Valtuustopuheeni Tiina Elon kanssa tekemämme tilatehokkuutta käsittelevän valtuustokysymyksemme vastauksesta

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Olemme vuosien aikana kuulleet usein lauseen, ”ei säästetä opetuksesta, vaan tiloista”. Valtuustokysymyksemme vastauksesta kuitenkin ilmenee, että tämäkään ei ole yksinkertaista.

Tilat eivät todellakaan ole vain tiloja, vaan niillä voi olla suuri merkitys siinä, miten koululaiset pystyvät oppimaan. Luen tästä erinomaisesti laaditusta vastauksesta muutaman kohdan:

Tilatehokkuuden korostuminen hankkeissa on aiheuttanut sen, että osa opetustiloista on sijoittunut käytäväalueiden yhteyteen. Tällaisten tilojen käyttö varsinaisen opetusryhmän tilana ei käytännössä onnistu.

Pienempien tilojen sijoittaminen ryhmätyöskentelyalueina auloihin tai tilalevennyksiin on ollut trendinä koulusuunnittelussa. Jos avoimia tiloja ei voida sulkea niiden käytettävyys heikkenee.

Uusissa kouluissa vierailleet ovat luultavasti huomanneet näitä tilaratkaisuja ja monet ovat niistä muutoin jo kuulleet. Luokan läpi saatetaan kulkea, opetustilan seinä on lasia tai muuta aiemmasta poikkeavaa, tila voi olla jopa syvennys käytävällä. Kaikki nämä ratkaisut vaikuttavat siihen, miten oppilaat pystyvät tilassa keskittymään. Toisia oppilaita ratkaisut haittaavat enemmän kuin toisia. Pahimmillaan tilan käyttö opetustilana ei ylipäätänsä onnistu lainkaan, kuten toimiala itse kertoo. 

On onnetonta, jos huono tilasuunnittelu aiheuttaa sen, että oppilaiden tarkkaavuus häiriintyy, tulee keskittymishäiriöepäilyjä jne. Tästä on jo tiettävästi tietoa, että uudet tilaratkaisut ovat lisänneet tällaista diagnoosipohdintaa eli tässä ollaan itse asiassa hyvin ison asian äärellä. 

Meidän pitäisi ehdottomasti tehdä tiloja, jotka edistävät keskittymistä ja oppimista, eivätkä vaikeuta niitä. On aina surullista, jos ensin luodaan ympäristö, joka aiheuttaa ongelmia ja sitten tehdään niistä ongelmista yksilöpsykologisia eli ei nähdä, että ongelma on esimerkiksi aidosti häiritsevä melutaso, vaan asiasta tulee vain oppilaan itsensä ongelma. 

Myös tilojen ahtaus on tällainen asia. Osalle oppilaista hyvin ahtaat tilat tuottavat lisää haasteita tai sellaisia haasteita, joita ei väljemmissä aistiesteettömimmissä tiloissa tulisi.

Tilat tulisi ehdottomasti suunnitella pedagogisista lähtökohdista eli niin, että ne tukevat oppimista ja hyvinvointia, eivät haasta sitä.

Kysymyksemme muihin osiin liittyen haluan myös vielä sanoa, että riittävästä Y-tonttien määrästä on kerta kaikkiaan huolehdittava. Päiväkotien ja koulujen pysyminen lähipalveluina on asukkaille äärimmäisen tärkeää.

Kannatan Tiina Elon molempia toivomuksia.

Valtuustopuheeni Matinkylän tallin tontista sekä kehitysohjelmien puolivälitarkastelusta

Valtuustopuheeni valtuustoaloitteesta luonnonhyvinvointipuistosta Matinkylän tallin tontille

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Allekirjoitin itsekin tämä valtuustoaloitteen, koska tässä mielestäni esitetään toiseksi paras ratkaisu Matinkylän tallin tontin käytölle tulevaisuudessa. Toivon suuresti, että tallin tontille saadaan pian jotain eläinpainotteista toimintaa, joka on mahdollisimman monen espoolaisen asukkaan saavutettavissa.

Toivon kuitenkin ensisijaisesti, että tallin tontille edelleen saataisiin nimenomaan talliyrittäjä. Olen ymmärtänyt, että yksi haaste tässä on tontin koko. Olisi tärkeää, että kaupunki voisi antaa sellaisen signaalin, että tontin kokoa on vielä kaavassa mahdollista kasvattaa, jotta tänne saataisiin sellainen yrittäjä, joka uskaltaa lähteä aloittamaan tontilla hevosurheilutoiminnan. Riittävän iso tontti auttaisi investoimaan toimintaan niin, että asiakkaita todennäköisimmin riittäisi ja toiminta olisi voitollista.

Olen itse viettänyt juuri tällä tallilla lähes koko 90-luvun. Talli on siitä onnellinen harrastus, että siitä ei välttämättä tarvitse maksaa mitään, koska ihmisiä tarvitaan pitämään hevosista huolta ja pelkkä tämä huolenpito voi olla lapsille ja nuorille hyvin palkitsevaa. Osalla lapsista ja nuorista voi olla varaa ostaa ratsastustunteja, osa saattaa lähinnä hoitaa hevosia, mutta kaikki viettävät yhdessä aikaa. Nuorelle ihmiselle tällainen yhteisö voi olla hyvin tärkeä.

Ruotsissa yhteiskunta tukee voimakkaasti ratsastusharrastusta. Suomessa on aivan toisin. Samaan aikaan kuitenkin pojille tyypillisempiä harrastuksia usein tuetaan kunnissa. Rakennetaan halleja, saatetaan ostaa jäävuoroja. Kaikessa liikunnan tukemisessa voisi yrittää pitää mielessä sitä, että jakautuuko tuki tasaisesti eri sukupuolille ja olisiko jotain, mitä kunta voisi tehdä harrastusten tasapuolisessa tukemisessa.

Ruotsissa on yleistä, että kunnat omistavat tallirakennukset ja seurat pyörittävät toimintaa. Nyt Espoossa minimi voisi olla, että pyritään tarjoamaan tontti, missä ratsastuskoulun pyörittäminen todennäköisemmin onnistuu. 

Toinen 11.9 valtuuston kokouksessa pitämäni puhe aiheena Hyvinvoiva Espoo -ohjelman puolivälitarkastelu

Hyvät puheenjohtaja ja valtuutetut,

Kannatan valtuutettu Järvisen toivomusesitystä näihin ohjelmaryhmiin liittyen. Meillä on nyt ollut useamman valtuustokauden ajan näitä ohjelmaryhmiä ja minusta niissä on usein toistunut isot tavoitteet, mutta myös vähäiset resurssit ja hajanaiset, yksittäiset toimenpiteet, jotka herättävät pohdinnan vaikuttavuuden tasosta. 

Toimin itse Hyvinvoiva Espoo -ohjelmaryhmässä. Meillä on erinomainen puheenjohtaja ja asiantuntevat virkamiehet ja olen kiitollinen tästä luottamustoimesta, mutta silti toivon, että nyt sote-uudistuksen jälkeen seuraavalla valtuustokaudella kaupungin hyte-työtä tehdään hyvinvoinnin jaoston, ei tällaisen ohjelmaryhmän kautta. Ja että meillä on hyvinvointipäällikön tai hyte-koordinaattorin virka, kuten monessa muussa kunnassa.

Hyvinvoiva Espoo -ryhmässä on toteutettu paljon erittäin hyviä toimenpiteitä. Itse olen erityisen tyytyväinen painotukseen lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisessä sekä ohjelman kyvyssä reagoida ajankohtaisiin haasteisiin. Samaan aikaan kuitenkin ohjelmaryhmän henkilöstöresurssit ja budjetti ovat sen verran pieniä, että joudutaan tekemään erilaisia rajauksia tekemisen sisältöihin ja eri ihmisryhmiin liittyen ja strategisen työn ja isojen kokonaisuuksien tekeminen on vaikeaa. Hyvinvointityötä tulisi kyetä tekemään laajalla skaalalla, eri ihmisryhmät huomioiden ja katse kauempana tulevaisuudessa.

Kuopion kaupungilla on Hyvinvoiva Kuopio 2030 -ohjelma. Jotain tällaista tulisi olla Espoossakin. Kaiken järjen mukaan myös soten hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen kunnan keskeisin tavoite pitäisi olla, että kaikki lapsista vanhuksiin ja siltä väliltä voivat mahdollisimman hyvin ja tätä tavoitetta täytyy edistää suunnitelmallisesti.

Puheenjohtaja Marttilan huomio joidenkin pilottihankkeiden ottamisesta pysyväksi toiminnaksi on myös tärkeä. Kaikkien ohjelmaryhmien osalta olennaista on tunnistaa ne toimintamuodot, joita ehdottomasti kannattaa jatkaa eli että ryhmissä kehitetyt hyödylliset mallit myös oikeasti jäävät käyttöön eivätkä irrallisiksi hankkeiksi.

Valtuustokysymys tilatehokkuudesta

Jätimme tämänpäiväisessä valtuuston kokouksessa valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Tiina Elon kanssa alla olevan valtuustokysymyksen

Valtuustokysymys uusien päiväkotien ja koulujen tilatehokkuudesta ja sen vaikutuksista tilojen käyttöön

Espoossa on viime vuosina laskettu investointi- ja tilakustannuksia kasvattamalla päiväkotien ja koulujen kokoa sekä vähentämällä neliöitä per käyttäjä tilatehokkuutta kasvattamalla. Lisäksi säästöjä on haettu luopumalla niin kutsutuista epätarkoituksenmukaisista tiloista, kuten pienistä päiväkodeista.

Tilatehokkuuden parantamista on tehty vahvasti taloudellisista lähtökohdista. Uusien koulujen käyttäjiltä on tullut palautetta siitä, että tilat eivät aina ole kaikilta osin toimivia ja riittävän kokoisia käyttötarkoitukseen ja käyttäjämääriin nähden. Uusissa kouluissa on esimerkiksi opetustiloja, joiden läpi kuljetaan, eikä tilaa ole riittävästi pienryhmäopetuksen eriyttämiseen. Myös ruokailutiloista on nipistetty niin, että ruokailuaikoja joudutaan lyhentämään ja porrastamaan kohtuuttomasti. 

Koulujen mitoittaminen nykytarpeeseen nähden mahdollisimman edulliseksi saattaa johtaa siihen, että tilat käyvät uusilla kasvavilla alueilla pian valmistumisensa jälkeen pieneksi. Tämä tulee pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi kuin tulevaan kasvuun varautuminen.

Päiväkotien osalta huolta herättää pienien yksiköiden lakkauttaminen ja siirtyminen yhä suurempiin yksiköihin. Suurten päiväkotien rakentaminen voi johtaa siihen, että päiväkotimatkat pitenevät kohtuuttomasti, mikä hankaloittaa perheiden arkea. Pahimmillaan perheisiin joudutaan hankkimaan auto päiväkotimatkoja varten. Lähtökohdan tulisi olla, että päiväkoti on lähipalvelu, joka on saavutettavissa kävellen. Päiväkotien osalta palautetta on tullut myös liian pienistä pihoista.

Kasvun ja oppimisen toimiala on kiinnittänyt kriittistä huomiota tilatehokkuusvaatimusten kiristämiseen. Esimerkiksi Espoon koulujen ja päiväkotien yhteistoiminnallisen vuokrahankkeen hankesuunnitelmasta annetussa lausunnossa toimiala painottaa, ettei uusista tehokkaammista tiloista ole riittävää seuranta- eikä tutkimustietoa. Tästä huolimatta uusien hankkeiden tavoitteeksi on asetettu 7-8 neliötä per oppilas.

Tilatehokkuuden kiristäminen ilman riittäviä vaikutusarvioita voi johtaa siihen, että säästöjen nimissä tuotetaan yhä enemmän tiloja, jotka eivät mahdollista toiminnallisten pedagogisten tavoitteiden toteutumista. Esimerkiksi opetustila käytävällä heikentää opetuksen laatua. Uusissa yhteistyöhankkeissa kumppaneilla on ollut suuri määrittelyoikeus tiloihin. Ilman käyttäjien tarpeiden huomioimista se voi johtaa siihen, että kustannuksia karsittaessa lopputuloksena on tilakokonaisuus, joka ei mahdollista opetuksen tarjoamista oppilaiden tarpeita vastaavasti.

On kaupungin kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista, että rakennamme tiloja kestämään aikaa ja myös tulevaisuuden tarpeisiin. Tilojen toiminnallisuus ei saa kärsiä liiallisen tilatehokkuuden nimissä. Tämän varmistamiseksi on tärkeää, että käyttäjien näkökulma on alusta alkaen vahvasti mukana tilojen suunnittelussa. 

Me allekirjoittaneet valtuutetut kysymme:

1. MIllaista palautetta käyttäjiltä on saatu uusista koulu- ja päiväkotikohteista? Onko palautetta kerätty käyttäjiltä systemaattisesti? Miten palaute on otettu huomioon?

2. Miten varmistetaan, että uusissa tehokkaammin suunnitelluissa tiloissa pystytään organisoimaan toimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla? Saadaanko niukemmin mitoitetuissa tiloissa riittävästi perusopetusryhmiä?  Pystytäänkö tiloja eriyttämään pienryhmäopetukseen tarpeiden mukaisesti? Onko rakennuksissa riittävästi jouston varaa?

3. Miten varmistetaan, että uusissa kumppaneiden kanssa toteutettavissa yhteistyömalleissa käyttäjän tarpeet ohjaavat suunnittelua riittävästi siten, että tiloissa pystytään toteuttamaan opetusta kasvun ja oppimisen toimialan edellyttämien pedagogisten suunnitelmien mukaisesti? 

4. Miten viime aikoina valmistuneet kohteet vastaavat tulevien vuosien tarpeeseen kaupungin kasvualueilla? 

5. Miten varmistetaan, että varhaiskasvatuksen palveluverkko säilyy sellaisena, että päiväkoti säilyy lähipalveluna myös tulevaisuudessa? 

6. Paljonko päiväkotien pihat ovat pienentyneet per lapsi? Onko tästä kerätty palautetta? Miten pihojen pieneneminen vaikuttaa lasten liikkumiseen?

14.8.2023

Tiina Elo Pinja Nieminen

Valtuustopuheeni S2-opetuksen resursseja käsittelevästä valtuustoaloitteesta

Hyvät valtuutetut, 

On erittäin tärkeää, että S2-opetusta on saatavissa riittävästi, mutta itse näen kyseisten oppilaiden osalta myös hyvin olennaisena seuraavat kolme asiaa: 1. Että valmistavaa opetusta resursoitaisiin nykyistä paremmin sekä sen pituuden että ryhmäkokojen suhteen eli kaikista heikoiten tai ei lainkaan suomea osaavien koulupolun alkua saataisiin vahvistettua. Kaksivuotinen valmistava opetus pienessä ryhmässä olisi myös OAJn mukaan oppilaiden etu. 2. Että pystyttäisiin nykyistä paremmin arvioimaan, keiden kannattaa ylipäätänsä osallistua S2 -opetukseen. Tällä hetkellä ongelmana on, että väestörekisterijärjestelmään ei voi lisätä useampaa äidinkieltä. Osalla monikielisistä oppilaistamme suomen kieli on niin vahva, että he eivät oikeasti tarvitsisi S2-opetusta ja se voi pikemminkin heikentää heidän jatko-opintomahdollisuuksiaan. Tutkitusti osa S2-oppilaista hallitsee suomen kielen paremmin kuin osa kantasuomalaisista oppilaista. 3. Että niiden oppilaiden, joista tässä keskustelussa on kyse, myös vanhempien suomen kielen taitoa ja työmarkkina-asemaa saataisiin parannettua niiden henkilöiden osalta, joilla tässä on nyt haastetta. Lapset, joiden vanhemmat eivät puhu kotimaisia kieliä tai englantia ja/tai joilla on toimeentulon kanssa haasteita, ovat kerta kaikkiaan huonommassa asemassa. Kyse on sekä käytännön oppimisedellytyksistä ja vanhempien kyvystä seurata lastensa koulunkäyntiä että myös perheen statuksesta ja koetun huono-osaisuuden vaikutuksista lasten identiteettiin ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen.

S2-opetuksen resurssit ovat kaiken kaikkiaan kuitenkin tärkeä asia ja osa isoa kokonaisuutta, jonka lopputulemana tulisi olla se, että mahdollisimman iso osa näistä oppilaista saa hyvät edellytykset jatko-opintoihin ja voi kaiken kaikkiaan hyvin. Samaan aikaan tulee muistaa kantasuomalaisten oppilaiden lukutaitoon panostaminen ja ylipäätänsä kaikkien oppilaiden ja heidän perheidensä välinen polarisaatio monessa asiassa.

(Kyseessä puheen runko eli teksti ja puhe eivät ole aivan yksi yhteen.)

Valtuustopuheeni Espoon vuoden 2022 arviointikertomuksesta

Hyvät valtuutetut,

keskityn puheessani lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin.

tästä arviointikertomuksesta tosiaan ilmenee, että kaikesta kehittämistyöstä huolimatta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden toteuttamisessa on edelleen haasteita ja esimerkiksi nuorten lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoidolla ei ole selkeää vastuutahoa. Palveluketjut tulisi onnistua selkeyttämään.

Meidän tulisi pystyä tarjoamaan lievästi oireileville lapsille ja nuorille apua jo koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, mutta vaikeammin oireileville nuorille tulisi saada nykyistä vahvempaa tukea ja tehokkaampaa hoitoa ja tällöin esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tarjoama keskusteluapu saattaa näyttäytyä nykyisellään lähinnä kannattelevana, mutta nuoren tilanteessa ei ole todellista korjaantumista. Osa nuorista tarvitsee pitkäkestoista ja intensiivisempää keskusteluapua tai psykoterapiaa. Kaikkien akuutisti itsetuhoisten ihmisten tulisi myös halutessaan päästä osastohoitoon. Nykyisellään tämä ei toteudu.

Toimivien ja oikea-aikaisten mielenterveyspalveluiden ohella tarvitsemme mielenterveyttä edistäviä kasvuympäristöjä. Koulun ja varhaiskasvatuksen resursoinnilla, oppilashuollon yhteisöllisen työn mahdollistamisella, koulukiusaamisen ehkäisemisellä ja neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten oikealla tuella ehkäistään myös mielenterveysongelmia. Perheiden kokema köyhyys, syrjinnän ja rasismin kokemukset vaikuttavat myös.

Tässäkin arviointikertomuksessa ja sen liitteessä nousevat esille tyttöjen korostuneesti kokema uupumus, ahdistus ja erityisesti ammattikouluissa opiskelevien tyttöjen kokema yksinäisyys. Tämä ilmiö on ollut olemassa vuosikausia eli se ei suinkaan ole esimerkiksi sosiaalisen median aiheuttama. Yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä kaikki aiheuttaa tyttöjen voimakkaan ahdistuksen tulisi käydä. Miksi peruskoulun viimeisillä luokilla olevat ja toisella asteella opiskelevat tytöt kokevat merkittävästi poikia enemmän vaikeaa ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta opinnoissaan? Jollain tavalla tytöt kasvavat erilaiseen maailmaan kuin pojat. Se näkyy parempana koulumenestyksenä, mutta valitettavasti myös suurempana pahoinvointina.

Lopuksi totean vielä, että hyvinvointialueen valtuutettujen toivon jatkavan ponnisteluja oppilas- ja opiskeluhuollon psykologitilanteen korjaamiseksi. Tein tästä taannoin valtuustokysymyksen, jonka vastauksista ilmeni, että kaikki samat keinot työehtojen joustoista alkaen, mitä lääkäreiden osalta on käytetty, eivät olleet olleet käytössä. Jokaiselta haastavan rekrytoinnin ammattiryhmältä itseltään tulisi kysyä, mitä tulisi korjata ja sitten tältä pohjalta lähteä kehittämään työnkuvaa ja ehtoja rekrytoinnin edistämiseksi.

 

Valtuustopuheeni valtuustokysymyksestä neuvolapalveluiden toiminnasta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Tämä on tärkeä valtuustokysymys ja haluan nostaa muutamia kohtia vastauksesta.

Pidän erittäin tärkeänä neuvolapalveluiden työntekijöiden veto- ja pitovoiman parantamista. Nämä ovat niitä palveluja, joissa henkilöstön pysyvyys ja pitkät asiakassuhteet ovat erityisen tärkeitä. Mikäli neuvolan terveydenhoitaja vaihtuu jatkuvasti, käynnit saattavat olla lähinnä lapsen mittausta ja punnitusta ja sinänsä tärkeää kasvun ja kehityksen seurausta, mutta tutuksi tulevan terveydenhoitajan kanssa lapsi ja perhe voidaan kohdata kokonaisuutena ja vaikeiden tai intiimien asioiden puheeksiotto on perheen näkökulmasta aivan eri tavalla mahdollista.

Neuvolapalveluiden toimivuuden merkitys on ylipäätänsä aivan valtava. Tässä vaiheessa ennaltaehkäisyn, varhaisen tukemisen ja myös perheen voimauttamisen merkitys on suuri. Vastauksessa tuli hyvin esille myös perheen kannustamisen tärkeys. Neuvolasta voi saada sen kokemuksen, että meidän perheemme on hyvä ja me pärjäämme vanhempina ja osaamme ratkaista erilaisia tilanteita, jonka tärkeys voi pidemmällä aikavälillä olla iso. Parhaimmillaan neuvolan tuella perhe voi myös kyetä katkaisemaan ylisukupolvisia ongelmia ja vanhemmat tunnistamaan, mitä omasta lapsuudesta haluaa ottaa mukaan omaan kasvatuspalettiin ja mitä taas jättää taakse.

Mikäli haluamme tulevaisuudessa säästöjä raskaammista palveluista, meidän pitäisi resursoida hyvin näitä kevyempiä sote-palveluita ja saada vähintään kaikki tavoitellut käynnit toteutettua. Nyt osa lakisääteisistäkin määräaikaistarkastuksista on jäänyt tekemättä.

Käsitellessämme täällä taannoin valtuustokysymystäni psykologien rekrytoinnin haasteista tein hyväksytyn valtuustotoivomuksen, jossa pyydettiin keräämään psykologeilta itseltään näkemyksiä työhön sitouttavista tekijöistä. Harmikseni en ole edelleenkään kuullut, että tätä asiaa olisi toteutettu. En nyt tee tämän kysymyksen yhteydessä tästä syystä varsinaista toivomusta, mutta näin yleisellä tasolla toivon, että nimenomaan työntekijöitä itseään kuullaan pohdittaessa rekrytointiin ja työhön sitouttamiseen liittyviä tekijöitä. Toivoisin myös, että hyväksyttyjen valtuustotoivomusten toteuttamiseen kiinnitetään huomiota, koska ne ovat se keino, jolla me voimme valtuustotasolla ohjata päätöksentekoa.

Valtuustopuheeni kotouttamisohjelmasta

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

tämä kotouttamisohjelma on mielestäni oikein hyvä, vaikka tämä itse aihe on äärimmäisen vaikea, koska maahanmuuttajista on mahdoton puhua yhtenä ryhmänä. Tässä ohjelmassa on kuitenkin hyvin tunnistettu asioita, joita tulee kehittää ja joita kannattaa tavoitella ja siinä tunnistetaan se, että maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä hyvin matalasti koulutetuista ja pahasti traumatisoituneista ihmisistä korkeakoulutettuihin ammattilaisiin.

Keskeistä on kuitenkin, että kaikki täällä asuvat saavat hyvät lähtökohdat opintoihin ja työelämään. Voivat kokea olevansa espoolaisia ja voivansa hyvin täällä.

Niin sanotusti vieraskielisten lasten ja nuorten oppimistulosten parantaminen on aivan olennainen tavoite. Lasten suomen kielen taito tulisi saada mahdollisimman hyväksi mahdollisimman varhain.

Lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen ohella olennaista on kuitenkin myös se, että vanhemmat saavuttavat sellaisen kotimaisen kielten taidon, että he kykenevät seuraamaan ja tukemaan lapsensa koulunkäyntiä. Työllistymisen ja kielikurssien ohella uskon, että myös vapaaehtoistoimintaan osallistumisella voisi olla tässä merkitystä. Jostain yhteiskunnasta ja kulttuurista saa kiinni vain tutustumalla paikallisiin ihmisiin ja löytämällä jokin paikka yhteiskunnassa.

Kyse ei ole kuitenkaan vain omasta aktiivisuudesta ja osaamisesta. Tätäkin ohjelmaa lukiessa saa tietää, miten vieraskieliset lapset ja nuoret kokevat enemmän kiusaamista ja vähintään osa heistä vaikuttaa ajattelevan, että suomalaiseksi ei voi tulla, jos ei ole valkoihoinen ihminen. Valitettavasti tiedämme, että tällaista viestiä heille myös välitetään joidenkin suomalaisten taholta.

Meidän tulisi päästä tilanteeseen, jossa jokainen lapsi ja nuori kotikielestä ja etnisestä taustasta huolimatta voi kokea itsensä espoolaiseksi ja suomalaiseksi ja uskoo, että hänestä voi tulla mitä vain, minkä eteen hän on valmis ponnistelemaan. Ei koe syrjintää ja saa edellytykset oppimiseen ja hyvinvointiin.

Haluan vielä tämän illan keskusteluun sanoa, että niille, jotka eivät ole viime aikoina käyneet sairaaloissa, hoivakodeissa, päiväkodeissa, katsoneet ketkä siivoavat meidän tilojamme ja ajavat bussejamme, niin en näe, että täällä kovasti keskustellut julkiset palvelut pyörisivät mitenkään ilman maahanmuuttajia. Olen itse todella kiitollinen ihmisille, jotka ovat omia läheisiäni eri palveluissa hoitaneet.