perjantai 29. joulukuuta 2017

Kuntapolitiikan vuosi 2017

Mitä sain tänä vuonna aikaan Espoon kaupunginvaltuustossa, mitä jäi erityisesti mieleen? Tässä pieni vuosikatsaus.

Helmikuun kaupunginvaltuuston kokouksessa käsittelimme Espoon turvallisuusohjelmaa. Omassa puheenvuorossani käsittelin syrjäytymisen ja itsemurhien ehkäisyä. Jätin myös ns. toivomusponnen itsemurhien moniammatillisen ehkäisytyön sisällyttämisestä turvallisuusohjelmaan ja toivomukseni hyväksyttiin yksimielisesti.

Maaliskuun valtuuston kokouksessa puhuin sote-uudistuksesta erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluideni integraation ja asiakasmaksujen merkityksen näkökulmasta.

Vappupäivänä sain kunnian pitää vappupuheen Kivenlahti-Stensvik ry:n järjestämässä Kivenlahden vappujuhlassa. Puhuin koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja taiteen arvostamisesta. "Tieteen ja yleissivistyksen arvostamiseen kuuluu kulttuurin ja taiteen arvostaminen. Taide tuo esille vaihtoehtoisia näkökulmia ja auttaa näkemään asioita toisin ja lisää empatiakykyä."

Keväällä pyysin myös selvityksen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden odotusajoista Espoossa. Odotusajat erityisesti lastenpsykiatriassa paljastuivat huolestuttavan pitkiksi. Samoihin aikoihin ilmeni, että mm. vammaispalveluiden määrärahoissa on ylityspainetta. Kesäkuun valtuuston kokouksessa tein osavuosikatsauksen yhteydessä päätösesitykseen lisäysesityksen, jossa valtuusto kehotti sosiaali- ja terveystoimea arvioimaan vammaispalveluiden ylitystarvetta ja tekemään arvion kuluvan vuoden talousarvion riittävyydestä vammaispalveluiden-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, vanhusten kotihoidon sekä lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta vuoden 2018 talousarvion laadinnan pohjaksi. Ensi vuoden talousarvioon saatiinkin sittemmin lisäyksiä näiden osalta.

Kesäkuun kokouksessa puhuin myös asuinalueiden välisen segregaation torjumisesta. Korostin sitä, että segregaation torjuminen on paljon muutakin kuin puhetta siitä, millaisia asuinalueita tulevaisuudessa rakennetaan. Iso osa Espoota on jo rakennettu. Meidän pitää panostaa nykyisten lähiöiden elinvoimaisina pitämiseen ja erityisesti koulujen eriarvoistumisen torjumiseen sekä siihen, että segregaation ehkäiseminen ymmärretään asiana, jota kaupungin kaikkien toimialojen on tehtävä ja jossa myös yksityisellä sektorilla ja asukkailla itsellään on roolia.

Elo- ja syyskuun kokouksissa sivusin puheenvuoroissani mm. asunnottomuuden ehkäisyä, päihdekuntoutusta, lukiopaikkojen riittävyyttä (keskiarvoraja on nyt liian korkealla), varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja (isot ryhmäkoot tuottavat lasten aivoille haitallista stressiä), jälleen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluja, kouluavustajien merkitystä sekä vanhusten kotihoitoa ja hoiva-asumispaikkojen riittävyyttä. Myös valtuuston budjettikokouksessa käytin puheenvuoron vanhusten palveluihin liittyen.

Lokakuun valtuuston kokoukseen saimme keskusteltavaksi vastauksen ns. valtuustokysymykseen vammaispalveluiden määrärahoista, jonka olimme Noora Koposen kanssa tehneet kesällä. Omassa puheenvuorossani korostin kohderyhmän itsensä ja heidän omaistensa kokemusten kuulemista palveluita kehitettäessä sekä muistutin siitä, että vammaispalveluissa on kyse ihmisten perusoikeuksien toteutumisesta. Tein myös jälleen toivomusponnen, joka kuului näin: "Valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät." Toivomukseni hyväksyttiin.

Marraskuun valtuuston kokouksessa puhuin Kivenlahden kirjaston puolesta. Korostin sitä, että sekä täyden palvelun aluekirjastoja että pienempiä lähikirjastoja tarvitaan. Kirjaston tulee olla palvelu, jonne pääsemiseksi ei tarvita bussilippuja ja jota lapset voivat itsenäisesti käyttää ja jonne huonosti liikkuvat vanhukset helposti pääsevät. Korostin kirjaston roolia koulutuksen ja sivistyksen edistäjänä.

Joulukuun kokouksissa puhuin jälleen sote-uudistuksesta sekä kannatin Mikki Kausteen toivomuspontta lastensuojelun asiakasmäärien per sosiaalityöntekijä saattamisesta suositusten tasolle. Puheenvuorossani korostin peruspalveluiden vahvistamista, moniammatillisuutta ja avun tarjoamista ajoissa, mutta myös sitä, että myös ne lapset ja perheet, joiden ongelmat ovat jo vakavammat, tarvitsevat riittävästi työntekijöiden aikaa.

Tässä katsauksessa keskityin erityisesti Espoon kaupunginvaltuustoon. Vuoden aikana vaikutin muun muassa myös Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa, Uudenmaan maakuntavaltuustossa ja HOK-Elannon vihreän edustajistoryhmän puheenjohtajana. Valtuustotyön ohessa tapahtuu myös paljon ja esimerkiksi edellä mainitun Mikki Kausteen kanssa pyrimme edistämään traumataustaisten lasten ja nuorten auttamista.

Jos tästä vuodesta pitäisi mainita muutama yksittäinen avainsana, niin ne olisivat varmaankin yhteistyö ja katsominen riittävän kauas. Tekemällä yhteistyötä oman ja muiden ryhmien edustajien kanssa saa huomattavan paljon enemmän aikaan kuin tahkoamalla yksin. Politiikka on siitä hieno laji, että siellä tapaa huomattavan paljon kannustavia ihmisiä. Ehkä siksi, että mukaan hakeutuu nimenomaan henkilöitä, joilla on uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa ja maailmaa voi muuttaa. Jokaisella ihmisellä pitäisi mielestäni olla mahdollisuus ympäröidä itsensä kannustavilla ihmisillä. Tässä kohdassa siis iso kiitos vihreälle valtuustoryhmälle.

Toinen asia oli kauas, eli joko tulevaisuuteen tai muihin maihin katsominen. Erityisesti Uudenmaan maakuntavaltuustossa istuessani olen oivaltanut sen, miten järjetön ajatus on suomalaisten kuntien tai maakuntien välinen kilpailu ja samalla maakuntauudistus nykymuodossaan. Meidän pitäisi tukea kuntien ja maakuntien menestymistä niiden omista lähtökohdista käsin ja keskittyä pikemminkin kilpailemaan siitä, onko Helsinki, Tukholma vai Berliini paras kaupunki asua ja missä torjutaan parhaiten ilmastonmuutosta. Meidän pitää pitää suomalaiset terveinä ja hyvinvoivina, koulut maailman parhaina - ja pyrkiä siihen, että myös tulevat sukupolvet saavat kokea lumiset talvet ja turvalliset kesät, siitä muistuttamaan tämän kirjoituksen luminen kuva.

Kiitos mukana kulkeneille ja hyvää lähestyvää uutta vuotta kaikille, ensi vuoteen!


maanantai 11. joulukuuta 2017

Valtuustopuhe lastensuojeluntarpeen kasvun ehkäisemisestä


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
kuten osavuosikatsauksesta ja tarkastuslautakunnan lausunnosta ilmenee, lastensuojelun tarve on ollut Espoossa tänä vuonna kasvussa. Onkin todella hyvä asia, että osavuosikatsauksenkin mukaan lapsiperheille pyritään tarjoamaan tukea ajoissa ja siten ennaltaehkäisemään lastensuojelun tarvetta.

Tähän liittyen olen erittäin tyytyväinen siihen, että päätimme lisätä ensi vuoden talousarvioon resursseja muun muassa lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluihin, kouluterveydenhuoltoon ja aikuissosiaalityöhön. Lastensuojelun tarvetta tulee nimenomaan ehkäistä moniammatillisesti ja peruspalveluita vahvistamalla.

Lasten ja nuorten hyvinvointia ylläpitävät yhtä lailla laadukas varhaiskasvatus ja nuorisotyö kuin helppo pääsy kouluterveydenhuoltoon sekä se, että vanhemmat saavat apua päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä väkivaltaiseen käytökseen ja uupumukseen. Perhetyö ja kotipalvelu ovat verrattain edullisia palveluja, joilla voidaan saada aikaan valtavia säästöjä inhimillisestä ja taloudellisesta näkökulmasta. Myös äitiys- ja lastenneuvolalla on tärkeä rooli.

Olenkin huolestunut siitä, miten sote-uudistus voi vaikuttaa lasten ja vanhempien palveluiden integraation kehittämiseen ja lastensuojelun tarpeen havaitsemiseen. Eri toimialojen ja toimintojen välinen yhteistyö on tässä hyvin tärkeää, kuten myös se, että tukea pyritään viemään lasten omaan elinympäristöön. Jos palvelut ovat kovin hajallaan, tämä vaikeutuu.



Erityisen tärkeää on siis kehittää perheiden ja yksilöiden varhaista tukea ja auttamista sekä vahvistaa perustason palveluja. Mitä aiemmin ongelmat kyetään estämään, sen parempi. Asiakasmäärät erityistason palveluissa ovat kuitenkin kasvaneet ja valitettavasti osa espoolaisista lapsista elää sellaisissa olosuhteissa, joissa heidän kehityksensä on vakavassa vaarassa. Joudumme siis tasapainoilemaan ennaltaehkäisyyn sijoittamisen ja lastensuojelun kaltaisten palveluiden riittävän resursoinnin välimaastossa, koska myös lastensuojelun asiakkaana olevat lapset tarvitsevat riittävästi työntekijän aikaa ja osaamista.

Työntekijöillä täytyy olla riittävästi aikaa perehtyä sekä lapsen että hänen koko perheensä tilanteeseen. Työn kehittäminen ja organisointi ovat tärkeää, mutta se ei poista sitä, että asiakasmäärillä per työntekijä on aina myös väistämättä merkitystä. Kannatankin Kausteen lastensuojelun asiakasmäärien selvittämiseen ja suositusten toteuttamiseen liittyvää toivomusta. Meillä on kaikki mahdollisuudet Espoossa toteuttaa valtakunnan laadukkainta lastensuojelua.

torstai 23. marraskuuta 2017

Valtuustopuheeni Kivenlahden kirjaston tulevaisuudesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, olen tietääkseni tällä hetkellä ainoa kivenlahtelainen kaupunginvaltuutettu ja siksi haluan tätä valtuustokysymyksen vastausta myös kommentoida.
Toivon, että Espoonlahden aluekirjastohanke etenee viimeinkin. Hankkeesta on puhuttu todella kauan ja myös Espoonlahti tarvitsee aluekirjaston. [Puhuin alkuosan spontaanisti ja tiivistetysti sisältö oli suunnilleen yllä oleva.]

Toivoin kuitenkin, että aluekirjastojen ja lähikirjastojen välille ei luoda vastakkainasettelua, vaan ymmärretään, että molempia tarvitaan. Isoja, laajan palvelun aluekirjastoja sekä pienempiä lähikirjastoja, jotka ovat erityisen tärkeitä niille väestöryhmille, joiden ei ole helppo liikkua palveluiden perässä eli erityisesti lapsille ja vanhuksille. Espoonlahden kohdalla on huomioitava, että Kivenlahdesta ja Soukasta on itse asiassa monilta alueilta aika pitkä matka Lippulaivaan.

Mielestäni kirjasto on kuitenkin palvelu, jota lasten pitää voida omatoimisesti käyttää. Lähtökohta ei voi olla, että kirjastossa käyminen vaatii bussilipun ja että se ei voi tapahtua itsenäisesti koulun jälkeen, vaan ainoastaan vanhemman kanssa. Lasten lukemisen on tilastollisesti havaittu Suomessa vähentyneen ja jos kaupunki haluaa panostaa opetukseen ja koulutukseen, niin sen pitää nimenomaan panostaa myös kirjastopalveluihin. Kirjasto on todella väärä säästökohde.

Kivenlahtelaisena olen myös huomannut, että kirjasto on lapsille tärkeä ajanviettopaikka koulun jälkeen ja olen todella iloinen, että Kivenlahden kirjasto on nyt palaamassa entisiin tiloihin, joiden sisäilmaongelmat ovat toivottavasti historiaa. Olen aikoinaan työskennellyt yhdessä alueen kouluista ja nähnyt myös tässä yhteydessä, miten olennaista on, että koulu ja kirjasto sijaitsevat lähekkäin. Nykyään kivenlahtelaisena kannan myös huolta paikallisen ostarin palveluista. Lapsemme ja nuoremme viettävät siellä joka tapauksessa aikaa, joten siellä tulisi olla myös kirjaston kaltainen palvelu ja ylipäätänsä monipuolisesti palveluja, jotka ylläpitävät asukkaid hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta. Toivon, että lähikirjastojen merkitys ymmärretään myös jatkossa.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Valtuustokysymys vammaispalveluiden määrärahoista


Teimme valtuustoryhmätoverini Noora Koposen kanssa valtuustokysymyksen vammaispalveluiden määrärahoista kesäkuussa. Kuluvan kuukauden kaupunginvaltuuston kokoukseen siihen oli saatu vastaus sosiaali- ja terveystoimelta. Alla valtuuston kokouksessa pitämäni puheenvuoro. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti vammaisten lasten perheisiin liittyvän toivomukseni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kiitän sote-toimialaa tästä vastauksesta kysymykseemme. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tämän vuoden määrärahavaje vammaispalveluiden budjetissa on tarkoitus korjata ensi vuoden talousarviossa.

Vastauksesta ilmenee, että vammaispalveluissa on kehittämis- ja tehostamistarpeita.
Toivottavasti näitä haasteita ratkottaessa hyödynnetään kohderyhmän itsensä sekä heidän omaistensa kokemuksia ja ja toimitaan kaikin puolin innovatiivisesti. Joissain palveluissa on myös erityisen olennaista kiinnittää työntekijöiden hyvinvointiin huomiota, jotta työntekijöitä saadaan rekrytoitua ja heidän vaihtuvuutensa olisi mahdollisimman pieni.

Vammaispalveluissa on hyvin paljon kyse perusoikeuksien toteutumisesta ja mikäli näihin palveluihin kohdistuu tehostamistarpeita, niin eettistä keskustelua tulee käydä erityisen paljon.

Suomessa usein ihmisoikeuksista puhuttaessa ajatellaan, että ihmisoikeusongelmat ja -kysymykset ovat ikään kuin jossain toisaalla, muissa maissa. Mutta vammaispolitiikkaan, kuten moneen muuhunkin politiikan lohkoon ihmisoikeuskysymykset liittyvät hyvin olennaisesti.

Vammaispalveluissa on kyse hyvin perustavanlaatuisista kysymyksistä kuten siitä, että millaiset mahdollisuudet ihmisellä on asumiseen, työhön, osallisuuteen omaa elämää koskevissa päätöksissä, liikkumiseen, riittävään toimeentuloon ja tarvittaessa riittävään hoivaan.

Erityisen paljon toivon toimialan kiinnittävän huomiota vammaisten lasten vanhempien tilanteeseen. Ollessani viime- ja toissa edellisellä valtuustokaudella sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen koin, että nimenomaan vammaisten lasten vanhemmat ovat ryhmä, jonka hyvinvointiin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tässä ryhmässä riski uupumiseen on erityisen suuri. Tukipalveluiden kehittämistä ja kotiin viemistä tulisi jatkaa ja varmistaa, että vammaisten lasten vanhemmat pystyvät pitämään omaishoidon tukeen kuuluvat vapaat.

Teille on jätetty tähän liittyen toivomus numerolla 7 ja se kuuluu näin: "valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät.


lauantai 9. syyskuuta 2017

Muutamia nostoja Espoo-tarinasta eli Espoon strategiasta


Luen esitystä Espoo-tarinaksi eli Espoon strategiaksi läpi maanantain valtuuston kokousta varten. Tekstiosa löytyy täältä ja taulukko-osa (päämäärät, tavoitteet ja toimenpiteet) täältä.

Nostan tässä muutamia itselleni erityisen tärkeitä kohtia taulukko-osasta:

"Varhaiskasvatuksen henkilömitoituksen nykytaso säilytetään."

Aivan äärimmäisen tärkeä juttu. Mitä isommiksi lapsimäärät per hoitaja/lastentarhanopettaja kasvavat, sitä vähemmän työntekijöillä on aikaa per lapsi ja melutasot ryhmissä kasvavat. Lasten stressitaso kasvaa isommissa ryhmissä ja stressin on todettu olevan kehittyville aivoille haitallista. Päivähoidon laatu pitää kerta kaikkiaan turvata. Päiväkotien henkilökunta on myös varsin pienipalkkaisista ja varsinkin lastentarhanopettajien rekrytointi on nyt jo haasteellista. Isompi ryhmä tekisi työstä entistä raskaampaa.

"Opetuksen ja ohjauksen oppilaskohtainen resurssi säilyy korkealla tasolla."

Espoossa on perinteisesti panostettu opetukseen (sisäilmaongelmaiset tilat ovat sen sijaan olleet tässäkin kaupungissa murheenkryyni) ja tätä pitää jatkaa. Turvaamalla jakotuntien ja kouluavustajien määrä pystymme turvaamaan myös niiden oppilaiden koulupolun, jotka tarvitsevat enemmän tukea sekä ylipäätänsä parannamme kaikkien lasten oppimisedellytyksiä. Suomen kaltainen maa pärjää vain opetukseen ja laadukkaaseen koulutukseen panostamalla ja tämä työ on aloitettava varhain.

"Ehkäistään koulujen välistä eriarvoistumista kehittämällä opetusmäärärahojen osoittamisen periaatteita tukemaan lähikoulujen hyvinvointia ja ennaltaehkäisemään alueellista segregaatiota".

Puhuin juuri tästä asiasta omassa valtuustopuheessani kesäkuun valtuuston kokouksessa keskusteltaessa asuinalueiden välisen segregaation vähentämisestä.

Sellaista tilannetta ei missään nimessä saa syntyä, että jotain koulua vältellään todellisten tai kuviteltujen huonojen oppimistulosten takia.

"Lukion aloituspaikkoja lisätään kohtuullisen sisäänpääsykeskiarvon takaamiseksi."

Jälleen äärimmäisen tärkeä asia. Tänä vuonna Espoossa vaadittiin jo 7,83 keskiarvo lukioon pääsemiseksi. Lukioon tulisi mielestäni ehdottomasti päästä jo noin seitsemän keskiarvolla. Ammattikoulun tulee olla tarkoitettu nimenomaan sille puolelle suuntautuneille ja monelle ammatilliselle linjalle on nytkin huomattavan vaikea päästä. 16-vuotiaalla nuorella on hyvin vähän mahdollisuuksia suomalaisessa työelämässä ja yleissivistävän lukiokoulutuksen aikana oppilas kasvaa ja kehittyy. Pelkkä vaikea murrosikä tai haastava perhetilanne voi vaikuttaa keskiarvoa alentavasti ja muutamaa vuotta myöhemmin oppilaan tilanne olla jo aivan toinen.

"Vahvistetaan erityisesti nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuutta."


Hoitoa on saatava nykyistä nopeammin ja palveluvalikoiman on oltava riittävän monipuolinen. Osa nuorista hyötyisi erityisesti ryhmämuotoisista hoitomuodoista, jotkut tarvitsevat intensiivistä keskusteluapua ja osalla tuen tarve on vieläkin raskaampi. Nuorten ihmisten hoito ei saisi koskaan olla liikaa lääkkeiden varassa.

"Vanhusten kotihoidon toimintatapoja kehitetään jatkuvasti vastaamaan vanhusten tarpeita. Tarvittaessa varmistetaan sujuva pääsy palveluasumisen piiriin."

Viittaus palveluasumiseen kattaa tässä kuulemma myös raskaampaa hoivaa tarvitsevat eli hoiva-asumisen. Tämä kohta on myös joka tapauksessa inhimillisesti valtavan tärkeä. Meidän tulee kehittää kotihoitoa, mutta kyetä tunnistamaan nykyistä paremmin se hetki kuin vanhuksen ei pidä enää asua kotona niin inhimillisistä kuin taloudellisistakaan syistä. Suurimmat hyvinvointiriskit ja uhat näen kaikista ihmisryhmistä juuri vanhusten kohdalla eli että kotona asutaan tilanteessa, jossa vanhus kerta kaikkiaan tarvitsee jo raskaampaa hoivaa tai että pitkäaikaishoidossa henkilöstömitoitusta lasketaan.

Vanhusikäisen väestön määrä kasvaa nyt vauhdilla. Meidän pitää luoda Suomeen työtä ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaista talouskasvua, jotta kykenemme turvaamaan vanhenevan väestönosan palvelut. Tästä ei saa tulla yhteiskunta, jossa varallisuus määrittää sen, kellä on mahdollisuus saada itselleen tarvitsemaansa hoivaa ja palveluita.

Vammaisista ei ole nyt mitään mainintaa strategiassa. Moni vanhuspalveluihin liittyvä asia pätee myös vammaisiin. Muun muassa omaishoitajien jaksamisesta tulee huolehtia (mahdollistaa vapaapäivien pitäminen) sekä taata riittävät vammaispalvelut ja asumisyksikköjen henkilöstömitoitukset. EDIT: Vammaisiin liittyviä kirjauksia onnistuttiin lopulta vielä saamaan strategiaan.

"Kaupungin kasvaessa huolehditaan luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä."

Vaikka tarvitsemme uusia asuntoja ja asuinalueita, niin täällä tulee olla tilaa hengittää ja liikkua luonnossa myös jatkossa. Espoon brändin tulisi korostaa luonnonläheisyyttä ja luontoarvoja. Tällainen luonnonläheisyys on jotain, mitä monessa muussa maailman metropolissa ei ole.

Meidän neuvottelijamme Inka Hopsu ja Tiina Elo ovat kaiken kaikkiaan tehneet hienoa työtä. Huomattavan moni Vihreiden tavoitteista on päätynyt esitykseen mukaan.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Valtuustopuheeni segregaation torjumisesta



Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että kaupunginhallitus päätti tätä aloitevastausta käsitellessään, että osana Espoo-tarinan päivitystä valmistellaan toimenpiteet asuinalueiden välisen segregaation vähentämiseksi Espoossa. Tämä aloitevastaus nimittäin tällä hetkellä keskittyy hyvin voimakkaasti sinänsä erittäin tärkeään tulevaisuuden asuntopolitiikkaan.

Segregaatiota kuitenkin torjutaan myös muilla keinoin. Suuri osa Espoosta on jo rakennettu. Meidän on siis panostettava myös nykyisten lähiöiden elinvoimaisuuteen. Esimerkiksi kaikki valtion myöntämät lähiöiden korjausavustukset ovat ehdottomasti hyödynnettävä.

Koulujen ja asuinalueiden eriarvoistuminen kietoutuu myös yhteen. Erityisesti niillä alueilla, joilla asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä, on tärkeää pitää koulujen luokkakoot pieninä sekä turvata kouluavustajien ja koulupsykologien ja kuraattorien määrä. Nämä samat asiat luonnollisesti edesauttavat hyviä oppimistuloksia ja syrjäytymisen ehkäisyä muuallakin.

Koulujen eriarvoistumisesta on kuitenkin kansainvälisesti runsaasti näyttöä ja ilmiö on havaittavissa jo joissain isoissa kaupungeissa Suomessakin. Espooseen ei saa kehittyä sellaista tilannetta, että perheet muuttavat pois joltain asuinalueelta vain siksi, että alueen koulua vältellään joko todellisten tai kuviteltujen huonojen oppimistulosten vuoksi. Tämän takia on tärkeää tarvittaessa kohdistaa lisäresursseja tiettyihin kouluihin. Hyvällä koulutuksella ja opetuksella on mahdollista taata jokaiselle nuorelle mahdollisuus edetä elämässä perhetaustasta riippumatta sekä torjua ylisukupolvista syrjäytymistä.

Kaupungin eri toimialojen on kaiken kaikkiaan torjuttava yhteistyössä asuinalueiden välistä eriytymistä. Myös asukkaiden ja yksityisen sektorin toimijoiden osallistaminen on tärkeätä. Hyvät kaupalliset palvelut edistävät asuinalueiden vetovoimaisuutta. Julkisten rakennusten, katujen ja puistojen kunnossapidon ohella on kiinnitettävä huomiota toimiviin joukkoliikenneyhteyksiin, lähi- ja liikuntapalveluihin, kirjastoihin, yhteisöllisyyttä luoviin kulttuuritapahtumiin, asukaspuistoihin ja asukastiloihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kannatan myös Henna Partasen toivomusta numerolla 8.

Valtuustopuheeni osavuosikatsauksesta


Valtuustopuheeni kaupungin osavuosikatsauksesta. Valtuusto hyväksyi lisäysesitykseni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
olin juuri päättyneellä valtuustokaudella sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen. Kiinnitin taannoin huomiota siihen, että lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta ei löytynyt jonotusaikoja lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Pyydettyäni asiasta toimialalta selvitystä ilmeni, että lastenpsykiatriseen avohoitoyksikköön on kiireellisissäkin tapauksissa kolmen ja puolen kuukauden jono. Myös kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on ollut hälyttävässä kasvussa.

Tämän jälkeen oli hyvin ikävä lukea kaupungin viime vuoden arviointikertomuksesta, että meillä on Espoossa 5-10 terveydenhoitajan vaje koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa ja myöskään koulukuraattorien ja psykologien määrä ei ole suositusten tasolla.

Tästä osavuosikatsauksesta on nähtävissä, että myös muun muassa vanhusten kotihoidossa ja vammaispalveluissa on määrärahahaasteita, jotka luonnollisesti jollain tapaa heijastuvat palveluntuotantoon. Esimerkiksi vammaispalveluiden määrärahavaraus näyttää tämän osavuosikatsauksen sivun 12 mukaan todennäköisesti ylittyvän noin neljällä miljoonalla eurolla.

Kaupungin vuoden 2018 taloussuunnittelu käynnistyy elokuussa ja pian saadaan myös tammi-heinäkuun osavuosikatsaus, jonka perusteella kuluvan vuoden menokehitystä pystytään jo varsin hyvin arvioimaan.

Ensi vuoden budjettisuunnittelussa tulee huomioida ne asiat, mitkä nyt nousevat viime vuoden arviointikertomuksesta sekä tämän vuoden osavuosikatsauksista.

Kuten kaikkialla Suomessa myös Espoossa on tavoitteena, että vanhukset asuvat aiempaa pidempään kotona. Se vaatii kuitenkin toimivia kotihoidon palveluja.

Aikuistuville kehitysvammaisille on löydyttävä kodit ja vammaispalvelut pitää toteuttaa lain vaatimissa määräajoissa.

Ongelmat peruspalveluissa heijastuvat herkästi kalliimpiin erityispalveluihin eli esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon vaje on sekä inhimillisesti että taloudellisesti ongelmallinen.

Meillä täytyy olla riittävästi seurantatietoa, jotta ensi vuoden budjettineuvotteluissa kyetään tekemään mahdollisimman onnistuneita päätöksiä näiden asioiden suhteen.

Kun edellisessä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa näytti siltä, että toimeentulotuesta on säästymässä määrärahoja, niin äänestin sellaisen esityksen puolesta, jossa näitä varoja olisi siirretty niihin tulosyksiköihin, joissa tarvittaisiin määrärahalisäystä.

Nyt myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että tämä määräraha ei kuitenkaan valitettavasti kerta kaikkiaan ole käytettävissä, vaan se poistetaan talousarviosta jo aiemmin suunnitellun mukaisesti. Tämä asia on nyt moneen otteeseen varmistettu virkamiehiltä.

Vammaispalveluiden määrärahavaje saattaa kuitenkin realisoitua vielä tänä vuonna ja pian alkavassa ensi vuoden taloussuunnittelussa on kyettävä mahdollisimman hyvin huomioimaan tämänhetkiset ongelmat.

Teille ehdittiin ennen kokouksen alkua jakaa Inka Hopsun nimissä oleva lisäysesitys. Neuvottelutoimikunnan keskustelun seurauksena esitystä päätettiin kuitenkin joiltain osin muuttaa. Selkeyden vuoksi tämä uusi esitys on siis jaettu nyt kokouksen aikana teille minun nimelläni ja numerolla 9.

Tähän on vielä tullut ihan yhden sanan muutos eli opiskelijaterveydenhuollon sijasta lopullisessa esityksessä kuuluu puhua koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta. Luen teille lisäysesityksen nyt ääneen:

Valtuusto kehottaa sosiaali- ja terveystoimea arvioimaan tammi-heinäkuun osavuosikatsauksen yhteydessä vammaispalveluiden menoarvion ylityksen tarvetta sekä tekemään arvion kuluvan vuoden talousarvion riittävyydestä vammaispalveluiden, koulu- opiskelijaterveydenhuollon, vanhusten kotihoidon sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta vastaavien tulosyksiköiden vuoden 2018 talousarvion laadinnan pohjaksi.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Traumaosaamista on lisättävä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä opetustoimessa


HS:ssa 4.6.2017 käsiteltiin toiselle puolelle Suomea sijoitetun espoolaisen nuoren tilannetta.
Kirjoituksesta oli pääteltävissä, että lähiseudulta ei ole löydettävissä sijaishuoltopaikkaa, jossa olisi saatavissa varhaislapsuudessaan vakavasti traumatisoituneelle nuorelle sopivaa  ammattiosaamista.

Traumataustaisten lasten ja nuorten auttamisjärjestelmää tulisi kehittää. Apua tulisi saada jo peruspalveluissa ja ilman diagnoosia mielenterveyden häiriöstä. Tulevissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa olisi hyvä olla kriisiauttamiseen erikoistunut sosiaalityöntekijä/psykoterapeutti. Myös perheneuvoloiden henkilökunnan traumaosaamista tulisi lisätä. Viimeistään lastenpsykiatrisesta yksiköstä tulisi löytyä nopeasti apua kiintymyssuhdeongelmiin ja muuhun traumaoireiluun.

Traumaattisten tapahtumien seurauksena oireileva lapsi voi olla esimerkiksi adoptio- tai muuten lastensuojelutaustainen, turvapaikanhakijalapsi tai kuka tahansa lapsi, jonka vanhempi on esimerkiksi tehnyt itsemurhan tai käyttäytyy väkivaltaisesti. Hoitamaton trauma voi näkyä esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmien puhkeamisena tai ylisukupolvisena väkivaltakäyttäytymisenä.

Myös opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa olisi lisättävä psykologista tietotaitoa traumataustaisen oppilaan kohtaamisesta ja selviytymisen tukemisesta. Opettajan tai lastentarhanopettajan on tärkeää kyetä tunnistaa mahdollisen trauman vaikutukset lapsessa osatakseen tukea lasta ja kannustaa lapsen perhettä hakemaan apua. Opettaja saattaa huomata lapsen ongelmat jopa lapsen omia vanhempia paremmin, koska hän pystyy vertaamaan lapsen käytöstä muiden samanikäisten lasten käytökseen. Vääränlainen suhtautuminen traumaattisen tapahtuman seurauksena oireilevan lapsen käytöshäiriöihin ei myöskään edistä lapsen selviytymistä.

Suurin osa hyvinkin järkyttäviä asioita kokeneita ihmisistä tulee lopulta pärjäämään elämässään erinomaisesti. Moni heistä kuitenkin hyötyisi oikea-aikaisesta ja oikeanlaisesta tuesta. Auttamalla kovia kokeneita lapsia, nuoria ja perheitä ajoissa vähennämme inhimillistä kärsimystä tulevaisuudessa.

Pinja Nieminen, kaupunginvaltuutettu (vihr)
Mikki Kauste, kaupunginvaltuutettu (vihr)
Espoo

maanantai 29. toukokuuta 2017

Sote-palveluita, koulukuljetuksia ja Espoo-tarinan päivittämiseen valmistautumista


Toukokuu ja samalla kuluva valtuustokausi lähenee loppuaan. Tässä kuussa työn alla ovat olleet muun muassa seuraavat asiat:

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden odotusajat

Pyysin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä odotusajoista selvityksen toimialan johdolta huomattuani, että lukuja ei löydy tuoreesta Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportista. Selvityksestä ilmeni, että odotusajat varsinkin Espoon lastenpsykiatriseen avohoitoon ovat aivan liian pitkiä tällä hetkellä. Potilasmäärän ja palveluntarpeen kasvuun ei kyetä nyt vastaamaan nykyisellä henkilökuntamäärällä. Tämä on asia, mihin täytyy puuttua viimeistään syksyllä kaupungin budjettineuvotteluissa (lisää työntekijöitä) tai mielellään jo aikaisemmin toimialan johdon taholta. Luvut täytyy myös saada päätöksentekijöiden tietoon nykyistä helpommin ja useammin, että tällaisiin asioihin osataan ylipäätänsä resursoida rahaa. Kolmen ja puolen kuukauden jonotus kiireelliseksi arvioitua käyntiä varten on aivan sietämättömän pitkä aika erityisesti lapsen kohdalla.

Vanhusten kotihoidon kehittäminen

Käsittelemme keskiviikon sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa kotihoidon kehittämisohjelmaa sekä hoiva-asumisen asiakkuuden kriteerejä.

Kotihoidon suunnitelmallinen kehittäminen on äärimmäisen tärkeää. Tällä hetkellä kotihoidon toiminnassa on alueellisia eroja ja ostopalveluiden käyttö on jossain määrin hallitsematonta. Ei ole järkevää, että henkilöstövajetta paikataan vuokratyövoimalla. Vuokratyön ostaminen on kallista ja vaihtuvat hoitajat eivät ole vanhuksille itselleen hyvä asia.

Kotona asutaan yhä huonokuntoisempana. Viime sunnuntaina meillä oli uuden Vihreän kaupunginvaltuustoryhmän suunnitteluilta Espoo-tarinan eli Espoon strategian ja uuden valtuustosopimuksen laadinnan tiimoilta. Toin esille, että yksi tärkeimpiä sote-tavoitteita nyt kesäkuussa alkavalle valtuustokaudelle pitäisi olla sen hetken nykyistä parempi optimoiminen, milloin ikääntyneen ei ole hyvä asua kotona enää niin inhimillisistä kuin taloudellisista syistäkään.

Jatkossa pitää olla myös tarkkana siinä, että kotihoidon kriteerit eivät vähän kerrassaan kiristy niin, että osa kotihoitoa tarvitsevista ei enää pääse sen piiriin ja että pyrkimys kuntouttaa vanhuksia niin, että he eivät tarvitsisikaan kotihoitoa, pysyy järkevällä tasolla. Näen tässä sellaisia riskejä, että vanhuksen toimintakykyä onnistutaan hetkeksi parantamaan ja sitten tilanne taas huononee tai että kuntoutus kohdistuu ihmisiin, jotka ovat jo kertakaikkisen huonossa kunnossa ja tarvitsisivat oikeasti raskaampaa hoivaa. Kun vanhuksen todetaan tarvitsevan hoiva-asumista, paikka tulisi löytyä nopeammin kuin lain vaatimassa kolmessa kuukaudessa.

Nykyään tuntuu, että kotona asuminen oli ensin oikeus, mutta sittemmin se on muuttunut velvollisuudeksi. Myös laki painottaa kotona asumisen ensisijaisuutta, mutta herää kysymys, onko koti enää koti, jos vanhuksen elämä on käytännössä typistynyt oman sängyn ympärille. Tämä on asia, mihin vaikuttamisen olen kokenut poliittisesti ällistyttävän hankalaksi. Poliittisen päätöksenteon puitteissa on mahdollisuus ohjata lisää resursseja kotihoitoon/hoiva-asumiseen, mutta palveluntarpeen arviointi tapahtuu terveystieteellisin kriteerein, ns. RAI-arviointi. Käytännössä näiden kriteerien avulla ohjataan sitä, kuinka huono toimintakyvyn tulee olla ennen kuin vanhus saa hoiva-asumispaikan.

Toivoisin, että THL:n ja vanhuspalvelualan toimesta käytäisiin nykyistä aktiivisempaa keskustelua siitä, mitä kotona asumisella tavoitellaan ja mikä on se toimintakyky ja elämäntilanne, jolloin vanhuksen on hyvä olla kotona ja mikä ei. Kun tämä on myös syvästi eettinen ja ihmisarvoon liittyvä kysymys, ei vain tekninen ”pystyykö vanhus syömään tai tekemään päätöksiä” -asia.

Vammaisten yhdenvertaisuus on myös ollut pohdinnan alla tässä kirjoituksessa kerrotun tapauksen takia.

Kyseessä ovat kaksoset, jotka ovat molemmat päässeet musiikkiluokalle. Toinen kaksosista kuitenkin liikkuu pyörätuolilla. Asiasta on linjattu aikaisemmin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan toimesta niin, että painotetun opetuksen koulukyydit maksetaan aina itse ja tätä on nyt tulkittu niin, että linjaus pätee myös tapaukseen, jossa lapsi kulkee vammansa vuoksi koulutaksilla. Myöskään liikuntavamman perusteella kyytiä ei saa muuhun kuin lähikouluun. Aika harvalla vanhemmalla on kuitenkaan varaa maksaa vuosikausia joka päivä taksikyytejä eli käytännössä lapsi ei voisi musiikkiluokalle mennä, vaikka kyseinen matka on tiettävästi suunnilleen yhtä pitkä kuin matka lähikouluun, jonne kunta taas kustantaa matkat. Olen ollut tästä yhteydessä eri tahoihin ja muotoillut muutosesityksen. Myös edustajamme opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa ovat olleet asiassa aktiivisia. Kenenkään tahtotila ei varmasti ole, että liikuntavamma estäisi lapsen hakeutumisen musiikkiluokalle.

Kokonaisuudessaan kyseinen tapaus saa minut miettimään, miten paljon vammaisten yhdenvertaisuudessa on vielä Suomessa tekemistä. Ei ole lainkaan selvää, että yhdenvertaisuuslaki ja YK:n vammaissopimus ohjaavat toimintaa tai että erityislapsella/vammaisella henkilöllä nähtäisiin olevan erityislahjakkuuksia ja erityisiä tavoitteita siinä missä muillakin. Olen Otaniemessä 2005-2007 työskennellessäni toiminut vammaisyhdyshenkilönä ja muun muassa kirjoittanut vammaisen opiskelijan oppaan. Muistan näiltä ajoilta pohdinnat siitä, miten huomattavan esteellisiä monet korkeakoulut ovat. Ja nekin tilat, jotka ovat muokattu esteettömiksi, niin niissäkin on usein ajateltu, että vammainen henkilö on opiskelija – hän voi olla myös opettaja. Silloin ei riitä, että salin takaosassa on tilaa pyörätuolille.

Iloisena uutisena kerrottakoon lopuksi, että uusi valtuustoryhmämme on järjestäytynyt ja olemme jo tosiaan työstäneet tavoitteitamme valtuustosopimukseen (listaus tulevan valtuustokauden tavoitteista) sekä Espoo-tarinaan ja että uusi ryhmä on vähintään yhtä erinomainen kuin edellinenkin. Oman ryhmän välinen tuki ja henki on todella tärkeää, sillä politiikka on joukkuelaji ja yksin on mahdollista saada varsin vähän aikaan, mutta erinomaisessa ryhmässä hyvinkin paljon.


Kuvassa valtuustoryhmämme strategiapohdintaa sunnuntailta Urban Millin tiloista Otaniemestä.





maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappupuheeni Kivenlahden vappujuhlassa 1.5.2017

Hyvät vappujuhlan viettäjät,
en keksi mukavampaa paikkaa pitää vappupuhetta kuin tämä tilaisuus. Olen itse kivenlahtelainen ja suuresti kiintynyt tähän kaupunginosaan. Kun pian yhdeksän vuotta sitten päätimme hankkia täältä asunnon, niin ensiksi ihastelin merta ja luontoa. Hyvin pian aloin pitää tästä alueesta samasta syystä kuin ollessani Espoonlahdessa lukiossa 90-luvulla: Täällä on aivan kaikenlaisia ihmisiä. Ei ole mitään tiettyä kivenlahtelaistyyppiä, täällä ei tarvitse asettua mihinkään erityiseen muottiin. Kivenlahden yhteisöllisyys ei ole poissulkevaa.

Kivenlahti ei ole asuinalue, jossa asuminen on ensisijaisesti mahdollista esimerkiksi vain hyvätuloisille. Täällä on aivan kaikenlaisia koteja kunnan vuokra-asunnoista, asumisoikeus- ja eri hintaisiin omistusasuntoihin. Tietyllä tavalla Kivenlahti on mielestäni hyvin ihanteellinen asuinalue ja juuri sellainen alue, mihin kaupunkisuunnittelussa tulisi pyrkiä. Tänne voi muuttaa yksin, kaksin tai isompana perheenä ja viihtyä.

Monipuolisen asuntokannan ohella hyvään kaupunginosaan ja kaupunkiin tarvitaan myös riittävästi metsiä ja muuta lähiluontoa, toimivia peruspalveluita ja hyvää joukkoliikennettä. Metron liityntäliikenne pitää kerta kaikkiaan saada toimimaan hyvin. Kaavoituksessa pitää kiinnittää paljon huomiota viheralueiden maksimoimisen mahdollisuuksiin. Kaupungissakin tulee olla tilaa hengittää ja nauttia luonnosta.

Mitä muuta vielä tarvitsemme?
Tarvitsemme hyviä kouluja ja koulutuksen ja sivistyksen arvostamista. Suomen kaltainen maa pärjää vain koulutukseen panostamalla. Emme voi kilpailla työvoimakustannuksilla. Meidän täytyy panostaa laatuun ja korkeaan osaamiseen. Espoon kuntapäätöksenteossa onkin perinteisesti ymmärretty, että opetukseen kannattaa sijoittaa kaikilla koulutustasoilla. Jatkossa tämän tulisi näkyä myös nykyistä useammin terveellisinä ja turvallisina koulutiloina. Koulujen kosteusvauriot on tunnistettava nykyistä rivakammin ja myös korjaustahtia saatava nopeutettua.

Sivistys on myös itseisarvo, jota voisi tuoda mielestäni esille enemmän kuin nykyaikana tapahtuu. Laaja-alainen yleissivistys on jotain muuta kuin kykyä etsiä nopeasti internetistä tietoa. Koululaitoksemme tulisi herättää lapsissa uteliaisuus ja halu kärsivällisesti ottaa lisää selvää. Hyvä yleissivistys myös auttaa oppimaan menneisyyden virheistä ja ehkäisee toistamasta niitä ja kaiken kaikkiaan auttaa hahmottamaan sitä, mihin tämä yhteiskunta on menossa.

Ääriajattelu ja ihmisten jakautuminen eri ryhmiin on huolestuttavasti voimistunut Euroopassa ja muualla maailmassa. Meidän pitää kyetä tunnistamaan ne kehityskulut, jotka ovat aiemmin historiassa johtaneet pahaan ja pysäyttämään ne ajoissa. Hyvä yleissivistys auttaa näkemään syy-seuraus -suhteita sekä lisää ymmärrystä ja sitä kautta empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Meidän pitää edistää sellaista koululaitosta ja yhteiskuntaa, joka kannustaa kriittiseen ajatteluun ja opettaa muodostamaan asioista oman näkemyksen. Kyky etsiä totuutta ja arvioida kriittisesti saamaansa tietoa tuntuu olevan koko ajan tärkeämpi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulokseen tiettävästi vaikuttivat niin sanotut valeuutiset. Suomessa politiikkaa tulee tehdä tutkittuun tietoon perustuen ja se vaatii koko väestöltä yleistä medialukutaitoa ja kykyä ymmärtää yhteiskunnallisia ilmiöitä ja kykyä asettaa ne kontekstiinsa.

Tieteen ja yleissivistykseen arvostamiseen liittyy kulttuurin ja taiteen arvostaminen. Taide tuo esille vaihtoehtoisia näkökulmia ja auttaa näkemään asioita toisin ja myös lisää empatiakykyä. Kyky samastua eri ikäisiin, eri elämäntilanteessa oleviin ja eri kulttuuripiireistä kotoisin oleviin ihmisiin on mittaamattoman tärkeä. Paitsi, että se on globaalissa maailmassa melkeinpä välttämättömyys, niin se on myös yksi tae sille, että esimerkiksi vanhusten ja vammaisten hyvinvointiin panostetaan. Kyetään samastumaan heidän elämäntilanteeseensa ja ollaan valmiita toimimaan heidän hyvinvointinsa puolesta.

Itse rakastan kirjastoja. Muistan vieläkin Olarin kirjastossa vallinneen hiljaisen huminan lapsuudestani. Vietin kirjastossa ja sieltä lainaamieni kirjojen parissa huomattavan paljon aikaa ja toivon, että vastaava on mahdollista kaikille lapsille. Kirjat ovat tie toisiin maailmoihin, menneisiin ja tuleviin. Kirjat ovat mahdollisuus poistua tästä hetkestä, nähdä vaikeiden aikojen ylitse ja ymmärtää, että ajasta ja maasta riippumatta ihmisillä on hyvin samanlaisia toiveita ja haaveita. Aluekirjaston valmistuminen Lippulaivaan joidenkin vuosien päästä on hieno asia, mutta mielestäni Kivenlahdessa ja Soukassa tulisi jatkossakin olla jonkinlaiset kirjastotilat. Näiltä alueilta matka Lippulaivaan on turhan pitkä alakouluikäisille lapsille ja vanhuksille. Kirjojen lukemiseen kannustamisessa yhdistyy tieteen ja taiteen parhaat puolet ja kirjaston tulisi olla jokaisen lapsen ulottuvilla.

Toivon myös, että Lippulaivaan saadaan hyvä alueellinen kulttuuritila paikallisten teatteri- musiikki- ja muiden ryhmien harjoittelu- ja esiintymispaikaksi ja näistä tiloista tulee olemaan meille kaikille paljon iloa. Suomessa taidetta ja kulttuuria joutuu edelleen joskus puolustamaan. Niitä pidetään herkästi elitistisenä, vaikka niiden tulisi voida olla osa kaikkien ihmisten elämää pikkulapsista laitoshoidossa oleviin vanhuksiin. Kaikilla tulisi myös olla mahdollisuus itse saada tehdä jotain luovaa. Taide on väline sekä kokea iloa että käsitellä vaikeita asioita.

Viimeisempänä mutta ei vähäisempänä tarvitsemme myös uskoa tulevaan. Nyt viimein Suomen talous on osoittanut elpymisen merkkejä ja toivotaan, että tästä vuodesta alkavat talouden suhteen valoisammat ajat ja mahdollisimman monille niistä espoolaisista, joita viime vuosien taantuma on koskettanut, löytyy entistä paremmin työtä ja toimeentuloa. Haluan toivottaa kaikille oikein iloista vappua ja ihanaa kevättä ja kesää! Nautitaan Kivenlahden kauniista luonnosta.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Vain jyrkät mielipiteet ovat mielipiteitä?

Tulin tänään hyväntuulisena Lippulaivalle kampanjoimaan. Hymy hyytyi hetkeksi nähtyäni uusimman Länsiväylän jutun ehdokkaista, joilla on eniten "ei osaa sanoa" -vastauksia vaalikoneessa. Suureksi ällistyksekseni olin päätynyt listalle.

Luulin, että vastauksiini oli vaikuttanut jokin tekninen vika ja painelin kauhuissani vaalikoneeseen katsomaan niitä. Mutta ei, minulla oli tasan yksi janan keskimmäinen vastaus.

Luin uudelleen lehtijuttua ja katsoin vastauksiani. Lehti oli päättänyt, että mitä lähempänä keskikohtaa vastaus on, sitä enemmän se tarkoittaa "en osaa sanoa". Vaalikonetta täyttäessäni tällaisesta ei kuitenkaan ollut tietoa ja olin itse ajatellut vastausteni tarkoittavan "melko samaa mieltä" tai "melko eri mieltä". Kyse on siis janasta, jonka vasemmassa laidassa lukee "eri mieltä" ja oikeassa laidassa "samaa mieltä".

Jutussa mainitut Maria Guzenina, Kai Lintunen ja Antero Laukkanen ovat minulle tuttuja kaupunginvaltuustosta ja voin vakuuttaa, että jokaisella heistä todellakin on perustellut mielipiteet päätettäviin asioihin ja olemme kaikki erittäin päätöksentekokykyisiä.

Tavallaan voi ajatella, että tässä on kyse tasan yhdestä hassusti toteutetusta lehtijutusta yhdessä lehdessä, mutta juttu sattuu olemaan tehty aikakautena, jolloin mielipiteet ovat valmiiksi kärjistyneitä. On mielestäni varsin kyseenalaista, että sanomalehti lähtee tekemään tulkintoja, jonka mukaan ihmisellä ei ole asiasta mielipidettä, jos se ei ole "jyrkästi samaa mieltä" tai "jyrkästi eri mieltä". Kun katsoo avovastauksiani, niin hahmottaa nopeasti, miksi en ole vetänyt janaa kumpaankaan ääripäähän.

Esimerkiksi vastaukseni kysymykseen eutanasian sallimisesta on vain niukasti "samaa mieltä". Avovastauksestani ilmenee, että näin siksi, koska mielestäni saattohoidon kehittäminen ja saatavuuden parantaminen on ensisijaista, enkä hyväksy eutanasian mahdollistamista mielenterveyden ongelmista, traumoista ja muistisairauksista kärsivien kohdalla. Mutta mielestäni eutanasia tulisi sallia niille ihmisille, joilla on parantumaton somaattinen, sietämätöntä kärsimystä niin pitkään aiheuttava sairaus, että palliatiivinen sedaatio (nukuttaminen elämän loppuvaiheessa) ei tule heidän kohdallaan kysymykseen. Mutta ottaen huomioon kokonaisnäkemykseni asiasta, niin janan vetäminen ääripäähän "samaa mieltä" - olisi tuntunut oudolta.

Samankaltainen logiikka pätee muihinkin vastauksiin. Vaalikoneet pyrkivät mustavalkoisuuteen, johon todellinen maailma ei taivu. Oikeasti poliitikka on usein kompromissien taidetta ja äärimmäinen ratkaisu harvoin kokonaisvaltaisesti paras.

Vaikka Länsiväylä onnistui hetkeksi nostamaan verenpainettani, niin jos äänestäjät suovat minulle jatkoa kuntapolitiikassa, en aio muuttaa toimintatapojani. Lupaan jatkossakin tarkastella päätettävää asiaa mahdollisimman monelta eri kannalta, monen ihmisryhmän näkökulmasta ja niin inhimilliseltä kuin taloudelliseltakin kantilta. Jos haluaa äänestää henkilöä, joka ajaa tunnekiihkossa jyrkästi jotain asiaa, niin se en ole minä. En aio edistää yhteiskuntaa, jossa näkemykset ja ihmisryhmät polarisoituvat. Haluan, että politiikkaa tehdään analyyttisesti, sovinnollisesti ja parasta ratkaisua etsien.

Täältä voi lukea lisää tavoitteistani.

Ja täältä ne Länsiväylän vaalikonevastaukset:

YLEn vaalikoneessa vastausvaihtoehdot olivat selkeämmät.

Kuin myös Hesarin.



Kuvateksti: Ehdokas 251 ei lannistu erikoisen journalismin edessä.





maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tärkeimmät tavoitteeni politiikassa



Vanhustenhoidon kehittäminen ja ihmisarvoisen vanhuuden turvaaminen vanhuksille. Meidän pitää kehittää hyvän kotihoidon edellytyksiä, mutta myös kyetä tunnistamaan nykyistä paremmin se hetki, jolloin vanhusten kotona asuminen ei ole enää inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää. Osa vanhuksista pärjäisi paremmin kotona, jos sinne kotiin saisi nykyistä enemmän tukea. Osalle koti ei enää kerta kaikkiaan turvaa ihmisarvoista elämää ja silloin paikka tehostetusta palveluasumisesta tai hoivakodista tulisi löytyä nopeasti.

Pienten opetus- ja päiväkotiryhmien säilyttäminen sekä riittävän määrän koulunkäyntiavustajia turvaaminen. Koulunkäyntiavustajilla voi olla suuri merkitys lasten oppimisen mahdollistajina ja koulurauhan turvaajina. Meidän kannattaa tukea lasten hyvinvointia mahdollisimman varhain eikä vasta sitten, kun ongelmia ilmenee. Isot päiväkotiryhmät tuottavat lasten kehittyville aivoille hyvin haitallista stressiä. Kaiken kaikkiaan hyvä tulevaisuus tehdään panostamalla lasten koulutukseen ja hyvinvointiin.

Viheralueiden turvaaminen. Myös tulevilla sukupolvilla tulee olla oikeus virkistäytyä lähimetsässä. Sitoudun hakemaan aktiivisesti ratkaisuja siihen, miten kasvavassa kaupungissa kyetään turvaamaan mahdollisimman suuri viheralueiden määrä. Espoo on ollut leimallisesti luonnonläheinen kaupunki ja haluan sen olevan sitä jatkossakin.

Joukkoliikenteen kehittäminen. Metron liityntäliikenteen on toimittava sujuvasti ja lippuhintojen korotuspaineita tulee pyrkiä torppaamaan. Joukkoliikenteen tulee olla kilpailukykyinen vaihtoehto yksityisautoilulle.

Eriarvoisuuden ja asuinalueiden välisen segregaation torjuminen ja lähiöiden elinvoimaisuuden edistäminen. Lähiöiden kehittämisen tulisi olla suunnitelmallista ja valtion korjausvelkaa vähentävät avustukset hyödynnettävä. Uusia asuinalueita kaavoitettaessa on pyrittävä sosioekonomisesti monimuotoisiin alueisiin ja vanhoilla alueilla pyrittävä myös siihen, että palvelut säilyvät mahdollisimman hyvinä.

Terveyserojen kaventaminen ja terveydenhuollon saatavuuden edistäminen. Sote-uudistus ei saa johtaa terveydenhuollon asiakasmaksujen reippaaseen kasvuun ja/tai monisairaiden ihmisten hoitoketjujen katkeamiseen.

Työllisyyden edistäminen. Espoon tulee aktiivisesti houkutella uusia yrityksiä kaupunkiin.

Olen Espoon Kivenlahdessa asuva sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä Vihreän valtuustoryhmän jäsen (toinen varavaltuutettu) sekä HOK-Elannon vihreän edustajistoryhmän puheenjohtaja. Haen jatkoa kuntapolitiikassa, äänestysnumeroni on 25I.


Valtuustopuheeni Espoon lausunnosta luonnokseksi sote-uudistuksen valinnanvapauslainsäädännöksi

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Tämä on aihe, josta sanottava on hyvin vaikeaa tiivistää kolmeen minuuttiin. Kommentoin siksi erityisesti vain muutamaa asiaa.

Perustason palvelujen vahvistaminen on hyvä ja äärimmäisen tärkeä tavoite. Toivon, että jos tämä uudistus etenee maaliin asti, niin tämä tulee toteutumaan. Ihmiset pääsevät nykyistä nopeammin perusterveydenhuollon piiriin. Tällä hetkellä työterveydenhuollon piirissä olevilla ja hyvätuloisilla ihmisillä tilanne on huomattavasti muita ryhmiä parempi.

Sitten ne huolenaiheeni. Paljon palveluita käyttävien ihmisten tilanne saattaa tässä uudistuksessa jopa heikentyä nykyisestään, erityisesti jos tehokasta palvelunohjausta ei onnistuta kehittämään ja mahdollisesti vaikka onnistuttaisiinkin, koska palvelut hajoavat niin monen eri tahon toteutettavaksi. Nämä ihmiset tarvitsevat paljon sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluita ja on harmillista, että uudistuksen alkuperäinen tavoite paremmasta sote-palveluiden integraatiosta ei näytä olevan toteutumassa. Samaan asiaan liittyen: pidän erittäin epätodennäköisenä, että hallituksen säästötavoite 3 miljardia euroa voisi mitenkään toteutua. Kun ottaa vielä huomioon väestön maantieteellisen jakautumisen, niin Uudenmaan tulisi säästää jopa miljardi. Samaan aikaan väestö kuitenkin vanhenee ja hoidot kehittyvät ja samalla kallistuvat.

Toivon todella, että pyrimme omissa verkostoissamme vaikuttamaan siihen, että tämä uudistus ei säästötavoitteiden takia lopulta johda merkittäviin asiakasmaksujen nostoihin. Koska aika epärealistiselta vaikuttaa, että samaan aikaan palveluiden saatavuutta kyettäisiin parantamaan ja saamaan aikaiseksi miljardisäästöt. Mikäli asiakasmaksut lähtevät nousuun, niin samalla tuhotaan hyvinvointivaltion perusajatusta kaikkien saatavilla olevasta terveydenhuollosta ja paradoksaalisesti saatavuus huononee, koska kaikilla ei olekaan enää varaa hoitoon. Pelkkiä terveyskeskusmaksuja on jo nyt ulosotossa noin 90 000 suomalaisella.

Kaiken kaikkiaan toivon, että hallitus huomioi Espoon lausunnon erinomaiset havainnot ja kommentit.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Valtuusto hyväksyi toivomukseni itsemurhien ehkäisytyöstä

Alla valtuustopuheeni Espoon turvallisuusohjelmasta. Valtuusto hyväksyi toivomukseni itsemurhien ehkäistyön sisällyttämisestä ohjelmaan yksimielisesti.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Espoo on kokoluokkaansa nähden huomattavan turvallinen eurooppalainen kaupunki. Meillä on vähän rikollisuutta ja vakavia onnettomuuksia.

Ohjelmaa lukiessani mietin erityisesti kahta toisiinsa nivoutuvaa asiaa: syrjäytymisen ehkäisyä sekä itsemurhien ehkäisyä. Tätä mielestäni erinomaista ohjelmaa lukiessani pohdin myös yhteiskunnan polarisoitumista.

On todennäköistä, että suomalainen yhteiskunta polarisoituu nykyistä enemmän ja tämä koskee myös espoolaisia. Osalla ihmisistä menee entistä paremmin, osa nuorista on entistä kyvykkäämpiä kun taas toiset jäävät peruskoulun jälkeisen koulutuksen ulkopuolelle, osa vanhuksista saa elää edeltäjiään pidemmän ja terveemmän elämän. Joidenkin ihmisten työurat ovat aiempaa katkonaisempia, toisilla on enemmän turvaa antavaa omaisuutta. Toisilla on paremmat sosiaaliset suhteet ja toiset kärsivät yksinäisyydestä. Toiset joutuvat kokemaan rasismia ja väkivallan uhkaa kantaväestön taholta, toiset taas näkevät jokaisen maahanmuuttajan uhkana.

Kaikkien mukanapitämiseksi tarvitsemme keskinäisen luottamuksen vahvistamista.

Turvallisuusohjelman merkitys on paitsi käytännön toimenpiteissä niin myös sen pohdinnan ylläpitämisessä, että miten me edistämme tämän kaupungin todellista ja koettua turvallisuutta? Toivon, että tämä on asia, jota kyetään edistämään kiihkottomasti, mutta asiaan paneutuen. Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vastaista työtä tulee tehdä useilla eri politiikan sektorilla alkaen työvoimapolitiikasta, terveyden edistämiseen ja kaupunkisuunnitteluun. Eriarvoisuuden torjumisesta hyötyvät kaikki väestöryhmät.

Syrjäytymistä torjumalla ehkäisemme samalla myös itsemurhia. Vaikka turvallisuusohjelman tiimoilta voi syntyä raflaavia otsikoita ja kärkästä puhetta, niin todennäköisin vakava uhka espoolaiselle on usein hän itse. Itsetuhoisia ajatuksia kokevien tulisi saada välittömästi ja riittävän usein tehokasta apua. Hyvä masennuksen ja päihdeongelmien hoito ehkäisee itsemurhia, kuten myös muun muassa koulukiusaamiseen puuttuminen sekä itsemurhavaarassa olevia ihmisiä kohtaavien ammattiryhmien kouluttaminen. Haluaisinkin, että myös itsemurhien ehkäisy muistetaan turvallisuussuunnitelman toteuttamisessa. Suomessa on kertaalleen ollut tehokas itsemurhien ehkäisyohjelma, joka toivottavasti jollain aikavälillä käynnistetään uudelleen. Sitä ennen ja sen jälkeenkin työtä on kuitenkin tehtävä kaupunkitasolla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluu myös kunnan tehtäviin sote-uudistuksen jälkeenkin.

Jätän tässä yhteydessä toivomuksen, joka on jaettu teille numerolla 1
Toivomus kuuluu näin
Myös vakava masennus, muut mielenterveyden häiriöt sekä epätoivon kokemukset uhkaavat joidenkin espoolaisten turvallisuutta.
Kaupunginvaltuusto toivoo, että Espoo tekee aktiivista, suunnitelmallista ja moniammatillista työtä itsemurhien ehkäisemiseksi.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Rantaraitista, lähiöistä ja eriarvoisuuden torjumisesta

Ajoimme tänään kotoa Kivenlahdesta Haukilahteen reippailemaan rannalle (ja syömään laskiaispullia paikalliseen kahvilaan). Ajattelin matkalla rantaraittia ja sitä, miten ihanaa on, että Espoossa rannat ovat kaikkien käytössä. Voin pyöräillä Espoonlahdesta Westendiin ja nauttia merimaisemasta koko matkan ajan. Idea siitä, että oikeus nauttia luonnosta kuuluu kaikille tulotasosta riippumatta, on jotenkin hyvin suomalainen, ja hyvin tärkeä.

Matkalla mietin viikolla Espoon Vihreiden maaliskuussa ilmestyvään julkaisuun kirjoittamaani lyhyttä tekstiä eriarvoisuuden torjumisesta. Tein tekstin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen näkökulmasta ja painotin siinä erityisesti sitä, miten koulut ja koko perheen hyvinvointi pitää ottaa syrjäytymisen ehkäisyssä keskiöön. Pienet luokkakoot, riittävä määrä kouluavustajia ja hyvä opetus tasoittavat lähtökohtia. Toimivat päihde-, mielenterveys-, ja työllisyyspalvelut sekä sijoittaminen lapsiperheiden perhetyöhön ja kotipalveluun ehkäisevät ongelmien syvenemistä. Etsivän nuorisotyön kaltaiset palvelut auttavat niitä nuoria, jotka ovat vaarassa pudota koulutuksen ja työn ulkopuolelle.



Perillä mietin myös viimeaikaista keskustelua Länsiväylässä Espoon Keskuksesta. HSLn konsultit olivat pitäneet asemanseutua hyvinkin karuna paikkana. Mielestäni osa Espoon Keskukseen kohdistuvasta kritiikistä ei ole aivan perusteltua - alue ei todellisuudessa eroa monesta muusta lähiöstä-, mutta totta on, että asemanseudun viihtyvyydelle voisi tehdä paljonkin. Päätös Espoon kaupungintalon kohtalosta olisi kerta kaikkiaan saatava jo tehtyä ja samalla alueen kehittäminen vauhtiin. Edellä mainituilla sosiaali- ja terveyspalveluilla on myös todellakin merkitystä alueen kohdalla. Illalla kokouksista palatessa erityisesti teini-ikäisten nuorten alkoholinkäyttö pistää silmään.

Kävellessäni rantaa pitkin ajattelin sitä, miten ärsyttävää oikeastaan on, että joillain alueilla ihmiset joutuvat tottumaan siihen, että ympärillä on epäsiistiä, rapistuvia rakennuksia, ehkä turvattomuuden tunnettakin. Ja että miten kaupunkisuunnittelulla on suuri vaikutus hyvinvointiin. Olen töissä Itä-Pasilassa, joka on Espoon Keskustakin kuuluisampi epäonnistuneista arkkitehtuurisista ratkaisuistaan. Betonisuus ja pimeät nurkkaukset muuttuvat ilta-aikaan pelottaviksi. Molemmissa alueissa on paljon samaa, rivi virastokortteleita, jotka virka-ajan ulkopuolella muuttavat alueen autioksi ja ankeaksi.

Ankea ympäristö liittyy mitä suurimmassa määrin eriarvoistumiseen. Ketkään, varsinkaan nuoret ihmiset eivät saisi kasvaa siihen, että heillä ei ole oikeutta kauneuteen ympärillään. Kauneus luo hyvinvointia ja tunnetta siitä, että on arvokas. Jos annamme joidenkin asuinalueiden rapistua ja keskitymme joidenkin alueiden kehittämiseen toisia enemmän, niin käytännössä viestitämme, että toisten alueiden asukkaat ovat arvokkaampia kuin toiset. Toisilla on enemmän oikeuksia kauneuteen, hyvinvointiin ja haaveisiin, toisten on tyytyminen siihen, että heillä ylipäätänsä on asunto. Meidän pitäisi kehittää sellaista kaupunkia, jossa ihmisen asuinpaikka ei vaikuta siihen, minkä arvoinen hän on itselleen, ja mihin hän uskoo voivansa pystyä.