Hyvästä vanhuudesta

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskolan ajatukset vanhuudesta ja vanhenemisesta ovat kiinnostavia.

Jäin miettimään erityisesti seuraavia kohtia haastattelussa.

"Kyllä minäkin haluan asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, mutta varmasti tulee raja, jolloin en enää nimenomaan halua."

Vanhusten palvelut tuntuvat kehittyvän jotenkin dialektisesti. Ensin vanhukset hoidettiin Suomessa sänkyyn seurauksena toimintakyvyn romahdus. Vanhainkoti oli keskellä ei-mitään ja hoito tapahtui laitosolosuhteissa. Jos sairaalaan kerran jouduttiin, niin kotiin ei enää palattu.
Nyt toivottavasti ei olla menossa tai olla jo toisessa ääripäässä, jossa kotona asutaan myös tilanteessa, jossa se ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää. Totta kai jokainen meistä haluaa asua kotonaan mahdollisimman kauan, mutta ihmisarvoisissa olosuhteissa.

Asiantuntijoiden ja poliitikkojen pitäisi kyetä nykyistä paremmin optimoimaan se, milloin kotona asuminen ei ole enää inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää ja palveluasuminen olisi parempi vaihtoehto. Huonoin vaihtoehto on kehitys, jossa ei kyetä käymään avointa ja rehellistä keskustelua siitä, miksi ja missä olosuhteissa kotona asumista tavoitellaan. Joissain tilanteissa on myös kyettävä kyseenalaistamaan se väite, että kotona asuminen on (hyvin heikkokuntoisten) vanhusten oma tahto. Osalla ikääntyneistä on virheelliset käsitykset nykypäivän hoiva- ja palveluasumisesta. Jos myös itse sairastaisin esimerkiksi pitkälle edennyttä muistisairautta, niin toivoisin läheisteni huomioivan sairauden vaikutuksen omaa tahtoani tulkittaessa.

Vielä tätäkin huonompi vaihtoehto on hyvinvointivaltion mureneminen niin, että varakkailla ikääntyneillä on mahdollisuus ostaa itselleen palveluasumispaikka, mutta vähävaraiset ja keskituloiset joutuvat sinnittelemään kotona aivan liian pitkään. Sosiaaliekonomisten taustojen vaikutuksista lasten elämänlaatuun puhutaan paljon, mutta tulotasolla on luonnollisesti merkittäviä vaikutuksia myös elämänkaaren loppupäässä. Varakkaan ja terveen vanhuksen elämä on hyvin erilaista verrattuna tilanteeseen, jossa elämä pienillä tuloilla ja korkeilla lääkekustannuksilla on jatkuvaa sinnittelyä päivästä toiseen.

Parhaassa tapauksessa kotihoidon ja kotona asumisen kehittäminen jatkuu - hyvän elämän ja kotihoidon yhdistäminen onnistuu - mutta samalla kyetään optimoimaan nykyistä paremmin se, milloin hyvin huonokuntoisen ihmisen kotona asuminen ei ole enää millään lailla järkevää. Hyvän ja tasavertaisen tulevaisuuden vanhustenhoidon turvaamiseksi julkinen talous on myös saatava nykyistä paremmin tasapainoon.

Seuraava lainaus: "Silti Eskola on sitä mieltä, että niin passiivinen kuin aktiivinenkin vanhuskuva on vanhan ihmisen toimintaa rajoittava."

Tämä on niin hyvä huomio! Ja jälleen kiinnostavaa, miten ajatukset asiasta menevät aikojen kuluessa laidasta laitaan. Joskus vanhukset nähtiin avuttomina toiminnan kohteina, nyt korostetaan vireyttä ja aktiivisuutta. Mielestäni tavoitteena pitäisi olla oman näköinen elämä, onnellisuus. Se voi tarkoittaa myös elämää, jossa ei jatkuvasti tavoitella parempia suorituksia ja pyritä kehittämään itseä. Eristäytyminen esimerkiksi masennuksen ja ei-toivotun yksinolon vuoksi on eri asia.

Pääsääntöisesti ihmisten elämänlaatu on aina kohentunut yksilöllistymisen ja yksilöllisyyden paremman ymmärtämisen ja hyväksymisen myötä. Kun esimerkiksi naisiin ei ole enää suhtauduttu ensisijaisesti naisina ja ihmisryhmänä, vaan yksilöllisinä ihmisinä, joilla on keskenään erilaisia toiveita, ajatuksia ja tarpeita. Toivottavasti myös vanhuksiin suhtautumisessa sama kehitys etenee. On vanhuksia, jotka haluavat asua viimeiseen asti kotona, on vanhoja ihmisiä, jotka haluavat olla omaishoitajia ja niitä jotka eivät halua, on vanhuksia jotka haluavat osallistua ja vaikuttaa ja niitä, jotka eivät koe tarvetta siihen. Kaikkien elämän pitäisi olla yhtä arvokasta.

376 ääntä HOK-Elannon edustajistovaaleissa - Kiitos!!

Valtavat kiitokset kaikille minua HOK-Elannon edustajistovaaleissa äänestäneille ja tukeneille!! 376 ääntä tarkoittavat nyt Vihreiden listan varasijaa nro 1, mutta käytännössä samantien paikkaa edustajistosta, koska listaltamme edustajistoon äänestetty Sini Alén on entuudestaan HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen ja ensimmäisenä varana nousen heti hänen tilalleen edustajistoon.

Vihreiden paikkaluku (6) edustajistossa ei noussut näissä vaaleissa, mikä hieman harmittaa - mutta omaan äänimäärään ja sijalukuun kaikista ehdokkaista (63/1005) en voi olla kuin iloinen. Huomattava osa edustajistoon valituista on nykyisiä tai entisiä kansanedustajia ja monet muutkin julkisuudesta tuttuja, mikä kertoo näiden vaalien profiilista ja siitä, että tällaisesta tuloksesta saa olla kunnallispoliitikkona hyvin tyytyväinen.

Tästä on hyvä lähteä tekemään sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää politiikkaa HOK-Elannossa.

HOK-Elannon edustajistovaaleissa ehdolla numerolla 876

Olen ehdolla HOK-Elannon edustajistovaaleissa numerolla 876.

Olen ehdolla, koska kaupan alan toiminnalla on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia ja jäsenyys HOK-Elannon edustajistossa on hyvä tilaisuus päästä vaikuttamaan asioihin yhden kauppaketjun osalta.

Keskeiset tavoitteeni ovat seuraavat:

- Eettisen ruuantuotannon, tuotantoketjujen jäljittämisen, tuotantoeläinten hyvinvoinnin ja reilun kaupan edistäminen

- Jalkaisin tai julkisilla kauppaan jatkossakin - palvelut löydyttävä omasta lähiöstä

- Ruokahävikin ja jätteen synnyn minimoiminen ja kierrättämisen tehostaminen

- Kaupan alan työntekijöiden työhyvinvoinnin ja toimeentulon edistäminen

- S-ryhmä edelläkävijäksi sosiaalisessa, ekologisessa ja taloudellisessa kestävyydessä.

Täältä löydät vaalikonevastaukseni.

Vaalit pidetään 18-29.4.2016. Äänestää voi postitse tai intenetissä. Äänestysmateriaali postitetaan uusimaalaisille HOK-Elannon asiakasomistajille ennen vaalien alkua. Kotipaikkakunnalla ei ole näissä vaaleissa väliä eli ketä tahansa ehdolla olevaa saa äänestää riippumatta omasta kotikunnasta. Koko HOK-Elannon toimialue on siis yhtä vaalipiiriä. Äänestäneiden kesken arvotaan palkintoja.

Pinja Nieminen - 876

Puheenvuoroni Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmasta Espoon kaupunginvaltuustossa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, tulin puhumaan Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmaryhmän tiimoilta. Ensiksi kiitos koko Nuorten elinvoimaisuus -ryhmälle virkamiehineen hyvästä työstä. Itse en kuulu tämän kehitysohjelman työryhmään mutta haluan kommentoida näin sivusta seuranneena. Mielestäni tämä aihe on jo automaattisesti erittäin hyvä poikkihallinnollisen kehitysohjelman aihe ja jos näitä poikkihallinnollisia ohjelmaryhmiä aiotaan perustaa myös seuraavalla valtuustokaudella, toivon että lasten ja nuorten hyvinvointi otetaan jälleen yhdeksi aiheeksi. Nuorten hyvinvoinnin, kouluttautumisen ja työllistymisen edistäminen vaatii ehdottomasti poikkihallinnollista yhteistyötä.

Kuluvalta valtuustokaudella haluan nostaa ohjelmaryhmään liittyvistä asioista esiin erityisesti Ohjaamo Espoon ja Vamos Espoon. Olen todella iloinen siitä, että Vamos Espoon toiminta on vakiintunut ja toivon, että Ohjaamo -toiminnalle käy samoin. Siitä on puhuttu vuosia, että nuorten tulisi saada elämänhallintaan, työllistymiseen, kouluttautumiseen ja esimerkiksi mielenterveysasioihin apua yhdestä paikasta ja nyt viimeinkin ollaan saatu tällaiset toimintamallit aikaan. On myös hyvin arvokasta, että näissä molemmissa palveluissa nuorelle nimetään vastuutyöntekijä. Siis yksi henkilö, jolla on tiedossa nuoren koko tilanne ja johon nuori voi ottaa yhteyttä. Vastaavaa toimintamallia toivotaan usein myös esimerkiksi aikuisten sosiaalipalveluihin. Ihmiset eivät jaksa kertoa tarinaansa uudelleen ja uudelleen ja aloittaa aina alusta avun hakeminen.
Ongelmat myös usein kietoutuvat yhteen. Puuttuva päivärytmi vaikuttaa kykyyn opiskella ja opiskelu- tai työpaikan puute voi altistaa masennukselle ja merkityksettömyyden kokemuksille, joten näitä kaikkia täytyy joka tapauksessa ratkoa samaan aikaan.

Meidän pitää kaiken kaikkiaan pyrkiä eroon siiloutuneesta palvelujärjestelmästä, joka laittaa ihmisen juoksemaan monella eri luukulla hakemassa apua ja saattaa näitä palveluita yhteen aina silloin kuin mahdollista. Varsinkin nuorilta puuttuu selviytymisen kokemuksia eli nuori ei välttämättä hahmota sitä, että avun hakeminen kannattaa. Nuorelle myös muutamankin kuukauden odotus voi tuntua ikuisuudelta. Siksi apua on saatava nopeasti ja helposti. Tämä pätee myös työttömyyteen ja työllistymiseen. Nuorten työttömyysjaksot on pyrittävä saamaan mahdollisimman lyhyiksi eli katkaistava ne ennen kuin työttömyydestä tulee arkea. On hienoa, että nuorisotyöttömyyden kasvu on taittunut Espoossa. Pyritään edistämään tätä hyvää virettä jatkossakin.

Edellä mainittujen ohella toivon, että Espoossa kyetään jatkossa paneutumaan maahanmuuttajanuorten koulutusasteen nostoon ja olen iloinen tästä uudesta alkavasta Monik ry:n Urax-hankkeesta. Meillä on ylipäätänsä Suomessa ongelmana, että sekä maahanmuuttaja että lastensuojelulutaustaisista nuorista aivan liian monen opintopolku päättyy liian varhain. Lastensuojelutaustaisista lapsista alle 5% käy edes lukiota. Kaikkien nuorten työllistämisen ja kouluttautumisen edistämisen ohella ylisukupolviseen syrjäytymiseen on siis kiinnitettävä erityistä huomiota, huono taloustilanne todennäköisesti vielä syventää väestön välisiä hyvinvointieroja.

Kaiken kaikkiaan meidän tulee mielestäni jatkaa Espoossa tätä poikkihallinnollista toimintaa niin käytännössäkin eli Ohjaamo Espoon muodossa, jossa nuori voi tavata niin sosiaalityöntekijän kuin opinto-ohjaajankin sekä tällaisten toimialoja leikkaavien ohjausryhmien muodossa. Nuorten työllisyyttä, terveyttä tai osallisuutta ei voida koskaan edistää vain yhdellä toimialalla, vaan se vaatii laajaa ja sitoutunutta yhteistyötä.

------

Täällä raporttia valtuuston kokouksesta kokonaisuudessaan.

Sote-uudistusta, asiakasmaksuja ja sijoitettujen lasten perhehoidon palkkioita Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Isoimpina asioina sosiaali- ja terveyslautakunnan 7.1.2016 kokouksessa olivat sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen 30% korotukset sekä Espoon lausunto itsehallintojaon perusteista ja sote-uudistuksen askelmerkeistä. Näiden lisäksi muun muassa korotimme lasten sijaishuollon perhehoidon korvauksia sekä myönsimme järjestöavustukset. Tässä muutamia ajatuksiani kokousaiheista.

ASIAKASMAKSUJEN KOROTUKSET

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tasasuuruisiin asiakasmaksuihin (yhteensä 38 eri maksua, jotka eivät siis skaalaudu asiakkaiden tulojen mukaan, mm. terveyskeskusmaksu, poliklinikkamaksut jne) tehdään indeksikorotukset joka toinen vuosi. Vuoden 2015 alusta maksuihin tehtiin 9,4% erilliskorotus ja loppusyksystä 2015 hallitus päätti korottaa maksujen enimmäismäärää vielä 27,5%:lla (+ indeksikorotukset) tämän vuoden alusta alkaen. Kunnat saavat siis itse päättää, perivätkö maksut enimmäismäärän mukaan, mutta näin on ollut tapana tehdä. Tämän ohella päätösesityksessä muun muassa esitettiin käyntimaksun perustamista myös hoitajakäynneille.

Kyllä, kunnat tarvitsevat kipeästi lisätuloja. Kyllä, nämä maksut olivat sisällä sosiaali- ja terveystoimen budjetissa, joskin meillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa asiaan valmisteluvaiheessa. Kyllä, tulojen vähennys budjetista on hankala asia. Kyllä, terveyskeskusmaksujen kohdalla Espoossa on käytössä kohtuullisen kattava maksuvapautuslista, joka tulisi myös hoitajamaksun kohdalla käyttöön.

Mutta. Kyseessä on aivan merkittävän isot korotukset yksilön maksurasitteeseen. Suomi loittonee päätöksellä entisestään esimerkiksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta suhteessa siihen, paljonko sairas henkilö maksaa hoidostaan. Samaan aikaan näiden maksukorotusten kanssa tulee muita sairaisiin ja usein pienituloisiin vaikuttavia muutoksia liittyen esimerkiksi lääkekustannuksiin ja kuljetusten omavastuusummiin. Kokonaisuudessaan siis leikkaukset osuvat nimenomaan valmiiksi huonossa tilanteessa oleviin ihmisiin niin, että usean eri palvelun omavastuusumma/käyttömaksu kasvaa samaan aikaan. Hallitus valmisteli asetuksen muutoksen kiireellä ja teettämättä vaikuttavuusarvioita.

Jos minä tarvitsen lääkäriä, niin soitan yksityiselle lääkäriasemalle ja aika järjestyy samantien. Kirjaudun KELA-kortilla sisään ja lähtiessäni en maksa mitään, palkassani tosin olen osallistunut kustannuksiin. Olen työterveyshuollon piirissä. Jos tarvitsen lääkkeitä, niin ostan ne. Olen työssäkäyvä ihminen. Jos sairastuisin vakavasti tai jäisin työttömäksi, tilanne voisi olla toinen.

Eräs ystäväni sanoi joskus T.S Eliotin runon Hollow men" not with a bang / but a whimper" -säkeitä mukaillen, että hyvinvointivaltio ei lopu pamauksesta, vaan hiipuu hiljaa. Hyvinvointivaltion ideana on ollut, että kaikilla on mahdollisuus opiskeluun, terveydenhuoltoon ja niin edelleen ja kaikki osallistuvat kustannuksiin kykyjensä mukaan. Jos ihminen sairastuu, pienituloisuus ei estä hoidon saamista. Ajatukset lukukausimaksuista tai korkeat terveydenhuollon asiakasmaksut sotivat tätä vastaan. Kyllä, meillä on edelleen toimeentulotuki, mutta se on viimesijainen etuus ja sen varaan putoavien ihmisten määrää ei pidä kasvattaa, koska toimeentulotuelle putoaminen hankaloittaa ihmisten mahdollisuuksia kohentaa omaa tilannettaan sekä tuen myöntäminen maksaa ja on byrokraattista. Esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset myös jättävät ennemmin herkästi lääkkeet ostamatta kuin lähtevät hakemaan toimeentulotukea. Suomessa on jo nyt aivan riittävästi ihmisiä, joita köyhyys koskettaa.

Huonossa taloustilanteessa pitää pyrkiä torjumaan eriarvoisuuskehitystä kasvavine terveyseroineen. Asiakasmaksujen nostaminen tai hoitajamaksujen asettaminen toimii tätä vastaan. Valtakunnallisesti terveyskeskusmaksut menevät yhä useammin perintään. Ihmisten on saatava nopeammin, ei vaikeammin apua terveysongelmiinsa. Mitä tulee niihin ihmisiin, jotka hakevat terveyskeskuksista apua esimerkiksi yksinäisyyteen tai hakeutuvat lääkäriin flunssan takia ilman varsinaista lääkärintarvetta, niin näiden ihmisten käyttäytymiseen on puututtava informaation jakamisella eikä asettamalla uusia tai korkeampia maksuja. On tärkeää, että lääkäriin ei hakeuduta turhaan, mutta yhtä tärkeää on, että varallisuus ei vaikuta lääkärille hakeutumiseen yhtään nykyistä useammin. Varallisuuden merkitys lääkäriinpääsylle on jo nyt Suomessa kansainvälisesti katsottuna hämmästyttävän iso.

Lautakunnan enemmistö päätyi palauttamaan asiakasmaksut valmisteluun sillä evästyksellä, että niihin tehdään pelkät indeksikorotukset. Olen tähän erittäin tyytyväinen.


SOTE-UUDISTUS -LAUSUNTO

Sote-uudistus etenee jälleen, viimeinkin, ehkä, omia polkujaan. Jaan Espoon lausuntopohjassa esitetyn huomion, että Uudellemaalle kerta kaikkiaan tarvitaan erillisratkaisu. Meillä ei ole täällä samoja ongelmia kuin pienissä maakunnissa. Väestöpohjat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen ovat aivan riittäviä. Pahimmillaan sote-ratkaisusta voi nykyisellä kehityskululla seurata Uudellemaalle aivan liian isoja hallittavia alueita tai asioita. Lähtökohtana pitäisi olla se, että jokaisella alueella ratkotaan kyseiselle alueelle ominaisia ongelmia eikä että Uusimaa ja Kainuu saavat samanlaisen kohtelun. Uusimaa on väestömäärältään 23 kertaa isompi kuin pienin maakunta ja pelkästään Espoo on asukasluvultaan suurempi kuin 13 ehdotetusta 18:sta itsehallintoalueesta. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiota tarvitaan - ihmisten on saatava nykyistä helpommin ja nopeammin erikoislääkäritasoista hoitoa-, mutta on tarkasti pohdittava, miten tämä käytännössä toteutuu. Kokouksessa toin myös esille sen, että uudistus ja sen ympärillä käyty keskustelu on ollut hyvin terveyspalvelulähtöistä, koska sosiaalipalvelut ollaan kuitenkin myös ymppäämässä mukaan, niin niiden asemaan tulisi kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Lausunnon käsittely jatkuu viikon päästä kaupunginhallituksessa.

PERHEHOIDON PALKKIOIDEN KOROTTAMINEN

Kokouksessa päätimme myös korottaa huostaanotettujen lasten sijaisperheiden saamia palkkioita. Kunnan kannattaa satsata huostaanotettujen lasten sijaisperheiden rekrytointiin. Ostopalveluna perhehoito tulee paljon kalliimmaksi ja laitoshoitona kulut ovat tähtitieteellisiä. (Yhden kahdeksanvuotiaan lapsen laitossijoitus täysi-ikäisyyteen asti maksaa yli miljoona euroa.)
Kunnan kannattaa tietenkin myös panostaa huostaanottojen ennaltaehkäisyyn tarjoamalla esimerkiksi kotiapua, tehostettua perhetyötä ja hyviä päihde- ja mielenterveyspalveluja. Silti huostaanottoihin joudutaan päätymään. Silloin perhehoito on paitsi kustannustehokkainta, niin myös lapselle paras vaihtoehto. Lapsen koti on perheessä. Kiintymyssuhteen muodostamiseksi ja lapsen tukemiseksi toisen vanhemmista on hyvä voida jäädä alussa vähintään vuodeksi lapsen kanssa kotiin ja siihen tarvitaan rahaa.

Vaikeiten oireileville tai vähän vanhemmille lapsille saatetaan tarvita niin raskasta tukea, että laitossijoitus on tietenkin tarpeen tai vähintään ammatillinen perhekoti. Myös muut sijaisperheet sekä vanhemmat, joiden lapsi on huostaanotettu, tarvitsevat tukea.

Kokouksessa toin esille sitä, että kannatan kyllä palkkioiden korotuksia, mutta mielestäni Espoon olisi pyrittävä omalta osaltaan edistämään sitä, että avoimet adoptiot yleistyisivät palkkioperusteisen sijaishuollon sijasta Suomessa. Siis lapsien yhteys biologisiin vanhempiin säilyisi, mutta lapsen koti olisi pysyvästi uudessa perheessä ja perheelle ei enää maksettaisi lapsen hoitamisesta, vaan lapsi adoptoitaisiin omaksi. Sijaishuolto on nyt äärimmäisen kallista eikä palvele lasten oikeutta pysyviin vanhempiin ja kotiin. Kerran vuodessa tarkastellaan, että onko edellytyksiä kotiin palaamiselle.

Tietenkin on epätodennäköistä, että esimerkiksi ensimmäisen kerran varhaisteini-iässä huostaanotetuille nuorille löytyisi adoptiokotia ja missään nimessä ei olisi tarkoitus, että esimerkiksi vanhemman somaattisen sairauden tai lapsen vanhemmista riippumattoman käytöshäiriön takia päädyttäisiin adoptioon. Mutta tilanteissa, joissa lapsen vanhempi on esimerkiksi syyllistynyt lapsen toistuvaan pahoinpitelyyn ja räikeään hyvinvoinnin laiminlyöntiin eikä ole useamman vuoden kuluessa kyennyt muuttamaan käytöstään, niin olisi mielestäni aiheellista pohtia, olisiko mahdollisesti jo taaperona huostaanotetun lapsen etu tulla pysyvästi adoptoiduksi niin, että tapaamisoikeus vanhempaan säilyisi. Näin tapahtuu nykyäänkin joskus, mutta se on hyvin harvinaista.

Puheeni Espoon kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 2.12

Arvoisa puheenjohtaja,
hyvät valtuutetut, haluan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen näkökulmasta kommentoida muutamaa talousarvioasiaa.

Päivi Salli otti kokouksen alkupuolella esille sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen 30 prosentin korotukset. Sallin tavoin pidän myös asiakasmaksujen huomattavaa korottamista erittäin ongelmallisena. Maksuihin tehtiin erilliskorotus jo tämän vuoden alusta. Se oli melkein 10 prosenttia. Suomessa on kansainvälisesti katsottuna korkeat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut jo valmiiksi. Minusta se on jossain määrin yllättävää. Olemme tottuneet ajattelemaan, että nämä asiat hoidetaan Suomessa veroilla. Maksan veroja ikään kuin vakuutusluonteisesti ja jos jotain sattuu, saan tarvitsemani hoidon. Asiakasmaksujen nostaminen aiheuttaa sen, että sairastuminen, pieni eläke tai kriisi omassa taloudessa on aina vain isompi riski. Jos hoidon saaminen maksaa liikaa, se hoito saattaa jäädä pienituloiselta kokonaan hakematta. Ja kuten Päivi Salli sanoi, korotusten ongelmallisuus ei jää terveyspalveluihin, vaan kotihoidon asiakasmaksujen nostaminen voi jättää vanhuksia kotihoidon ulkopuolelle. Me kaikki tiedämme, kuinka huonokuntoinen vanhuksen täytyy olla, että hän ylipäätänsä pääsee kotihoidon piiriin. Raha ei saisi muodostua siinä vaiheessa enää missään tapuksessa esteeksi. Asiakasmaksut menevät myös nykyään yhä useammin perintään asti eli osalla ihmisistä ei ole varaa maksaa nykyisiäkään maksuja. Kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat voimakkaasti ihmisiin, jotka ovat valmiiksi jo huonossa asemassa eli pienituloisia ja sairaita. Nämä ihmiset ovat niitä, joihin säästötarpeiden pitäisi viimeiseksi kohdistua. Toivon, että meillä on sosiaali- ja terveyslautakunnassa vielä mahdollisuus käyttää harkintaa näiden asiakasmaksukorotusten suhteen.

Meidän pitäisi kaiken kaikkiaan yrittää löytää uusia säästökohteita muualta kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta ja opetuksesta sekä varhaiskasvatuksesta. Investointien ohella näillä toimialoilla liikkuu eniten rahaa ja se on ehkä helpoiten hahmotettavissa, esimerkiksi työvoimakustannusten muodossa. On paljon vaikeampi sanoa, miten esimerkiksi liityntäpysäköintiparkkipaikka tai jokin tie tai koulu voitaisiin edelleen rakentaa laadukkaasti, mutta halvemmalla, mutta asiantuntijavoimin tähänkin täytyy löytyä ratkaisuja. Tärkeää on tietenkin yleinen työn tuottavuuden kehittäminen ja järkeistäminen. Kaiken kaikkiaan säästämisessä täytyy mielestäni käyttää suurta luovuutta ja eettistä harkintaa ja pyrkiä siihen, että säästöt kohdistuvat mahdollisimman vähän jo valmiiksi hankalassa tilanteessa oleviin ihmisiin tai että niitä ei muuten toteutettaisi epäeettisesti tai niin, että tiedossa on vain lisää kustannuksia myöhemmin.

Mutta palatakseni vielä neuvottelutulokseen.
Jos budjettiin sisäänlaskettuja asiakasmaksuja ei lasketa, niin kokonaisuutena olen neuvottelutulokseen erittäin tyytyväinen. Erityisen iloinen olen siitä, että emme ole nostamassa päiväkotiryhmien kokoa. Meidän pitää pitää kiinni päivähoidon laadusta. Sellaista tilannetta ei saa syntyä, että vanhempi joutuu miettimään, että pitäisikö lapsi hoitaa kotona vain siksi, että päivähoidon laatu on kärsinyt. Isot lapsiryhmät lisäävät meteliä ja hälinää, jonka on todettu aiheuttavan lapsille stressiä ja korkeiden stressihormonitasojen on taas todettu vaikuttavan lapsen voimakkaasti kehittyviin aivoihin haitallisesti. Pidetään siis jatkossakin kiinni siitä, että Espoossa saa mahdollisimman laadukasta varhaiskasvatusta. Huolehditaan myös opetuksen laadusta. Espoo on suomalaisittain iso kaupunki, mutta Suomi on pieni maa, joka pärjää vain korkealla osaamisella. Meillä ei ole varaa heikentää opetuksen laatua tai antaa nykyistä useamman oppilaan pudota kyydistä. Kannatan Inka Hopsun toivomusta luokkakokojen kehityksen ja avustajaresurssin riittävyyden seuraamisesta.

Vakinaisia työsuhteita kannattaa puolustaa

Niin kutsutussa Tyyneysrukouksessa pyydetään voimaa hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa muutettavissa olevat ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tämän pohdinnan soveltaminen on varmaan paitsi henkilökohtaisessa elämässä, myös poliittisessa päätöksenteossa tarpeellista. Maailma muuttuu ja joihinkin muutoksiin on vain pakko sopeutua, mutta miten tunnistaa ne asiat, joihin voimme tai meidän suorastaan pitäisi löytää keinoja vaikuttaa pelkän sopeutumisen sijasta?

Hesarissa oli viime viikolla juttu, jossa siteeratun innovaatioprofessorin mukaan "palkkatyö sellaisena, kun olemme sen tunteneet, on loppumassa."

HS:n jutun mukaan: "Asiantuntijat ovat esittäneet arvioita työn muutoksesta. Työn on ennustettu muuttuvan globalisaation ja digitalisaation myötä projektiluonteiseksi, pitkäaikaiset urat jäävät historiaan. Yrittäjyys ja itsensä työllistäminen yleistyvät. Työ muuttuu liikkuvaksi entisten aikaan ja paikkaan sidottujen työsuhteiden sijaan. Kuukausipalkka on yhä harvempien etuoikeus, muut kokoavat ansionsa pienistä puroista."

Siteeratun professorin mukaan "harva tietää, mitä tulevaisuudessa oikeasti tapahtuu." "Siilipuolustus ei kuitenkaan ole ratkaisu."

"Henki tällä hetkellä on, että yritetään olla päästämättä pirua irti ikään kuin muutoksen voisi pysäyttää."

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että perustuloa pitäisi kokeilla, määräaikaisille työntekijöille taata lomaoikeus ja ymmärtää ja kehittää niiden ihmisten tilannetta, jotka ovat joutuneet vasten tahtoaan yrittäjiksi ja niin edelleen, huomioida nykyistä paremmin myös ne ihmiset, jotka ovat jossain muussa kuin vakinaisessa työsuhteessa.

Vaikka nykyään kuuluu olla aina valmis uuteen ja uudistumaan, niin mielestäni kuitenkin järjellisesti ajatellen täytyy olla myös asioita, joissa vanha on uutta parempi ja sen vanhan puolustaminen on järjellistä toimintaa. Omassa ajattelussani pyrkimys vakinaisten työsuhteiden säilyttämiseen on kerta kaikkiaan tärkeä, enkä antaisi siitä kovin helposti periksi sillä ajatuksella, että "maailma näyttää muuttuvan siihen suuntaan, että ne häviävät".

Tämä maailma sattuu myös toimimaan niin, että epäsäännölliset tulot hankaloittavat suuresti elämää. Se on asia, joka tuskin lakkaa olemasta ongelma oikein mitenkään. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa ihmisellä on tietyt menot, jotka eivät häviä minnekään ja elämän suunnittelu eteenpäin, viime kädessä ihan oman asunnon säilyttäminen, vaatii jollain tapaa säännöllisiä tuloja tai jonkinlaista arviota siitä, paljonko rahaa on lähitulevaisuudessa käytössä. Yllättävät muutokset omassa taloustilanteessa aiheuttavat nyt valtavalle määrälle yksilöitä ongelmia. Ei yksilön eikä yhteiskunnan kannalta ole hyödyllinen ajatus, että yhä useampi ihminen ei voisi luottaa oman taloutensa olevan vielä ensi kuussa pystyssä. Tulojen hankkiminen lukuisista pienistä puroista on myös oma stressin aiheensa.

Kaiken kaikkiaan haluaisin ajatella, että harjoitetulla politiikalla tulee luoda myös vakautta ja pysyvyyttä. Etsiä keinoja maailman muutokseen, mutta yrittää löytää keinoja myös hyvien asioiden säilyttämiseen.