimerkiksi erikoissairaanhoidon maksut (maksukatto 633 euroa) tai omaishoitajien maksamat maksut pitämistään vapaapäivistään (omaisen hoidosta vapaan aikana) tuntuvat isoilta. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon kuluista asiakasmaksut kattavat valtakunnallisen arvion mukaan 4 prosenttia. Päivähoidon kohdalla kyse on jo 11 prosentista ja hammashuollossa 21 prosentista. Taannoin Eduskunnassa käytiin keskustelua terveyskeskusten sairaanhoitajien vastaanottojen muuttamisista maksullisiksi. Toivottavasti tätä ei koskaan lähdetä toteuttamaan. Hoidon saamisen pitkittyminen saattaisi vain suurentaa kustannuksia ja kaikilla on oltava tulotasosta huolimatta oikeus saada terveydenhoitoa.

Työttömyys ei usein ole oma valinta

Mielipidekirjoitus HS 20.6.2011

Helsingin Sanomat (11.6.2011) kirjoitti matalapalkkaisen työnteon kannattavuudesta verrattuna sosiaalitukien varassa elämiseen. Kirjoituksessa sanottiin, että jos työtön ”menisi matalapalkka-ammattiin, hänelle jäisi verojen jälkeen käteen vain hiukan enemmän”. Kirjoituksessa pohdittiin myös keinoja työn houkuttelevuuden lisäämiseksi ja se päättyi kaupan alan työntekijän haastatteluun, jossa työntekijä ihmetteli, miten joku voi mieluummin olla tekemättä mitään kuin käydä töissä.

Erilaiset sosiaaliturvan kannustinloukot ovat todellinen ongelma. Myös pienipalkkaisten verotusta olisi syytä keventää. Nuorten syrjäytymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Keskustelu asiasta on siis aiheellista, mutta samalla toivoisi muistettavan, että pääsääntöisesti ihmiset eivät ole tahallaan työttöminä. Kirjoituksessa ei nyt mainittu lauseellakaan sitä vaihtoehtoa, että töitä ei saisi niiden hakemisesta huolimatta.

Kuitenkin pelkästään akateemisia työttömiä on tällä hetkellä lähemmäs 20 000. He tuskin ovat kouluttautuessaan ajatelleet päätyvänsä elämään toimeentulotuella. Oma rekrytointikokemukseni todistaa, että sekä ei-akateemista että akateemista koulutusta vaativiin työtehtäviin saattaa tulla yli 200 hakemusta. Tutkimusten mukaan erityisesti pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien työllistyminen on erityisen vaikeaa. Osassa Suomea teollisuuden rakennemuutos on siirtänyt tuhansia ammatti-ihmisiä työttömyyskortistoon.

Aikana, jolloin asenteiden on jo todettu koventuneen, ei liene kovin rakentavaa kirjoittaa työttömistä sellaisesta näkökulmasta, että työttömyys on ensisijaisesti oma valinta. Suomalaisen sosiaaliturvan sirpaleisuutta ja sen tuottamia ongelmia on mahdollista käsitellä myös syyllistämättä kokonaista ihmisryhmää. Hedelmällisempää olisi myös ollut kiinnittää kirjoituksessa enemmän huomiota matalapalkka-aloilla käteen jäävään summaan. 1200 euron nettopalkalla elämistä voi ainakin pääkaupunkiseudulla luonnehtia niin ikään köyhyysloukuksi.

Pinja Nieminen

Projektipäällikkö, FM

Espoo

Ihmisen hinta?

Espoon kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 23.5 perussuomalaisten aloitetta maahanmuuton kustannuksista. Seppo Huhta (ps) ei ollut tyytyväinen kaupunginhallituksen vastaukseen.

Katsoin kyseisen kohdan 14 nauhoitteen kahteen otteeseen vakuuttuakseni siitä, että Huhta todellakin vaatii tietoja yksittäisten maahanmuuttajien aiheuttamista kaikista mahdollisista kuluista alkaen lääkekorvauksista. Maahanmuuttajapalvelujen kustannukset sen sijaan löytyvät kaupungin budjetista, jota Huhta on ollut hyväksymässä paitsi valtuustossa, myös käsittelemässä sosiaali- ja terveyslautakunnassamme. Nauhoitteella Huhta sanoo, että jokaisen meidän kustannukset on laskettu jossain. Kotisivuillaan hän mainitsee yhden vaalitavoitteensa olleen muun kuin työperäisen maahanmuuton puolittaminen.

Vanhuspalvelujen kustannukset on oltava tiedossa. Meidän on tiedettävä, paljonko tarvitsemme hoitopaikkoja tulevaisuudessa ja millä veroasteella hoivapalvelut kyetään järjestämään. Terveyspalvelujen kustannukset on oltava tiedossa. Maahanmuuttajapalvelujen kustannukset on oltava tiedossa. On tiedettävä, paljonko maahanmuuttajapalveluihin tarvitaan henkilökuntaa, paljonko suomen kielen opetusta tarvitaan, miten se rahoitetaan ja järjestetään ja niin edelleen. Sen sijaan sitä, mitä yksittäinen ihminen yhteiskunnalle maksaa, se ei voi eikä pidä ollakaan tiedossa.

Ajattelin ensiksi, etten jaksa välittää Huhdan toiveista ja väitteistä. Ajatus siitä, että Suomessa alettaisiin rekisteröidä ihmisiä etnisen syntyperän mukaan ja sitten alkaa laskea ja kirjata ylös yksittäisen ihmisen tuottavuus sekä kaikki hänen aiheuttamansa menot alkaen syntymästä (Huhta sivuaa tätä nauhoitteella) jokaiseen sairastumiseen(kuten myös tätä) kuulostaa niin hullulta, ettei sitä voi ottaa tosissaan.

Mutta mitä enemmän Huhdan lausumaa miettii, sitä enemmän tuntuu siltä, ettei sitä voi sivuuttaa. Huhdan tarkoitus on osoittaa, paljonko jonkun ihmisryhmän läsnäolo yhteiskunnassamme maksaa. Hän ei sano sitä suoraan videolla, mutta vaalitavoitteista on pääteltävissä, että hintalapulla on tarkoitus osoittaa, että näitä ihmisiä ei kaivata tähän yhteiskuntaan. Videolla Huhta vetoaa isänmaan etuun.

Eli toisin sanottuna suomalaiseen yhteiskuntaan ei kaivata ihmisiä, joiden voidaan osoittaa aiheuttavan tietyn määrän kustannuksia.

Samanaikaisesti samassa puolueessa Huhdan kanssa vaikuttava Jussi Halla-Aho on kirjoittanut blogissaan, että ”Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä.” Ja ”Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.”

Kun yksi ihminen sanoo jotain absurdia, se voidaan vielä sivuuttaa. Kun useampi ihminen vaatii jotain, kyse voi olla ideologiasta. Huhta ja Halla-aho kumppaneineen vaikuttavat puolueessa, joka on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia, muokkaamassa tätä yhteiskuntaa.

Mitä muualla Euroopassa tapahtuu? Syntyperäinen tanskalainen ei pysty nykyään tuomaan ulkomaalaista puolisoaan Tanskaan, jos tämä ei täytä tiettyjä ehtoja eli ole esimerkiksi riittävän korkeasti koulutettu. Unkarin keväällä hyväksytty uusi perustuslaki mahdollistaa äänioikeuden viemisen mielenterveyden häiriöistä kärsineeltä ihmiseltä.

Ihminen katsoo mielellään toiseen suuntaan nähdessään epäsuotuista kehitystä. Kieltäytyy uskomasta sitä todeksi, ”ei meillä Suomessa, ei meillä ennenkään.” Mutta jossain muualla joskus ja jossain juuri nyt.

Haluaisin uskoa, että joidenkin perussuomalaisten ajattelu on harmitonta, merkityksetöntä. Että se ei kerää nykyistä enempää suosiota, sitä ei aleta soveltaa todeksi tulevaisuudessa. Että joku päivä joidenkin vuosien päästä emme elä yhteiskunnassa, jonka rajojen sisällä saa olla vain tietyn värisiä, terveitä, tiettyyn rotuun kuuluvia ihmisiä. Mutta mistä voin olla varma, ettemme ole pienin askelin menossa tähän suuntaan? Mikään todellisuus ei ala yhdestä päivästä.

Ajatuksia lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista

Työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti. Tässä joitakin ajatuksiani lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisestä Espoossa:

PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ:

Uusimman valtakunnallisen kouluterveyskyselyn mukaan kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsemistä piti vaikeana 21 % yläasteen ja ammatillisten oppilaitosten oppilaista ja 17 % lukiolaisista. Kouluterveydenhoitajien ja lääkärien määrässä ei vieläkään olla sosiaali- ja terveysministeriön suositusten tasolla. Riittävä kouluterveydenhuollon resursointi edesauttaisi ongelmien ennaltaehkäisyä ja pahenemista.

Myös oppilashuollon ja perheneuvolan resursseja tulisi vahvistaa. Perheneuvolaan on ollut joillain alueilla jopa yli vuoden jono. Jos lapsella on vaikeaa, todennäköisesti myös hänen vanhemmillaan on vaikeaa ja sama toisinpäin. Vanhempien mielenterveys- tai päihdeongelmat vaikuttavat myös lapseen. Koko perheeseen keskittyminen olisi siksi tärkeää. Apua tulisi saada jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

Hoitotakuun 3kk määräaika hoidon aloittamiseen on nuoren ihmisen kohdalla pitkä aika. Hoito pitäisi voida aloittaa nopeammin.

Psykoterapiaan pääseminen on aikuisillekin vaikeaa –liian sairas ei saa olla, koska terapian tavoite on työ- tai opiskelukyvyn palautuminen, liian tervekään ei kuitenkaan voi olla tai psykoterapian joutuu kustantamaan täysin itse. Myös psykoterapiaa tarvitsevilla nuorilla on vaikeuksia päästä terapiaan.

Yhteisölliset ja sosiaaliset, omia voimavaroja kartoittavat ja korostavat kuntoutusmuodot ovat mielestäni nuorille tärkeitä. Asioiden prosessointi ryhmässä ja toisten nuorten tapaaminen muistuttavat, ettei kukaan ole ongelmineen yksin ja auttavat löytämään uusia näkökulmia. Omien hyvien puolien ja vahvuuksien ajattelu vahvistaa positiivista identiteettiä ja auttaa uskomaan itseen –tärkeä ominaisuus haettaessa työ- ja opiskelupaikkoja.

KOTONA

Rikoksia tehneiden aikuisten taustalta löytyy usein väkivaltainen lapsuus ja suurimmalla osalla rikollisista on mielenterveysongelmia. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ja muun perheväkivallan torjuminen ehkäisee siis sekä rikollisuutta että mielenterveysongelmia. Väkivaltaa kokevat lapset olisi saatava tavoitettua ja heille ja heidän perheilleen tarjottava apua.

Myös köyhyyden ja vanhempien päihdeongelmien tiedetään vaikuttavan lasten mielenterveyteen. Hyvää tulevaisuutta luodaan nyt tekemällä sellaista politiikkaa, joka ehkäisee syrjäytymistä ja köyhtymistä. Työpaikat, kohtuuhintaiset asunnot, mahdollisuus sovittaa yhteen työ ja perhe, lasten mahdollisuus harrastaa, ne kaikki vaikuttavat perheiden hyvinvointiin.

KOULUSSA:

Viimeistään yläasteen terveystiedon opetuksessa tulisi aina käsitellä niitä asioita, joilla voi vaikuttaa omaan mielialaan positiivisesti. Tunnetaidot eli kyky ymmärtää ja käsitellä omia ja muiden tunteita, kyky sietää pettymyksiä, kyky tunnistaa omia vahvuuksia ja kyky löytää keinot, joilla käsitellä vaikeita asioita ovat myös tärkeitä.

Koulukiusaamiseen puuttuminen on tärkeää. Lapsuuden koulukiusaamisen on todettu altistavan mielenterveysongelmille ja koulukiusaajien tekevän myöhemmällä iällä keskimääräistä todennäköisemmin rikoksia.

Kaikille peruskoulunsa päättäville tulisi löytyä jokin opiskelupaikka.

Luokattoman lukion etuja ja haittoja olisi syytä arvioida. Ihmisillä on yleensä tarve kiinnittyä johonkin ryhmään tai yksikköön niin työyhteisössä, koulussa kuin muussakin elämässä. Luokaton lukio aiheuttaa pahimmassa tapauksessa tilanteen, jossa lukiolainen ei kuulu selvästi yhteenkään viiteryhmään kolmen vuoden aikana.