Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Vanhusten palveluasumisen laadun ja hyvän hoivan turvaaminen vaatii montaa asiaa. Se vaatii onnistuneita sopimuksia, joissa laatu on määritetty valmiiksi riittävän korkealle ja joissa hyvään hoivaan ollaan valmiita rahallisesti satsaamaan. Se vaatii palveluntarjoajia, jotka ovat sitoutuneet tuottamaan sitä laatua, mitä on sopimuksissa luvattu. Sellaisia yksiköitä, joissa on riittävät henkilökuntaresurssit, hyvä työpaikkakulttuuri ja sekä halu että mahdollisuudet myös oikeasti tehdä työ hyvin.
Ja sitten vielä lopuksi tämä kaikki vaatii valvontaa. Yksiköiden omavalvontasuunnitelmat ovat erittäin tärkeitä yksikön laadun turvaamisen kannalta, mutta myös kaupungin ja AVIn suorittamalla varsinaisella valvonnalla on suuri merkitys. Käsitykseni mukaan Espoon kaupunki on toteuttanut valvontaa varsin onnistuneesti. Epäkohdat on havaittu ja niihin on puututtu.
Olen silti erittäin tyytyväinen, että ennalta ilmoittamattomia valvontakäyntejä on lisätty ja toivottavasti tällä tiellä jatketaan. Hyvä yhteistyö kaupungin ja palveluntuottajien välillä on tärkeää, mutta tulee ajatella, että ennalta ilmoittamatta tehdyt käynnit yksinkertaisesti kuuluvat valvontaprosessiin, eivätkä ole automaattisesti epäluottamuksen osoitus.
Pidän ongelmallisena tilannetta, joissa ennalta ilmoittamattomia käyntejä tehdään vain jo havaittujen laatuongelmien jälkeen. Julkisessa keskustelussa olemme saaneet huomata, että valitettavasti Suomessa on palveluntuottajia, joiden yksiköiden laatuongelmat saattavat jäädä ainakin osittain piiloon, jos valvontakäynnistä ilmoitetaan etukäteen.
Kaiken kaikkiaan toivon, että myös jatkossa valvontaan ja sen resursointiin panostetaan kaikissa niissä palveluissa, joissa meillä on ostopalveluja. Vanhusten ohella näin on esimerkiksi vammaispalveluissa ja lastensuojelussa. On huomioitava, että näiden palveluiden asiakkaita yhdistää se, että heillä itsellään on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa omien palveluidensa laatuun ja niiden epäkohtiin.