(Länsiväylä 9.3.2011) Viime syksynä tuli voimaan sosiaali- ja terveyspalveluiden ostoa koskeva palvelusetelilaki. Kunnat päättävät siitä, otetaanko kunnassa palveluseteli käyttöön vai ei. Niin ikään kunnat tekevät valinnan siitä, missä palveluissa ja missä laajuudessa palveluseteliä käytetään.
Palvelusetelin idea on, että kunta antaa asukkaalleen palvelusetelin ja asukas itse valitsee palvelutarjoajan. Palveluseteli voi korvata kulut osittain tai kokonaisuudessaan. Palveluseteli ei muuta kunnan perustehtävää - kunnan tehtävä on tarjota asukkailleen heidän tarvitsemansa palvelut välittämättä siitä, kuka palvelut viime kädessä tuottaa.
Kyseessä on kuitenkin kunnille merkittävä strateginen linjaus. Palvelusetelin käyttöä ei pidä miettiä vain yksi tapaus kerrallaan, vaan samassa yhteydessä tulee tarkastella kokonaisuutta.
Parhaimmillaan palveluseteli parantaa kuntalaisten mahdollisuutta päättää asioistaan. Esimerkiksi Ruotsissa Tukholman seudulla asukkaat saavat vapaasti valita, mistä terveyspalvelunsa hakevat. Etuna on myös se, että kunnat saavat tietoa niistä palveluntarjoajista joihin asiakkaat ovat tyytyväisiä sekä tiedon niistä yrityksistä, joiden palveluita asukkaat eivät halua käyttää. Parhaimmillaan palveluseteli lisää myös tarjolla olevien vaihtoehtojen määrää.
Riskejäkin on. Jos palveluntarjoajien väille ei synny kilpailua eikä markkinoita, todellista valinnanvapautta ei ole ja palvelun hinta saattaa kohota korkeaksi. Jos palveluseteli korvaa vain pienen osan kustannuksista, pienituloisimmat eivät pääse valitsemaan. Jos kunnan oman palvelutarjonnan määrä samaan aikaan jopa vähenee, valinnanmahdollisuudet parantuvat vain niillä, joilla on varaa maksaa lisää palveluista.
Lain mukaan palvelusetelin käyttö on vapaavalintaista, eli asukas voi kieltäytyä käyttämästä sitä. Palveluseteli voi tulla asiakkaalle liian kalliiksi tai tuntua esimerkiksi vaikeavammaisen näkökulmasta liian hankalalta käyttää.
Kieltäytymisen täytyy voida olla oikeasti mahdollista, joten kunnan täytyy jatkossakin järjestää palveluita joko omana tuotantona tai ostopalveluina.
Palveluseteli ei saa tarkoittaa sitä, että kaupunki tarjoaa esimerkiksi aiempaa vähemmän hoivakotipaikkoja joko omana tuotantona tai ostopalveluna. Palvelusetelin arvon pitää niin ikään olla realistinen eikä siitä saa muodostua säästökeino. Kuntalaisen omavastuuosuus ei saa palvelusetelin varjolla nousta. Kunnan palvelutaso pitää säilyttää, ja palvelusetelin avulla sitä pitää lähinnä täydentää.
Espoossa palveluseteli on käytössä tai kokeilussa muun muassa vammaispalvelulain mukaisessa henkilökohtaisessa avussa, kotipalveluissa ja vanhusten palvelujen hoiva-asumisessa. Palvelusetelin toimivuutta on seurattava tarkasti. Kyseessä on uusi palveluiden järjestämismuoto, joka todennäköisesti sopii joihinkin palveluihin paremmin kuin toisiin.
Niin sosiaali- ja terveyslautakunnan, kaupunginhallituksen kuin valtuustonkin on syytä seurata palvelusetelimallin toimivuutta ennen uusia linjauksia. Esimerkiksi Helsingissä palvelusetelimalli on nostanut hoiva-asumisen kustannuksia. Potentiaalia palvelusetelissä on, mutta se pitää osata käyttää.
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen jäsen (vihr)
Pinja Nieminen
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnalliset palvelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnalliset palvelut. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Talousarviosta, vanhusten palveluista ja päätöksenteosta
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli toimialan talousarviota ensi vuodelle kokouksessaan 23.9. Seuraavan kerran talousarvioon paneutuvat ryhmien budjettineuvottelijat kaupunginjohtajan talousarvioesityksen jälkeen loka-marraskuun vaihteessa. Kuukautta myöhemmin valtuusto hyväksyy kunnan talousarvion vuodelle 2011.
Tunnelmat lautakunnassa eivät olleet erityisen positiiviset. Valtuustoryhmien budjettineuvottelijoille päätettiin viestittää perusturvajohtajan esityksen mukaisesti, että vanhusten pitkäaikaishoitoon tarvittaisiin vielä lisää rahaa 1, 4 miljoonaa euroa, erikoissairaanhoitoon 5 miljoonaa, toimeentulotuen määrärahoihin 2 miljoonaa, lasten sijaishuoltoon 0,4 miljoonaa ja subjektiivisiin vammaispalveluihin 0,5 miljoonaa. Koska samaan aikaan kokoontunut varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta on myös todennut kehysbudjetin riittämättömäksi, budjettineuvotteluista tulee varmasti erittäin haasteelliset.
Lautakunta hyväksyi virkamiesten tekemän budjettiesityksen sellaisenaan. Eri tulosyksiköiden johdantojen tekstiosioiden sanamuotoja muokattiin, mutta määrärahoihin ei puututtu. Tämä on ollut käytäntö myös edeltävinä vuosina. Tästä huolimatta toin lautakuntaan esityksen, jossa vanhusten avopalveluista ja pitkäaikaishoidosta olisi leikattu pohjaesitystä vähemmän määrärahoja.
Olen osallistunut viitisentoista vuoden ajan jonkinlaiseen kansalaisjärjestö- tai poliittiseen toimintaan. Tänä aikana olen ollut hyväksymässä esimerkiksi ylioppilaskunnan, ison terveysaseman ja pienen kansalaisjärjestön budjettia. Tämä oli ensimmäinen kerta kuin tein missään kokouksessa esityksen, jonka tiesin poikkeavan yleisistä käytännöistä ja jolla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta tulla hyväksytyksi. Koskaan ennen en kuitenkaan ole kokenut samanlaista voimattomuutta ja omia arvoja vastaan sotivan päätöksenteon tunnetta.
Talousarviossa leikattiin vanhusten palveluiden määrärahoista 1,2% kuluvan vuoden tasoon nähden. Rahassa tämä on pyöreästi 1 400 000 euroa. Käytännössä se näkyy esimerkiksi niin, että omaishoitajien vapaapäiviä on laskettu ensi vuonna voitavan pitää 4000 (tänä vuonna 6490), vanhusten päivätoiminnassa ostopalveluissa hoitopäiviä olisi ensi vuonna 2100 (tänä vuonna 2560), kaupungin omana toimintana tuotetussa päivätoiminnassa samat luvut ovat 7400 (8900).
Edellä mainitut luvut koskivat vanhusten avopalveluita ja omaishoidon tukea. Ympärivuorokautinen hoito vaatii niin kipeästi lisämäärärahoja, että budjettineuvottelijoille suunnattu toive koski vanhusten palveluiden osalta vain pitkäaikaishoitoa. Vähennykset omaishoitajien vapaapäiviin ovat siis jäämässä varmasti voimaan, ellei budjettineuvotteluissa tapahdu ihmeitä. Vapaapäivien määrä per omaishoitaja per kuukausi on lakisääteinen, mutta ehdot ja toteutus jäävät kunnan harkinnan piiriin.
Omaishoitajilta ja vanhusten palveluista leikkaaminen on asia, mitä minun on erittäin vaikea hyväksyä. Omaiset ovat jo nyt erittäin tiukilla. Avopalveluita kehittämällä voidaan myös viivästyttää vanhusten laitoshoidon tarvetta eli avopalveluihin panostaminen tuottaa jopa kustannussäästöjä. Yli 75-vuotiaiden määrä on myös Espoossa kasvussa ja tutkimusten mukaan nyt vanhenevat ikäluokat eivät ole vielä edeltäjiään paremmassa kunnossa.
Omaishoitajat tekevät nyt todella pienellä korvauksella erittäin arvokasta ja raskasta työtä. Mikäli kotona hoidettava vanhus päätyy laitoshoitoon, kunta menettää muutamassa päivässä saman summan, mitä omaishoitaja kuukaudessa työstään saa. Omaishoitajien jaksamisen kehittäminen on myös jo pelkästään heidän oman hyvinvointinsa kannalta tärkeää. Vanhusten pitkäaikaishoito taas vaatisi jo aivan oman blogikirjoituksensa.
Edellä kirjoitin, että omaishoidosta leikkaaminen sotii omia arvojani vastaan. Tämän ohella omaishoitajien ja avopalveluiden määrärahaleikkaukset ovat myös vastoin sosiaali- ja terveyslautakunnan lautakuntasopimuksen tavoitteita.
"Lautakuntasopimus on lautakunnassa olevien jäsenten sopimus kyseisessä asiakirjassa olevien asioiden hoitamiseksi ja eteenpäin viemiseksi.” Lautakuntasopimuksessa omaishoidosta sanotaan näin: ”4. Omaishoito: Toimenpiteet: Parannetaan omaishoitajien mahdollisuutta pitää vapaita. Selvitetään omaishoitajien tuen tarve ja parannetaan tukea.” Muita vanhustenpalveluihin liittyviä toimenpiteitä lautakuntasopimuksessa on esimerkiksi päätös kehittää avohoitoa.
Parhaimmillaan valtuustokauden mittainen lautakuntasopimus voisi olla erinomainen toiminnanohjauksen väline. Toiminta ei olisi vuosittain tempoilevaa ja poliittinen tahtotila olisi selvästi ilmaistu. Operatiivinen johto voi rauhassa tehdä työtään, jos strategisen johon (lautakunnan) tahtotila on selvästi ilmaistu. Poliittisen ohjauksen toteutuminen on myös demokratian toteutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Sosiaali- ja terveyspoliittisella toimialalla on erittäin taitavat ja asiantuntevat virkamiehet. Luotan täysin heidän kykyynsä tehdä priorisointeja ja tiedän, että paras käsitys toiminnan kokonaiskuvasta on aivan varmasti heillä. Tästä huolimatta pidän demokratian toteutumisen kannalta ongelmallisena sitä, että lautakunnan käytäntönä on budjetin hyväksyminen sellaisenaan. Miten kantaa poliittista vastuuta sellaisesta, johon ei ole ollut valtaa vaikuttaa?
Toimialan talousarvio on yli 590 miljoonaa euroa. Se on yli 40 % koko kunnan budjetista. Tiedostan, että toimialan palvelut ovat valtavan iso ja vaikea paletti. Silti olen sitä mieltä, että lautakunnalla pitäisi olla enemmän vaikutusmahdollisuuksia talousarvioon edes silloin, jos se tuntuu olevan ristiriidassa lautakuntasopimuksen kanssa.
Olen ollut joitain vuosia sitten yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaavan säätiön Helsinki-Espoon terveysaseman johtokunnan jäsen. Kyseisessä johtokunnassa talousarvion käsittely tapahtui siten, että operatiivinen johto tarjosi muutamia vaihtoehtoisia esityksiä, joiden väliltä johtokunta joutui tekemään valintoja. Keskustelut olivat usein repiviä ja ratkaisut vaikeita. Lisätäkö rahaa hammashoitoon vai mielenterveyteen? Tiettyyn toimipisteeseen kaksi terveydenhoitajaa vai yksi uusi erikoislääkäri?
Pohjasin oman päätöksentekoni hankkimalla asioista mahdollisimman paljon taustatietoja ja yrittämällä muodostaa mahdollisimman selkeän käsityksen erilaisten päätösten seurauksista. Koska johtokunnalta odotettiin mielipiteen ilmaisua, näin oli myös pakko tehdä. Tietojen hankkiminen ja mielipiteenmuodostus vei todella paljon aikaa ja joskus yöunetkin, mutta budjettikokouksen päätyttyä oli vuodesta toiseen sellainen olo, että pystyi seisomaan päätöstensä takana.
Viime kädessä palvelujen toteutuminen on kuitenkin määrärahoista kiinni. Rahallisia resursseja koskevat päätökset ovat ne vuoden tärkeimmät. Niissä sekä operatiivisen että poliittisen johdon yhteistyö ja molempien tahojen paneutuminen on demokratian kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Tunnelmat lautakunnassa eivät olleet erityisen positiiviset. Valtuustoryhmien budjettineuvottelijoille päätettiin viestittää perusturvajohtajan esityksen mukaisesti, että vanhusten pitkäaikaishoitoon tarvittaisiin vielä lisää rahaa 1, 4 miljoonaa euroa, erikoissairaanhoitoon 5 miljoonaa, toimeentulotuen määrärahoihin 2 miljoonaa, lasten sijaishuoltoon 0,4 miljoonaa ja subjektiivisiin vammaispalveluihin 0,5 miljoonaa. Koska samaan aikaan kokoontunut varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta on myös todennut kehysbudjetin riittämättömäksi, budjettineuvotteluista tulee varmasti erittäin haasteelliset.
Lautakunta hyväksyi virkamiesten tekemän budjettiesityksen sellaisenaan. Eri tulosyksiköiden johdantojen tekstiosioiden sanamuotoja muokattiin, mutta määrärahoihin ei puututtu. Tämä on ollut käytäntö myös edeltävinä vuosina. Tästä huolimatta toin lautakuntaan esityksen, jossa vanhusten avopalveluista ja pitkäaikaishoidosta olisi leikattu pohjaesitystä vähemmän määrärahoja.
Olen osallistunut viitisentoista vuoden ajan jonkinlaiseen kansalaisjärjestö- tai poliittiseen toimintaan. Tänä aikana olen ollut hyväksymässä esimerkiksi ylioppilaskunnan, ison terveysaseman ja pienen kansalaisjärjestön budjettia. Tämä oli ensimmäinen kerta kuin tein missään kokouksessa esityksen, jonka tiesin poikkeavan yleisistä käytännöistä ja jolla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta tulla hyväksytyksi. Koskaan ennen en kuitenkaan ole kokenut samanlaista voimattomuutta ja omia arvoja vastaan sotivan päätöksenteon tunnetta.
Talousarviossa leikattiin vanhusten palveluiden määrärahoista 1,2% kuluvan vuoden tasoon nähden. Rahassa tämä on pyöreästi 1 400 000 euroa. Käytännössä se näkyy esimerkiksi niin, että omaishoitajien vapaapäiviä on laskettu ensi vuonna voitavan pitää 4000 (tänä vuonna 6490), vanhusten päivätoiminnassa ostopalveluissa hoitopäiviä olisi ensi vuonna 2100 (tänä vuonna 2560), kaupungin omana toimintana tuotetussa päivätoiminnassa samat luvut ovat 7400 (8900).
Edellä mainitut luvut koskivat vanhusten avopalveluita ja omaishoidon tukea. Ympärivuorokautinen hoito vaatii niin kipeästi lisämäärärahoja, että budjettineuvottelijoille suunnattu toive koski vanhusten palveluiden osalta vain pitkäaikaishoitoa. Vähennykset omaishoitajien vapaapäiviin ovat siis jäämässä varmasti voimaan, ellei budjettineuvotteluissa tapahdu ihmeitä. Vapaapäivien määrä per omaishoitaja per kuukausi on lakisääteinen, mutta ehdot ja toteutus jäävät kunnan harkinnan piiriin.
Omaishoitajilta ja vanhusten palveluista leikkaaminen on asia, mitä minun on erittäin vaikea hyväksyä. Omaiset ovat jo nyt erittäin tiukilla. Avopalveluita kehittämällä voidaan myös viivästyttää vanhusten laitoshoidon tarvetta eli avopalveluihin panostaminen tuottaa jopa kustannussäästöjä. Yli 75-vuotiaiden määrä on myös Espoossa kasvussa ja tutkimusten mukaan nyt vanhenevat ikäluokat eivät ole vielä edeltäjiään paremmassa kunnossa.
Omaishoitajat tekevät nyt todella pienellä korvauksella erittäin arvokasta ja raskasta työtä. Mikäli kotona hoidettava vanhus päätyy laitoshoitoon, kunta menettää muutamassa päivässä saman summan, mitä omaishoitaja kuukaudessa työstään saa. Omaishoitajien jaksamisen kehittäminen on myös jo pelkästään heidän oman hyvinvointinsa kannalta tärkeää. Vanhusten pitkäaikaishoito taas vaatisi jo aivan oman blogikirjoituksensa.
Edellä kirjoitin, että omaishoidosta leikkaaminen sotii omia arvojani vastaan. Tämän ohella omaishoitajien ja avopalveluiden määrärahaleikkaukset ovat myös vastoin sosiaali- ja terveyslautakunnan lautakuntasopimuksen tavoitteita.
"Lautakuntasopimus on lautakunnassa olevien jäsenten sopimus kyseisessä asiakirjassa olevien asioiden hoitamiseksi ja eteenpäin viemiseksi.” Lautakuntasopimuksessa omaishoidosta sanotaan näin: ”4. Omaishoito: Toimenpiteet: Parannetaan omaishoitajien mahdollisuutta pitää vapaita. Selvitetään omaishoitajien tuen tarve ja parannetaan tukea.” Muita vanhustenpalveluihin liittyviä toimenpiteitä lautakuntasopimuksessa on esimerkiksi päätös kehittää avohoitoa.
Parhaimmillaan valtuustokauden mittainen lautakuntasopimus voisi olla erinomainen toiminnanohjauksen väline. Toiminta ei olisi vuosittain tempoilevaa ja poliittinen tahtotila olisi selvästi ilmaistu. Operatiivinen johto voi rauhassa tehdä työtään, jos strategisen johon (lautakunnan) tahtotila on selvästi ilmaistu. Poliittisen ohjauksen toteutuminen on myös demokratian toteutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Sosiaali- ja terveyspoliittisella toimialalla on erittäin taitavat ja asiantuntevat virkamiehet. Luotan täysin heidän kykyynsä tehdä priorisointeja ja tiedän, että paras käsitys toiminnan kokonaiskuvasta on aivan varmasti heillä. Tästä huolimatta pidän demokratian toteutumisen kannalta ongelmallisena sitä, että lautakunnan käytäntönä on budjetin hyväksyminen sellaisenaan. Miten kantaa poliittista vastuuta sellaisesta, johon ei ole ollut valtaa vaikuttaa?
Toimialan talousarvio on yli 590 miljoonaa euroa. Se on yli 40 % koko kunnan budjetista. Tiedostan, että toimialan palvelut ovat valtavan iso ja vaikea paletti. Silti olen sitä mieltä, että lautakunnalla pitäisi olla enemmän vaikutusmahdollisuuksia talousarvioon edes silloin, jos se tuntuu olevan ristiriidassa lautakuntasopimuksen kanssa.
Olen ollut joitain vuosia sitten yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaavan säätiön Helsinki-Espoon terveysaseman johtokunnan jäsen. Kyseisessä johtokunnassa talousarvion käsittely tapahtui siten, että operatiivinen johto tarjosi muutamia vaihtoehtoisia esityksiä, joiden väliltä johtokunta joutui tekemään valintoja. Keskustelut olivat usein repiviä ja ratkaisut vaikeita. Lisätäkö rahaa hammashoitoon vai mielenterveyteen? Tiettyyn toimipisteeseen kaksi terveydenhoitajaa vai yksi uusi erikoislääkäri?
Pohjasin oman päätöksentekoni hankkimalla asioista mahdollisimman paljon taustatietoja ja yrittämällä muodostaa mahdollisimman selkeän käsityksen erilaisten päätösten seurauksista. Koska johtokunnalta odotettiin mielipiteen ilmaisua, näin oli myös pakko tehdä. Tietojen hankkiminen ja mielipiteenmuodostus vei todella paljon aikaa ja joskus yöunetkin, mutta budjettikokouksen päätyttyä oli vuodesta toiseen sellainen olo, että pystyi seisomaan päätöstensä takana.
Viime kädessä palvelujen toteutuminen on kuitenkin määrärahoista kiinni. Rahallisia resursseja koskevat päätökset ovat ne vuoden tärkeimmät. Niissä sekä operatiivisen että poliittisen johdon yhteistyö ja molempien tahojen paneutuminen on demokratian kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)