Olen erittäin tyytyväinen, että budjettineuvotteluissa onnistuttiin torjumaan opetuksen järjestämiseen kohdistuneita säästöjä.
Espoon maine kuntana on sellainen, että pitäisi olla selvää, että juuri täällä opetuksen resursointiin ja siten myös laatuun panostetaan. Tähän lähtökohtaan sopii huonosti tämä vuodesta toiseen toistuva kuvio, jossa ensin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja sitten muut toimielimet perässä joutuvat torjumaan opetukseen kohdistuvia leikkauspaineita.
Suomessa on havaittu, että eri ryhmien väliset erot oppimistuloksissa ovat lähteneet kasvuun. Tämän kehityksen pysäyttäminen vaatii riittävää määrää opettajia, tarpeeksi pieniä opetusryhmiä, hyvää oppilashuoltoa ja kaiken kaikkiaan riittävää tuen määrää.
Koulutus tulisi nähdä investointina ja hahmottaa se, että riittävästi resursoitu perusopetus auttaa sekä hyvin että huonosti pärjääviä oppilaita. Sillä luodaan pohja toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen ja torjutaan siten samalla sekä syrjäytymistä että edistetään kykyä hakeutua korkeakouluopintoihin.
Yhtä lailla se tulisi voida sanoa ääneen, että koulutuksesta leikkaaminen todellakin heikentää koulutuksen laatua. Opettaja - opiskelija -suhde ei ole korvattavissa muilla keinoin ja ilman riittävää koulunkäyntiavustajien määrää enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittaminen tavallisiin opetusryhmiin on epäeettistä.
Lopuksi haluan sanoa, että meidän pitää kyetä tukemaan erityisen paljon niitä kouluja, joiden alueella on enemmän huono-osaista väestöä eli kaikki positiivisen diskriminaation määrärahat tulisi hakea ja käyttää. Mikäli koulujen väliset oppimistulokset lähtevät erkanemaan toisistaan, se johtaa jollain aikavälillä asuinalueiden välisen segregaation syvenemiseen ja uusiin ongelmiin. Opetuksen laadulla on siis paljon ja kauaskantoista merkitystä ja siihen kannattaa todella panostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti