Valtuustopuheeni Espoon 2021 talousarvioesityksestä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Olen tyytyväinen siitä, että talousarvioneuvotteluissa onnistuttiin loiventamaan opetukseen ja sivistykseen kohdistuvia leikkauksia, mutta huolissani siitä, että perusopetukseen jäi kuitenkin yli kolmen miljoonan euron määrärahaleikkaus.

Perusopetus on se paikka, mitä pitäisi pikemminkin resursoida nykyistä enemmän. Myös ja erityisesti kriisiaikoina. Panostamalla perusopetukseen eli esimerkiksi turvaamalla riittävän pienet opetusryhmät ja koulunkäyntiavustajien määrän torjumme syrjäytymistä ja edistämme ihan kaikkien oppilaiden oppimista. 

Kääntäen säästöt täällä voivat aiheuttaa paljon isompia kustannuksia toisaalla, jos oppimistulokset heikkenevät tai osa oppilaista tarvitsee enemmän sosiaali- ja terveyspalveluja oppimisen haasteiden takia. Aina olisi parempi, että ongelmia ennaltaehkäistäisiin ja lapsia tuettaisiin ajoissa riittävästi. 

Tässä yhteydessä kannan huolta myös oppilas- ja opiskeluhuollon resursoinnista ja olen jättänyt seuraavan toivomusesityksen: ”Valtuusto toivoo, että oppilas- ja opiskeluhuollon resurssien riittävyyttä seurataan vuonna 2021 erityisen tarkkaan, jotta koronaepidemian vaikutuksia lapsiin ja nuoriin kyetään tarvittaessa torjumaan parantamalla oppilashuollon saatavuutta.”

Esimerkiksi koulukuraattorit ja psykologit ovat olleet jo aiemmin erittäin työllistettyjä ja samaan aikaan lapset ja nuoret raportoivat yhä useammin erilaisista mielialaoireista. Etäopetukseen siirtyminen vähintään toisen asteen osalta tulee osalla oppilaista lisäämään erinäisiä haasteita ja epidemialla on myös monen oppilaan vanhempiin ja perheeseen negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi lisääntyvän työttömyyden muodossa. 

Meidän tulisi nyt yhdessä pyrkiä siihen, että tuemme lapsiamme ja nuoriamme tässä tilanteessa ja autamme heitä kohti valoisampaa tulevaisuutta useilla erilaisilla keinoilla, joista koulutukseen, oppilas- ja opiskeluhuoltoon sekä yleisesti mielenterveyspalveluihin panostamisella on suuri merkitys.

——

Puheiden maksimipituus kolme minuuttia on hyvin lyhyt aika ja se kattoi suunnilleen tuon puheen. Jos olisin jonkin muun noston tehnyt vielä budjetista, niin se olisi voinut olla esimerkiksi se, että olen iloinen siitä, että Espoo maksaa kotihoidontuen kuntalisää jatkossa 160 euroa/kk siihen asti, kun lapsi on 2.5 -vuotias. Helsinki on päättänyt lakkauttaa lisän jo yli 1-vuotiailta. Yhä useampi lapsi itse asiassa aloittaa varhaiskasvatuksen jo pian ensimmäisen ikävuoden jälkeen, mutta toivon kuitenkin, että vanhemmilla säilyy vielä vaihtoehtoja hoidon järjestämisessä lapsen ensimmäisinä ikävuosina. Joillekin perheille 1-vuotiaana päiväkodin aloittaminen on toivottu ratkaisu ja varhaiskasvatus on yksinkertaisesti järjestettävä niin, että lapsen voi tuolloin viedä hoitoon hyvillä mielin. Toisille perheille ja lapsille parempi ratkaisu on kuitenkin olla muutama vuosi kotona ja toivon, että tämä on jatkossakin mahdollista. Pääkaupunkiseudulla elinkustannukset ovat niin kovat, että kotihoidontuen kuntalisä on monille perheille erittäin tärkeä. Ilman sitä mahdollisuus hoitaa lasta kotona saattaa määräytyä tulotason mukaan ja tämä ei ole toivottavaa kehitystä. Valintavaihtoehtojen määrän mahdollistaminen ja ihmisten erilaisten tilanteiden huomioiminen ovat ylipäätänsä politiikassa hyvin tärkeitä.

Lähikoulupilotista, varhaiskasvatuksen palvelusetelistä sekä talousarviosta

Avaan hieman pidemmällä tekstillä Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varapuheenjohtajan ominaisuudessa muutamia viime aikoina kuntapolitiikassa puhuttaneita asioita. Näitä ovat erityisen tuen oppilaiden integroiminen yleisopetukseen, varhaiskasvatuksen palveluseteli sekä sivistystoimen budjetti kaupungin talousarviossa.

Ns. Lähikoulupilotista ensiksi. Kaupungilla on ollut 2019 syksystä alkaen kokeilu, jossa oppimisen erityisvaikeuksia omaavia ensimmäiselle ja seitsemännelle luokalle meneviä oppilaita sijoitetaan yleisopetuksen luokkiin. Tätä on suunniteltu laajennettavaksi 2021 syksystä alkaen (nyt mukana ollut vain tietty otos kouluja) ja se on aiheuttanut paljon keskustelua. 

Paperilla arvioituna pilotti vaikuttaa sujuneen hyvin. Arviointitulokset eli opettajilta saatu palaute on koko ajan parantunut. Alustavasti tarkasteltuna oppimistulokset ovat olleet hyviä. Muutamilla oppilailla tuen tarve on todettu aiemmin ajateltua isommaksi ja heidät on siirretty erityisluokille. Malli siis koskee vain osaa erityisen tuen oppilaista ja esimerkiksi kehitysvammaisten ja autististen lasten erityisluokat yms kaupunkitasoinen erityisopetus jatkaa.

Samaan aikaan opettajilta tulee kuitenkin paljon todella huolestuneita viestejä siitä, että pilottia laajennettaisiin eli oppimisen erityisvaikeuksien kohdalla integroinnista yleisopetukseen tulisi yleinen käytäntö.

Tästä ymmärtää sen, miten voimakkaasti opettajat ovat nykyään kuormittuneita. Ajatus siitä, että luokkaan tulisi keskimääräistä enemmän resursseja vaativia oppilaita voi tuntua heti raskaalta. Ja ymmärrän tämän kyllä. Vaikka oppilaan mukana tulee sama summa rahaa kuin erityisluokalla ollessa ts. koulu voi käyttää tätä avustaja- erityisopettaja- jne rekrytointeihin, niin silti kyse ei ole samasta asiasta kuin että luokassa olisi 10 erityisen tuen oppilasta ja erityisluokanopettaja – jos nämä oppilaat lähtevät vaikkapa viiteen eri kouluun, niin mukana tulee vain 20% aiemmasta resurssista. Samaan aikaan ryhmät ovat nykyään hyvin heterogeenisiä ja ihan yleisopetuksen oppilailla saattaa olla paljonkin erilaisia haasteita. Meidän poliitikkojen tulisi myös saada lisättyä paitsi opetuksen, myös oppilashuollon resursseja.

Siitä ei myöskään pääse mihinkään, että yleisopetuksen luokat ovat isoja ja monelle oppilaalle pelkästään isossa ryhmässä toimiminen on haaste. Erityisopettajan tai avustajan tuki ei riitä, jos ongelma on isossa, meluisassa ryhmässä.

Ja samaan aikaan ymmärrän, miksi pilotti on alun perin kehitetty. Kansalliset ja kansainväliset sopimukset ohjaavat siihen, että oppilaita tulisi segregoida niin vähän kuin mahdollista. Jokainen erityisryhmään laittamispäätös pitää miettiä huolella. Siitä on myös tutkimusnäyttöä, että erityisluokilla oppimistulokset voivat jäädä huonommiksi – samaan aikaan tietenkin osa oppilaista saattaa suorastaan syrjäytyä yleisopetuksessa. 

Mutta asia on monimutkainen. Oppilaiden tilanteet ja diagnoosit eivät välttämättä myöskään ole selkeitä. Yleisopetuksen luokat voivat myös hyötyä erityisopettajan tuesta suuresti ja oppilaille voi olla hyvä kohdata erilaisia ihmisiä. Välillä integrointikeskusteluissa on suorastaan ärsyttävää se, miten vahvasti saatetaan haluta, että kaikki millään lailla normaalijakaumasta poikkeavat oppilaat ajatellaan automaattisesti erityisluokille. On aina hyvä kyseenalaistaa, että onko nykyhetkessä jotain, mitä voisi tehdä toisin. Onko meidän mahdollista tuoda erilaisia ihmisiä yhteen niin, että lopputulos on segregoimista parempi.

Olennaisinta asiassa mielestäni on se, että on riittävästi vaihtoehtoja ja resursseja ja päätökset kyetään kaikissa olosuhteissa tekemän yksilöllisesti. Ajattelen niin, että meidän tulee kyetä sekä säilyttämään erityisluokkia että katsomaan tarkasti, onko joidenkin oppilaiden etu tulla nykyistä useammin sijoitetuksi yleisopetukseen. 

Tilanne, jossa oppimisen erityisvaikeuksia omaava oppilas automaattisesti menisi yleisopetukseen, ei kuitenkaan mielestäni ole hyvä. Meillä tulee olla erilaisia luokkia, koska myös oppilaiden tilanteet ovat erilaisia. Joidenkin etu on kerta kaikkiaan olla pääsääntöisesti pienluokassa. Opettajien kokemaan kuormitukseen tulisi myös kiinnittää voimakkaasti huomiota ja pitää tämä koko ajan mielessä opetuksen resursointia mietittäessä.

Erityisen tärkeää olisi kehittää yleisopetusta siihen suuntaan, että se on kaikille oppilaille hyvä paikka. Jos koulu perustuu pitkälle avoimiin ja muunneltaviin tilaratkaisuihin, melu on merkittävä ongelma ja oppilaita on paljon yhdessä tilassa, niin se väistämättä vaikeuttaa ison osan lasten olemista ja oppimista. Ihminen on todennäköisesti rakennettu niin, että hän tarvitsee seinät ympärilleen ja rauhaa. Ei tarvitse olla kovin ihmeellisiä aistisäätelyn haasteita, että kaikki nykyaikaiset ratkaisut eivät todellakaan toimi. Yhtä lailla pienet ryhmät ja riittävä määrä opetushenkilökuntaa ja avustajia tukevat ihan kaikkia oppilaita. On todella onnetonta, jos koulussa ja yleisopetuksessa itsessään on asioita, jotka vaativat oppilaan siirtämistä erityisluokalle.

Asia kaksi. Varhaiskasvatuksen palveluseteli. Sivistystoimessa on viime vuosina työstetty palveluseteliä, jonka avulla perheet voivat ottaa nykyistä helpommin vastaan paikan myös yksityisessä päiväkodissa. Tällä hetkellä paikka yksityisessä tulee todella isolla osalla perheistä aivan merkittävästi julkista päiväkotia kalliimmaksi. 25% perheistä on niin pienituloisia, että he eivät maksa julkisesta päivähoidosta mitään. Yksityisten palveluntuottajien osuutta halutaan nostaa myös siksi, että siten saatetaan saada pienennettyä kunnan investointitarvetta eli yksityiset hankkivat tilat itse ja kunnan tarvitsee rakennuttaa niitä vähemmän.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi virkamiesten laatiman pohjaesityksen, mutta kaupunginhallitus teki siihen joitakin muutoksia (me vihreät edelleen pohjaesityksen kannalla). Muutokset ovat sillä lailla erittäin ongelmallisia, että ne tuottavat satojen tuhansien eurojen lisäkustannuksen ja tämä summa on otettava muualta pois eli se voi johtaa pahimmillaan esimerkiksi avoimesta varhaiskasvatuksesta (kerhot ja asukaspuistot) leikkaamiseen. Virkamiesesitys olisi mahtunut kaupungin talousarvioon, mutta uusi esitys pakottaa lisäsäästöihin.

Syntynyt tilanne kuvaa päätöksenteon monimutkaisuutta. Monet pienet palveluntuottajat olivat varmasti tyytyväisiä tehtyyn päätökseen. Ne ovat olleet huolissaan siitä, pystyvätkö pyörittämään jatkossa toimintaa saadulla korvauksella. Ideaalitilanteessa kaupunki olisi jatkanut nykyisiä ostopalvelusopimuksia, mutta nykyään laki vaatii kilpailuttamaan ne eli nykytilanteesta tulisi päästä eroon, vaikka kuinka haluaisimme pitää ostopalvelut nykyisellään. Haluan todella itsekin nämä päiväkodit pitää ja olen toivonut, että näitä tuetaan palvelusetelimalliin siirtymisessä niin paljon kuin mahdollista, kaikki hallinto pitää tehdä mahdollisimman helpoksi ja niin edelleen.

On hyvin mahdollista, että korvaussummat eivät lopulta liity siihen, mitkä päiväkodit jatkavat ja mitkä eivät ja monet vanhempainyhdistysten pyörittämät päiväkodit eivät yksinkertaisesti kykene siirtymään yrittäjämäiseen palvelusetelimalliin. Tällöin me maksamme yksityisille palveluntuottajille eli pahimmillaan muutamille isoille ketjuille vain yksinkertaisesti enemmän kuin olisi ollut järkevää. Olen istunut valmistelijoiden kanssa asian ympärillä useamman kerran ja olin vakuuttunut siitä, että päätetyt korvaussummat olivat perusteltuja. Kokoomuksen johdolla kaupunginhallituksessa äänin 8-7 syntynyt päätös johtaa pohjaesityksessä olleen ohella miljoonien lisäkustannuksiin jo muutamissa vuosissa. Tämä kaikki raha on jostain muualta pois. 

Toivon todella, että investointeja saadaan nyt myös vähennettyä. Mitenkään selvää se ei ole, sillä palveluseteliin tulee 50 euron ns. hintakatto (pohjaesityksessä 40 euroa) eli tämän verran palveluntuottajat saavat laskuttaa kunnallisen maksun päälle. Kun korkein varhaiskasvatusmaksu 288 euroa tulee jo varsin maltillisilla tuloilla, niin on selvää, että tuo 50 euroa vielä lisää on aivan liikaa monille perheille. Ja tosiaan joka neljäs perhe ei maksa edes kunnallisen alinta maksua. Eli välttämättä tarve julkisille päiväkodeille ei vähene juuri lainkaan.

Julkisen palveluverkon on oltava riittävän tiheä. Ei voi olla niin, että osa perheistä joutuisi ottamaan vastaan päiväkotipaikan hankalien yhteyksien päästä ja niiden, joilla olisi varaa maksaa, tilanne olisi parempi. Päiväkotipaikan sijainti on aivan merkittävästi arkeen vaikuttava asia. Yksityisissä päiväkodeissa ei myöskään näillä näkymin tule edelleenkään olemaan ryhmiä tehostetun tai erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille (laaja-alaisen erityisopettajan tuki jatkossa saadaan palvelusetelipäiväkoteihin) ja ei voi olla niin, että nämä lapset joutuisivat lähtemään jonnekin kauemmaksi päiväkoteihin.

Julkisten päiväkotien tulee siis olla toiminnan kivijalka jatkossakin. Tässä pätee mielestäni sama kuin terveyspalveluihin. Julkinen on perusta, jota yksityinen täydentää. Yksityisiä on todellakin myös hyvä olla, mutta toimintaa ei tule perustaa niiden varaan.

Kolmantena ja viimeisenä asiana talousarvioesitys. Neuvottelut ovat käynnissä ja toivon todella, että opetukseen nyt sisältyviä leikkauksia saadaan vielä torpattua. Perusopetukseen on suunnitteilla yli kuuden miljoonan leikkaukset ja lukioon yli miljoonan. Tällainen leikkaussumma on aivan sietämätön. Jos jonnekin pitäisi saada lisää rahaa ja resursseja, niin perusopetukseen. Ja jos sieltä otetaan, niin se vaikuttaa lastemme ja nuortemme tulevaisuuteen. 

Ala- ja yläkoulujen merkitys on vain valtava. Toiseen asteeseen sijoittaminen ei auta, jos ongelmat ovat syntyneet jo aikaisemmin. Ja tällä en todellakaan väheksy lukioiden leikkauksia: myös ne olisi saatava peruttua. Nyt ne kohdistuisivat myös kursseihin, joilla on merkitystä ylioppilastutkintoon valmistauduttaessa. 

Myös näistä syistä edellisessä kohdassa mainitsemani ylimääräiset rahalliset panostukset yksityisille päivähoidontuottajille ovat ongelmallisia. Samaan aikaan olemme tilanteessa, jossa esitetään leikkauksia, jotka kohdentuvat suoraan lapsille ja nuorille. Kuten edellä olen kuvannut, perusopetuksessa ollaan jo nyt tiukilla ja tarvetta olisi pikemminkin lisäresursseihin. Koulutuksen periytyvyyden on jo huomattu Suomessa jälleen kasvaneen ja tämä kertoo todennäköisesti siitä, että sillä on yhä enemmän merkitystä, että miten vanhemmat pystyvät lapsiaan opinnoissaan tukemaan. Tämä kertoo myös siitä, miten tärkeää olisi, että perusopetuksessa olisi riittävästi opettajia – riittävän pienet ryhmäkoot, koulunkäynnin avustajia ja oppilashuollon resursseja ja niin edelleen.

Toivon valtuustoryhmien neuvottelijoilta viisautta. Jonkin verran rahaa neuvotteluissa on perinteisesti kireässäkin taloustilanteessa liikkunut rahaa ja nyt sitä olisi syytä sivistystoimeen lisätä. Valtiovallalta toivon myös valtionosuusjärjestelmän kehittämistä edelleen. Tällä hetkellä espoolaisten verotuloja siirtyy muualle Suomeen noin 170 miljoonaa euroa vuodessa ja edes pienelle osalle tästä summasta olisi todellakin meillä omasta takaa tarvetta. Muilla maakunnilla ja alueilla on omia haasteitaan, mutta tästä huolimatta isojen kaupunkien tilanne, kuten kasvun aiheuttama investointitarve ja muut alueelliset erot tulisi huomioida nykyistä paremmin.

Politiikan vuosikertomus 2019

Vuoden aikana vaikutin kaupunginvaltuustossa, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varapuheenjohtajana, HYKS-sairaanhoitoaluetta johtavassa lautakunnassa sekä HOK-Elannon vihreän edustajistoryhmän puheenjohtajana.

Valtuustossa puhuin muun muassa köyhyyden torjumisesta, Kivenlahden metrokeskuksen kaavasta, vanhustenhuollon valvonnasta ja vanhusten palveluiden turvaamisesta, talouskehyksestä, terveydenhuollon asiakasmaksuista, vammaistietoisuuden lisäämisestä, päiväkotien työolosuhteista, perusterveydenhuollon vahvistamisesta, mielenterveyspalveluista sekä lasten ja nuorten lukutaidon vahvistamisesta.

Valtuustossa ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa tein hyväksyttyjä esityksiä esimerkiksi Kivenlahden metrokeskuksen kaavaan liittyen (puu- ja pensasistutusten lisääminen yms alueen viihtyvyyden lisääminen sekä segregaation ehkäisy tontinluovutuksen keinoin) sekä Espoonlahden alueen päiväkotipaikkatilanteen korjaamiseksi (kaksi uutta päiväkotia Espoonlahden alueelle tällä vuosikymmenelle.) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa tein myös esityksen, jolla turvataan Nuuksion ja Pakankylän koulujen jatko ainakin seuraavan lukuvuoden ajan (tämä asia täytyy todennäköisesti käsitellä vuosittain uudelleen niin kauan kuin oppilasmäärä pysyy vähäisenä).



HOK-Elannon edustajistossa jätin aloitteen virikehäkkikanojen munien myynnistä luopumisesta. Vastaus aloitteeseeni oli positiivinen ja häkkikanojen myynnistä luovutaan asteittain lähivuosina (ensimmäisenä ravintoloissa vuoteen 2021 mennessä). Olen erittäin tyytyväinen S-ryhmän toimiin eettisen ja vastuullisen yritystoiminnan suhteen.

Yrityksillä on erinomainen mahdollisuus toimia ilmastonmuutoksen torjunnan ja eettisen ruuantuotannon edelläkävijöinä. Ne kykenevät tekemään myös nopeasti merkittäviä päätöksiä ja kaiken kaikkiaan päätöksentekijäpositio myös yrityshallinnossa on erittäin palkitsevaa. Olen jälleen ehdolla paitsi seuraavissa kuntavaaleissa, niin myös nyt keväällä 2020 järjestettävissä HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Äänestysnumeroni on 503 ja vaalit pidetään 26.3-6.4.2020.

Kuntapolitiikan puolella uskon lähivuosien haasteiden koskevan erityisesti sivistys- ja opetustoimen määrärahoja (suhteellinen osuus per oppilas laskee koko ajan ja tämä ei ole hyvää kehitystä) sekä vanhusten palveluiden toteutusta (kotona asuu erittäin huonokuntoisia ihmisiä, kotihoidossa suuria rekrytointivaikeuksia), kaupungin kasvun toteuttamista mahdollisimman kestävästi (viheralueiden määrä tulisi turvata ja talouspuolella säästöjä tulisi saada aikaan toimintoja kehittämällä). Toivon saavani myös jatkossa olla mukana vaikuttamassa myös näihin asioihin.

Kuntapolitiikan vuosi 2017

Mitä sain tänä vuonna aikaan Espoon kaupunginvaltuustossa, mitä jäi erityisesti mieleen? Tässä pieni vuosikatsaus.

Helmikuun kaupunginvaltuuston kokouksessa käsittelimme Espoon turvallisuusohjelmaa. Omassa puheenvuorossani käsittelin syrjäytymisen ja itsemurhien ehkäisyä. Jätin myös ns. toivomusponnen itsemurhien moniammatillisen ehkäisytyön sisällyttämisestä turvallisuusohjelmaan ja toivomukseni hyväksyttiin yksimielisesti.

Maaliskuun valtuuston kokouksessa puhuin sote-uudistuksesta erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluideni integraation ja asiakasmaksujen merkityksen näkökulmasta.

Vappupäivänä sain kunnian pitää vappupuheen Kivenlahti-Stensvik ry:n järjestämässä Kivenlahden vappujuhlassa. Puhuin koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja taiteen arvostamisesta. "Tieteen ja yleissivistyksen arvostamiseen kuuluu kulttuurin ja taiteen arvostaminen. Taide tuo esille vaihtoehtoisia näkökulmia ja auttaa näkemään asioita toisin ja lisää empatiakykyä."

Keväällä pyysin myös selvityksen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden odotusajoista Espoossa. Odotusajat erityisesti lastenpsykiatriassa paljastuivat huolestuttavan pitkiksi. Samoihin aikoihin ilmeni, että mm. vammaispalveluiden määrärahoissa on ylityspainetta. Kesäkuun valtuuston kokouksessa tein osavuosikatsauksen yhteydessä päätösesitykseen lisäysesityksen, jossa valtuusto kehotti sosiaali- ja terveystoimea arvioimaan vammaispalveluiden ylitystarvetta ja tekemään arvion kuluvan vuoden talousarvion riittävyydestä vammaispalveluiden-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, vanhusten kotihoidon sekä lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta vuoden 2018 talousarvion laadinnan pohjaksi. Ensi vuoden talousarvioon saatiinkin sittemmin lisäyksiä näiden osalta.

Kesäkuun kokouksessa puhuin myös asuinalueiden välisen segregaation torjumisesta. Korostin sitä, että segregaation torjuminen on paljon muutakin kuin puhetta siitä, millaisia asuinalueita tulevaisuudessa rakennetaan. Iso osa Espoota on jo rakennettu. Meidän pitää panostaa nykyisten lähiöiden elinvoimaisina pitämiseen ja erityisesti koulujen eriarvoistumisen torjumiseen sekä siihen, että segregaation ehkäiseminen ymmärretään asiana, jota kaupungin kaikkien toimialojen on tehtävä ja jossa myös yksityisellä sektorilla ja asukkailla itsellään on roolia.

Elo- ja syyskuun kokouksissa sivusin puheenvuoroissani mm. asunnottomuuden ehkäisyä, päihdekuntoutusta, lukiopaikkojen riittävyyttä (keskiarvoraja on nyt liian korkealla), varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja (isot ryhmäkoot tuottavat lasten aivoille haitallista stressiä), jälleen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluja, kouluavustajien merkitystä sekä vanhusten kotihoitoa ja hoiva-asumispaikkojen riittävyyttä. Myös valtuuston budjettikokouksessa käytin puheenvuoron vanhusten palveluihin liittyen.

Lokakuun valtuuston kokoukseen saimme keskusteltavaksi vastauksen ns. valtuustokysymykseen vammaispalveluiden määrärahoista, jonka olimme Noora Koposen kanssa tehneet kesällä. Omassa puheenvuorossani korostin kohderyhmän itsensä ja heidän omaistensa kokemusten kuulemista palveluita kehitettäessä sekä muistutin siitä, että vammaispalveluissa on kyse ihmisten perusoikeuksien toteutumisesta. Tein myös jälleen toivomusponnen, joka kuului näin: "Valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät." Toivomukseni hyväksyttiin.

Marraskuun valtuuston kokouksessa puhuin Kivenlahden kirjaston puolesta. Korostin sitä, että sekä täyden palvelun aluekirjastoja että pienempiä lähikirjastoja tarvitaan. Kirjaston tulee olla palvelu, jonne pääsemiseksi ei tarvita bussilippuja ja jota lapset voivat itsenäisesti käyttää ja jonne huonosti liikkuvat vanhukset helposti pääsevät. Korostin kirjaston roolia koulutuksen ja sivistyksen edistäjänä.

Joulukuun kokouksissa puhuin jälleen sote-uudistuksesta sekä kannatin Mikki Kausteen toivomuspontta lastensuojelun asiakasmäärien per sosiaalityöntekijä saattamisesta suositusten tasolle. Puheenvuorossani korostin peruspalveluiden vahvistamista, moniammatillisuutta ja avun tarjoamista ajoissa, mutta myös sitä, että myös ne lapset ja perheet, joiden ongelmat ovat jo vakavammat, tarvitsevat riittävästi työntekijöiden aikaa.

Tässä katsauksessa keskityin erityisesti Espoon kaupunginvaltuustoon. Vuoden aikana vaikutin muun muassa myös Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa, Uudenmaan maakuntavaltuustossa ja HOK-Elannon vihreän edustajistoryhmän puheenjohtajana. Valtuustotyön ohessa tapahtuu myös paljon ja esimerkiksi edellä mainitun Mikki Kausteen kanssa pyrimme edistämään traumataustaisten lasten ja nuorten auttamista.

Jos tästä vuodesta pitäisi mainita muutama yksittäinen avainsana, niin ne olisivat varmaankin yhteistyö ja katsominen riittävän kauas. Tekemällä yhteistyötä oman ja muiden ryhmien edustajien kanssa saa huomattavan paljon enemmän aikaan kuin tahkoamalla yksin. Politiikka on siitä hieno laji, että siellä tapaa huomattavan paljon kannustavia ihmisiä. Ehkä siksi, että mukaan hakeutuu nimenomaan henkilöitä, joilla on uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa ja maailmaa voi muuttaa. Jokaisella ihmisellä pitäisi mielestäni olla mahdollisuus ympäröidä itsensä kannustavilla ihmisillä. Tässä kohdassa siis iso kiitos vihreälle valtuustoryhmälle.

Toinen asia oli kauas, eli joko tulevaisuuteen tai muihin maihin katsominen. Erityisesti Uudenmaan maakuntavaltuustossa istuessani olen oivaltanut sen, miten järjetön ajatus on suomalaisten kuntien tai maakuntien välinen kilpailu ja samalla maakuntauudistus nykymuodossaan. Meidän pitäisi tukea kuntien ja maakuntien menestymistä niiden omista lähtökohdista käsin ja keskittyä pikemminkin kilpailemaan siitä, onko Helsinki, Tukholma vai Berliini paras kaupunki asua ja missä torjutaan parhaiten ilmastonmuutosta. Meidän pitää pitää suomalaiset terveinä ja hyvinvoivina, koulut maailman parhaina - ja pyrkiä siihen, että myös tulevat sukupolvet saavat kokea lumiset talvet ja turvalliset kesät, siitä muistuttamaan tämän kirjoituksen luminen kuva.

Kiitos mukana kulkeneille ja hyvää lähestyvää uutta vuotta kaikille, ensi vuoteen!

Valtuustopuheeni esteettömyysohjelmasta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, olen iloinen siitä, että esteettömyysohjelmaa ollaan viimeinkin pääsemässä pian toivottavasti toteuttamaan. Mielestäni meidän pitää nyt saada tämä ohjelma hyväksyttyä ja sitten ohjelmatyön ollessa käynnissä mahdollistaa sen jatkuva kehittäminen.

Puhun nyt niistä asioista tai toimenpiteistä, mitkä näen keskeisimpinä ohjelman toteuttamisessa ja esitän myös kaksi toivomusta, jotka ovat jaettu teille numeroilla 6 ja 7.

Ensimmäinen asia, minkä haluan mainita on riittävien valtuuksien takaaminen esteettömyysasiantuntijalle ja vammaisasiamiehelle. Heillä täytyy olla aito mahdollisuus ja valta sekä riittävät resurssit toteuttaa muutoksia ja ohjata esteettömyyden edistämistä toimialoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että toimialojen budjetoinneissa myös varmuudella huomioidaan esteettömyyden edistäminen.

Toinen mainitsemani asia on toimialojen sitouttaminen ja siihen liittyvä toimenpiteiden toteutumisen seuraaminen. Tähän liittyen teen toivomuksen, joka kuuluu näin
"Valtuusto toivoo, että esteettömyysohjelman tulosmittarit tuodaan lautakuntien käsiteltäviksi". On tärkeää, että myös toimialojen poliittinen johto ensin osallistetaan ja sitten sitoutetaan edistämään ohjelmaa. Esteettömyyttä täytyy edistää läpäisyperiaatteella eli niin, että se leikkaa kaikki hallinnon tasot ja käytännössä kaikki toimialat, koska esteettömyyden tulee toteutua niin liikenneratkaisuissa, kaupungin viestinnässä, palveluissa, kaupunkisuunnittelussa kuin eri ryhmien osallistumisessa päätöksentekoon.

Toinen toivomukseni koskee poikkihallinnollisuutta ja ylikunnallisia toimintoja ja kuuluu näin:
"Valtuusto toivoo, että Espoon esteettömyystyössä huomioidaan espoolaisten kannalta keskeisimmät ylikunnalliset/kuntayhtymien hallinnoimat uudet toiminnot ja hankkeet".
Toimenpiteissä on mainittu toimialojen ja tulosyksiköiden ylikunnallisen yhteistyön tärkeys, mutta tämä toivomus tarkoittaa myös sitä, että Espoo erityisesti varautuu lausumaan niistä uusista toiminnoista ja hankkeista, jotka erityisesti espoolaisiin vaikuttavat.

Esteettömyystyössä järjestelmällisyys ja hyvä etukäteissuunnittelu ovat olennaisia. Asioiden muuttaminen jälkikäteen esteettömiksi tulee kalliimmaksi eikä ole aina edes mahdollista. Karimäen mainitsema HSLn matkakortin lukulaitteiden uudistaminen on esimerkki tilanteesta, johon olisi alunperin toivonut parempaa ratkaisua. Uudet lukulaitteet ovat hyvin esteellisiä.

Odotan myös Espoolta vahvaa kehittämishenkisyyttä ja halua edelläkävijyyteen. Itse vaikutuin muutama vuosi sitten Denverin kaupungissa Yhdysvalloissa siitä, miten jokaiseen linja-autoon saattoi nousta pyörätuolilla. Jokainen bussi oli matalalattiabussi nostohissillä ja pyörätuolin kiinnitysmahdollisuudella. En voi olla ajattelematta, miten tällainen systeemi muuttaisi Suomessa vammaisten nyt invatakseihin ja yhdeksään edestakaiseen matkaan kuukaudessa perustuvaa liikkumista.



Kaupunki muuttuu juuri nyt voimakkaasti ja se tarkoittaa myös sitä, että meillä on mahdollisuuksia tehdä asioita alusta asti todella hyvin. Mitä rakennetun ympäristön esteettömyyteen muutenkin tulee, niin myös vanhan korjaamiseen tulee rohkeasti ryhtyä. Hyvä kaupunki ei ole museo, vaan paikka, jossa kaikkien kuntalaisten on mahdollista toimia.

Lopuksi haluan vielä korostaa sitä, että esteetöntä kaupunkia rakentamalla rakennetaan kaikille hyvää kaupunkia, Jokainen meistä hyötyy jossain elämänsä vaiheessa siitä, että kaupungin palvelut, toimitilat ja koko yleinen infra on järjestetty niin, että se mahdollistaa kaikkien ihmisten lapsista vanhuksiin ja vammaisiin toimijuuden.

Kannatan myös valtuutettujen Karimäki ja Kasvi ja Mustakallio toivomuksia.

Puheenvuoroni Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmasta Espoon kaupunginvaltuustossa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, tulin puhumaan Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmaryhmän tiimoilta. Ensiksi kiitos koko Nuorten elinvoimaisuus -ryhmälle virkamiehineen hyvästä työstä. Itse en kuulu tämän kehitysohjelman työryhmään mutta haluan kommentoida näin sivusta seuranneena. Mielestäni tämä aihe on jo automaattisesti erittäin hyvä poikkihallinnollisen kehitysohjelman aihe ja jos näitä poikkihallinnollisia ohjelmaryhmiä aiotaan perustaa myös seuraavalla valtuustokaudella, toivon että lasten ja nuorten hyvinvointi otetaan jälleen yhdeksi aiheeksi. Nuorten hyvinvoinnin, kouluttautumisen ja työllistymisen edistäminen vaatii ehdottomasti poikkihallinnollista yhteistyötä.

Kuluvalta valtuustokaudella haluan nostaa ohjelmaryhmään liittyvistä asioista esiin erityisesti Ohjaamo Espoon ja Vamos Espoon. Olen todella iloinen siitä, että Vamos Espoon toiminta on vakiintunut ja toivon, että Ohjaamo -toiminnalle käy samoin. Siitä on puhuttu vuosia, että nuorten tulisi saada elämänhallintaan, työllistymiseen, kouluttautumiseen ja esimerkiksi mielenterveysasioihin apua yhdestä paikasta ja nyt viimeinkin ollaan saatu tällaiset toimintamallit aikaan. On myös hyvin arvokasta, että näissä molemmissa palveluissa nuorelle nimetään vastuutyöntekijä. Siis yksi henkilö, jolla on tiedossa nuoren koko tilanne ja johon nuori voi ottaa yhteyttä. Vastaavaa toimintamallia toivotaan usein myös esimerkiksi aikuisten sosiaalipalveluihin. Ihmiset eivät jaksa kertoa tarinaansa uudelleen ja uudelleen ja aloittaa aina alusta avun hakeminen.
Ongelmat myös usein kietoutuvat yhteen. Puuttuva päivärytmi vaikuttaa kykyyn opiskella ja opiskelu- tai työpaikan puute voi altistaa masennukselle ja merkityksettömyyden kokemuksille, joten näitä kaikkia täytyy joka tapauksessa ratkoa samaan aikaan.

Meidän pitää kaiken kaikkiaan pyrkiä eroon siiloutuneesta palvelujärjestelmästä, joka laittaa ihmisen juoksemaan monella eri luukulla hakemassa apua ja saattaa näitä palveluita yhteen aina silloin kuin mahdollista. Varsinkin nuorilta puuttuu selviytymisen kokemuksia eli nuori ei välttämättä hahmota sitä, että avun hakeminen kannattaa. Nuorelle myös muutamankin kuukauden odotus voi tuntua ikuisuudelta. Siksi apua on saatava nopeasti ja helposti. Tämä pätee myös työttömyyteen ja työllistymiseen. Nuorten työttömyysjaksot on pyrittävä saamaan mahdollisimman lyhyiksi eli katkaistava ne ennen kuin työttömyydestä tulee arkea. On hienoa, että nuorisotyöttömyyden kasvu on taittunut Espoossa. Pyritään edistämään tätä hyvää virettä jatkossakin.

Edellä mainittujen ohella toivon, että Espoossa kyetään jatkossa paneutumaan maahanmuuttajanuorten koulutusasteen nostoon ja olen iloinen tästä uudesta alkavasta Monik ry:n Urax-hankkeesta. Meillä on ylipäätänsä Suomessa ongelmana, että sekä maahanmuuttaja että lastensuojelulutaustaisista nuorista aivan liian monen opintopolku päättyy liian varhain. Lastensuojelutaustaisista lapsista alle 5% käy edes lukiota. Kaikkien nuorten työllistämisen ja kouluttautumisen edistämisen ohella ylisukupolviseen syrjäytymiseen on siis kiinnitettävä erityistä huomiota, huono taloustilanne todennäköisesti vielä syventää väestön välisiä hyvinvointieroja.

Kaiken kaikkiaan meidän tulee mielestäni jatkaa Espoossa tätä poikkihallinnollista toimintaa niin käytännössäkin eli Ohjaamo Espoon muodossa, jossa nuori voi tavata niin sosiaalityöntekijän kuin opinto-ohjaajankin sekä tällaisten toimialoja leikkaavien ohjausryhmien muodossa. Nuorten työllisyyttä, terveyttä tai osallisuutta ei voida koskaan edistää vain yhdellä toimialalla, vaan se vaatii laajaa ja sitoutunutta yhteistyötä.

------

Täällä raporttia valtuuston kokouksesta kokonaisuudessaan.

Högbergetin louhos- ja maantäyttöhanke

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi tänään muutosesitykseni Uudenmaan ELY-keskukselle antamaamme lausuntoon Högbergetin alueelle suunnitellusta valtavasta louhos- ja maantäyttöhankkeesta.
Muutosesityksessäni muokattiin lausunnon kahta viimeistä kappaletta, mutta olennaisinta tässä on se, että lausunnossa lukee nyt viimeisenä lauseena näin: "Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo kuitenkin, että edellä esitettyjen seikkojen perusteella hanketta ei tulisi toteuttaa lainkaan." Otimme siis esityksestäni selkeän kriittisen kannan hankkeen toteuttamiseen.

Toivottavasti myös muut hankkeesta lausuvat tahot huomioivat hankkeen haitat asutukselle, luonnolle ja paikalliselle elinkeinon harjoittajalle. Hankealueen koko olisi 68 hehtaaria (kiviainesten ottoalue 29-36 hehtaaria, maavastaanoton alue 29-44 hehtaaria) lähin asuinrakennus sijaitsee vain 300 metrin päässä, hanke vaarantaa Halujärven - se sijoittuu osittain valuma-alueelle ja louhos tulisi olemaan järveä syvemmällä -, ekologinen yhteys katkeaisi, hanke kestäisi jopa 25-45 vuotta ja täyttömäki muuttaisi maisemaa pysyvästi - sitä ennen asukkaiden olisi tullut kestää melua, pölyä, räjäytyksiä ja muuta louhoksen läheisyyteen kuuluvaa ja alueen laidalla olevan ratsastuskoulun todennäköisesti lopettaa toimintansa.

Toivon todella, että ELY-keskus ei myönnä lupaa hankkeelle. Tästä hankkeesta espoolaiset eivät hyödy mitenkään ja alueella asuville ja elinkeinoa harjoittaville se on todella katastrofaalinen. Alueelle ei ole myöskään tarkoitus varastoida espoolaista jätemaata - Espoossa on jo aivan riittävästi maanvastaanottopaikkoja. Kyseessä on siis yksityinen hanke ja muualta tuleva jätemaa. Nykyään myös pyritään etenevissä määrin jätteensynnyn ehkäisyyn ja luonnonvarojen kierrättämiseen. Jos tällaisia hankkeita kuitenkin edelleen toteutetaan, niille tulisi edes yrittää löytää sopivampi sijainti.