maanantai 27. helmikuuta 2017

Valtuusto hyväksyi toivomukseni itsemurhien ehkäisytyöstä

Alla valtuustopuheeni Espoon turvallisuusohjelmasta. Valtuusto hyväksyi toivomukseni itsemurhien ehkäistyön sisällyttämisestä ohjelmaan yksimielisesti.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Espoo on kokoluokkaansa nähden huomattavan turvallinen eurooppalainen kaupunki. Meillä on vähän rikollisuutta ja vakavia onnettomuuksia.

Ohjelmaa lukiessani mietin erityisesti kahta toisiinsa nivoutuvaa asiaa: syrjäytymisen ehkäisyä sekä itsemurhien ehkäisyä. Tätä mielestäni erinomaista ohjelmaa lukiessani pohdin myös yhteiskunnan polarisoitumista.

On todennäköistä, että suomalainen yhteiskunta polarisoituu nykyistä enemmän ja tämä koskee myös espoolaisia. Osalla ihmisistä menee entistä paremmin, osa nuorista on entistä kyvykkäämpiä kun taas toiset jäävät peruskoulun jälkeisen koulutuksen ulkopuolelle, osa vanhuksista saa elää edeltäjiään pidemmän ja terveemmän elämän. Joidenkin ihmisten työurat ovat aiempaa katkonaisempia, toisilla on enemmän turvaa antavaa omaisuutta. Toisilla on paremmat sosiaaliset suhteet ja toiset kärsivät yksinäisyydestä. Toiset joutuvat kokemaan rasismia ja väkivallan uhkaa kantaväestön taholta, toiset taas näkevät jokaisen maahanmuuttajan uhkana.

Kaikkien mukanapitämiseksi tarvitsemme keskinäisen luottamuksen vahvistamista.

Turvallisuusohjelman merkitys on paitsi käytännön toimenpiteissä niin myös sen pohdinnan ylläpitämisessä, että miten me edistämme tämän kaupungin todellista ja koettua turvallisuutta? Toivon, että tämä on asia, jota kyetään edistämään kiihkottomasti, mutta asiaan paneutuen. Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vastaista työtä tulee tehdä useilla eri politiikan sektorilla alkaen työvoimapolitiikasta, terveyden edistämiseen ja kaupunkisuunnitteluun. Eriarvoisuuden torjumisesta hyötyvät kaikki väestöryhmät.

Syrjäytymistä torjumalla ehkäisemme samalla myös itsemurhia. Vaikka turvallisuusohjelman tiimoilta voi syntyä raflaavia otsikoita ja kärkästä puhetta, niin todennäköisin vakava uhka espoolaiselle on usein hän itse. Itsetuhoisia ajatuksia kokevien tulisi saada välittömästi ja riittävän usein tehokasta apua. Hyvä masennuksen ja päihdeongelmien hoito ehkäisee itsemurhia, kuten myös muun muassa koulukiusaamiseen puuttuminen sekä itsemurhavaarassa olevia ihmisiä kohtaavien ammattiryhmien kouluttaminen. Haluaisinkin, että myös itsemurhien ehkäisy muistetaan turvallisuussuunnitelman toteuttamisessa. Suomessa on kertaalleen ollut tehokas itsemurhien ehkäisyohjelma, joka toivottavasti jollain aikavälillä käynnistetään uudelleen. Sitä ennen ja sen jälkeenkin työtä on kuitenkin tehtävä kaupunkitasolla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluu myös kunnan tehtäviin sote-uudistuksen jälkeenkin.

Jätän tässä yhteydessä toivomuksen, joka on jaettu teille numerolla 1
Toivomus kuuluu näin
Myös vakava masennus, muut mielenterveyden häiriöt sekä epätoivon kokemukset uhkaavat joidenkin espoolaisten turvallisuutta.
Kaupunginvaltuusto toivoo, että Espoo tekee aktiivista, suunnitelmallista ja moniammatillista työtä itsemurhien ehkäisemiseksi.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Rantaraitista, lähiöistä ja eriarvoisuuden torjumisesta

Ajoimme tänään kotoa Kivenlahdesta Haukilahteen reippailemaan rannalle (ja syömään laskiaispullia paikalliseen kahvilaan). Ajattelin matkalla rantaraittia ja sitä, miten ihanaa on, että Espoossa rannat ovat kaikkien käytössä. Voin pyöräillä Espoonlahdesta Westendiin ja nauttia merimaisemasta koko matkan ajan. Idea siitä, että oikeus nauttia luonnosta kuuluu kaikille tulotasosta riippumatta, on jotenkin hyvin suomalainen, ja hyvin tärkeä.

Matkalla mietin viikolla Espoon Vihreiden maaliskuussa ilmestyvään julkaisuun kirjoittamaani lyhyttä tekstiä eriarvoisuuden torjumisesta. Tein tekstin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen näkökulmasta ja painotin siinä erityisesti sitä, miten koulut ja koko perheen hyvinvointi pitää ottaa syrjäytymisen ehkäisyssä keskiöön. Pienet luokkakoot, riittävä määrä kouluavustajia ja hyvä opetus tasoittavat lähtökohtia. Toimivat päihde-, mielenterveys-, ja työllisyyspalvelut sekä sijoittaminen lapsiperheiden perhetyöhön ja kotipalveluun ehkäisevät ongelmien syvenemistä. Etsivän nuorisotyön kaltaiset palvelut auttavat niitä nuoria, jotka ovat vaarassa pudota koulutuksen ja työn ulkopuolelle.



Perillä mietin myös viimeaikaista keskustelua Länsiväylässä Espoon Keskuksesta. HSLn konsultit olivat pitäneet asemanseutua hyvinkin karuna paikkana. Mielestäni osa Espoon Keskukseen kohdistuvasta kritiikistä ei ole aivan perusteltua - alue ei todellisuudessa eroa monesta muusta lähiöstä-, mutta totta on, että asemanseudun viihtyvyydelle voisi tehdä paljonkin. Päätös Espoon kaupungintalon kohtalosta olisi kerta kaikkiaan saatava jo tehtyä ja samalla alueen kehittäminen vauhtiin. Edellä mainituilla sosiaali- ja terveyspalveluilla on myös todellakin merkitystä alueen kohdalla. Illalla kokouksista palatessa erityisesti teini-ikäisten nuorten alkoholinkäyttö pistää silmään.

Kävellessäni rantaa pitkin ajattelin sitä, miten ärsyttävää oikeastaan on, että joillain alueilla ihmiset joutuvat tottumaan siihen, että ympärillä on epäsiistiä, rapistuvia rakennuksia, ehkä turvattomuuden tunnettakin. Ja että miten kaupunkisuunnittelulla on suuri vaikutus hyvinvointiin. Olen töissä Itä-Pasilassa, joka on Espoon Keskustakin kuuluisampi epäonnistuneista arkkitehtuurisista ratkaisuistaan. Betonisuus ja pimeät nurkkaukset muuttuvat ilta-aikaan pelottaviksi. Molemmissa alueissa on paljon samaa, rivi virastokortteleita, jotka virka-ajan ulkopuolella muuttavat alueen autioksi ja ankeaksi.

Ankea ympäristö liittyy mitä suurimmassa määrin eriarvoistumiseen. Ketkään, varsinkaan nuoret ihmiset eivät saisi kasvaa siihen, että heillä ei ole oikeutta kauneuteen ympärillään. Kauneus luo hyvinvointia ja tunnetta siitä, että on arvokas. Jos annamme joidenkin asuinalueiden rapistua ja keskitymme joidenkin alueiden kehittämiseen toisia enemmän, niin käytännössä viestitämme, että toisten alueiden asukkaat ovat arvokkaampia kuin toiset. Toisilla on enemmän oikeuksia kauneuteen, hyvinvointiin ja haaveisiin, toisten on tyytyminen siihen, että heillä ylipäätänsä on asunto. Meidän pitäisi kehittää sellaista kaupunkia, jossa ihmisen asuinpaikka ei vaikuta siihen, minkä arvoinen hän on itselleen, ja mihin hän uskoo voivansa pystyä.