Neljä lähitulevaisuuden haastetta Espoossa

Kunnallisen terveydenhoidon tulevaisuus

Olen kirjoittanut terveysasemien ongelmista useaan otteeseen aikaisemmin: Sosiaali- ja terveyslautakunnan iltakoulu terveysasemapalveluista ja Lääkärivajeeseen puututtava nyt.
Kyseessä on mielestäni suurin yksittäinen ongelma kunnallisissa palveluissa. Niin kauan kun terveysasemapalveluita ei saada pyörimään eli lääkäreitä palkattua avoimiin virkoihin kaikille terveysasemille, kuntalaiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa terveyspalveluiden saamisessa. Kaikki mahdollinen on tehtävä terveysasemien toimivuuden eteen: jatkettava Hyvä vastaanotto –hankkeen kaltaisia kehittämisprojekteja, kiinnitettävä huomiota avustavan henkilökunnan määrään, vähennettävä tietokonetyötä yms työtä, joka on pois joko potilastyöstä tai aseman kehittämisestä, harkittava sosiaalityöntekijän vastaanottoja terveysasemille, haettava muista kaupungeista ja ulkomailta parhaita malleja lääkärien sitouttamiseen, kehitettävä työprosesseja parhaan tiedon mukaan , parannettava konsultointimahdollisuuksia (esimerkiksi geriatria ja psykiatria) ja vaikutettava kaikin keinoin siihen, että terveydenhuollon ammattihenkilöstö haluaa hakeutua kunnalliseen terveydenhuoltoon töihin.


Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen

Mielestäni on käsittämätöntä, että Helsingissä joka vuosi noin 1000 peruskoulun päättävää nuorta jää täysin ilman opiskelupaikkaa. Mitä 16-vuotias kouluttamaton nuori tekee suomalaisessa työelämässä? Samaan aikaan toisaalla Suomessa ammattikouluihin ja lukioihin ei ole riittävästi hakijoita. Koulutuspaikkojen olisi oltava suhteessa alueen väestön kokoon. Espoossa on toistaiseksi kyetty löytämään koulunsa päättäville opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka ja tällä tiellä on jatkettava tulevaisuudessa. Helsingissä nuorten neuvontapalvelu Kompassin fyysinen toimipiste lakkautettiin ja palvelu siirrettiin pelkästään internettiin. Tämä ei selvästi ollut järkevä ratkaisu, koska aiemmin toimipisteeseen Lasipalatsiin hakeutuneet maahanmuuttajanuoret eivät ole löytäneet internet-palvelua. He jäävät huomattavasti kantaväestöä useammin ilman toisen asteen opiskelupaikkaa, joten heidän neuvontapalveluihinsa tulisi panostaa pikemminkin erityisen paljon. Espoon oman nuorten neuvontapalvelun YesboX:n toivon jatkavan jatkossakin Isossa Omenassa.

Koulutuksen ja työn ohella syrjäytymisen ehkäisyssä tärkeää on toimiva kouluterveydenhuolto ja hyvät mielenterveyspalvelut. Palveluiden on oltava lähellä nuorta ja parhaimmillaan tultava kotiin ja kouluun asti. Etsivä ja verkostomainen työote on tärkeää. Nuoren hyvinvointia on tuettava monelta taholta (oppilashuolto, erikoissairaanhoito, lastensuojelu..) ja avun hakemiseen pitää olla matala kynnys. Mikäli nuori ei heti saa tarvitsemaansa apua tai hakeminen on tehty hänelle ja perheelleen vaikeaksi, kynnys hakea apua on luultavasti jatkossa korkea. Peruskoulun terveystiedon opetukseen tulisi kuulua mielen hyvinvoinnin opetusta, miten pitää huolta itsestä ja muista.


Vanhusten hoivapalvelut

Kahdeksan vuoden päästä, vuonna 2020, Espoossa on 60 %:a nykyistä enemmän yli 85-vuotiaita. Yli 65-vuotiaita on arvioitu olevan yli 15 000 enemmän. Suuret ikäluokat ovat menneinä vuosikymmeninä tehneet monet asiat Suomessa ensimmäisenä, toivottavasti heistä tulee myös tähän asti terveimmän ja onnellisimman vanhuuden elävä ikäluokka. Valtavassa vanhusten määrässä piilee paljon voimavaroja. Tutkimuksen mukaan moni eläkkeelle jäänyt haluaisi osallistua esimerkiksi vapaaehtoistyöhön ja siten jatkaa yhteiskunnan kehittämistä. Hoivapalvelujen toteutus tulee kuitenkin myös olemaan käytännöllinen ja taloudellinen haaste. Kun huoltosuhde heikkenee, verovaroja kertyy aiempaa vähemmän. Samaan aikaan kuitenkin palveluiden tarve kasvaa. Toimintakykyä ylläpitävät palvelut, tehokas kuntoutus, lääkkeiden löytäminen muistisairauksiin, nykyistä yhteisöllisemmät asumismuodot, vapaaehtoistoiminnan merkitys (ulkoilu, virkistys..), erilaisia keinoja on lähivuosina pohdittava tarkoin. Jo nykytilanteessa on kestämättömiä piirteitä. Ikääntynyt saattaa joutua olemaan kotonaan aivan liian kauan ennen hoitopaikan järjestymistä. Toisaalta suurin osa ikääntyneistä haluaa asua mahdollisimman pitkään kotonaan, joten todennäköisesti palveluita on kehitettävä niin, että tämä on mahdollista. Kotona asuminen voi olla kuitenkin yksinäistä ja yksinäisyyden on huomattu olevan yksi suurimmista vanhusten kokemista ongelmista. Voisiko ajatella, että tulevaisuudessa aina tietyn alueen vanhukset haettaisiin joukolla syömään jne linja-autokuljetuksella sen sijaan, että kotihoidon työntekijä ajaa työpäivän ajan autolla kodista toiseen ja ehtii viipyä yksittäisen vanhuksen luona pienen hetken? Muista nykytilanteen ongelmista: Suomalaiset laitoshoidossa olevat vanhukset syövät muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen paljon uni- ja rauhoittavia lääkkeitä. Kyseessä on vastenmielinen ja ilmeisesti pitkälti vähäiseen henkilökuntamäärään sidoksissa oleva ilmiö.


Asuinalueiden välisen eriytymisen (segregaatio) estäminen

On tärkeää, että asuinalueet kaavoitetaan sosiaalisen sekoittamiseen pyrkien eli tähdätään monipuoliseen asuntokantaan. Pidän omaa asuinaluettani Kivenlahtea hyvänä esimerkkinä tästä. Samalla alueella on omistusasumista, asumisoikeusasuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja. Kaavoitus ja maankäyttö ovat varmasti tärkeimmät tekijät pohdittaessa niitä ratkaisuja, joilla segregaatiota voidaan ehkäistä. Hyvin tärkeää on myös kehittää jo rakennettuja alueita eikä antaa esimerkiksi vanhojen asuinalueiden ränsistyä. Esimerkiksi Espoon keskuksen viihtyvyyden eteen olisi luultavasti paljon tehtävissä. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös niihin alueisiin, jotka ovat jo rakennettu ja joita ei olla juuri nyt kehittämässä. Miten voidaan vaikuttaa siihen, ettei Suomeenkin synny alueita, joihin muutetaan vain pakosta?

Mielestäni rakentamiseen liittyvien kysymysten ohella hyvin tärkeitä ovat myös kaksi asiaa: koulut ja asenteet ja nämä liittyvät myös toisiinsa. Pääkaupunkiseudulla on jo havaittu esiintyvän koulushoppailua eli tavallisimmin vanhemmat eivät halua lastaan sellaiseen kouluun, jossa on paljon maahanmuuttajaoppilaita. Tämä ajaa joko hakemaan painotetun opetuksen luokalle jonnekin kauemmas tai sitten muuttamaan kokonaan pois alueelta. Jos huomattava osa vanhemmista alkaa toimia näin, asuinalueet alkavat eriytyä ja tietyille kouluille saattaa kehittyä perusteetta huono maine. Tutkimusten mukaan lapsen koulumenestykseen vaikuttaa kuitenkin eniten vanhempien koulutustaso ja koulutustausta sekä lapsen motivaatio. Olisi hyvä hahmottaa se, että niissä kouluissa, joissa on paljon maahanmuuttajia, on todennäköisesti myös keskimääräistä enemmän niitä lapsia, joiden vanhemmat ovat vähemmän koulutettuja ja joilla saattaa olla vielä tavallista enemmän sosiaalisia ongelmia. Siis näin, jos kyseisen koulun alueella on paljon sosiaalista asunnontuotantoa. Maahanmuuttajalapset eivät vaikuta muiden lasten oppimistuloksiin, vaan taustalla ovat muut tekijät. Olisi myös toivottavaa, että keskustelu huonoista oppimistuloksista ei perustuisi huhupuheisiin vaan faktoihin. Olisi myös keskusteltava siitä, mitä hyötyä lapselle on siitä, että hän näkee ympärillään eri sosiaalisista taustoista tulevia ihmisiä ja kasvaa monikulttuurisessa maailmassa. Luin itse aikoinaan koulussa pitkän ranskan ja olin siksi vuosien kuluessa useammalla eri alueella koulussa (ranskaa ei voinut lukea lähikoulussa) Varakkaammalla asuinalueella sosiaalinen paine sekä oppilaiden välinen negatiivinen kilpailu on kovempaa. Koulussa, jossa on paljon eri taustoista olevia ihmisiä, oppilailla on luultavasti enemmän mahdollisuuksia olla erilaisia ja kaikilla on mahdollisuus pärjätä jossain ja saada onnistumisen kokemuksia.