Paperittomien terveydenhuollosta

Inka Hopsun (vihr) aloitetta paperittomien* maahanmuuttajien terveydenhuollosta käsitellään jälleen huomisessa sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa. Aloite oli lautakunnassa edellisen kerran maaliskuussa, jolloin se palautui valmisteluun. Virkamiesvastaus aloitteeseen on aiemman kaltainen eli että Espoon kaupungin sijasta valtion tulisi ryhtyä toimiin asiassa.

On aivan totta, että kyseessä on asia, joka tulisi hoitaa valtion tasolla eli yhtäläisesti koko Suomessa. Viime hallituskaudella asiasta jo annettiin muun muassa Lääkäriliiton tukema lakiesitys, joka raukesi vaalikauden loppumetreillä erään kansanedustajan tahallisen taktikoinnin takia.

Ja kuten kaupungin vastauksessa sanotaan, nykyinen hallitus ei ole tekemässä asialle mitään. Asiaa ei ole kirjattu hallitusohjelmaan eikä se muutenkaan ole nykyisen hallituksen agendalla. Aloitteen vastauksessa sanotaan, että asia pitäisi hoitaa valtakunnallisella tasolla, koska paperittomien henkilöiden terveydenhuollon järjestämisessä ei saisi syntyä ”perusteettomia kuntakohtaisia eroja”. Helsinki on jo kuitenkin järjestänyt paperittomien terveyspalvelut Hopsun aloitteessa kuvatulla tavalla, mikä puoltaisi pikemminkin sitä, että Espoo tulisi toimia samoin kuin jättää tekemättä mitään.

Maaliskuun kokouksessa tein lopulta Turun mallin mukaisen esityksen eli järjestäisimme palvelut raskaana oleville naisille sekä alle 18-vuotiaille lapsille. Tällä hetkellä vain kiireellinen hoito on mahdollista ja silloinkin peritään palvelun tuottamisesta syntyvät kustannukset. Tämä tarkoittaa sitä, että raskaana oleva paperiton maahanmuuttaja pääsee synnyttämään, mutta sitä ennen tai jälkeen hän ei ole oikeutettu julkisiin terveyspalveluihin.

Paperittomat maahanmuuttajat ovat kaikista haavoittuvimmassa tilanteessa. Alaikäisillä lapsilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Meidän tulisi turvata edes raskaana oleville naisille, alaikäisille ja syntymättömille lapsille pääsy terveyspalveluihin.



Kyllä, valtion tulisi hoitaa asia. Mutta nämä naiset ja lapset ovat täällä nyt. Naiset ovat nyt raskaana. He eivät voi odottaa sitä, että ehkä nykyistä seuraava hallitus saa asiassa jotain aikaiseksi.

Meidän pitää kyetä erottamaan maahanmuuttopolitiikka ja siihen liittyvän lainsäädännön toteuttaminen terveyspolitiikasta ja terveydenhuollon järjestämisestä. Se, että joku henkilö tulee lakisääteisesti karkottaa, ei oikeuta vaarantamaan hänen tai hänen (syntymättömien) lastensa terveyttä. Maahanmuuttajien määrän säätely ja rajoittaminen ja ilman lupaa maassa olevien henkilöiden karkottaminen pitää toteuttaa terveyspolitiikasta ja terveydenhuollosta erillisenä asiana.

Minä en halua, että joku nainen kärsii vakavasta raskausmyrkytyksestä tai jonkun lapsen syöpä jää ajoissa toteamatta siksi, että hän on niin haavoittuvaisessa asemassa, että joutuu elämään käytännössä maan alla.

Paperittomien tilanne on yleensä kaikista maahanmuuttajista hankalimpia. Heillä ei ole mahdollisuutta rakentaa elämäänsä Suomessa, mutta syystä tai toisesta he eivät myöskään voi palata kotimaahansa. Paperittomissa on tutkitusti esimerkiksi ihmiskaupan uhreja.



Alla vielä lisää Lääkärilehdestä poimittuja huomioita asiasta. Muun muassa selostus siitä, että raskauden aikaisen seurannan toteuttaminen on itse asissa kustannustehokkaampaa verrattuna siihen, että nainen kohdataan vasta hänen saapuessaan synnyttämään. Lautakuntaa lähestynyt lastentautien erikoislääkäri ja espoolainen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri kirjoittivat samasta asiasta. He kirjoittivat myös näin: ” Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen kaikille ei kuulu ainoastaan valtiolle, myös kunnalla on velvollisuus turvata oikeudet, vaikka kansallinen lainsäädäntö on puutteellinen. Vastuu kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kuuluu kaikille meistä.”

Toivon, että voisimme lautakunnassa huomenna maaliskuussa tekemäni esityksen tapaan päättää järjestää alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten sekä raskaana olevien terveyspalvelut eli antaa näille henkilöille mahdollisuuden hakeutua julkisiin terveyspalveluihin. Vuonna 2015 Helsingissä oli tilastoitu 23 paperitonta äitiys- ja lastenneuvolasiakasta, joten kovin suurista henkilömääristä ei mitenkään voi olla kyse, vaikka paperittomien määrä onkin todennäköisesti nousussa.

Muutamia lainauksia tästä Lääkärilehden artikkelista:

"Kun­nat voi­vat päät­tää myös muun kuin kiireel­lisen tervey­den­huollon järjes­tä­mi­sestä pape­rit­to­mille. Hel­singin kau­punki on päät­tänyt (6), et­tä kaupun­gissa oles­ke­levat pape­rit­tomat lap­set ja ras­kaana olevat nai­set saa­vat kiiree­töntä perus­ter­vey­den­huoltoa ku­ten kun­nan asukkaat, ja pape­rit­tomat mak­savat saman­suu­ruiset asia­kas­maksut kuin kunta­laiset. Tur­ku on teh­nyt vas­tikään pää­töksen pape­rit­tomien äi­tien ja las­ten hoita­mi­sesta (7), ja saman­suun­taiset esi­tykset odot­tavat käsit­telyä useassa kaupun­gissa.

Suo­mesta ei ole saata­villa tie­toa pape­rit­tomien poti­laiden välttä­mät­tömän hoi­don tar­peesta. Muual­ta Euroo­pasta ja Yhdys­val­loista tie­detään, et­tä pape­rit­tomat käyt­tävät tervey­den­huoltoa vä­hemmän kuin kanta­väestö ja myös ole­tettua vä­hemmän, vaik­ka pää­syä tervey­den­huoltoon ei syste­maat­ti­sesti rajat­taisi (8,9,10). Taus­talla on toden­nä­köi­sesti se­kä vali­koi­tu­mista (ns. ter­ve maahan­muut­taja -il­miö) et­tä eri­laisia tek­nisiä, kulttuu­risia, sosioe­ko­no­misia se­kä hallin­nol­lisia es­teitä hoi­toon pää­syssä (3,9).

Usein epäillään (3,10,11), et­tä tervey­den­huollon avaa­minen pape­rit­to­mille joh­taisi hallit­se­mat­tomiin kustan­nuksiin toimi­malla maahan­muuton "ve­to­voi­ma­te­ki­jänä". Lää­kärin on hy­vä tie­dostaa, et­teivät väit­teet pe­rustu tutki­mus­näyttöön (3,11). Päin­vastoin, on ene­ne­västi näyt­töä sii­tä, et­tä maahan­muut­tajien hoi­don rajaa­minen pelk­kään akuut­ti­hoitoon tu­lee järjes­tel­mälle kalliim­maksi kuin se, et­tä tar­jotaan myös kiiree­töntä ja ennal­taeh­käi­sevää tervey­den­huoltoa (12,13). Terveys­pal­ve­lujen tarjoa­mi­sella ja maahan­muut­tajien mää­rällä ei ole voi­tu osoittaa yh­teyttä muis­sa Eu­roopan mais­sa (5,11), ei edes naapu­ri­maas­samme Ruot­sissa (10). On­kin il­meistä, et­tä maahan­muuttoa oh­jaavat pal­jon moni­mut­kai­semmat te­kijät kuin yksit­täisen pal­velun saa­tavuus (3,10,11)."

"Pape­rit­tomien las­ten ja ras­kaana olevien nais­ten välttä­mät­tömän hoi­don ta­kaava alemman ta­son lainsää­däntö puut­tuu Suo­mesta. Tä­mä on sel­keimmin risti­rii­dassa kansain­vä­listen sopi­musten (tau­lukko 1) ja EU-suo­si­tusten (9) kans­sa. Kaikki­naisen nais­ten syr­jinnän poista­mista kos­kevan sopi­muksen perus­teella nai­sille tu­lee an­taa ras­kauden, synny­tyksen ja lapsi­vuo­deajan pal­velut asian­mu­kai­sesti (17). Lap­sen oi­keuksien so­pimus vel­voittaa tar­joamaan kai­kille maan lainkäyt­tö­vallan alai­sille lap­sille sa­man tervey­den­huollon (18). Suoma­lainen käy­täntö ra­jata pape­rit­tomat lap­set ennal­taeh­käi­sevän ja muun ei-kii­reel­lisen tervey­den­hoidon ulko­puo­lelle on euroop­pa­lai­sittain poikkeuk­sel­linen (9).

Tuo­reen tutki­mus­tiedon mu­kaan pape­rit­tomien äi­tien raskau­de­nai­kainen seu­ranta on esi­mer­kiksi Sak­sassa ja Ruot­sissa kustan­nus­te­ho­kasta verrat­tuna sii­hen, et­tä äi­dit hakeu­tui­sivat suo­raan synnyt­tämään (13). Suu­rimmat sääs­töt syn­tyvät enne­nai­kaisten synny­tysten ja raskau­de­nai­kaisten infek­tio­sai­rauksien ennal­taeh­käi­systä ja oikea-ai­kai­sesta hoi­dosta."


* Paperittomalla henkilöllä tarkoitetaan valtuustoaloitteessa:
- Maassa ilman oleskelulupaa oleskelevaa, muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä kotoisin olevaa henkilöä, jolla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle
- Suomeen muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullutta henkilöä, jonka oleskeluluvan tai viisumin edellytyksenä on ollut yksityinen sairausvakuutus, mutta vakuutusturva on päättynyt tai se ei ole kattava (esim. tietyt opiskelijat, joilla on määräaikaiseen maassa oloon oikeuttava oleskelulupa)
- EU-kansalaista, jolla ei ole vakuutusturvaa sairauden tai sairaanhoidon varalle (esim. tietyt Itä-Euroopan väestöryhmät, joilla ei ole vakuutusturvaa kotimaassaan).

Randilainen maailmankäsitys ei toteudu kansalaisjärjestötoiminnassa

Ayn Rand oli yhdysvaltalainen filosofi, jonka äärimmäinen usko liberalismiin sai hänet vihaamaan muun muassa verotusta ja hyvinvointivaltiota sekä vastustamaan ajatusta epäitsekkyydestä hyveenä. Randin individualistinen filosofia uskoi ns. yövartijavaltion ihanteeseen. Tällainen valtio ei tee juuri mitään muuta kuin valvoo lakia ja järjestystä.

Minä sen sijaan olen tavallinen espoolainen, joka on työskennellyt viimeiset kahdeksan vuotta sosiaali- ja terveysalan järjestöissä ja viihtynyt kansalaistoiminnan kentällä vielä paljon pidempään.

Miksi kuitenkin kirjoitan Randista?

Siksi, että arvostamani kirjailija Sirpa Kähkönen teki taannoisessa kolumnissaan omituisen päätelmän sosiaali- ja terveysjärjestöjen merkityksestä Suomessa.

Kähkönen kirjoittaa: "Kun sote-uudistuksen yhtenä tukipilarina mainitaan kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoistyö, ollaan randilaisen maailmannäkemyksen ytimessä."

Kähkönen tulee paradoksaalisesti määritelleeksi sosiaali- ja terveysjärjestöt osaksi hyvinvointivaltion alasajoa haluavia ryhmiä, vaikka nämä järjestöt ovat nimenomaan syntyneet tarpeesta ratkaista jokin yhteiskunnallinen epäkohta tai tarpeesta auttaa haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Kansalaisjärjestöt tekevät julkisia lakisääteisiä palveluja täydentävää tai ongelmia ennaltaehkäisevää työtä, osa myös tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita. Järjestöt ovat hyvin vakiintunut osa suomalaista auttamisjärjestelmää. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys RAY, joka tekee avustuspäätökset tarpeeseen, tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen nojaten.

Järjestöt ovat myös tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus toimia paremman maailman ja hyvinvoivien ihmisten puolesta ryhtymällä vapaaehtoiseksi. Osa vapaaehtoisista on saanut joskus itse apua, osa haluaa vain tehdä jotain merkityksellistä.



Joskus järjestötoiminta tai osa siitä perustuu vertaistukeen eli samanlaisessa elämäntilanteessa olevien keskinäiseen tukeen. Esimerkiksi Leijonaemot ry on sosiaali- ja terveysalan järjestö, jonka toiminta perustuu erityislasten vanhempien väliseen vertaistukeen, vanhempien hyvinvoinnin ja jaksamisen sekä erityislasten vanhempien ja sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisten välisen vuoropuhelun kehittämiseen. Pääsääntöisesti järjestöt koostuvat sekä palkatuista työntekijöistä että vapaaehtoisista. Esimerkiksi entisen työnantajani Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelintoiminnassa toimintaa koordinoi ja vapaaehtoisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtii vapaaehtoistoiminnan koordinaattori ja vapaaehtoisia tukevat ja kouluttavat myös kriisityöntekijät. Vuonna 2015 kriisipuhelimeen tuli noin 182 800 soittoa. Samantapainen kaava toimii useammissa järjestöissä.

Kähkönen ei siis määrittele kansalaisjärjestöjä niiden omista lähtökohdista ja suomalaisesta perspektiivista käsin, vaan ottaa ne osaksi ideologiaa, jossa vaikeassa elämäntilanteissa olevien auttaminen tulisi hoitaa julkisen rahoituksen sijasta hyväntekeväisyyden voimin.

Tämä ideologia on myös olemassa. Se ei kuitenkaan asu paremman maailman eteen toimivissa kansalaisjärjestöissä, joiden työ nimenomaan mahdollistetaan pitkäkestoisella, vakaalla rahoituksella. Hyväntekeväisyyteen pohjaava yhteiskunta ja auttamisjärjestelmä toimii toisin. Siinä apua eivät saa ne, jotka sitä eniten tarvitsevat eivätkä sitä välttämättä tarjoa ne, jotka sen osaavat parhaiten. Hyväntekeväisyyteen pohjaavassa yhteiskunnassa kärsivät ryhmät, jotka eivät herätä ihmisissä positiivisia mielikuvia ja auttamishalua. Tällaisessa yhteiskunnassa myös pääsääntöisesti varakkaat ihmiset päättävät, kuka saa apua ja kuka ei. Suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarkoitus on sen sijaan voittoa tavoittelematta tarjota apua kaikille, jotka sitä tarvitsevat.

Ajattelin jo hetkeksi, että en kommentoi Kähkösen kirjoitusta. Kirjoitus kuitenkin palasi eilen mieleeni huomattuani uutiset ihmisoikeus- rauhan-, ja kehitysyhteistyöjärjestöjen rahoituksen (lisä)leikkauksista. Onko jossain jokin yhteiskunta, joka on kehittynyt hyvään suuntaan sen seurauksena, että kansalaisjärjestötoiminnan edellytykset ovat heikentyneet? Tästä syystä on tärkeää ymmärtää, mistä kansalaisjärjestötoiminnassa on kyse ja osata erottaa se pyrkimyksistä purkaa pohjoismaista yhteiskuntamallia, koska nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Kansalaisjärjestötoimintaa puolustettaessa puolustetaan samanaikaisesti yhteiskuntaa, jossa ihmiset saavat apua vaikeissa elämäntilanteissa ja yhteiskuntaa, jossa kansalaiset työskentelevät yhdessä paremman maailman puolesta.

Kansalaisjärjestötoiminta ei asetu Suomessa vastakohdaksi julkisille palveluille, vaan se toimii niiden rinnalla, palveluiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen kannustaen.

Tutkija Anne-Birgitta Pessi on kuvannut ns. vapaaehtoistoiminnan timanttimallissa niitä syitä, miksi ihmiset ryhtyvät vapaaehtoisiksi ja lähtevät mukaan kansalaisjärjestötoimintaan. Yksi näistä syistä on auttamisen halu "giving" ja kokemus siitä, miten toisten ihmisten auttaminen tuntuu hyvältä. Tutkimusten mukaan toisten ihmisten auttaminen jopa pidentää omaa elinikää. Tämä, jos mikä on kaukana Ayn Randin maailmankäsityksestä.