maanantai 20. lokakuuta 2025

Valtuustopuheeni Espoo-tarinasta eli strategiasta vuosille 2025-2029

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Esityksessä uudeksi Espoo-tarinaksi on paljon sellaista, mihin olen hyvin tyytyväinen. Tällaisia ovat erityisesti koulutukseen, asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä asuinalueiden viihtyvyyteen liittyvät nostot. Meidän tulee tavoitella sitä, että Espoossa on Suomen laadukkain perusopetus ja riittävästi lukiopaikkoja. Että kaupungin kasvu on nykyistä hallitumpaa ja asuinalueiden eriytymisen torjuminen kehittyy ja monien alueiden viihtyvyys paranee sekä pyrkiä suojelemaan luontoa. Ja että yhä useampi syntyjään vieraskielinen ihminen kokee tämän kaupungin omakseen ja saavuttaa täällä oman potentiaalinsa.

Kaikessa tekemisessä tulisi olla laatu mukana olipa kyse rakentamisesta tai opetuksesta. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen osallistumisastetta pyritään strategian mukaan nostamaan. Tässäkin olisin mielelläni myös nähnyt kirjauksen laadun turvaamisesta eli koulutetun henkilökunnan osuuden määrätietoisesta nostamisesta. 

Isoin pohdinnan paikka itselläni on asukaskohtaisen lainakannan pitämisessä vuoden 2025 tasolla. Tämä tulee todella tarkoittamaan merkittävää säästöpainetta (noin 60-70 miljoonaa vuodessa useita vuosia eteenpäin). On olennaista turvata kaupungin talous nyt ja tulevaisuudessa, mutta myös toteuttaa säästö- ja tuottavuustoimenpiteet riittävän hallitusti. Kaupunki on jo viime vuosikymmeninä toteuttanut säästöohjelmia, joten satojen miljoonien lisäsäästöjen löytäminen tulee olemaan vaikeaa ja käytännössä kaupungin budjetissa ei ole enää varsinaisesti muita isoja momentteja kuin opetus- ja varhaiskasvatus. Meidän tulisi täältä säästämisen sijaan kyetä löytämään säästöjä esimerkiksi muiden investointien toteuttamisesta.

Kun tätä strategiaa aletaan jalkauttamaan niin toivon, että tänne kirjatut monet erinomaiset tavoitteet myös kyetään toteuttamaan ja Espoossa jatkossakin panostetaan erityisesti opetukseen. Laadukas opetus on yksi parhaista, ellei paras sijoitus lasten ja nuorten ja siten koko Suomen hyvään tulevaisuuteen.