(Espoon Seurakuntasanomat 17.3.2011) Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 27.1.2011 tuli ilmi, että yhdelle Puolarmetsän sairaalan kuntoutusosastoista on pyritty keskittämään saattohoito-osaamista ja tilat on remontoitu saattohoitoyksikölle soveltuvaksi. Yksikköä ei ole kuitenkaan voitu perustaa puuttuvien taloudellisten resurssien takia.
Saattohoitoa toteutetaan Espoossa nyt muun muassa kotisairaanhoidossa ja vuodeosastoilla. Saattohoito kuitenkin vaatii hoitohenkilöstöltä erityistä jaksamista ja siten myös koulutusta ja työnohjausta. Osaamisen keskittäminen olisi perusteltua niin hoitohenkilöstön, kuolevien omaisten kuin kuolevien itsensä kannalta.
Saattohoitoyksikössä pystyttäisiin kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että hoitohenkilöstö ehtii käydä omaisten kanssa kiireettömiä keskusteluja. Sillä, millaisiksi kuolevan viimeiset viikot siten muodostuvat, on merkitystä omaisten surutyön käynnistymisen kannalta. Kaikissa tapauksissa kuolevilla itsellään on samanlaisia tarpeita alkaen hyvästä kivunhoidosta ja psyykkisten, sosiaalisten ja hengellisten tarpeiden täyttämisestä.
Mielestäni Espoo tarvitsee oman ”Terhokotinsa” edes erillisen saattohoitoyksikön muodossa. Toivon, että asiaa pidetään esillä ja saattohoitoyksikkö saadaan järjestymään kaupungin budjetoinnissa. Tuntuu järjettömältä, että näin tärkeälle toiminnalle on olemassa tilat ja osaamista, muttei enää rahaa toteutukseen.
Pinja Nieminen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr)
torstai 17. maaliskuuta 2011
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Palvelusetelin käyttöä seurattava järjestelmällisesti
(Länsiväylä 9.3.2011) Viime syksynä tuli voimaan sosiaali- ja terveyspalveluiden ostoa koskeva palvelusetelilaki. Kunnat päättävät siitä, otetaanko kunnassa palveluseteli käyttöön vai ei. Niin ikään kunnat tekevät valinnan siitä, missä palveluissa ja missä laajuudessa palveluseteliä käytetään.
Palvelusetelin idea on, että kunta antaa asukkaalleen palvelusetelin ja asukas itse valitsee palvelutarjoajan. Palveluseteli voi korvata kulut osittain tai kokonaisuudessaan. Palveluseteli ei muuta kunnan perustehtävää - kunnan tehtävä on tarjota asukkailleen heidän tarvitsemansa palvelut välittämättä siitä, kuka palvelut viime kädessä tuottaa.
Kyseessä on kuitenkin kunnille merkittävä strateginen linjaus. Palvelusetelin käyttöä ei pidä miettiä vain yksi tapaus kerrallaan, vaan samassa yhteydessä tulee tarkastella kokonaisuutta.
Parhaimmillaan palveluseteli parantaa kuntalaisten mahdollisuutta päättää asioistaan. Esimerkiksi Ruotsissa Tukholman seudulla asukkaat saavat vapaasti valita, mistä terveyspalvelunsa hakevat. Etuna on myös se, että kunnat saavat tietoa niistä palveluntarjoajista joihin asiakkaat ovat tyytyväisiä sekä tiedon niistä yrityksistä, joiden palveluita asukkaat eivät halua käyttää. Parhaimmillaan palveluseteli lisää myös tarjolla olevien vaihtoehtojen määrää.
Riskejäkin on. Jos palveluntarjoajien väille ei synny kilpailua eikä markkinoita, todellista valinnanvapautta ei ole ja palvelun hinta saattaa kohota korkeaksi. Jos palveluseteli korvaa vain pienen osan kustannuksista, pienituloisimmat eivät pääse valitsemaan. Jos kunnan oman palvelutarjonnan määrä samaan aikaan jopa vähenee, valinnanmahdollisuudet parantuvat vain niillä, joilla on varaa maksaa lisää palveluista.
Lain mukaan palvelusetelin käyttö on vapaavalintaista, eli asukas voi kieltäytyä käyttämästä sitä. Palveluseteli voi tulla asiakkaalle liian kalliiksi tai tuntua esimerkiksi vaikeavammaisen näkökulmasta liian hankalalta käyttää.
Kieltäytymisen täytyy voida olla oikeasti mahdollista, joten kunnan täytyy jatkossakin järjestää palveluita joko omana tuotantona tai ostopalveluina.
Palveluseteli ei saa tarkoittaa sitä, että kaupunki tarjoaa esimerkiksi aiempaa vähemmän hoivakotipaikkoja joko omana tuotantona tai ostopalveluna. Palvelusetelin arvon pitää niin ikään olla realistinen eikä siitä saa muodostua säästökeino. Kuntalaisen omavastuuosuus ei saa palvelusetelin varjolla nousta. Kunnan palvelutaso pitää säilyttää, ja palvelusetelin avulla sitä pitää lähinnä täydentää.
Espoossa palveluseteli on käytössä tai kokeilussa muun muassa vammaispalvelulain mukaisessa henkilökohtaisessa avussa, kotipalveluissa ja vanhusten palvelujen hoiva-asumisessa. Palvelusetelin toimivuutta on seurattava tarkasti. Kyseessä on uusi palveluiden järjestämismuoto, joka todennäköisesti sopii joihinkin palveluihin paremmin kuin toisiin.
Niin sosiaali- ja terveyslautakunnan, kaupunginhallituksen kuin valtuustonkin on syytä seurata palvelusetelimallin toimivuutta ennen uusia linjauksia. Esimerkiksi Helsingissä palvelusetelimalli on nostanut hoiva-asumisen kustannuksia. Potentiaalia palvelusetelissä on, mutta se pitää osata käyttää.
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen jäsen (vihr)
Pinja Nieminen
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr)
Palvelusetelin idea on, että kunta antaa asukkaalleen palvelusetelin ja asukas itse valitsee palvelutarjoajan. Palveluseteli voi korvata kulut osittain tai kokonaisuudessaan. Palveluseteli ei muuta kunnan perustehtävää - kunnan tehtävä on tarjota asukkailleen heidän tarvitsemansa palvelut välittämättä siitä, kuka palvelut viime kädessä tuottaa.
Kyseessä on kuitenkin kunnille merkittävä strateginen linjaus. Palvelusetelin käyttöä ei pidä miettiä vain yksi tapaus kerrallaan, vaan samassa yhteydessä tulee tarkastella kokonaisuutta.
Parhaimmillaan palveluseteli parantaa kuntalaisten mahdollisuutta päättää asioistaan. Esimerkiksi Ruotsissa Tukholman seudulla asukkaat saavat vapaasti valita, mistä terveyspalvelunsa hakevat. Etuna on myös se, että kunnat saavat tietoa niistä palveluntarjoajista joihin asiakkaat ovat tyytyväisiä sekä tiedon niistä yrityksistä, joiden palveluita asukkaat eivät halua käyttää. Parhaimmillaan palveluseteli lisää myös tarjolla olevien vaihtoehtojen määrää.
Riskejäkin on. Jos palveluntarjoajien väille ei synny kilpailua eikä markkinoita, todellista valinnanvapautta ei ole ja palvelun hinta saattaa kohota korkeaksi. Jos palveluseteli korvaa vain pienen osan kustannuksista, pienituloisimmat eivät pääse valitsemaan. Jos kunnan oman palvelutarjonnan määrä samaan aikaan jopa vähenee, valinnanmahdollisuudet parantuvat vain niillä, joilla on varaa maksaa lisää palveluista.
Lain mukaan palvelusetelin käyttö on vapaavalintaista, eli asukas voi kieltäytyä käyttämästä sitä. Palveluseteli voi tulla asiakkaalle liian kalliiksi tai tuntua esimerkiksi vaikeavammaisen näkökulmasta liian hankalalta käyttää.
Kieltäytymisen täytyy voida olla oikeasti mahdollista, joten kunnan täytyy jatkossakin järjestää palveluita joko omana tuotantona tai ostopalveluina.
Palveluseteli ei saa tarkoittaa sitä, että kaupunki tarjoaa esimerkiksi aiempaa vähemmän hoivakotipaikkoja joko omana tuotantona tai ostopalveluna. Palvelusetelin arvon pitää niin ikään olla realistinen eikä siitä saa muodostua säästökeino. Kuntalaisen omavastuuosuus ei saa palvelusetelin varjolla nousta. Kunnan palvelutaso pitää säilyttää, ja palvelusetelin avulla sitä pitää lähinnä täydentää.
Espoossa palveluseteli on käytössä tai kokeilussa muun muassa vammaispalvelulain mukaisessa henkilökohtaisessa avussa, kotipalveluissa ja vanhusten palvelujen hoiva-asumisessa. Palvelusetelin toimivuutta on seurattava tarkasti. Kyseessä on uusi palveluiden järjestämismuoto, joka todennäköisesti sopii joihinkin palveluihin paremmin kuin toisiin.
Niin sosiaali- ja terveyslautakunnan, kaupunginhallituksen kuin valtuustonkin on syytä seurata palvelusetelimallin toimivuutta ennen uusia linjauksia. Esimerkiksi Helsingissä palvelusetelimalli on nostanut hoiva-asumisen kustannuksia. Potentiaalia palvelusetelissä on, mutta se pitää osata käyttää.
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen jäsen (vihr)
Pinja Nieminen
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)