Keskustelimme tänään kotihoidontuesta ja Espoo-lisästä Espoon kaupunginvaltuustossa kahden valtuutetun tekemän valtuustokysymyksen pohjalta.
Ennen ja jälkeen yhteensä kolmen eri puolueen yksittäiset edustajat ovat kommentoineet sitä, että kysymyksen tehneet valtuutetut ovat lapsettomia. Ja tehneet sen jälkeen selväksi, että heidän mukaansa lapsettomilla ei ole oikeutta ottaa kantaa asiaan.
Kukaan ei sano, että vanhusten palveluista ei saa puhua, jos ei ole itse vanha. Ja niin edelleen. Tuo edellä mainittu periaate tuottaisi nopeasti aivan kaheleita tilanteita. Ja on ihan demokratian periaatteiden vastainen.
On kiinnostavaa, miten jotkut asiat herättävät niin paljon tunteita, että niiden pohjalta voi sanoa vaikka mitä oikeastaan hyvin asiatonta. Miten tunteet ylipäätänsä vaikuttavat poliittiseen keskusteluun ja tiettyihin teemoihin.
Ja miten ajatus kokemusasiantuntijuudesta on joskus ongelmallinen. Sitä pitää arvostaa - esimerkiksi käyttäjäkokemusten huomioiminen palvelujen kehittämisessä. Mutta minusta on myös arvostettava tieteellistä tietoa, perehtymistä ja sitä, että kaiken tiedon ei tarvitse perustua itse koettuun.
Me ehkä elämme nyt jälleen aikaa, jolloin ihmisen omat kokemukset ja tunteet ovat kovassa arvossa tietopohjaisen politiikan ja analyyttisen ajattelun arvostamisen sijaan.
Ja se on joskus aika rasittavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti