Valtuustopuheeni Laurinlahden uuden koulun ja päiväkodin hankesuunnitelmasta

Olen todella iloinen, että tämä hanke on viimein etenemässä. Kun Laurinlahden koulu aloitti syyslukukauden 2023 väistötiloissa, niin tiedossa ei vielä ollut, milloin koulu palaa entiselle paikalleen.

Meidän täytyisi päästä sellaiseen tilanteeseen, että kaupungin kasvuhaasteista ja investointipaineista huolimatta peruskorjaus- tai uudisrakennus -prosessit olisivat sellaisia, että ne kyettäisiin toteuttamaan nykyistä paremmin ajantasaisesti.

Kun vanha koulu jää tyhjilleen ja se on ollut hyvissä ajoin ennakoitavissa, kuten tässä tapauksessa, niin uuden koulun pitäisi alkaa nopeasti rakentua.

Kaupunki ei voi kasvaa nykyistä tahtia, jos riskinä on, että sen paremmin vanhoille kuin uusille alueille ei kyetä toteuttamaan niiden tarvitsemia peruspalveluja.

Mutta nyt olemme onneksi viimein hyväksymässä tätä hankesuunnitelmaa ja 2030 syksyllä opetuksen tulisi jatkua uudessa koulussa.

Tässä suunnitelmassa minua mietityttää enää ainoastaan esillä olevat vaihtoehdot Laurinlahden koulun tonttia vastapäätä sijaitsevan Merisaappaan koulun ja sen tontin käytöstä.

Toisessa vaihtoehdossa uusi koulu ja päiväkoti sijoitetaan koko korttelin alueelle ja toisessa Merisaappaan vanhaa, 2019 suljetun koulun rakennusta käytettäisiin, vaikka sen peruskorjausaste on 120%.

On toki monessa mielessä ekologista hyödyntää olemassa olevaa rakennuskantaa purkamisen sijaan ja nykyään uusi rakennus ei valitettavasti takaa sitä, etteikö rakennuksen kunnossa voisi olla ongelmia jo varsin pian valmistumisen jälkeen, mutta silti täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti olisin uudisrakennuksen kannalla.

Uudisrakennuksen toteuttamisvaihtoehto on peruskorjausta edullisempi ja pidän sitä kuitenkin eri tavoin, myös projektin keston kannalta turvallisempana ratkaisuna.

Olisi tärkeää saada Laurinlahden koulu pian takaisin entiselle paikalleen. Myös varhaiskasvatuspaikoille on suuri tarve alueella. Toivottavasti tämä projekti saadaan nyt etenemään mahdollisimman ongelmitta maaliinsa.

Valtuustopuheeni vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden työllistymistä Espoon kaupungilla käsittelevästä valtuustoaloitteesta

 Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut,

kiitos Wallsille tästä hyvästä valtuustokysymyksestä. Saamamme vastaus on sinänsä kattava ja laaja ja vastaa erityisesti niihin asioihin, mitä Walls on kysymyksessään nostanut eli esimerkiksi palkkatukimallin tilanteeseen.

On myös todella hyvä, että kaupunki on ainakin tähän mennessä kyennyt toteuttamaan kaikki pyydetyt niin sanotut mukautukset, joita kaupungin tehtäviin palkatut eri tavoin vammaiset henkilöt ovat toivoneet ja tahtotilaa tähän selvästi on jatkossakin.

Se, mitä vastauksessa ei mainittu lainkaan, niin oli etätyömahdollisuus. Aina ei siis ole kysymys mukautuksista yksittäisten henkilöiden kohdalla, vaan siitä, miten työt on isomman henkilöstömäärän osalta organisoitu. Kaupungilla on viime vuosina ollut käsittääkseni suhteellisen hyvät mahdollisuudet tehdä etätyötä niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista.

Etätyö voi lisätä suuresti eri tavoin vammaisten ihmisten työskentelymahdollisuuksia, koska heillä on lähtökohtaisesti kotonaan sellaiset olosuhteet, joissa esimerkiksi liikuntavamma tai autismin kirjolla oleminen ei tuota haasteita.

Vammaisuus tarkoittaa aivan valtavan laajaa kirjoa erilaisia tilanteita ja on myös hyvä huomioida, että vammainen ihminen voi myös olla oman alansa huippuosaaja.

Lähtökohdaksi tässä asiassa voisi myös joskus ottaa sen näkökulman, että millä keinoin kaupunki saa palkkalistoilleen parhaat osaajat siitä riippumatta, että onko heillä joitakin toimintarajoitteita.

Etätyön merkitys voi olla suuri paitsi eri tavoin vammaisille tai sairastuneille ihmisille itselleen, niin myös vammaisten lasten vanhemmille helpottaen arjen organisoimista. Tässä on siis monella tavalla kyse kaupungin työnantajapolitiikasta ja rekrytointivalteista.

Kuten alkuperäisessä kysymyksessä sanottiin, yksilön näkökulmasta työ on myös elämään sisältöä ja merkitystä tuova asia. Osa vammaisista ihmisistä, esimerkiksi vaikeammin kehitysvammaiset ihmiset, eivät osallistu työelämään, mutta heillä on silti tarve tekemiseen ja merkityksellisyyteen. Tällöin mielekäs päivätoiminta sosiaalisine suhteineen voi olla hyvin tärkeää.

Meidän ja osan vammaisten henkilöiden kohdalla hyvinvointialueen tulisi siis sekä mahdollistaa vammaisten ihmisten työssäkäynti että muu mielekäs tekeminen niiden ihmisten kohdalla, joille työelämä ei ole mahdollista.

Siitä on ollut yhä enemmän keskustelua, että niin kutsuttu yhteisöllinen asuminen on jättänyt ikääntyneitä yksin kotiinsa ja ilman tarvittavaa yhteisöä ja tekemistä. Meidän päätöksentekijöiden tulee estää tällaista ja myös sitä, että sama käytäntö alkaa valua vammaispuolelle.