maanantai 15. joulukuuta 2014

Sote-uudistuksella parannettava asukkaiden palveluja

Länsiväylä 13.12.2014

Vaalikausi on lopuillaan ja hallituksen merkittävien rakenneuudistusten läpiviennillä alkaa olla kiire. Tavoitteena oli vahvojen peruskuntien varaan rakentuva palvelujärjestelmä. Nyt näyttää siltä, että saamme suuriin kuntayhtymiin perustuvan sote-uudistuksen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta uhkaa tulla byrokratiaviidakko, joka ei säästä kustannuksia ja josta on läpinäkyvyys ja selkeys kaukana. Ne kunnat, jotka ovat tuottaneet palveluita kustannustehokkaasti, näyttävät joutuvan maksumiehiksi. Esimerkiksi Espoolle uudistus tietäisi 33 me vuosittaista lisälaskua, puolikkaan veroprosentin verran.

Sote-uudistuksessa ei saa vesittää sitä hyvää kehittämistyötä, jota kunnissa on tehty. Toistaiseksi ei myöskään ole kyetty näyttämään, että säästöjä syntyisi varmuudella muuten kuin palveluita leikkaamalla. Alkuperäinen tavoite eli sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio ei näytä toteutuvan alkuunkaan suunnitellulla tavalla. Ja demokraattinen päätöksenteko karkaa kauas.

Nyt pitäisi palauttaa mieleen uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, jotka ovat jääneet hallintorakennekeskustelun jalkoihin. Uudistuksen tarkoitus oli integroida sosiaali- ja terveyspalvelut, madaltaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä kuilua ja kehittää erityisesti perusterveydenhuoltoa. Tarkoitus oli myös hillitä kustannuskehitystä.

Kun katsoo Espoolle kaavailtua lisälaskua, näyttää tapahtuvan aivan jotain muuta. Uudistuksen myötä kuntien mahdollisuus kehittää omia palveluita ja valvoa niiden kustannuskehitystä heikkenee entisestään ja samaan aikaan kulut nousevat huomattavasti.

Sote-uudistusta tarvitaan. Hyvinvointivastuun tasaaminen on järkevää ja kaikille suomalaisille on tarjottava tasa-arvoisesti mahdollisuus kattaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uudistus on kuitenkin toteutettava kustannustehokkuuteen kannustaen ja siten, että hyvin toimivia käytäntöjä ei romuteta.

Tiina Elo
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (vihr.)

Inka Hopsu
valtuustoryhmän puheenjohtaja (vihr.)

Pinja Nieminen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr.)

Espoo

maanantai 8. joulukuuta 2014

Puheenvuoroni valtuustossa lastensuojeluun ja terveyspalveluihin liittyen


Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paula Viljakainen kertoi tarkastuslautakunnan kiinnittäneen huomiota lastensuojelun tarpeeseen Espoossa ja lastensuojelun kuluihin. Istun toista valtuustokautta sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on erittäin aiheellinen huomio. Espoossa on viime vuosina panostettu ennaltaehkäisevien palveluiden kuten perhetyön lisäämiseen ja kehittämiseen. Toivon, että säästöpaineiden keskellä ei missään vaiheessa unohdeta tätä ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä.

Joskus kuulee sellaista keskustelua, että huonossa taloustilanteessa on keskityttävä lähinnä lakisääteisiin palveluihin eli toteuttamaan lähinnä ne velvoitteet, mitä lainsäädännöstä tulee. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että lakisääteiset palvelut ovat usein juuri niitä raskaita ja kalliita palveluita, joiden tarvetta olisi syytä pyrkiä ehkäisemään.

Taloudellisesti vaikeina aikoina on riski, että myös lastensuojelun tarve kasvaa ja se on hyvinkin todennäköistä. Sen takia niiden ennaltaehkäisevien palvelujen tarve on juuri nyt niin suuri. Ja kyse on perhetyön ja kotiavun kaltaisten palveluiden ohella myös esimerkiksi työllisyys- ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä maahanmuuttajapalveluiden toimivuudesta.

Kuten Mari Nevalainen aiemmin tänään muistutti, niin yhden lapsen vuoden kestävän laitossijoituksen hinnalla saa esimerkiksi 3000 tuntia kotipalvelua, sillä saa myös esimerkiksi 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. Siihen siis todella kannattaa pyrkiä, että säästöjä hankitaan toimintaa kehittämällä, ei missään nimessä säästämällä niistä palveluista, jotka eivät ole lakisääteisiä.

Mitä tulee vielä Viljakaisen myös mainitsemaan erikoissairaanhoitoon, niin kulut kasvavat koska väestö vanhenee ja hoidot kehittyvät ja kallistuvat. Kuten jo tänään mainittu, niin sairaanhoitopiirien välisissä kustannusvertailuissa HUS on ihan kärkikastia. Toimivalla perusterveydenhuollolla voidaan kuitenkin jossain määrin vaikuttaa erikoissairaanhoidon tarpeeseen, vähintään yrittää hidastaa kulukehitystä.

Mitä näihin terveysasemapalveluihin tulee, niin kuten valtuutettu Niemi [Marika Niemi] jo kommentoikin, niin tilanne Espoossa on kohentunut, joskaan se ei tosiaan, kuten Niemi sanoi, koske aivan kaikkia terveysasemia. Kehittämistyötä on siis jatkettava.
Ero työterveyshuollon piirissä olevien ja julkisen sektorin terveyspalveluiden piirissä olevien terveyspalveluiden saatavuudessa on edelleen suuri.

On myös tärkeää, että tehdään kaikki mahdollinen sen eteen, että sote-uudistus ei tule vesittämään sitä hyvää kehitystyötä, jota Espoossa on tehty. Tavallaan aivan uskomatonta, että tällaista pitää edes pelätä, mutta tältähän se juuri nyt näyttää eli Espoolle olisi tulossa 33 miljoonan euron lisälasku. Jos tähän ei onnistuta vaikuttamaan niin pelkään, että tarkastuslautakunnalla on lähivuosina yhä enemmän ikävää sanottavaa.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Ongelmien tunnistamisesta tekoihin


Kirjoitus on julkaistu ensin Kuntalehden blogissa.

Meillä oli 10.11 maanantaina valtuustoryhmän kokouksessa vierailemassa puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö. Sain pitää lennosta lyhyen katsauksen sosiaali- ja terveyspoliittisiin asioihin Espoossa.

Kesken selostustani kiinnitin huomiota siihen, että puheenvuoroni sisältö on kovin negatiivinen. "Ikärakenne on vielä hyvä, mutta väestö ikääntyy nopeasti.. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 70 prosenttia vuodessa.. Erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen budjettiylitys on tänä vuonna yhteensä puolikkaan veroprosentin korotuksen verran."

Muistutin myös siitä, että hyvinvointivaltio vaatii korkeaa työllisyysastetta. Meidän on puolueenakin panostettava vielä nykyistä enemmän uusien työpaikkojen luomiseen.

Keskustelun jatkuessa muutama ryhmämme jäsen toikin esille sen, että sellaisesta jatkuvasta kurjistumispuheesta pitää myös päästä eroon, negatiivisuuden ruokkiminen ei auta.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Varsinkin sellainen ylhäältä alaspäin tapahtuva kriisitietoisuuden luomispuhe ärsyttää minuakin. Ja sellainen ajattelu, että ollakseen älykäs, ihmisen pitää olla kriittinen. Kyky tuoda valoa on arvokkainta.

Samalla aloin ajattelemaan sitä, miten erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen luottamushenkilönä on kuitenkin kunnallispolitiikassa vaikea olla latelematta ei-niin-positiivisia faktoja. Tämä on toimiala, jossa kustannuskehitys on voimakasta suhteessa verotuloihin, jossa työllisyysasteen ja huoltosuhteen heikkenemisen vaikutukset oikeasti näkyvät ja samaan aikaan se toimiala, jolla pitäisi kyetä luomaan lisääntyvää hyvinvointia.

Hieman karrikoiden: kulttuuripuolen luottamushenkilö miettii, miten saadaan uusi teatteritalo. Jos talo viivästyy, se on ikävää, mutta ei siihen kukaan kuole. Sosiaali- ja terveyspuolen päättäjä miettii sitä, miten hoitojonot pidetään sellaisina, että ihmiset pääsevät ajoissa lääkäriin, millaisin toimin vähennetään lasten kokemaa väkivaltaa ja miten kotona asuva muistisairas vanhus saisi hyvää hoitoa.

Jos päättäjä ei tällä sektorilla olisi huolissaan siitä, että palveluiden rahoittaminen vaikuttaa olevan jatkuvasti suurempi haaste, se olisi suorastaan omituista. Kaikki meistä haluavat esimerkiksi säällisen vanhustenhoidon. Se ei onnistu vain toimintaa kehittämällä, se vaatii myös rahaa, joka muutetaan hoitohenkilöstöksi. Ja onnistuakseen se tulee vaatimaan lähitulevaisuudessa -samaan aikaan kuin työllisten määrä on nykyistä pienempi- huomattavasti nykyistä enemmän määrärahoja, koska vanhusikäisen väestön määrä on paljon nykyistä suurempi. Vuonna 2020 yli 85-vuotiaita espoolaisia on 60% enemmän kuin nyt. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on todennäköisesti maailman paras. Sen haluaisi säilyttää tulevillekin sukupolville.

Ja sanottakoon, että taide ja kulttuuri on myös tietenkin tärkeää. Myös sen puolen priorisointien tekeminen on hankalaa. Mutta erilaista.

Joissain toisissa yhteyksissä on huomattavasti paljon helpompaa puhua positiivisia. Negatiivisuuden tilannesidonnaisuus pätee varmaan elämässä muutenkin. Jos ihminen on nähnyt tai näkee ympärillään paljon uhkakuvia, voi kyseisessä tilanteessa olla vaikeaa olla positiivinen.

Monesti ongelma on myös sanottava ääneen ennen kuin sitä voi alkaa ratkoa.

Mutta sitten pitää alkaa toimia. Ja tämä pitäisi muistaa. Pelkkä ongelmien ääneen sanominen ei auta mitään.

Eikä myöskään tehdä paniikkiratkaisuja. Erityisen hölmöä on keskittyä vain lakisääteisiin asioihin ja esimerkiksi leikata ennaltaehkäisevistä palveluista.

Yksi hienoimmista hetkeen kuulemistani asioista on Lohjan Kulttuuripajatoiminta. Kyseessä on uusi nuorten mielenterveyskuntoutujien ryhmämuotoinen toimintamalli, joka perustuu merkitykselliseen yhdessä tekemiseen. Systeemi eroaa tavanomaisista hoito- ja kuntoutuskäytänteistä ja on tuottanut hienoja tuloksia töihin ja opiskelemaan hakeutumisessa -mutta oli silti lakkautusuhan alla. Tämä on huonoin vaihtoehto. Kunta karsii kaikki uudet innovaatiot ja ylimääräiset kokeilut, vaikka lopputulos tulisi kalliimmaksi. Säästäminen on liian helppoa aloittaa projekteista ja käynnissä olevista kokeiluista tai tarpeellisista ostopalveluista, kuten Espoon Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen tuen lakkauttaminen. Sen sijaan kaikki pitäisi perustua harkintaan ja seurausten miettimiseen. Mihin sijoittamalla saadaan suurin hyötysuhde?

Ja valtion tasolla pyrkiä luomaan niitä uusia työpaikkoja. Ville Niinistö puhui siitä, miten perinteisen teollisuuden tilalle voi tulla töitä uusiutuvan energian ja cleantechin tiimoilta. Tämä on ollut muualla maailmassa mahdollista, se on Suomessakin.

Yritän itsekin nyt keskittyä enemmän ratkaisuihin ongelmien tunnistamisen sijaan.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mahdollisuus opiskella kieliä ei lopu lukioon



Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että muiden kielten kuin englannin ja ruotsin opiskelu on vähentynyt kouluissa jo vuosia.

Esimerkiksi saksan kirjoittaneita oli 90-luvulla vuosittain selvästi yli 10 000, mutta nykyään enää alle 2000.

Opiskelin itse kouluaikana neljää kieltä, josta 2 oli pitkiä kieliä. Kirjoitin A-ranskan.
Olen ollut kiitollinen kielitaidostani.

Silti huomaan, etten ole aivan varma, missä määrin siitä pitäisi huolestua, että valinnaisten kielten opiskelu on peruskoulussa vähentynyt ja vieraita kieliä kirjoitetaan yhä vähemmän ylioppilaskirjoituksissa.

Vieras kieli avaa aina oven yhteen uuteen kulttuuriin. Yhden tietyn kielialueen kielen hallitseminen helpottaa muiden saman kielialueen kielten oppimista.

Mutta pitääkö kaikki kielet todella opetella jo viimeistään lukiossa? Voisiko kuitenkin olla tärkeää, että ihmiset ylipäätänsä saavat hyviä kokemuksia kielten opiskelusta ja haluavat jatkaa korkeakouluissa tai esimerkiksi työväenopistossa kielten opiskelua?

Sellainen ajatus, että kielen oppiakseen se on pakko aloittaa viimeistään lukiossa, ei ole järkevä. Ihmiset opiskelevat lukuisia muitakin asioita vielä myöhemmin.

Asia on mielestäni todella monimutkainen. Onko kuitenkin parempi osata muutama kieli erittäin hyvin kuin useita joten kuten? Jos katsotaan 15 vuotta kirjoitusten jälkeen, niin kuinka moni aikoinaan useamman vieraan kielen hallinnut pystyy vielä käyttämään kyseisiä kieliä?

Ovatko viimeistään lukiossa aloitetut kielet juuri ne, joita haluaa ja pystyy ylläpitämään myös myöhemmin? Onko kielipaletti nykyisellään hyvä? Pitäisikö Saksan sijasta opiskella ennemmin viroa tai kiinaa?

Jollain tavalla kielten opiskelun väheneminen on hyvin kiinnostava ilmiö. Maailma on kuitenkin yhä kansainvälisempi, joten olisi voinut kuvitella päinvastaisenkin kehityksen. Käy mielessä sekin, onko kyse yhä enemmän tehokkuudesta ja suorittamisesta. Lehtijutussakin kiinnitetään huomiota hyvien arvosanojen saamisen merkitykseen. Minkä muiden asioiden pohjalta valintoja tehdään? Jättävätkö lukiolaiset valitsematta vieraan kielen siksi, että epäilevät sen osaamisen hyötyjä? Itse halusin yliopistossa opiskella tiettyjä kieliä ihan siksi, että ne kuulostivat kauniilta. Viron opiskelun aloitin siksi, että jotenkin hävetti, että suomalaisena sitä aina odotti, että Virossa osataan suomea, teki mieli voida kommunikoida paikallisella kielellä. Mutta nykyään nuorilla on aina vain enemmän suorituspaineita.

Ehkä siksikin haluaisi myös ajatella, että kaikkea ei ole pakko tehdä lukioon mennessä eikä kerralla. Että ehkä tärkeintä olisi muistaa, että asioita voi tehdä myös myöhemmin. Myös rauhassa, korkea-asteella yhtä kieltä kerrallaan. Pääasia, että uteliaisuus kieliä kohtaan säilyisi. Ja miten tämä liittyy kunnallispolitiikkaan? Siten, että työväen opiston opintomaksut on pyrittävä pitämään kohtuullisina. Kielten opiskelu on myös aikuisten oikeus ja mahdollisuus.



torstai 11. syyskuuta 2014

Maahanmuuttopolitiikasta voitava keskustella - rasismille nollatoleranssi.


Tapaus Pia Kauma & maahanmuuttajien lastenvaunut jatkuu yhä. Ensiksi ajattelin, etten halua kommentoida asiaa ollenkaan, koska Kauma tuntuu nimenomaan vain hakevan julkisuutta.
Hänen fb-statuksessaan yritin tosin penätä faktoja heti kun koko vyyhti alkoi. Vastausta en saanut. En tietenkään, koska edelleenkään ei ole olemassa mitään todistusaineistoa siitä, että maahanmuuttajia kohdeltaisiin toimeentulotukea myönnettäessä eri tavoin kuin kantaväestöä.

Täydentävän toimeentulotuen summat ovat kaikille samat ja summien suuruudet ovat sellaiset, että ne riittävät ensisijaisesti käytetyn tavaran ostoon. Kauma on ollut 8 vuotta sosiaali- ja terveyslautakunnassa, joten hänen pitäisi tietää tämä. Ongelma onkin se, että hän ei usko saamaansa tietoa tai ainakin mediassa antaa näin ymmärtää. Tuntuu hämmentävältä, että Espoon valtuuston suurimman valtuustoryhmän puheenjohtaja käytännössä syyttää sosiaalityöntekijöitä virkavirheestä [että he eivät noudattaisi ohjesääntöjä, joista summat löytyvät] ilman minkäänlaisia todisteita.

Maahanmuuttopolitiikasta pitää voida keskustella. Niin taloudellisesta kuin sosiaalipoliittisesta näkökulmasta, huomioiden niin asuntopolitiikan, koulutuspolitiikan kuin eettiset kysymykset. Paljonko otamme pakolaisia, mitä maahanmuuttajapalveluita tarvitsemme, mitkä ovat perheenyhdistämisen kriteerit, miten kohtelemme turvapaikanhakijoita, kuinka kotoutuminen tapahtuu?

Ja se kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi. Se ei ole kiinni vain maahanmuuttajista. Se on myös kiinni siitä, kuinka kohtelemme heitä, joita muukalaisina pidämme.

Me tulemme elämään huomattavasti nykyistä monikulttuurisemmassa maailmassa.

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on rakentunut jonkinlaiselle ymmärrykselle siitä, että täällä ollaan samassa veneessä. On haluttu rahoittaa systeemiä, koska on koettu, että kaikki hyötyvät siitä, että meillä on vahva sosiaaliturva ja yhtäläiset kouluttautumismahdollisuudet. On haluttu, että paitsi omat, myös naapurin lapset saavat hyvää hoitoa ja koulutusta. On haluttu, että jos naapuri jää työttömäksi, niin yhteiskunta auttaa sitä.

Ihminen pelkää usein vierasta. Maahanmuutossa vieraan pelko tiivistyy. Vierasta on helppo syyttää, projisoida paha. Vieras tulee ja vie. Vieraan pelko on primitiivista, mutta pahimmillaan voimakasta ja käyttäytymistä ohjaavaa.

Nämä kaikki asiat ovat täällä yhtä aikaa: muuttuva maailma, vieraan pelko ja tarve päättää siitä, haluammeko jatkossakin yhteiskunnan, joka auttaa tarvittaessa ja jonka ihmiset eivät käy toisiaan vastaan.

Kauma perusteli toimintaansa HS::n videohaastattelussa sanoen, että "vaikeina aikoina ihmiset tarvitsevat yksinkertaisia asioita".

Maahanmuutto ei ole yksinkertainen asia. Maahanmuuttopolitiikka on mielestäni yksi monimutkaisimmista politiikan lohkoista.

Maahanmuuttajat ovat ihmisiä siinä missä me kaikki.

Kansanedustaja ja valtuustoryhmän puheenjohtaja ei voi tehdä yhdestä ihmisryhmästä muille nyrkkeilysäkkiä, johon purkaa turhaumia.

Kauma kuuli, että maahanmuuttokriittisellä Hommaforumilla oli ideoitu maahanmuuttajien lastenvaunujen valokuvaamista. Hän jatkoi silti. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku tuntematon valokuvaisi sinua ja lastasi kävellessäsi kadulla?

Haluaako joku meistä todella maailman, missä rakennetaan vastakkainasettelua ihmisten välillä? Onko siitä seurannut joskus jotain hyvää? Nämä maahanmuuttajat ovat nyt täällä. Ja meistä kaikista on kiinni, tuntevatko he olevansa kotona täällä. Kun ihminen voi hyvin ja kokee osallisuutta, hän jaksaa opiskella, yrittää työllistyä, sinnitellä, rakentaa parempaa maailmaa. Jos ihmistä työnnetään marginaaliin, hänen on entistä vaikeampi päästä sieltä pois.

Jotkut joihin katseet kohdistuvat eivät ehkä ole edes maahanmuuttajia, he ovat saattaneet syntyä täällä, olla adoptiolapsia tai ihmisiä, joiden toinen vanhempi ei ole syntyperäinen suomalainen. Yhtä kaikki, he ovat nyt täällä ja en keksi yhtään järjellistä syytä, miksi heitä ei tulisi kohdella kuten ketä tahansa kanssaihmistä.

Maahanmuuttopolitiikasta saa ja pitää puhua, perusteettomien huhujen levittäminen maahanmuuttajista on sen sijaan rasismia. Ja rasismille pitää olla nollatoleranssi.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Vaikeassa taloustilanteessa kaikki päätökset eivät ole mukavia



Käsittelimme tänään sosiaali- ja terveyslautakunnassa kuluvan vuoden taloustoteumaa sekä kävimme lähetekeskustelun tulevien vuosien taloussuunnittelusta.

Seuranta 1:n eli vuoden 2014 budjetin tähänastisen toteuman ja loppuvuoden ennusteen pohjalta sosiaali- ja terveystoimen budjetti tulee tänä vuonna olemaan noin 26, 5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Päädyimme esittämään valtuustolle, että määrärahoja olisi nyt lisättävä 20,5 miljoonaa euroa.

Erityisesti toimeentulotuessa ja erikoissairaanhoidossa menot ylittyvät budjetoidusta reippaasti. Tämä on jokavuotinen ongelma, jota olisi saatava korjattua jo budjetin laatimisvaiheessa.

Toisin kuin toimialalta yleensä, vanhusten palveluista on sen sijaan säästynyt/säästymässä tältä vuodelta yhteensä 2,6 miljoonaa euroa. Syitä ovat muun muassa niin kutsuttu siirtoviivepäivien poistuminen, palveluketjujen sujuvoituminen. Siirtoviivepäivät tarkoittavat niitä päiviä, joita jatkohoitopaikkaa odottava vanhus joutuu viettämään sairaalan osastolla. Eli tässä tapauksessa HUS on laskuttanut Espoota vanhuksista, joita on jouduttu pitämään sairaalassa hoitopaikan puuttumisen takia. Nyt tästä tilanteesta on onneksi päästy eroon, mikä on myös vanhusten hyvinvoinnin ja kuntoutumisen kannalta erittäin tärkeää. Säästöä on syntynyt myös vuokratyövoiman vähentämisestä, joskaan tehty ratkaisu ei kuulostanut aivan ongelmattomalta.

Syntyneiden säästöjen takia toimialan henkilöstömäärärahoista ehdotettiin leikattavaksi 1 miljoonaa euroa. (Kokonaissäästö 2,5 miljoonaa, mutta muut momentit eivät olleet niin ongelmallisia.)

Tästä käytiin pitkä keskustelu, joka päättyi pohjaesityksen eli leikkauksen voittoon äänin 8-5. Äänestin itse pohjan puolesta, mitä jotkut esitystä vastustaneet lautakunnan jäsenet kritisoivat. Minulle muun muassa sanottiin, että kun asia viedään valtuustoon, niin valtuustoryhmämme tulee äänestämään toisin.

Hyväksyn täysin sen, jos ryhmämme tulee ottamaan asiassa toisen kannan. Ikävää tämä on tietenkin asian valmistelun kannalta. Ei ole tyylikästä, että eri päätöksentekovaiheissa samat poliittiset ryhmät toimivat eri tavoilla. Olisin voinut hakea asiasta jo ennen kokousta ryhmän kantaa, mutten tehnyt sitä, koska koin että asiasta on käytävä ensin huolellinen keskustelu lautakunnassa asiaa valmistelevien virkamiesten kanssa ja kuultava henkilöstön edustajaa.

Mietin myös ihan viimeiseen asti päätöstäni. Olen viimeksi viime budjettineuvottelujen alla ollut vaikuttamassa siihen, että vanhusten palveluihin lisättiin rahaa. Tämä oli perhetyön ohella asia, jota eniten halusin vihreiden valtuustoryhmän ajavan neuvotteluissa.

Espoon väestö ikääntyy. Palveluihin voitaisiin lisätä vaikka kuinka paljon rahaa ja jokainen euro tulisi tarpeeseen. Erityisesti kotihoitoon tarvittaisiin lisää hoitavia käsiä. Myös asumispalvelupaikkoja tarvittaisiin lisää.

Olen itse viime vuonna kritisoinut sitä, että erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen alibudjetointi tuo painetta leikata vanhustenhoidosta, koska siellä on vähän lakisääteisyyttä:

https://m.facebook.com/nieminenpinja/posts/539728756116055:0

Eli tuntuu väärältä tehdä päätöksiä, jotka kaikkea muuta kuin lisäävät toimialan tuloja.

Mutta. A-li-jää-mä. 26,5 miljoonaa euroa. Toimialalta ei ole jäämässä rahaa yli. Toimialan talous ei ole edes tasapainossa. Jollain aikavälillä se on saatava paremmin tasapainoon. Ainakin niin kauan kuin selkeää nousukautta ei ole näkyvissä.

Toistaiseksi tilanne on todella hankala. Menot kasvavat ja verotulojen kehitys heikkenee samaan aikaan. Väestö ikääntyy, hoidontarve kasvaa, hoidot kallistuvat. Työllisyystilanne on huonontunut. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Espoossa vuodessa 70 %. Käytin työllisyydenhoidosta puheenvuoron lautakunnassa. Työllisyys ja työpaikkojen syntyminen - ne ovat myös ihan keskeisiä asioita, joita tarvitsemme hyvinvointivaltion ylläpitoon.

Valtuusto on jo ruvennut tasapainottamaan taloutta. Nyt arvioitu säästötarve on vielä pieni verrattuna siihen, mitä se muutaman vuoden päästä on. Vuodelle 2015 säästötavoite on 44 miljoonaa euroa, vuodelle 2016 se on 76 miljoonaa euroa ja vuodelle 2017 jo 110 miljoonaa euroa. Minun on sanottava, etten toistaiseksi ymmärrä, miten näihin lukuihin voidaan mitenkään päästä. Palveluntarve ei ole mitenkään vähenemässä. Pahimmassa tapauksessa edessä on rajuja leikkauksia, jos Suomen talous ei lähde nousuun.

Talouden tuottavuus- ja tasapainotusohjelmassa ei nyt ole mukana monen muun kunnan käyttämiä henkilöstön lomautuksia ja irtisanomisia ja tämä on erittäin hyvä asia. Henkilökunta on jo nyt kovilla. Ja siis: tänään päätetyt säästöt eivät myöskään tarkoita henkilöstövähennyksiä.

Mietin paljon asiasta päättäessäni sitä, että tämä antaa henkilöstölle huonon signaalin. He ovat onnistuneet organisoimaan töitä entistäkin paremmin ja työ on jo raskasta. Kun on onnistuttu säästämään, niin siitä olisi mukava pikemminkin palkita.

Ja sille säästetylle rahalle olisi käyttöä.

Valtuustoryhmässäni on varmasti ihmisiä, jotka eivät voi tekemääni päätöstä hyväksyä ja ymmärrän sen täysin. Olen myös itse vastustanut joitain säästöjä, kuten vammaisten asiakasmaksujen korotuksia. Silloin kunnalle koituvat tulot olisivat olleet olemattoman pieniä, mutta maksujen vaikutukset ovat pääsääntöisesti pienillä eläkkeillä eläville tai vammaisen lapsen vanhemmille merkittävämpiä. On tilanteita, joissa säästäminen voi aiheuttaa vain kuluja. Tämä nähtiin jo 90-luvun lamassa. Tästä syystä olen myös vastustanut tiettyjä säästöjä, jos on riskinä, että ne esimerkiksi vain lisäävät ihmisten uupumista. Samasta syystä voi ajatella, että kotihoitoon pitäisi saada ainoastaan lisättyä rahaa. Vanhusten kotona hoitaminen vähentää raskaamman hoidon tarvetta.

Asiassa on siis aidosti monia näkökantoja ja määrärahavähennystä vastustaneet ovat oikealla asialla. Mutta yhtä lailla totta on se, että nykyisellään toimialan rahat eivät riitä. Vaikka mikro- ja makrotalous toimivat eri tavoin, julkisen sektorin kestävyysvaje on silti totta. Jos säästöjä on nyt syntynyt, voi myös ajatella, että niistä kannattaisi pitää kiinni.

Politiikka ei ole vain sitä, että annetaan niille, jotka ovat nyt täällä, vaan ajatellaan myös niitä, jotka tulevaisuudessa tarvitsevat. Me emme voi toimia nyt niin, että siirrämme säästötarvetta tulevaisuuteen. Toivon todella, että talousnäkymät olisivat jotenkin taikaiskusta kirkastuneet valtuustokäsittelyyn mennessä ja tämä päätös voitaisiin perua hyvillä mielin. Toistaiseksi tällaisesta ei ole merkkejä.


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ehkäisevän perhetyön ja lastensuojelun määrärahat turvattava

Mielipidekirjoitus Länsiväylä 21.5.2014

Lastensuojeluasiat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kun
sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkistivat 14.5.
Suomen ensimmäiset lastensuojelun laatusuositukset.

Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti kaikkialla
Suomessa. Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on sekä inhimillisesti tärkeää,
että kustannustehokasta. Yhden huostaan otetun lapsen laitossijoitus
maksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Samalla rahalla saa yli seitsemän
vuotta intensiivistä perhetyötä.

Myös Espoossa lastensuojelun kasvaviin kustannuksiin ja oikea-aikaiseen
palveluiden saatavuuteen on kiinnitetty huomiota. Tarkastuslautakunta
totesi arvioidessaan kaupungin vuoden 2013 toimintaa, että
lastensuojelussa on entistä vahvemmin keskityttävä ehkäisevään
lastensuojeluun ja varhaiseen puuttumiseen. Myös me vihreät olemme
korostaneet ennaltaehkäisyn tärkeyttä niin budjettineuvotteluissa kuin
sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Olemme tyytyväisiä siihen, että tarkastuslautakunnan havaintoon on
tartuttu. Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa yhdeksi
tavoitteeksi on otettu lasten ja perheiden auttaminen mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa ja lähellä lapsen kasvuympäristöä. Tähän työhön on
varmistettava myös riittävät resurssit.

Espoossa tehdään jo ansiokasta kehittämistyötä lasten ja perheiden
palveluissa kiitos asiansa osaavien ja työhönsä paneutuvien
virkamiesten. Työn kokonaisvaltaisuutta on parannettu kartoittamalla
lasten tilanne myös silloin, kun aikuiset hakevat apua. Työtä tehdään
moniammatillisesti ja yhteistyötä tiivistetään edelleen kolmannen
sektorin toimijoiden kanssa. Intensiivisempää tukea tarjotaan niille
perheille, joilla on eniten tuen tarvetta. Perhetyöhön kehitetään
jatkuvasti uudenlaisia toimintamuotoja, myös sähköisiä palveluja.
Erityisen tärkeää on, että perhetyötä laajennetaan koskemaan myös
kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään.

Varsinaisen lastensuojelu- ja perhetyön lisäksi lasten hyvinvoinnin
kannalta olennaisia ovat hyvät peruspalvelut, toimiva terveydenhuolto
sekä laadukas opetus ja varhaiskasvatus. Myös onnistuminen
maahanmuuttajien kotouttamisessa, työllisyyden edistämisessä ja päihde-
ja mielenterveyskuntoutuksessa vaikuttaa lapsiin.

On hyvä, että Espoossa lasten ja perheiden ongelmia on lähdetty
määrätietoisesti ratkomaan lisäämällä ennaltaehkäisevää perhetyötä. Tätä
työtä ei pidä vaarantaa säästöjen nimissä. Päin vastoin pitkällä
tähtäimellä on järkevää kohdistaa laitoshoidosta saatavat säästöt
ennaltaehkäisyyn ja näin mahdollistaa yhä useamman perheen auttaminen
silloin, kun ongelmat ovat vielä helpommin ratkaistavissa. Tiukalla
rekrytointikiellolla ei pidä vaikeuttaa inhimillisesti tärkeitä ja
taloudellisestikin järkeviä panostuksia ennaltaehkäisevään työhön.

Espoossa tehdään jo nyt lastensuojelutyötä kuuteen suurimpaan kaupunkiin
nähden edullisesti. Ei rankaista hyvästä työstä, vaan kannustetaan
lastensuojelussa ja perhetyössä työskenteleviä edelleen kehittämään
työtään espoolaislasten ja perheiden parhaaksi.

Tiina Elo, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Inka Hopsu, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Teemu Hokkanen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Pinja Nieminen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Vihreät

tiistai 13. toukokuuta 2014

Vanhusten ulkoilusta ympärivuorokautisessa hoidossa


Meillä on huomenna sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsittelyssä muun muassa vanhusten palvelujen yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen valvontaraportti vuodelta 2013.

Pääosin asiat ovat oikein hyvin. Muutamia yksittäisiä asioita jäin miettimään ja yksi niistä on vanhusten ulkoilu. (Ulkoiluksi lasketaan jo oleskelu parvekkeella.) 30 prosenttia vanhuksista ei ulkoillut ollenkaan huhtikuussa. 10 prosenttia ei lainkaan edes heinäkuussa.
Raportissa sanotaan, että kaikki vanhukset eivät edes halua ulkoilla.

Varmasti ympärivuorokautisessa hoidossa on vanhuksia, jotka eivät jaksa enää ulkoilla lainkaan. Mutta missä määrin ulkoilu jää väliin osalta vanhuksista siksi, että he eivät ikään kuin kehtaa vaivata ketään viemään itseään ulos tai ovat sillä tavalla masentuneita ja väsyneitä, että oikeasti ulkoilu tekisi heille hyvää, mutta masentuneisuus estää heitä sitä käytännössä toivomasta.

Vaikea uskoa, että kovin moni missään elämäntilanteessa tai olosuhteissa haluaisi oikeasti olla pelkästään sisällä kuukaudesta toiseen olipa kunto mikä hyvänsä.

Onko jollain kokemuksia tai näkemyksiä aiheesta?

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Puolarmetsän terveysaseman ulkoistaminen sosiaali- ja terveyslautakunnassa



Käsittelemme Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi keskiviikkona esitystä Puolarmetsän terveysaseman ulkoistamisesta. Tässä ajatuksia puolesta ja vastaan.

Ulkoistamispäätöstä puoltavat asiat:

Hankala henkilöstötilanne. Vuokralääkärien käyttö tulee hyvin kalliiksi. Pitkät potilasjonot.
Ulkoistamalla asiat saadaan kerralla kuntoon. Nykyiset lääkärit ja hoitajat sijoitetaan muille asemille (ensisijaisesti Matinkylään), tilanne paranee laajemmassa mittakaavassa.

Ulkoistamisen huonot puolet:

Ulkoistaminen ei ole ollut yleensä mikään taikasana Suomen mittakaavassa. Myöhemmin hinnat ovat nousseet ja palvelun laatuunkaan ei aina ole oltu tyytyväisiä.
Kyse on samasta työstä ja samoista potilaista. Julkisen pitäisi pystyä samaan kuin yksityisen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio ei nykyisellään onnistu, jos asemaa pyörittää yksityinen toimija.

Ulkoistaminen voi lisätä epävarmuutta lääkäreissä ja hoitohenkilökunnassa: kannattaako Espooseen tulla töihin? Voidaanko oma työpaikka ulkoistaa seuraavaksi? Juuri rekrytointi on ollut ongelma.

Ulkoistaminen ja sen hallinta vie terveyspalveluiden johdon työaikaa. Tämä aika olisi parempi käyttää oman terveysasematoiminnan (julkisen puolen) kehittämiseen.

Omaa kehitystyötä on joka tapauksessa pakko tehdä. Meidän pitää pystyä kehittämään julkisen puolen toimintaa. Kun on järjestämisvastuuta, on myös oltava osaamista.

Jos haluamme pitää terveyspalvelut kaikkien suomalaisten ulottuvilla, meidän on puolustettava julkista palveluntuotantoa, jossa varallisuus ei ole hoidon saamisen tae.

Osa yksityisistä terveyspalveluiden tuottajista harrastaa kyseenalaista verosuunnittelua. Tämä voidaan tosin tietenkin kiertää panostamalla palveluntuottajan valinnassa yhteiskuntavastuukysymyksiin. Kun toimitaan Suomessa, verot pitää maksaa Suomeen.

Nykytilan säilymisen ongelmat:

Pitkät jonot ja vuokralääkärien takia silti suuret menot, asiakkaat eivät saa hoitoa. Terveysongelmat pahenevat. Asukkaiden on saatava terveyspalvelunsa kohtuullisessa ajassa.

Espoon Keskuksen malli?:

Eräs poliittinen ryhmä ehdottaa todennäköisesti Espoon Keskuksen mallin käyttöönottoa alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että alueelle perustettaisiin yksi kokonaan uusi terveysasema, jota pyörittäisi yksityinen toimija ja jolle annettaisiin hoidettavaksi tietty osa väestöstä (tietyillä postinumeroalueilla asuvat). Espoon Keskuksen kohdalla kannatin tätä. Kyseessä oli laajempi kehittämiskokonaisuus, jossa Samarian terveysasemalle palkattiin ammattijohtaja ja siitä tehtiin hoitajavetoinen. Tämä vaatii kuitenkin rahallista lisäpanostusta ja nykyinen taloustilanne on hankala. Jos työllisyys ei kohene eli verotulot vain vähenevät, mutta menot kasvavat samaan aikaan, terveyspalveluihin kohdistuu entistä kovempia säästöpaineita. En näe perusteita sille, miksi Puolarmetsä-Suurpelto -alueelle pitäisi saada toinen terveysasema. Nämä rahat olisivat myös muualta pois väistämättä.

Pohdin edelleen omaa kantaani Puolarmetsäkysymykseen. Haluan muun muassa lisää tietoa aseman tämänhetkisestä tilanteesta (asema oli pitkään ilman omaa esimiestä, mutta nyt siellä on ollut 2kk oma apulaisylilääkäri) sekä lisää vertailutietoa Espoontorin ja verrokkiasema Kivenlahden luvuista.

Laajemmassa mittakaavassa suhtaudun joka tapauksessa kriittisesti terveyspalveluiden ulkoistamiseen. On kuitenkin tilanteita ja poikkeustapauksia, jossa yksittäisen aseman ulkoistaminen saattaa olla sillä hetkellä paras ratkaisu. Tärkeintä olisi nyt saada aikaan sellainen tilanne, jossa Espoossa omaa terveyskeskustoimintaa varmuudella kehitetään aktiivisesti. Huonoin vaihtoehto on luoda ulkoistusautomaatti, jossa jonkin aseman toiminta saa kurjistua ja sitten sitä lopulta esitetään ulkoistettavaksi. Olen tämän takia viritellyt lautakunnassa keskustelua sellaisesta kirjauksesta, jossa Puolarmetsä ulkoistettaisiin, mutta lähivuosina uusia ulkoistuksia ei suunniteltaisi. Meidän pitää myös kyetä antamaan lääkäreille ja hoitohenkilöstölle työrauha ja mahdollistaa pitkän tähtäimen kehittäminen.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Vammaispalveluiden asiakasmaksuista

HS kirjoitti tänään vammaisten asiakaspalvelumaksuista. Toin jo sosiaali-ja terveyslautakunnan edelliseen kokoukseen esityksen, jossa uusia maksuja ei olisi otettu käyttöön ja nykyisissä maksukorotukset olisivat korkeintaan indeksikorotusten suuruisia. Keskustelun aikana palautukseni muuttui pöytäämiseksi. Nyt asiaa käsitellään uudemman kerran keskiviikon lautakunnan kokouksessa.

Aion uusia esitykseni. Tästä linkistä lisätietoa näkemyksistäni.

EDIT 23.1.2014 Tässä esityksestäni ja lautakunnan 22.1.2014 kokouksen päätöksestä.