Eduskuntavaalien äänestyspohdintoja

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 8.4.
Tässä hieman omia äänestyspohdintojani.

Täältä Uudenmaan vaalipiiristä en halua nostaa ketään yksittäistä ehdokasta, mutta sanottakoon, että esimerkiksi Inka Hopsulle ja Tiina Elolle toivon suuresti vaalimenestystä. Pelkästään omassa Espoon Vihreiden valtuustoryhmässämme on lukuisia loistavia kansanedustajaehdokkaita. Helsinkiläisistä liputan erityisesti Johanna Sumuvuoren ja Ozan Yanarin puolesta.

Ehdokasta valitessani arvostan seuraavia asioita:

Kyseinen poliitikko osaa kuunnella, ei vain puhua. Jopa toista tai ehkä pikemminkin erityisesti toista poliitikkoa ottaa päähän henkilö, joka tykittää omaa asiaansa eikä pysähdy kuuntelemaan muita. Mutta kun henkilö puhuu, hänessä pitää olla myös sen verran karismaa, että häntä jaksaa kuunnella.

Yhteistyökyky. Ja kyky ajaa asioita ja saada niitä aikaiseksi. On paljon ehdokkaita, joilla on hirveän hyvät mielipiteet. Tärkeintä on kuitenkin se, että niitä osaa myös edistää.

Ehdokas on taidokas neuvottelija eikä raskaan sarjan vastarannankiiski. Ehdokas on myös todennäköisesti epäilyttävä jos hän esiintyy niin, että lopputuloksena on vaikutelma, että hän on ainoana koko valtakunnassa huolissaan jostain asiasta (ellei asia ole niin erikoinen, että tämä todella pitää paikkansa).

Mielikuvitus + empatiakyky. Ehdokas kykenee irtautumaan omasta elämänpiiristään ja samastumaan muihin ryhmiin.

Älykkyys ja viisaus. Ehdokas kykenee käsittelemään isoja tietomääriä ja tekemään tieteeseen perustuvia päätöksiä, ehdokkaalla on hyvä yleissivistys. Ehdokas on myös viisas.

Ehdokas ymmärtää talouspolitiikkaa, hänellä on näkemyksiä niin viennin edistämisestä, kestävyysvajeen ratkaisemisesta kuin globaalista eriarvoisuudesta.

Arvostan myös erityisesti sosiaali- ja terveyspoliittista osaamista sekä ymmärrystä koulutuspolitiikasta ja ilmastonmuutoksen hillinnästä.

Ehdokkaalla on näkemystä puolustuspolitiikasta. Hänen ei tarvitse olla kaikesta kanssani samaa mieltä (suhtaudun NATOon ehkä keskimääräistä vihreää myönteisemmin), mutta hänellä pitää olla jokin näkemys uskottavan puolustuksen ylläpitämisestä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.3.2015

Muutamia huomioita lautakunnan illan kokouksesta:

Potilasasiamiehen katsaus

Potilasasiamies Unto Ahvensalmen katsauksen yhteydessä puhuin seuraavista asioista:

Potilasasiamiehen kriittiset huomiot esimerkiksi vanhusten kotona asumisen ensisijaisuudesta ovat tärkeitä. Vaikka järjestelmää kuinka kehitetään kotihoitoa painottavaan suuntaan, niin kotihoito ei vaan kaikkien kohdalla ja koko elämän ajan ole aina se paras vaihtoehto. Meidän on pyrittävä siihen, että hoivakotipaikkoja, tehostettua palveluasumista jne on riittävästi.

On kiinnostava ilmiö, että potilasasiamiehelle tulee yhä enemmän yhteenottoja. Samaan aikaan moni asia on kuitenkin parantunut. Selvitysten mukaan asiakaspalvelu toimialalla on parantunut ja hoitojonot lyhentyneet, mikä on loistava saavutus näissä talous- ja tuottavuudenkohentamispaineissa. Esimerkiksi terveyspalveluista tulee aiempaa enemmän negatiivista palautetta hoitoonpääsystä kun samaan aikaan hoitoonpääsy on tosiallisesti parantunut. Luulen, että kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen kehitys, missä ihmiset osaavat vaatia aiempaa useammin tarvitsemiaan palveluja. Joissain palveluissa myös luonnollisesti on aiempaa enemmän ruuhkaa.

On hyvä, että toimeentulotukea voi nykyään hakea myös sähköisesti. On tärkeää automatisoida kaikki, mikä automatisoitavissa on ja hyödyntää siten vapautuvat resurssit hyvin. Toimeentulotuki siirtyy KELAlle vuoden 2017 alussa. Toivottavasti tämän jälkeen varsinaiseen sosiaalityöhön ja ihmisten tukemiseen olisi yhä enemmän resursseja.
Vammaisten henkilökohtaisten avun toteuttamista pitää edelleen kehittää kaupungin tuottaman avustajavälityksen mahdollistamisen suuntaan. Asiassa on onneksi edistetty viime vuosina ja enää ei olla tilanteessa, jossa vammaisen on pakko toimia työnantajana henkilökohtaiselle avustajalleen. Osa vammaisista on tähän aivan tyytyväisiä, mutta osalle työnantajavelvoitteiden toteuttaminen on kohtuuton vaatimus. Nykyään osa vammaisista saa avustajan ostopalveluna tai palvelusetelillä.

Vammaisasiamiehen katsaus

Myös vammaisasiamies Sirkku Kiviniitty toi jälleen myös erittäin kiinnostavan raportin lautakunnalle.
Kiitin vammaisasiamiestä hänen huomioistaan vammaisiin kohdistuneista määrärahaleikkauksista (HSL:n ilmaisen bussilipun poisto) ja asiakasmaksujen korotuksista. Olemme lautakunnan toisen vihreän jäsenen Teemu Hokkasen kanssa vastustaneet näitä muutoksia. Pidän eettisesti hankalana sitä, että taloudellisesti tiukkoina aikoina leikkaukset kohdistuvat ryhmiin, jotka ovat valmiiksi erittäin pienituloisia ja haavoittuvassa asemassa. Tässä on kyse laajemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta. Halutaanko pyrkiä ylläpitämään palvelujen universaalia saatavuutta ja rahoitusta eli hyvinvointivaltiota vai mennäänkö siihen, että ne jotka palveluita tarvitsevat, ne myös maksavat. Asiakasmaksuasetuksessa joitain asiakasmaksuja korotettiin viimeeksi kerralla melkein 10 prosenttia, tämä on siis eduskunnan säätämä asia.

Toin myös esille, että vammaisasiamiehen huomiot vammaisten osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden edistämisestä on hyviä ja vammaisneuvostoa tulisi hyödyntää palvelujen suunnittelussa vielä nykyistä paremmin. Vammaisasiamiehen ehdotus nostaa kaupungin tulostavoitteeksi vammaisten henkilöiden työllistyminen ja opiskeluun hakeutuminen on myös erinomainen. Vammaisten työllisyysaste on tällä hetkellä suhteettoman alhainen. Moni olisi valmis ja kykenevä palkkatöihin. Tämä ongelma koskee yleensäkin vähän koulutettuja tai matalat kognitiiviset taidot omaavia henkilöitä. Nykyään on yhä vähemmän avustavia töitä, joita voisi tehdä vähemmällä osaamisella. Jonkin verran kyse on tosin varmasti myös työantajien asenteesta ja tiedon puutteesta.

On erittäin hyvä, että kotipalvelua on tarjottu nyt myös kouluikäisten vammaisten lasten perheille ja että kotiapua on ylipäätänsä lisätty. (Kotiavun tarjoaminen myös muille kuin pikkulapsiperheille oli omassa vaaliohjelmassani ja olen puhunut paljon asian puolesta.) Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn kannattaa ja myös muut kuin pikkulapsiperheet kokevat kriisejä.

Otin esille sen, että yhdellä vammaispalvelujen työntekijällä on keskimäärin 429 asiakasta ja että olen saanut kuntalaispalautetta palveluiden ruuhkaututumisesta. Tähän vastattiin, että osa asiakkuuksista on erittäin lyhyitä eikä tiheästi toistuvia ja osa asiakkaista asioi sosiaaliohjaajan kanssa. Vammaisasiamies kylläkin pohti, että varsinaista sosiaalityötä pitäisi lisätä. Sosiaalityöntekijätilanne on joka tapauksessa huonompi kuin Helsingissä, mutta parempi kuin Vantaalla. Tähän asiaan täytyy joka tapauksessa palata.

Toimialan toimintakertomus 2014

Muutamia huomioita: Tuottavuutta on onnistuneesti parannettu ja erinomaista kehittämistyötä tehty. Vuosikate oli 14 miljoonaa odotuksia parempi. Painopisteen siirto ennaltaehkäisyyn on toiminut lastensuojelussa, lasten sijoitukset ja huostaanotot ovat kääntyneet laskuun. Kaiken kaikkiaan erittäin hyviä tuloksia kun ottaa vielä huomioon varsin kovan väestönkasvun ja samanaikaiset tuottavuusvaateet, joihin on kyetty erinomaisesti vastaamaan. Selkeinä ongelmina toimeentulotukimenojen ja työttömyyden kasvu. Työllisyydenhoidosta on puhuttu lautakunnassa ja tullaan varmasti puhumaan. Kaupungilla on siihen rajalliset vaikutusmahdollisuudet, mutta kyllä asiassa on myös ollut kehitettävää. Työttömyyden kasvu on ollut niin kovaa ja koskenut myös korkeakoulutettuja, että työllisyyspalveluiden kehittäminen on tullut aavistuksen perässä.

Keskustelimme myös HUS:n kulukehityksestä, joka on kovaa mutta muihin sairaanhoitopiireihin nähden maltillista. Pohdiskelin omassa puheenvuorossani sitä, miten tuottavuuden kehittäminen on tärkeää, mutta kulukehityksen hidastaminen kokonaisuudessaan hankalaa, koska väestö vanhenee ja hoidot kallistuvat. Pohdin myös sitä, että huonon talouskehityksen jatkuessa on olemassa riski, että vaadimme erikoissairaanhoidolta aina vain kovempaa tuottavuutta ja tehokkuutta ja lopputulos voi olla se, että se näkyy laadussa ja syntyy todelliset kahden kerroksen terveydenhuoltomarkkinat, jossa on julkinen äärimmilleen tehostettu erikoissairaanhoito ja sitten yksityiset terveyspalvelut, jossa asiakas saa maksamalla jollain tavalla parempaa palvelua. Ei välttämättä todellakaan missään määrin vaikuttavampaa, mutta esimerkiksi kiireettömämpää ja vähemmän liukuhihnamaista.

Kaiken kaikkiaan meidän päätöksentekijöihin pitää pyrkiä siihen, että työllisyys ja talouskehitys kohenee. Vain siten voimme viime kädessä turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman väliraportti

Monialaista yhteistyötä on onnistuneesti kehitetty, sosiaali- ja terveyspalvelut tekevät yhä enemmän yhteistyötä sivistystoimen (koulut ja päiväkodit) kanssa.

Väliraportissa kiinnitettiin huomiota nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämiseen, mikä on erittäin hyvä.

Yleisiä ilonaiheita nuoriin liittyen ovat humalajuomisen, tupakoinnin ja koulukiusaamisen vähentyminen (nuoriso näyttää olevan aina vain kunnollisempaa) ja huolenaiheet lisääntynyt ylipaino, psyykkinen oireilu ja ammattiin opiskelevien kokemat väkivaltatilanteet. Ammattikouluissa ja lukiossa opiskelevien erot ovat isot terveyskäyttäytymisessä ja koetussa hyvinvoinnissa.

Nuorten syrjäytymistä vastaan työskentelevän Vamos Espoon työtä kiiteltiin. Kysyin Vamoksen työn rahoittamisesta, se oli välillä vaakalaudalla. Rahoitus on nyt tämän vuoden loppuun. Vamoksen työn jatkamiseen on ehdottomasti löydettävä määrärahat, nuorten syrjäytymisen vastainen työ on erittäin tärkeää ja Vamoksen tulokset siinä todella hyvät.

Aiempia kirjoituksiani nuorten syrjäytymisestä:

Seminaari nuorten syrjäytymisen ehkäisystä

Syrjäytymistä pitää ehkäistä, muttei pelosta syrjäytyneitä kohtaan

Sosiaali- ja terveyslautakunta ei vastusta sairaalayhteistyön selvittämistä

Uusimmassa Länsiväylässä on sivulla 4 otsikolla "Lautakunta lyö jarruja sairaalayhteistyölle" juttu, jossa annetaan virheellinen kuva siitä, mitä päätimme viime keskiviikkona sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa. Kyse on siis siitä, että uusimpien arvioiden mukaan Jorvin viereen nousevan kuntoutussairaalan vuodeosastopaikkojen kapasiteetti saattaa olla ylimitoitettu pelkästään espoolaisia ajatellen. Asiaa kannattaa selvittää lisää ja sitten myöhemmin tehdä päätös siitä, voivatko Kirkkonummi ja Kauniainen ostaa osan paikoista omille kuntalaisilleen.

Jutusta välittyy nyt lautakunnan pj Johanna Värmälän (sd.) henkilökohtainen näkemys koko lautakunnan kantana. Todellisuudessa sairaalayhteistyön selvittämistä Kauniaisen ja Kirkkonummen kanssa kannattivat koko muu lautakunta, ainoastaan demarit suhtautuivat asiaan kriittisesti. Ja tässä siis tosiaan vasta selvitetään, myöhemmin tehdään päätöksiä siitä, varataanko osa vuodeosaston paikoista myös kirkkonummelaisille ja kauniaislaisille.

Tietenkin asia pitää huolella selvittää ja vuodeosastopaikkoja on oltava riittävästi espoolaisten tarpeeseen. Sama pätee kaikkiin vanhusten palveluihin. Meidän on työskenneltävä sen eteen, että kaikkien palveluiden määrä on sekä väestötasolla riittävä että vastaa yksilöiden tarpeeseen. Tämä tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että kotiin pitää saada riittävästi palveluja, mutta tilanteessa, jossa kotona asuminen ei enää onnistu, vanhukselle on löydyttävä tehostettu palveluasumis, hoivakoti tms paikka. Sellainen pyöröovi-ilmiö, jossa vanhus kulkee edestakaisin sairaalan ja kodin väliä on inhimillisesti kestämätön. Eli kaikkien paikkojen ja palvelujen määrää pitää seurata erittäin tarkasti. (Ja työskennellä myös sen eteen, että työllisyys nousee ja saamme rahoitettua palvelut nyt ja tulevaisuudessa. Onnistunut vanhustenhoito vaatii veroeuroja.)

Mitä tulee juuri nyt näihin vuodeosastopaikkoihin niin jos varmistuu, että kapasiteetti riittää paikkojen myymiseen näillle kahdelle muulle kunnalle, niin se kannattaa tietenkin hyödyntää. On myös näiden kuntalaisten etu, että vuodeosastot sijaitsisivat Jorvin sairaalan vieressä jne isomman sairaalakompleksin ja osaamiskeskittymän yhteydessä. Ja miten soteuudistus ikinä eteneekään, niin ihmettelen, jos yhteistyö ko. kuntien kanssa ei tiivisty entisestään.

Toisin kuin LV:n jutusta siis ymmärtää, niin lautakunnan päätös oli seuraava: "Lautakunta kehotti sosiaali- ja terveystoimea selvittämään sairaalakapasiteetin riittävyyttä ja sairaalayhteistyötä Kauniaisten ja Kirkkonummen kanssa. Mahdollinen neuvottelutulos ja ennakkovaikutusten arviointi tuodaan lautakunnalle päätöksiä varten."

Päätökset asiassa siis tehdään vasta myöhemmin selvitysten ja arviointien jälkeen.

Länsiväylän juttu

Sote-uudistuksella parannettava asukkaiden palveluja

Länsiväylä 13.12.2014

Vaalikausi on lopuillaan ja hallituksen merkittävien rakenneuudistusten läpiviennillä alkaa olla kiire. Tavoitteena oli vahvojen peruskuntien varaan rakentuva palvelujärjestelmä. Nyt näyttää siltä, että saamme suuriin kuntayhtymiin perustuvan sote-uudistuksen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta uhkaa tulla byrokratiaviidakko, joka ei säästä kustannuksia ja josta on läpinäkyvyys ja selkeys kaukana. Ne kunnat, jotka ovat tuottaneet palveluita kustannustehokkaasti, näyttävät joutuvan maksumiehiksi. Esimerkiksi Espoolle uudistus tietäisi 33 me vuosittaista lisälaskua, puolikkaan veroprosentin verran.

Sote-uudistuksessa ei saa vesittää sitä hyvää kehittämistyötä, jota kunnissa on tehty. Toistaiseksi ei myöskään ole kyetty näyttämään, että säästöjä syntyisi varmuudella muuten kuin palveluita leikkaamalla. Alkuperäinen tavoite eli sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio ei näytä toteutuvan alkuunkaan suunnitellulla tavalla. Ja demokraattinen päätöksenteko karkaa kauas.

Nyt pitäisi palauttaa mieleen uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, jotka ovat jääneet hallintorakennekeskustelun jalkoihin. Uudistuksen tarkoitus oli integroida sosiaali- ja terveyspalvelut, madaltaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä kuilua ja kehittää erityisesti perusterveydenhuoltoa. Tarkoitus oli myös hillitä kustannuskehitystä.

Kun katsoo Espoolle kaavailtua lisälaskua, näyttää tapahtuvan aivan jotain muuta. Uudistuksen myötä kuntien mahdollisuus kehittää omia palveluita ja valvoa niiden kustannuskehitystä heikkenee entisestään ja samaan aikaan kulut nousevat huomattavasti.

Sote-uudistusta tarvitaan. Hyvinvointivastuun tasaaminen on järkevää ja kaikille suomalaisille on tarjottava tasa-arvoisesti mahdollisuus kattaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uudistus on kuitenkin toteutettava kustannustehokkuuteen kannustaen ja siten, että hyvin toimivia käytäntöjä ei romuteta.

Tiina Elo
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (vihr.)

Inka Hopsu
valtuustoryhmän puheenjohtaja (vihr.)

Pinja Nieminen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr.)

Espoo

Puheenvuoroni valtuustossa lastensuojeluun ja terveyspalveluihin liittyen

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paula Viljakainen kertoi tarkastuslautakunnan kiinnittäneen huomiota lastensuojelun tarpeeseen Espoossa ja lastensuojelun kuluihin. Istun toista valtuustokautta sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on erittäin aiheellinen huomio. Espoossa on viime vuosina panostettu ennaltaehkäisevien palveluiden kuten perhetyön lisäämiseen ja kehittämiseen. Toivon, että säästöpaineiden keskellä ei missään vaiheessa unohdeta tätä ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä.

Joskus kuulee sellaista keskustelua, että huonossa taloustilanteessa on keskityttävä lähinnä lakisääteisiin palveluihin eli toteuttamaan lähinnä ne velvoitteet, mitä lainsäädännöstä tulee. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että lakisääteiset palvelut ovat usein juuri niitä raskaita ja kalliita palveluita, joiden tarvetta olisi syytä pyrkiä ehkäisemään.

Taloudellisesti vaikeina aikoina on riski, että myös lastensuojelun tarve kasvaa ja se on hyvinkin todennäköistä. Sen takia niiden ennaltaehkäisevien palvelujen tarve on juuri nyt niin suuri. Ja kyse on perhetyön ja kotiavun kaltaisten palveluiden ohella myös esimerkiksi työllisyys- ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä maahanmuuttajapalveluiden toimivuudesta.

Kuten Mari Nevalainen aiemmin tänään muistutti, niin yhden lapsen vuoden kestävän laitossijoituksen hinnalla saa esimerkiksi 3000 tuntia kotipalvelua, sillä saa myös esimerkiksi 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. Siihen siis todella kannattaa pyrkiä, että säästöjä hankitaan toimintaa kehittämällä, ei missään nimessä säästämällä niistä palveluista, jotka eivät ole lakisääteisiä.

Mitä tulee vielä Viljakaisen myös mainitsemaan erikoissairaanhoitoon, niin kulut kasvavat koska väestö vanhenee ja hoidot kehittyvät ja kallistuvat. Kuten jo tänään mainittu, niin sairaanhoitopiirien välisissä kustannusvertailuissa HUS on ihan kärkikastia. Toimivalla perusterveydenhuollolla voidaan kuitenkin jossain määrin vaikuttaa erikoissairaanhoidon tarpeeseen, vähintään yrittää hidastaa kulukehitystä.

Mitä näihin terveysasemapalveluihin tulee, niin kuten valtuutettu Niemi [Marika Niemi] jo kommentoikin, niin tilanne Espoossa on kohentunut, joskaan se ei tosiaan, kuten Niemi sanoi, koske aivan kaikkia terveysasemia. Kehittämistyötä on siis jatkettava.
Ero työterveyshuollon piirissä olevien ja julkisen sektorin terveyspalveluiden piirissä olevien terveyspalveluiden saatavuudessa on edelleen suuri.

On myös tärkeää, että tehdään kaikki mahdollinen sen eteen, että sote-uudistus ei tule vesittämään sitä hyvää kehitystyötä, jota Espoossa on tehty. Tavallaan aivan uskomatonta, että tällaista pitää edes pelätä, mutta tältähän se juuri nyt näyttää eli Espoolle olisi tulossa 33 miljoonan euron lisälasku. Jos tähän ei onnistuta vaikuttamaan niin pelkään, että tarkastuslautakunnalla on lähivuosina yhä enemmän ikävää sanottavaa.

Ongelmien tunnistamisesta tekoihin

Kirjoitus on julkaistu ensin Kuntalehden blogissa.

Meillä oli 10.11 maanantaina valtuustoryhmän kokouksessa vierailemassa puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö. Sain pitää lennosta lyhyen katsauksen sosiaali- ja terveyspoliittisiin asioihin Espoossa.

Kesken selostustani kiinnitin huomiota siihen, että puheenvuoroni sisältö on kovin negatiivinen. "Ikärakenne on vielä hyvä, mutta väestö ikääntyy nopeasti.. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 70 prosenttia vuodessa.. Erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen budjettiylitys on tänä vuonna yhteensä puolikkaan veroprosentin korotuksen verran."

Muistutin myös siitä, että hyvinvointivaltio vaatii korkeaa työllisyysastetta. Meidän on puolueenakin panostettava vielä nykyistä enemmän uusien työpaikkojen luomiseen.

Keskustelun jatkuessa muutama ryhmämme jäsen toikin esille sen, että sellaisesta jatkuvasta kurjistumispuheesta pitää myös päästä eroon, negatiivisuuden ruokkiminen ei auta.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Varsinkin sellainen ylhäältä alaspäin tapahtuva kriisitietoisuuden luomispuhe ärsyttää minuakin. Ja sellainen ajattelu, että ollakseen älykäs, ihmisen pitää olla kriittinen. Kyky tuoda valoa on arvokkainta.

Samalla aloin ajattelemaan sitä, miten erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen luottamushenkilönä on kuitenkin kunnallispolitiikassa vaikea olla latelematta ei-niin-positiivisia faktoja. Tämä on toimiala, jossa kustannuskehitys on voimakasta suhteessa verotuloihin, jossa työllisyysasteen ja huoltosuhteen heikkenemisen vaikutukset oikeasti näkyvät ja samaan aikaan se toimiala, jolla pitäisi kyetä luomaan lisääntyvää hyvinvointia.

Hieman karrikoiden: kulttuuripuolen luottamushenkilö miettii, miten saadaan uusi teatteritalo. Jos talo viivästyy, se on ikävää, mutta ei siihen kukaan kuole. Sosiaali- ja terveyspuolen päättäjä miettii sitä, miten hoitojonot pidetään sellaisina, että ihmiset pääsevät ajoissa lääkäriin, millaisin toimin vähennetään lasten kokemaa väkivaltaa ja miten kotona asuva muistisairas vanhus saisi hyvää hoitoa.

Jos päättäjä ei tällä sektorilla olisi huolissaan siitä, että palveluiden rahoittaminen vaikuttaa olevan jatkuvasti suurempi haaste, se olisi suorastaan omituista. Kaikki meistä haluavat esimerkiksi säällisen vanhustenhoidon. Se ei onnistu vain toimintaa kehittämällä, se vaatii myös rahaa, joka muutetaan hoitohenkilöstöksi. Ja onnistuakseen se tulee vaatimaan lähitulevaisuudessa -samaan aikaan kuin työllisten määrä on nykyistä pienempi- huomattavasti nykyistä enemmän määrärahoja, koska vanhusikäisen väestön määrä on paljon nykyistä suurempi. Vuonna 2020 yli 85-vuotiaita espoolaisia on 60% enemmän kuin nyt. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on todennäköisesti maailman paras. Sen haluaisi säilyttää tulevillekin sukupolville.

Ja sanottakoon, että taide ja kulttuuri on myös tietenkin tärkeää. Myös sen puolen priorisointien tekeminen on hankalaa. Mutta erilaista.

Joissain toisissa yhteyksissä on huomattavasti paljon helpompaa puhua positiivisia. Negatiivisuuden tilannesidonnaisuus pätee varmaan elämässä muutenkin. Jos ihminen on nähnyt tai näkee ympärillään paljon uhkakuvia, voi kyseisessä tilanteessa olla vaikeaa olla positiivinen.

Monesti ongelma on myös sanottava ääneen ennen kuin sitä voi alkaa ratkoa.

Mutta sitten pitää alkaa toimia. Ja tämä pitäisi muistaa. Pelkkä ongelmien ääneen sanominen ei auta mitään.

Eikä myöskään tehdä paniikkiratkaisuja. Erityisen hölmöä on keskittyä vain lakisääteisiin asioihin ja esimerkiksi leikata ennaltaehkäisevistä palveluista.

Yksi hienoimmista hetkeen kuulemistani asioista on Lohjan Kulttuuripajatoiminta. Kyseessä on uusi nuorten mielenterveyskuntoutujien ryhmämuotoinen toimintamalli, joka perustuu merkitykselliseen yhdessä tekemiseen. Systeemi eroaa tavanomaisista hoito- ja kuntoutuskäytänteistä ja on tuottanut hienoja tuloksia töihin ja opiskelemaan hakeutumisessa -mutta oli silti lakkautusuhan alla. Tämä on huonoin vaihtoehto. Kunta karsii kaikki uudet innovaatiot ja ylimääräiset kokeilut, vaikka lopputulos tulisi kalliimmaksi. Säästäminen on liian helppoa aloittaa projekteista ja käynnissä olevista kokeiluista tai tarpeellisista ostopalveluista, kuten Espoon Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen tuen lakkauttaminen. Sen sijaan kaikki pitäisi perustua harkintaan ja seurausten miettimiseen. Mihin sijoittamalla saadaan suurin hyötysuhde?

Ja valtion tasolla pyrkiä luomaan niitä uusia työpaikkoja. Ville Niinistö puhui siitä, miten perinteisen teollisuuden tilalle voi tulla töitä uusiutuvan energian ja cleantechin tiimoilta. Tämä on ollut muualla maailmassa mahdollista, se on Suomessakin.

Yritän itsekin nyt keskittyä enemmän ratkaisuihin ongelmien tunnistamisen sijaan.

Mahdollisuus opiskella kieliä ei lopu lukioon

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että muiden kielten kuin englannin ja ruotsin opiskelu on vähentynyt kouluissa jo vuosia.

Esimerkiksi saksan kirjoittaneita oli 90-luvulla vuosittain selvästi yli 10 000, mutta nykyään enää alle 2000.

Opiskelin itse kouluaikana neljää kieltä, josta 2 oli pitkiä kieliä. Kirjoitin A-ranskan.
Olen ollut kiitollinen kielitaidostani.

Silti huomaan, etten ole aivan varma, missä määrin siitä pitäisi huolestua, että valinnaisten kielten opiskelu on peruskoulussa vähentynyt ja vieraita kieliä kirjoitetaan yhä vähemmän ylioppilaskirjoituksissa.

Vieras kieli avaa aina oven yhteen uuteen kulttuuriin. Yhden tietyn kielialueen kielen hallitseminen helpottaa muiden saman kielialueen kielten oppimista.

Mutta pitääkö kaikki kielet todella opetella jo viimeistään lukiossa? Voisiko kuitenkin olla tärkeää, että ihmiset ylipäätänsä saavat hyviä kokemuksia kielten opiskelusta ja haluavat jatkaa korkeakouluissa tai esimerkiksi työväenopistossa kielten opiskelua?

Sellainen ajatus, että kielen oppiakseen se on pakko aloittaa viimeistään lukiossa, ei ole järkevä. Ihmiset opiskelevat lukuisia muitakin asioita vielä myöhemmin.

Asia on mielestäni todella monimutkainen. Onko kuitenkin parempi osata muutama kieli erittäin hyvin kuin useita joten kuten? Jos katsotaan 15 vuotta kirjoitusten jälkeen, niin kuinka moni aikoinaan useamman vieraan kielen hallinnut pystyy vielä käyttämään kyseisiä kieliä?

Ovatko viimeistään lukiossa aloitetut kielet juuri ne, joita haluaa ja pystyy ylläpitämään myös myöhemmin? Onko kielipaletti nykyisellään hyvä? Pitäisikö Saksan sijasta opiskella ennemmin viroa tai kiinaa?

Jollain tavalla kielten opiskelun väheneminen on hyvin kiinnostava ilmiö. Maailma on kuitenkin yhä kansainvälisempi, joten olisi voinut kuvitella päinvastaisenkin kehityksen. Käy mielessä sekin, onko kyse yhä enemmän tehokkuudesta ja suorittamisesta. Lehtijutussakin kiinnitetään huomiota hyvien arvosanojen saamisen merkitykseen. Minkä muiden asioiden pohjalta valintoja tehdään? Jättävätkö lukiolaiset valitsematta vieraan kielen siksi, että epäilevät sen osaamisen hyötyjä? Itse halusin yliopistossa opiskella tiettyjä kieliä ihan siksi, että ne kuulostivat kauniilta. Viron opiskelun aloitin siksi, että jotenkin hävetti, että suomalaisena sitä aina odotti, että Virossa osataan suomea, teki mieli voida kommunikoida paikallisella kielellä. Mutta nykyään nuorilla on aina vain enemmän suorituspaineita.

Ehkä siksikin haluaisi myös ajatella, että kaikkea ei ole pakko tehdä lukioon mennessä eikä kerralla. Että ehkä tärkeintä olisi muistaa, että asioita voi tehdä myös myöhemmin. Myös rauhassa, korkea-asteella yhtä kieltä kerrallaan. Pääasia, että uteliaisuus kieliä kohtaan säilyisi. Ja miten tämä liittyy kunnallispolitiikkaan? Siten, että työväen opiston opintomaksut on pyrittävä pitämään kohtuullisina. Kielten opiskelu on myös aikuisten oikeus ja mahdollisuus.