Puheenvuoroni Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmasta Espoon kaupunginvaltuustossa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, tulin puhumaan Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmaryhmän tiimoilta. Ensiksi kiitos koko Nuorten elinvoimaisuus -ryhmälle virkamiehineen hyvästä työstä. Itse en kuulu tämän kehitysohjelman työryhmään mutta haluan kommentoida näin sivusta seuranneena. Mielestäni tämä aihe on jo automaattisesti erittäin hyvä poikkihallinnollisen kehitysohjelman aihe ja jos näitä poikkihallinnollisia ohjelmaryhmiä aiotaan perustaa myös seuraavalla valtuustokaudella, toivon että lasten ja nuorten hyvinvointi otetaan jälleen yhdeksi aiheeksi. Nuorten hyvinvoinnin, kouluttautumisen ja työllistymisen edistäminen vaatii ehdottomasti poikkihallinnollista yhteistyötä.

Kuluvalta valtuustokaudella haluan nostaa ohjelmaryhmään liittyvistä asioista esiin erityisesti Ohjaamo Espoon ja Vamos Espoon. Olen todella iloinen siitä, että Vamos Espoon toiminta on vakiintunut ja toivon, että Ohjaamo -toiminnalle käy samoin. Siitä on puhuttu vuosia, että nuorten tulisi saada elämänhallintaan, työllistymiseen, kouluttautumiseen ja esimerkiksi mielenterveysasioihin apua yhdestä paikasta ja nyt viimeinkin ollaan saatu tällaiset toimintamallit aikaan. On myös hyvin arvokasta, että näissä molemmissa palveluissa nuorelle nimetään vastuutyöntekijä. Siis yksi henkilö, jolla on tiedossa nuoren koko tilanne ja johon nuori voi ottaa yhteyttä. Vastaavaa toimintamallia toivotaan usein myös esimerkiksi aikuisten sosiaalipalveluihin. Ihmiset eivät jaksa kertoa tarinaansa uudelleen ja uudelleen ja aloittaa aina alusta avun hakeminen.
Ongelmat myös usein kietoutuvat yhteen. Puuttuva päivärytmi vaikuttaa kykyyn opiskella ja opiskelu- tai työpaikan puute voi altistaa masennukselle ja merkityksettömyyden kokemuksille, joten näitä kaikkia täytyy joka tapauksessa ratkoa samaan aikaan.

Meidän pitää kaiken kaikkiaan pyrkiä eroon siiloutuneesta palvelujärjestelmästä, joka laittaa ihmisen juoksemaan monella eri luukulla hakemassa apua ja saattaa näitä palveluita yhteen aina silloin kuin mahdollista. Varsinkin nuorilta puuttuu selviytymisen kokemuksia eli nuori ei välttämättä hahmota sitä, että avun hakeminen kannattaa. Nuorelle myös muutamankin kuukauden odotus voi tuntua ikuisuudelta. Siksi apua on saatava nopeasti ja helposti. Tämä pätee myös työttömyyteen ja työllistymiseen. Nuorten työttömyysjaksot on pyrittävä saamaan mahdollisimman lyhyiksi eli katkaistava ne ennen kuin työttömyydestä tulee arkea. On hienoa, että nuorisotyöttömyyden kasvu on taittunut Espoossa. Pyritään edistämään tätä hyvää virettä jatkossakin.

Edellä mainittujen ohella toivon, että Espoossa kyetään jatkossa paneutumaan maahanmuuttajanuorten koulutusasteen nostoon ja olen iloinen tästä uudesta alkavasta Monik ry:n Urax-hankkeesta. Meillä on ylipäätänsä Suomessa ongelmana, että sekä maahanmuuttaja että lastensuojelulutaustaisista nuorista aivan liian monen opintopolku päättyy liian varhain. Lastensuojelutaustaisista lapsista alle 5% käy edes lukiota. Kaikkien nuorten työllistämisen ja kouluttautumisen edistämisen ohella ylisukupolviseen syrjäytymiseen on siis kiinnitettävä erityistä huomiota, huono taloustilanne todennäköisesti vielä syventää väestön välisiä hyvinvointieroja.

Kaiken kaikkiaan meidän tulee mielestäni jatkaa Espoossa tätä poikkihallinnollista toimintaa niin käytännössäkin eli Ohjaamo Espoon muodossa, jossa nuori voi tavata niin sosiaalityöntekijän kuin opinto-ohjaajankin sekä tällaisten toimialoja leikkaavien ohjausryhmien muodossa. Nuorten työllisyyttä, terveyttä tai osallisuutta ei voida koskaan edistää vain yhdellä toimialalla, vaan se vaatii laajaa ja sitoutunutta yhteistyötä.

------

Täällä raporttia valtuuston kokouksesta kokonaisuudessaan.

Ajatuksia lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista

Työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti. Tässä joitakin ajatuksiani lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisestä Espoossa:

PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ:

Uusimman valtakunnallisen kouluterveyskyselyn mukaan kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsemistä piti vaikeana 21 % yläasteen ja ammatillisten oppilaitosten oppilaista ja 17 % lukiolaisista. Kouluterveydenhoitajien ja lääkärien määrässä ei vieläkään olla sosiaali- ja terveysministeriön suositusten tasolla. Riittävä kouluterveydenhuollon resursointi edesauttaisi ongelmien ennaltaehkäisyä ja pahenemista.

Myös oppilashuollon ja perheneuvolan resursseja tulisi vahvistaa. Perheneuvolaan on ollut joillain alueilla jopa yli vuoden jono. Jos lapsella on vaikeaa, todennäköisesti myös hänen vanhemmillaan on vaikeaa ja sama toisinpäin. Vanhempien mielenterveys- tai päihdeongelmat vaikuttavat myös lapseen. Koko perheeseen keskittyminen olisi siksi tärkeää. Apua tulisi saada jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

Hoitotakuun 3kk määräaika hoidon aloittamiseen on nuoren ihmisen kohdalla pitkä aika. Hoito pitäisi voida aloittaa nopeammin.

Psykoterapiaan pääseminen on aikuisillekin vaikeaa –liian sairas ei saa olla, koska terapian tavoite on työ- tai opiskelukyvyn palautuminen, liian tervekään ei kuitenkaan voi olla tai psykoterapian joutuu kustantamaan täysin itse. Myös psykoterapiaa tarvitsevilla nuorilla on vaikeuksia päästä terapiaan.

Yhteisölliset ja sosiaaliset, omia voimavaroja kartoittavat ja korostavat kuntoutusmuodot ovat mielestäni nuorille tärkeitä. Asioiden prosessointi ryhmässä ja toisten nuorten tapaaminen muistuttavat, ettei kukaan ole ongelmineen yksin ja auttavat löytämään uusia näkökulmia. Omien hyvien puolien ja vahvuuksien ajattelu vahvistaa positiivista identiteettiä ja auttaa uskomaan itseen –tärkeä ominaisuus haettaessa työ- ja opiskelupaikkoja.

KOTONA

Rikoksia tehneiden aikuisten taustalta löytyy usein väkivaltainen lapsuus ja suurimmalla osalla rikollisista on mielenterveysongelmia. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ja muun perheväkivallan torjuminen ehkäisee siis sekä rikollisuutta että mielenterveysongelmia. Väkivaltaa kokevat lapset olisi saatava tavoitettua ja heille ja heidän perheilleen tarjottava apua.

Myös köyhyyden ja vanhempien päihdeongelmien tiedetään vaikuttavan lasten mielenterveyteen. Hyvää tulevaisuutta luodaan nyt tekemällä sellaista politiikkaa, joka ehkäisee syrjäytymistä ja köyhtymistä. Työpaikat, kohtuuhintaiset asunnot, mahdollisuus sovittaa yhteen työ ja perhe, lasten mahdollisuus harrastaa, ne kaikki vaikuttavat perheiden hyvinvointiin.

KOULUSSA:

Viimeistään yläasteen terveystiedon opetuksessa tulisi aina käsitellä niitä asioita, joilla voi vaikuttaa omaan mielialaan positiivisesti. Tunnetaidot eli kyky ymmärtää ja käsitellä omia ja muiden tunteita, kyky sietää pettymyksiä, kyky tunnistaa omia vahvuuksia ja kyky löytää keinot, joilla käsitellä vaikeita asioita ovat myös tärkeitä.

Koulukiusaamiseen puuttuminen on tärkeää. Lapsuuden koulukiusaamisen on todettu altistavan mielenterveysongelmille ja koulukiusaajien tekevän myöhemmällä iällä keskimääräistä todennäköisemmin rikoksia.

Kaikille peruskoulunsa päättäville tulisi löytyä jokin opiskelupaikka.

Luokattoman lukion etuja ja haittoja olisi syytä arvioida. Ihmisillä on yleensä tarve kiinnittyä johonkin ryhmään tai yksikköön niin työyhteisössä, koulussa kuin muussakin elämässä. Luokaton lukio aiheuttaa pahimmassa tapauksessa tilanteen, jossa lukiolainen ei kuulu selvästi yhteenkään viiteryhmään kolmen vuoden aikana.