Arvoisa puheenjohtaja,
hyvät valtuutetut
Haluan nostaa tästä kokonaisuudesta esille erityisesti koulujen palveluverkkoon ja opetukseen kohdistuvat säästöt. Toivon, että kykenisimme tässä kaupungissa perustamaan kaiken päätöksenteon sille, mikä on kuntalaisille erityisen tärkeää ja nämä asiat ovat hyvin usein turvalliset koulumatkat, laadukas opetus ja varhaiskasvatus sekä laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut.
Pyrkimys lakkauttaa oppilasmäärältään aivan riittäviä ja sijainniltaan hyviä kouluja on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan kuntalaisissa aiheellista vastustusta. Kodin lähellä sijaitseva alakoulu on merkittävästi monen pienen koululaisen ja hänen perheensä hyvinvointiin vaikuttava asia. Kaikista palveluista erityisesti alakoulujen ja päiväkotien tulisi sijaita mahdollisimman lähellä kotia. Meillä on myös esimerkiksi nyt sellainen tilanne, että varsin uusi Vanttilan koulu on jo täynnä ja kymmenen vuotta sitten peruskorjattu Soukan koulu on täyttymässä. Jos nyt aletaan sulkea tuon säästötavoitteen laskelman mukaisesti vielä kuusi koulua, olemmeko myöhemmin tilanteessa, jossa pitääkin rakentaa uutta, koska nykyiset tilat loppuvat kesken?
Henkilötyövuosien leikkaustavoite kasvu-uraan nähden on nyt kaupunginhallituksen pohjaesityksessä todella kova ja niin kova, että se on mielestäni epärealistinen. Leijonanosa kaupungin henkilöstöstä työskentelee sote-palveluiden hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksessa henkilöstömitoituksista säädetään lailla ja mitä kouluihin tulee, niin minun on vaikea kuvitella, että Espoon kaltaisessa kaupungissa ei haluttaisi jatkossakin pitää kiinni opetuksen laadusta. Nämä ovat palveluja, joihin kohdistuvia säästöjä pitäisi pyrkiä viimeiseen asti välttämään.
Edelleen toivoisin, että kykenisimme nykyistä paremmin hakemaan säästöjä ennaltaehkäisemällä ongelmia ja hakemalla mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja ja näin esimerkiksi lastensuojelussa onneksi pyritäänkin tekemään. Meidän pitäisi myös löytää enemmän keinoja hakea investointien toteuttamisesta säästöjä. On käynyt mielessä, olisiko esimerkiksi enemmän tyyppipäiväkoteja ja kouluja rakentamalla kyetty tekemään näitä rakennuksia halvemmalla.
Yhtä lailla investointiohjelman tiukkuuden tulisi estää Puolarintien jatkeen ja Espoonväylän kaltaiset hankkeet, joissa tuhoutuu arvokasta luontoa ja jotka maksavat kymmeniä miljoonia, mutta jotka eivät ole mitenkään välttämättömiä. Pelkkä Puolarintien jatke maksaisi 30 miljoonaa euroa ja kyse on 650 metrin katuyhteydestä. Meidän pitää nyt tunnistaa se, mikä on välttämätöntä ja kriittistä ja mitä taas voidaan jättää tekemättä.
Kannatan Hopsun esitystä. (Vaihtoehtoinen säästöesityksemme).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti