maanantai 11. joulukuuta 2017

Valtuustopuhe lastensuojeluntarpeen kasvun ehkäisemisestä


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
kuten osavuosikatsauksesta ja tarkastuslautakunnan lausunnosta ilmenee, lastensuojelun tarve on ollut Espoossa tänä vuonna kasvussa. Onkin todella hyvä asia, että osavuosikatsauksenkin mukaan lapsiperheille pyritään tarjoamaan tukea ajoissa ja siten ennaltaehkäisemään lastensuojelun tarvetta.

Tähän liittyen olen erittäin tyytyväinen siihen, että päätimme lisätä ensi vuoden talousarvioon resursseja muun muassa lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluihin, kouluterveydenhuoltoon ja aikuissosiaalityöhön. Lastensuojelun tarvetta tulee nimenomaan ehkäistä moniammatillisesti ja peruspalveluita vahvistamalla.

Lasten ja nuorten hyvinvointia ylläpitävät yhtä lailla laadukas varhaiskasvatus ja nuorisotyö kuin helppo pääsy kouluterveydenhuoltoon sekä se, että vanhemmat saavat apua päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä väkivaltaiseen käytökseen ja uupumukseen. Perhetyö ja kotipalvelu ovat verrattain edullisia palveluja, joilla voidaan saada aikaan valtavia säästöjä inhimillisestä ja taloudellisesta näkökulmasta. Myös äitiys- ja lastenneuvolalla on tärkeä rooli.

Olenkin huolestunut siitä, miten sote-uudistus voi vaikuttaa lasten ja vanhempien palveluiden integraation kehittämiseen ja lastensuojelun tarpeen havaitsemiseen. Eri toimialojen ja toimintojen välinen yhteistyö on tässä hyvin tärkeää, kuten myös se, että tukea pyritään viemään lasten omaan elinympäristöön. Jos palvelut ovat kovin hajallaan, tämä vaikeutuu.



Erityisen tärkeää on siis kehittää perheiden ja yksilöiden varhaista tukea ja auttamista sekä vahvistaa perustason palveluja. Mitä aiemmin ongelmat kyetään estämään, sen parempi. Asiakasmäärät erityistason palveluissa ovat kuitenkin kasvaneet ja valitettavasti osa espoolaisista lapsista elää sellaisissa olosuhteissa, joissa heidän kehityksensä on vakavassa vaarassa. Joudumme siis tasapainoilemaan ennaltaehkäisyyn sijoittamisen ja lastensuojelun kaltaisten palveluiden riittävän resursoinnin välimaastossa, koska myös lastensuojelun asiakkaana olevat lapset tarvitsevat riittävästi työntekijän aikaa ja osaamista.

Työntekijöillä täytyy olla riittävästi aikaa perehtyä sekä lapsen että hänen koko perheensä tilanteeseen. Työn kehittäminen ja organisointi ovat tärkeää, mutta se ei poista sitä, että asiakasmäärillä per työntekijä on aina myös väistämättä merkitystä. Kannatankin Kausteen lastensuojelun asiakasmäärien selvittämiseen ja suositusten toteuttamiseen liittyvää toivomusta. Meillä on kaikki mahdollisuudet Espoossa toteuttaa valtakunnan laadukkainta lastensuojelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti