Segregaatiosta ja taidekasvatuksesta

 Yksi kuntapolitiikan päätöksiä, jotka ovat jääneet tältä vuodelta erityisesti mieleen, on kasvatuksen ja opetuksen lautakunnan päätös taiteen perusopetuksen jatkumisesta varhaiskasvatuksessa. Tässä kyse on enimmäkseen musiikkiopiston muskareista ja pieneltä osin myös tanssin ja sirkuksen opetuksesta. 

Pohjaesityksenä oli, että toiminta lakkautetaan, mutta lautakunta äänesti sen kuitenkin jatkumaan äänin 10-3. Lakkautusta puollettiin sillä, että toiminta tapahtuu kerran viikossa päiväkotipäivän aikana, se on maksullista ja siten se koetaan eriarvoistavaksi. Toiminnasta on kuitenkin mahdollista saada maksuhuojennus tai maksuvapautus.

Lakkautusesityksessä minua häiritsi erityisen paljon se, että toiminnan lopettaminen ei millään lailla lisäisi pienituloisten ja kauempana lähiöissä asuvien lasten mahdollisuuksia osallistua taiteen perusopetukseen. Jos toimintaa ei ole lainkaan, niin sitten siihen eivät osallistu edes nekään lapset, jotka nykyisen mallin ansiosta saavat ammattimaista taidekasvatusta.

Totta kai päiväkotipäiviin sisältyy ihan oman henkilökunnan toteuttamana musiikkia ja muuta taidetta + kehitteillä on muita malleja taideopetuksen lisäämiseksi päiväkodeissa. Silti nykyisen mallin mahdollistama ammattimainen taidekasvatus on niin arvokas lisä, että haluan sen jatkuvan. 

Esikoiseni eskarissa oli tällainen Musiikkiopiston muskari. Täältä Kivenlahdesta on sen verran matkaa Tapiolaan, että lapsen vieminen Musiikkiopistoon asti ei olisi päiväkotivaiheessa ollut arjen puitteissa mahdollista. 

Täälläpäin asuu myös paljon isoja ja pienituloisia perheitä, joille taiteen perusopetuksen ostaminen ja lasten kuljettaminen harrastuksiin ei ole ihan yksinkertaista. Mahdollisuus harrastaa päiväkotipäivän aikana voi olla ainoa mahdollisuus osallistua ammattimaiseen taidekasvatukseen. Päiväkodeissa järjestettävään taiteen perusopetukseen ovat voineet osallistua myös vammaiset lapset. Heille järjestetään kyllä iltaisin liikuntaharrastuksia, mutta mahdollisuuksia harrastaa taidetta on paljon vähemmän. 

Paljon puhutaan myös pienituloisten ja/tai maahanmuuttajataustaisten lasten mahdollisuuksista harrastaa liikuntaa seuratasolla. Tämä on toki tärkeää, mutta yhtä lailla meidän pitäisi mahdollistaa yhä useammalle lapselle taideharrastus. Jostain syystä tästä puhutaan paljon vähemmän. Taiteen perusopetuksen lakkauttaminen varhaiskasvatuksessa olisi ollut yksi askel toiseen suuntaan. 

Ylipäätänsä päätösesityksessä minua häiritsee ajatus, että ennemmin jokin toiminto lakkautetaan kokonaan koska kaikki eivät siihen osallistu sen sijaan, että yritettäisiin lisätä osallistumisastetta. Esityksen selostuksessa kerrotaan, että 40% espoolaisista perheistä ei maksa varhaiskasvatuksesta, mutta vain 10% taiteen perusopetuksessa olevista kuuluu tähän ryhmään (maksuvapautuksen saa pääsääntöisesti samalla periaatteella sekä varhaiskasvatuksesta että siellä järjestettävästä taiteen perusopetuksesta). Päätöksen selostuksessa kuvataan, että maailma on muuttunut siitä, kun toiminta on aloitettu vuodesta 2013 ja muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien lasten määrä on kasvanut reippaasti.

Pitääkö tämän perusteella lakkauttaa ikään kuin kaikki ylimääräinen toiminta? Ei. Lähtökohdan pitäisi olla, että jos on kehitetty jotain hienoa, johon kuitenkin osallistuu vain osa lapsista, niin sitä ei ajeta alas, vaan yritetään nostaa sen osallistumisastetta. 

Tämä päätös koski taiteen perusopetusta varhaiskasvatuksessa, mutta ennustan, että seuraavaksi keskusteluun nousevat koulujen musiikkiluokat. Näiden lakkauttamista ehdotetaan hieman samalla periaatteella: Niihin valikoituu sosioekonomisesti samankaltaisessa asemassa olevia lapsia (mitä päiväkotimuskareiden lopetus tuskin olisi helpottanut). On mielestäni aiheellista selvittää, miten toimisi malli, jossa musiikin painotukseen osallistuvat oppilaat olisivat keskenään eri luokilla, mutta luulen kyllä, että nykyisessä mallissa on myös puolensa.

Suuri kysymys tässä on se, että onko koko tämä lähestymistapa oikea segregaation purkuun? Mielestäni ei. Tällä hetkellä vastuuta eriarvoistumisen syvenemisestä siirretään mielenkiintoisella tavalla tietyillä alueilla asuville perheille itselleen (syyllistäminen ns. koulushoppailusta). Eriarvoistumisen ehkäiseminen pitäisi olla poliittinen tahtotila, köyhyyden torjuntaa, tehokasta työllisyyspolitiikkaa, kotoutumista ja lasten tulevaisuushorisonttien avartamista, ei kaventamista. Ei kaiken ekstran leikkaamista lähiöiden kouluista ja päiväkodeista sillä periaatteella, että on parempi, että kukaan ei saa mitään erityistä ja tiettyyn ryhmään valikoituu nyt tietyn taustaisia lapsia kuin että pyrittäisiin siihen, että mahdollisimman monella olisi johonkin mahdollisuus. 

On myös hyvä miettiä, että väheneekö eriarvoisuus sillä, että lähiöiden kouluista häviäisivät painotusluokat ja päiväkodeista taiteiden perusopetus vs. että näitä sijoitettaisiin juuri huono-osaisempien alueiden kouluihin? 

Jotkut päätökset ovat myös sellaisia, että ne saattavat lisätä niiden perheiden kiinnostusta muuttaa pois joltain alueelta, jos siihen vain on mahdollisuus sen sijaan, että ne lisäisivät luokkien heterogeenisyyttä. Ylipäätänsä segregaation torjuminen ei pitäisi olla perheiden vastuulla. Jokainen perhe haluaa lapselleen mahdollisimman hyvän kasvuympäristön. Pyrkimyksen siihen pitäisi olla samanlainen oikeus asuinpaikasta riippumatta. Jos olisin itse maahanmuuttaja, niin tuntuisi hirveältä, jos itseni takia paikallisilta yritettäisiin poistaa jotain pidettyä. Ennemmin minun ja lapseni tulisi päästä samalle viivalle heidän kanssaan. Saada tavoitella jotain samaa ja hyväksi havaittua. 

Näissä asioissa ei siis ole kyse vain yksittäisissä päätöksissä, vaan ylipäätänsä siitä, mitä ajattelemme segregaatiosta ja sen torjumisesta. 

Ja myös hyvin paljon siitä, miten ajattelemme tämän tällä hetkellä valitettavasti kovin paljon eriarvoistuvan maailman järjestyvän tulevaisuudessa. Ajattelemmeko enemmän, että kaikki erityinen toiminta tulee poistaa vai lähteä siitä, että eri väestöryhmien osallisuuden lisääminen on lähtökohta? Tarpeeksi hyvätuloisilla ihmisillä on mahdollisuus ostaa lapsilleen taide-, urheilu- jne harrastukset, jotka voivat tuottaa suurta merkityksellisyyden ja hyvinvoinnin tunnetta. Haluammeko yrittää tuoda tämän mahdollisuuden ihan kaikille lapsille sekä samalla edistää kulttuuria ja urheilua (ja mm. harvinaisten kielten osaamista Suomessa)? Toivoisin, että lähtökohtana olisi aina laajempi ja parempi tulevaisuushorisontti.

Valtuustopuheeni Länsiradasta

Hyvät valtuutetut,

ajattelen, että tässä Länsirata-päätöksessä on hyvät perustelut molempiin kantoihin. Itse olen pitkän harkinnan jälkeen päätynyt äänestämään hanketta vastaan, mutta ensin ne puoltavat argumentit: Haluan olla edistämässä sellaista maailmaa, jossa koko väestön ei tarvitse pakkautua pääkaupunkiseudulle, vaan rakentaminen sijoittuu tasaisemmin. Ilmastonmuutoksen torjunnan ja ihmisten hyvän arjen kannalta tämä vaatii sitä, että julkista liikennettä kehitetään. Rata mahdollistaa laajalle alueelle lisää lähijunaliikennettä. Mikäli rataa ei tehdä, on olemassa riskinä, että rakentaminen kuitenkin toteutuu jollain aikaväillä ja lopputuloksena ovat ruuhkaiset moottoritiet ja näiden kehittämisen vaatimat investoinnit.

Miksi kuitenkin äänestän lopulta vastaan? Perusteluina ovat useat erilaiset arviot radan kannattavuudesta ja vaikutuksista. Ilmastopäästöjen takaisinmaksuajaksi on arvioitu jopa 140 vuotta. Hankkeen vaikutukset luonnolle ovat todella tuhoisia. Alle jää runsaasti vanhaa metsää, soita, harvinaisille lajeille tärkeitä elinympäristöjä.  Ympäristövaikutukset ovat niin laajoja, että itsessään niiden takia kaikkia muita tekijöitä on pohdittava tarkkaan.

Hankkeen lopulliseksi kokonaishinnaksi on arvioitu 3 miljardia euroa. Eri vaiheisiin sisältyy satojen miljoonien ylitysten riskejä. Samaan aikaan julkisella taloudella on valtavat säästöpaineet ja radan hyödyt ja tuotot maanmyyntituloista tulevat vasta pidemmällä aikavälillä. Tilanteessa, jossa valtion sopeuttamistarve näyttää jatkuvan vielä kauan, tuntuu lopulta vaikealta kannattaa tällaista, luonnon ja pitkään myös ilmaston kannalta negatiivista ja erittäin kallista hanketta. 

Uskon, että rata tehdään jollain aikavälillä, mutta itse toistaiseksi lykkäisin sitä tulevaisuuteen ja etsisin muita keinoja kestävän liikkumisen ja yhdyskuntarakenteen suunnitteluun Etelä-Suomessa. Kannatan Gestrinin hylkäysesitystä.

 

Valtuustopuheeni Espoo-tarinasta eli strategiasta vuosille 2025-2029

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Esityksessä uudeksi Espoo-tarinaksi on paljon sellaista, mihin olen hyvin tyytyväinen. Tällaisia ovat erityisesti koulutukseen, asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä asuinalueiden viihtyvyyteen liittyvät nostot. Meidän tulee tavoitella sitä, että Espoossa on Suomen laadukkain perusopetus ja riittävästi lukiopaikkoja. Että kaupungin kasvu on nykyistä hallitumpaa ja asuinalueiden eriytymisen torjuminen kehittyy ja monien alueiden viihtyvyys paranee sekä pyrkiä suojelemaan luontoa. Ja että yhä useampi syntyjään vieraskielinen ihminen kokee tämän kaupungin omakseen ja saavuttaa täällä oman potentiaalinsa.

Kaikessa tekemisessä tulisi olla laatu mukana olipa kyse rakentamisesta tai opetuksesta. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen osallistumisastetta pyritään strategian mukaan nostamaan. Tässäkin olisin mielelläni myös nähnyt kirjauksen laadun turvaamisesta eli koulutetun henkilökunnan osuuden määrätietoisesta nostamisesta. 

Isoin pohdinnan paikka itselläni on asukaskohtaisen lainakannan pitämisessä vuoden 2025 tasolla. Tämä tulee todella tarkoittamaan merkittävää säästöpainetta (noin 60-70 miljoonaa vuodessa useita vuosia eteenpäin). On olennaista turvata kaupungin talous nyt ja tulevaisuudessa, mutta myös toteuttaa säästö- ja tuottavuustoimenpiteet riittävän hallitusti. Kaupunki on jo viime vuosikymmeninä toteuttanut säästöohjelmia, joten satojen miljoonien lisäsäästöjen löytäminen tulee olemaan vaikeaa ja käytännössä kaupungin budjetissa ei ole enää varsinaisesti muita isoja momentteja kuin opetus- ja varhaiskasvatus. Meidän tulisi täältä säästämisen sijaan kyetä löytämään säästöjä esimerkiksi muiden investointien toteuttamisesta.

Kun tätä strategiaa aletaan jalkauttamaan niin toivon, että tänne kirjatut monet erinomaiset tavoitteet myös kyetään toteuttamaan ja Espoossa jatkossakin panostetaan erityisesti opetukseen. Laadukas opetus on yksi parhaista, ellei paras sijoitus lasten ja nuorten ja siten koko Suomen hyvään tulevaisuuteen.

Valtuustopuheeni Auli Ûllen kanssa tekemästämme valtuustoaloitteesta, jolla pyritään lisäämään luontokasvatusta espoolaisissa päiväkodeissa / perustamaan päiväkoteihin luontoryhmiä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto,

kiitos kysymykseemme vastanneille virkamiehille perusteellisesta vastauksesta ja toimialalle ja päiväkodeille kaikesta siitä erinomaisesta työstä, mitä näissä tehdään myös luontokasvatuksen piirissä.

Minulle osa varhaiskasvatuksen laatua on se, että ihan jokaisessa päiväkodissa lapsilla on mahdollisuus viettää aikaa luonnossa. Mieluiten niin, että se on aivan päivittäistä eli päiväkodin piha tarjoaa siihen itsessään mahdollisuuksia. Tässä koen, että päiväkotien pihasuunnittelu voisi olla nykyistä parempaa. Vanhojen päiväkotien pihat voivat olla hyvinkin luonnontilaisia, mutta uusissa tätä ei juuri näe. Luonnontilainen piha tarjoaa kuitenkin aivan eri tavalla helteellä varjoa ja lapselle tutkittavaa kuin paahteinen kumimatto.

Eli ensisijaisesti en itsekään ajattele, että nimenomaan erilliset luontopäiväkodit olisivat ratkaisu luontokokemusten lisäämiseen päiväkodissa, vaan on juurikin niin, että tutustuminen luontoon ja luontokasvatus tulisi aina olla osa varhaiskasvatusta. Miksi kuitenkin tässä aloitteessa on mainittu myös erilliset luontoryhmät ja luontopäiväkodit?

Aloitevastauksessakin sanotaan, että yksityinen varhaiskasvatus tarjoaa erilaisia teemapäiväkoteja ja tosiaan yksityinen luontopäiväkoti löytyy kyllä Espoosta. Palvelusetelin käyttöönotosta ja ostopalveluista huolimatta meillä on kuitenkin edelleen paljon päiväkoteja, jotka toimivat nimenomaan yksityisen hoidon tuella ja täten osa yksityisestä päivähoidosta ei ole yleisesti saavutettavissa. Iso osa espoolaisista on niin pienituloisia, että ei maksa kunnallisesta varhaiskasvatuksesta lainkaan tai maksaa hyvin vähän. Yksityinen varhaiskasvatus maksaa helposti lähes tai paljon ylikin 400 euroa kuussa, monilapsisen perheen kohdalla summa on jo hyvinkin suuri. Todellisuudessa osa yksityisestä varhaiskasvatuksesta ei ole vapaasti valittavissa.

Minulla on itselläni kaksi aika eri ikäistä lasta ja olen nähnyt sitä todellisuutta, miten vanhemmat pohtivat päiväkotivalintoja. Koen, että vuosien aikana on selvästi lisääntynyt tietynlainen päiväkotien segregoituminen. Toisiin päiväkoteihin pyritään ja toisiin ei. Ajattelen, että kunnalliset teemapäiväkodit voisivat olla yksi ratkaisu, jolla eri taustaiset ja eri kieliset lapset päätyisivät myös jatkossa samaan päiväkotiin. Jonkin teeman lisääminen voi olla se tekijä, joka saa vanhemmat haluamaan valitsemaan tietyn päiväkodin. Olipa se teema sitten musiikki, liikunta tai luonnossa liikkuminen. Tämä oli minulle tässä aloitteessa se keskeinen tekijä. 

Olen tehnyt kaksi toivomusta, jotka näkyvät järjestelmässä ja kuuluvat näin:

Valtuusto toivoo, että päiväkotien eriytymisen ehkäisemisessä hyödynnetään tarvittaessa luontoryhmien kaltaisten teemaryhmien perustamista

Valtuusto toivoo, että päiväkotien pihasuunnittelussa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan luonnon hyvinvointivaikutukset

(Molemmat toivomukset hyväksyttiin)

Valtuustopuheeni kaupungin arviointikertomuksesta / lukiopaikoista

Haluan nostaa tästä hyvin laaditusta arviointikertomuksesta yhden tarkastuslautakunnan huomion ja se on tarve lukiopaikkojen lisäämiselle. Tämä asia on noussut esille moneen otteeseen viime vuosina ja esimerkiksi itse pyysin 2021 syksyllä talousarvioneuvotteluihin tietoa, että mitä maksaisi, jos lukiopaikkoja tarjottaisiin Espoossa 70%:lle ikäluokasta. Tuona vuonna summa olisi ollut 660 000 euroa. 

Summa on sellainen, että se tai mieluummin vielä jonkin verran suurempi summa tulisi onnistua lisäämään lukiokoulutuksen talousarvioon. Teknisesti tämä menee siis niin, että jos lisäystä ei tehdä ja paikkoja halutaan lisää, niin summa pitää leikata kurssitarjonnasta. Toistaiseksi lukiokoulutukseen on vain ollut säästöpainetta ja paikkojakin on saatu hyvin maltillisesti lisää. Tarvetta olisi enemmän.

Nyt viimeksi paikkoja on ollut 66,3%lle ikäluokasta, mutta lukioon on hakenut 76% ikäluokasta ja vain kahteen suomenkieliseen lukioon koko kunnassa pääsi alle kahdeksan keskiarvolla. Tämä asia pitäisi kerta kaikkiaan kyetä korjaamaan. 

Meidän kuntamme profiili on sellainen, että täällä halutaan nimenomaan lukiokoulutukseen ja tähän ominaispiirteeseen meidän pitäisi kyetä vastaamaan. Toivottavasti nyt kun uutta strategiaa ryhdytään tekemään, niin jo tässä yhteydessä lähdettäisiin siitä, että lukiopaikkoja lisätään tarvetta vastaavasti. 

(Edellä mainitun ohella toin esille sitä, että myös ammatilliseen koulutukseen tulee panostaa ja on huolestuttavaa, miten voimakkaita leikkauksia siihen on viime vuosina kohdistunut valtion taholta – mutta että ammatillisen koulutuksen tulisi olla vaihtoehto juuri sinne haluaville. Jos oppilaalla on edellytykset selvitä lukio-opinnoista ja hän nimenomaan haluaa lukioon, niin lukiopaikan tulisi järjestyä.)

Valtuustopuheeni KulttuuriEspoo 2030 -ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisesta 2021-2024

Verratessani 2015 päätettyjä asioita tähän raporttiin kiinnitin huomiota, että suunnitelma poikkihallinnollisesta Esteettinen ympäristö -työryhmästä ei ilmeisesti ole toteutunut ainakaan aivan alun perin kuvatulla tavalla. Kaupungilla on työryhmä, joka miettii julkisia taidehankintoja, mutta 2015 oli ajatusta työryhmästä, joka laajemmin kehittäisi kaupunkikuvan kauneutta ja viihtyisyyttä. 

Haluaisin, että tätä alkuperäistä ideaa kyettäisiin vielä lähivuosina toteuttamaan. Meidän pitäisi kyetä tekemään nykyistä paremmin omaleimaisia, esteettisesti kauniita kaupunginosia, joille myös syntyy oma identiteetti ja joihin asukkaat haluavat kuulua. En usko, että olen ainut meistä, joka ei ole varsinaisesti viehättynyt monen uuden kaupunginosan arkkitehtuurista. 

Yhtä lailla vanhat kaupunginosat tulisi pitää kunnossa ja kauniina. Käsittelemme vielä tänään lainojen myöntämistä Espoon asuntojen useammalle peruskorjaushankkeelle. Näitä hankkeita tulisi saada reippaasti käyntiin ja siis ennen kun talot ovat huomattavan huonossa kunnossa. Meillä Kivenlahdessa useamman naapuruston yleisilme on kohentunut selvästi peruskorjauksen myötä.

Lasten ja nuorten tulisi saada kasvaa ympäristössä, joka henkii sitä, että sitä arvostetaan ja halutaan pitää kunnossa. Esteettisesti kaunis ympäristö kohottaa asukkaansakin mielialaa. Julkinen taide alueella tuo elämyksiä ja niin ikään henkii alueen arvostusta. 

Kaiken kaikkiaan toivon, että Espoossa tehty hyvä työ saa jatkoa ja että kaupunginosien yleinen viihtyvyys hyvän arkkitehtuurin, kunnossapidon ja taiteen ja kulttuurin - myös asukkaiden oman kaupunginosa-aktiivisuuden mahdollistamisen kautta korostuisi vielä enemmän. Unohtamatta sitä, että kulttuurin ja taiteen kokemista tuodaan kouluihin, päiväkoteihin ja vammaisten ja ikääntyneiden asumispalveluihin. 

Valtuustopuheeni kaupungin hyvinvointityön painopisteistä jatkossa

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Seuraavan valtuustokauden hyvinvointityön painopisteet valitaan lopullisesti vasta uutta strategiaa tehtäessä, mutta haluan jo nyt nostaa pohdittavaksi sen, voisiko yksi painopiste olla alueellisen eriarvoisuuden ehkäisy. Se tai jonkinlainen muu lähiöiden kehittämisohjelma saattaisi toimia myös poikkihallinnollisen ohjelmaryhmän teemana.

Nämä nyt ehdotetut painopisteet kohtaamisten ja ihmissuhteiden vahvistaminen, turvallisuuden vahvistaminen ja mielen hyvinvoinnin vahvistaminen ovat kaikki oikein hyviä, mutta koen, että yksi keskeisimmistä lähitulevaisuuden haasteista Espoossa on asuinalueiden eriytymisen ehkäisy, joka on asia, jolla on vaikutuksia ihan kaikkien väestöryhmien elämään ja hyvinvointiin. Tästä aiheesta olikin viikonlopun Hesarissa erinomainen kaupunginjohtajan haastattelu.

Segregaation torjuminen vaatii riittävästi henkilöstöresurssia niihin päiväkoteihin ja kouluihin, jonka alueella väestö on sosioekonomisesti keskimääräistä huono-osaisempaa, se vaatii nuorten harrastusmahdollisuuksiin huomion kiinnittämistä koko kaupungissa, kuten myös lähiöiden hyvää kunnossapitoa ja palveluiden ja viheralueiden turvaamista, toimivaa joukkoliikennettä ja ylipäätänsä poikkihallinnollista tekemistä mukaan lukien köyhyyden torjuminen. Se on paljon muutakin kuin keskustelua siitä, minne sijoitetaan vuokra- ja minne omistusasumista, joka toki on tärkeää, mutta iso osa Espoosta on jo rakennettu.

Jokainen meistä on koko Espoon valtuutettu ja siten tärkein tehtävämme on pitää koko kaupungin elinvoimasta ja hyvinvoinnista huolta. Toivottavasti siis alueellisen eriarvoistumisen ehkäisyä tehdään ensi kaudella strategisesti ja tehokkaasti.