Valtuustopuheeni opetuksen resursoinnista

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Olen erittäin tyytyväinen, että budjettineuvotteluissa onnistuttiin torjumaan opetuksen järjestämiseen kohdistuneita säästöjä.

Espoon maine kuntana on sellainen, että pitäisi olla selvää, että juuri täällä opetuksen resursointiin ja siten myös laatuun panostetaan. Tähän lähtökohtaan sopii huonosti tämä vuodesta toiseen toistuva kuvio, jossa ensin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja sitten muut toimielimet perässä joutuvat torjumaan opetukseen kohdistuvia leikkauspaineita.

Suomessa on havaittu, että eri ryhmien väliset erot oppimistuloksissa ovat lähteneet kasvuun. Tämän kehityksen pysäyttäminen vaatii riittävää määrää opettajia, tarpeeksi pieniä opetusryhmiä, hyvää oppilashuoltoa ja kaiken kaikkiaan riittävää tuen määrää.

Koulutus tulisi nähdä investointina ja hahmottaa se, että riittävästi resursoitu perusopetus auttaa sekä hyvin että huonosti pärjääviä oppilaita. Sillä luodaan pohja toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen ja torjutaan siten samalla sekä syrjäytymistä että edistetään kykyä hakeutua korkeakouluopintoihin.

Yhtä lailla se tulisi voida sanoa ääneen, että koulutuksesta leikkaaminen todellakin heikentää koulutuksen laatua. Opettaja - opiskelija -suhde ei ole korvattavissa muilla keinoin ja ilman riittävää koulunkäyntiavustajien määrää enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittaminen tavallisiin opetusryhmiin on epäeettistä.

Lopuksi haluan sanoa, että meidän pitää kyetä tukemaan erityisen paljon niitä kouluja, joiden alueella on enemmän huono-osaista väestöä eli kaikki positiivisen diskriminaation määrärahat tulisi hakea ja käyttää. Mikäli koulujen väliset oppimistulokset lähtevät erkanemaan toisistaan, se johtaa jollain aikavälillä asuinalueiden välisen segregaation syvenemiseen ja uusiin ongelmiin. Opetuksen laadulla on siis paljon ja kauaskantoista merkitystä ja siihen kannattaa todella panostaa.

Valtuustopuheeni mielenterveyspalveluista

Näissä valtuustokysymyksissä on nostettu hyvin tärkeitä asioita keskusteluun. Kiitos valmistelijoille vastauksista, joissa minua ilahduttivat esimerkiksi pyrkimys lisätä ilman ajanvarausta toimivia mielenterveys- ja päihdehoitajien vastaanottoja sekä tuen vieminen entistä enemmän nuorten arkiympäristöön.

Nuorten kohdalla uudenlaiset lähestymistavat ovat tärkeitä ja esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämä Sekasin -chat on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi. Verkkopohjaiset palvelut hyödyttäisivät myös monia aikuisia, koska esimerkiksi masennuksesta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsittäessä kotoa lähteminen voi olla vaikeaa ja tarpeellinen hoito jäädä siksi saamatta.

Muita kehittämiskohteita mietittäessä herää myös kysymys, että pystytäänkö peruspalveluissa tarjoamaan tällä hetkellä riittävän tiivistä keskusteluapua? Mikäli tapaamiset esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ovat kovin harvoin, niin tuesta tulee lähinnä kannattelevaa todelliseen toipumiseen tähtäävän hoidon sijasta tai lääkehoidon merkitys korostuu liikaa.

Yleisesti ottaen Espoon mielenterveys- ja päihdepalvelukeskus Empun toiminta ja toimintalogiikka on kuitenkin mielestäni kiitettävää. Espoossa päihde- ja mielenterveysongelmiin on ollut mahdollista saada yhtäaikaista apua jo paljon ennen joitakin muita kuntia, joissa on saatettu vaatia, että esimerkiksi päihdeongelma hoidetaan ensin.

Espoon turvallisuusohjelmaa viime valtuustokaudella käsiteltäessä tein ohjelmaan valtuuston hyväksymän toivomuksen itsemurhien ehkäisytyön lisäämisestä. Näissä vastauksissa oli asian tiimoilta paljon hyvää, mutta toivon, että varsinkin HUSissa meitä edustavat luottamushenkilöt seuraavat sairaalapaikkojen määrää. Akuutissa itsemurhavaarassa olevien tulisi mielestäni aina päästä tarvittaessa joksikin aikaa osastolle eikä ainakaan koskaan päätyä yksin kotiin.

Kaiken kaikkiaan päihde-, mielenterveys- ja kriisipalvelujen kehittämisessä on tärkeää monipuolinen hoitovalikoima sekä yhteistyö eri palvelujen välillä sekä omaisten huomioiminen. Kiitän myös nyt virinnyttä keskustelua varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmäkokojen merkityksestä. Pienet ryhmäkoot ovat todella tärkeitä lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Liian isot ryhmäkoot ja vähäinen aikuisten määrä näkyvät kasvavana sote-palvelujen tarpeena eli nämä palvelut ja toiminnot linkittyvät kiinteästi yhteen. Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut näkyvät myös esimerkiksi lastensuojelutarpeen vähentymisenä.

Kannatankin valtuutettu Karimäen sekä valtuutettu Elon toivomuksia.

Lasketaan hinta palveluille, ei ihmisille

Mietin tänään soten kapitaatiomaliiin pisteytysjärjestelmään liittyvää keskustelua. Osa mallin uutisoinnista on ilmeisesti ollut harhaanjohtavaa eli en kommentoi mallin sisältöä ennen kuin siitä tulee lisätietoa (THL:n mukaan ei olisi tarkoitus luoda uutta rekisteriä eikä yksittäisen ihmisen yhdistettyjä tietoja voisi kukaan suoraan katsoa mistään - toisaalta asia on kuitenkin vasta suunnittelun asteella.)

Keskustelun käynnistyessä oli kuitenkin kiinnostavaa huomata, että verrattain paljon oli sellaisia puheenvuoroja, joissa yksittäisten kansalaisten pisteyttäminen iän, terveyshistorian, sukupuolen, työtilanteen, parisuhteen, koulutuksen jne mukaan ja tämän pohjalta sen laskeminen, paljonko he kuormittavat sosiaali- ja terveyspalveluja nähtiin itsessään ongelmattomaksi siitä riippumatta, miten systeemi käytännössä tehtäisiin.

Moni tuntuu rinnastavan järjestelmän vakuutusyhtiöiden käytäntöihin. Vakuutus kuitenkin otetaan itse tai jätetään ottamatta, sote-palveluissa on laajemmin kyse yhteiskunnasta ja yhteisten rahojen käytöstä. Tietty systeemin kritiikkiäkin oli paljon.

On joka tapauksessa kiinnostavaa, että miten nopeasti kollektiivinen ajattelu ja kulttuuri voivat muuttua.

Seitsemän vuotta sitten eräs perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu penäsi yksittäisten maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia. ”Jokaisen meidän kustannukset on laskettu jossain.” Silloin tämä aiheutti laajalti kritiikkiä.

Vaikka nyt ei olisikaan tarkoitus, että yksittäisen ihmisen tähänastiset kustannukset yhteiskunnalle ja ennuste tulevista olisivat nappia painamalla saatavilla, niin silti on tultu kauas siitä ajattelusta, että puhutaan palveluiden tuottamishinnasta, ei yksilöiden aiheuttamasta kustannuksesta.

Ja vaikka kuinka haluaisi suhtautua pisteyttämiseen ainoastaan matemaattisena mallintamisena, niin on kuitenkin niin, että on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat sitä, missä määrin heistä on hyötyä yhteiskunnalle. Tätä on tiettävästi ainakin (mielenterveys)kuntoutujien, työttömien ja eläkeläisten keskuudessa.

Pelkästään tästä syystä on mielestäni hyvä miettiä, missä määrin retoriikka ja käytännöt muuttuvat siihen suuntaan, että palveluiden hintojen sijasta aletaan puhua yksilöiden tuottamasta rasitteesta. Kun kieli kuitenkin luo maailmaa.

Pisteytysjärjestelmä on rinnastettu esimerkiksi koulujen positiiviseen diskriminaatioon ts. koulut, joiden alueella asuu keskimääräistä enemmän huono-osaista väestöä saavat enemmän määrärahoja kouluavustajien, resurssiopettajien jne palkkaamiseen. Juu, järjestelmissä on samoja elementtejä, mutta aivan samasta asiasta ei ole kyse. (Terveyspalveluissa samaa ideaa sen sijaan voi soveltaa oikeasti esimerkiksi tuomalla sosiaalityöntekijöitä niille terveysasemille, joilla heille on eniten tarvetta.) Määrärahojen liikkuminen tapahtuu väestötasolla, ei yksittäisten ihmisten liikkeiden perusteella.

Emme jaa oppilaita halvemmiksi ja vähän tai tosi kalliiksi tuleviin. Emme puhu siitä, että näiden ja näiden oppilaiden kouluttaminen tulee näin ja näin kalliiksi. Toivottavasti. Emme ainakaan vielä.

En joka tapauksessa toivo enää yhtään lisää sellaista puhetapaa, että ihmisille lasketaan hinta. En, vaikka kyse olisi kuinka pelkästä teknisestä mallintamisesta.

Minulla on kolmas kausi kuntapolitiikassa menossa ja en ole missään vaiheessa kokenut tarvitsevani yksittäisten ihmisten tuottamia kustannuksia. Sen sijaan tarvitsen tietoja siitä, mitä maksaa yksi varhaiskasvatuspaikka kuukaudessa, mitä hoiva-asumispaikka, mikä merkitys hammashoidon asiakasmaksuilla on ja niin edelleen. Nämä tiedot ovat saatavilla ja jo niiden avulla voi tehdä terveyserojen kaventamiseen ja palveluiden hyvään saatavuuteen tähtäävää politiikkaa. Asioita, joiden olisi tullut olla sote-uudistuksen keskiössä.

Kuntapolitiikan vuosi 2017

Mitä sain tänä vuonna aikaan Espoon kaupunginvaltuustossa, mitä jäi erityisesti mieleen? Tässä pieni vuosikatsaus.

Helmikuun kaupunginvaltuuston kokouksessa käsittelimme Espoon turvallisuusohjelmaa. Omassa puheenvuorossani käsittelin syrjäytymisen ja itsemurhien ehkäisyä. Jätin myös ns. toivomusponnen itsemurhien moniammatillisen ehkäisytyön sisällyttämisestä turvallisuusohjelmaan ja toivomukseni hyväksyttiin yksimielisesti.

Maaliskuun valtuuston kokouksessa puhuin sote-uudistuksesta erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluideni integraation ja asiakasmaksujen merkityksen näkökulmasta.

Vappupäivänä sain kunnian pitää vappupuheen Kivenlahti-Stensvik ry:n järjestämässä Kivenlahden vappujuhlassa. Puhuin koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja taiteen arvostamisesta. "Tieteen ja yleissivistyksen arvostamiseen kuuluu kulttuurin ja taiteen arvostaminen. Taide tuo esille vaihtoehtoisia näkökulmia ja auttaa näkemään asioita toisin ja lisää empatiakykyä."

Keväällä pyysin myös selvityksen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden odotusajoista Espoossa. Odotusajat erityisesti lastenpsykiatriassa paljastuivat huolestuttavan pitkiksi. Samoihin aikoihin ilmeni, että mm. vammaispalveluiden määrärahoissa on ylityspainetta. Kesäkuun valtuuston kokouksessa tein osavuosikatsauksen yhteydessä päätösesitykseen lisäysesityksen, jossa valtuusto kehotti sosiaali- ja terveystoimea arvioimaan vammaispalveluiden ylitystarvetta ja tekemään arvion kuluvan vuoden talousarvion riittävyydestä vammaispalveluiden-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, vanhusten kotihoidon sekä lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta vuoden 2018 talousarvion laadinnan pohjaksi. Ensi vuoden talousarvioon saatiinkin sittemmin lisäyksiä näiden osalta.

Kesäkuun kokouksessa puhuin myös asuinalueiden välisen segregaation torjumisesta. Korostin sitä, että segregaation torjuminen on paljon muutakin kuin puhetta siitä, millaisia asuinalueita tulevaisuudessa rakennetaan. Iso osa Espoota on jo rakennettu. Meidän pitää panostaa nykyisten lähiöiden elinvoimaisina pitämiseen ja erityisesti koulujen eriarvoistumisen torjumiseen sekä siihen, että segregaation ehkäiseminen ymmärretään asiana, jota kaupungin kaikkien toimialojen on tehtävä ja jossa myös yksityisellä sektorilla ja asukkailla itsellään on roolia.

Elo- ja syyskuun kokouksissa sivusin puheenvuoroissani mm. asunnottomuuden ehkäisyä, päihdekuntoutusta, lukiopaikkojen riittävyyttä (keskiarvoraja on nyt liian korkealla), varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja (isot ryhmäkoot tuottavat lasten aivoille haitallista stressiä), jälleen lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluja, kouluavustajien merkitystä sekä vanhusten kotihoitoa ja hoiva-asumispaikkojen riittävyyttä. Myös valtuuston budjettikokouksessa käytin puheenvuoron vanhusten palveluihin liittyen.

Lokakuun valtuuston kokoukseen saimme keskusteltavaksi vastauksen ns. valtuustokysymykseen vammaispalveluiden määrärahoista, jonka olimme Noora Koposen kanssa tehneet kesällä. Omassa puheenvuorossani korostin kohderyhmän itsensä ja heidän omaistensa kokemusten kuulemista palveluita kehitettäessä sekä muistutin siitä, että vammaispalveluissa on kyse ihmisten perusoikeuksien toteutumisesta. Tein myös jälleen toivomusponnen, joka kuului näin: "Valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät." Toivomukseni hyväksyttiin.

Marraskuun valtuuston kokouksessa puhuin Kivenlahden kirjaston puolesta. Korostin sitä, että sekä täyden palvelun aluekirjastoja että pienempiä lähikirjastoja tarvitaan. Kirjaston tulee olla palvelu, jonne pääsemiseksi ei tarvita bussilippuja ja jota lapset voivat itsenäisesti käyttää ja jonne huonosti liikkuvat vanhukset helposti pääsevät. Korostin kirjaston roolia koulutuksen ja sivistyksen edistäjänä.

Joulukuun kokouksissa puhuin jälleen sote-uudistuksesta sekä kannatin Mikki Kausteen toivomuspontta lastensuojelun asiakasmäärien per sosiaalityöntekijä saattamisesta suositusten tasolle. Puheenvuorossani korostin peruspalveluiden vahvistamista, moniammatillisuutta ja avun tarjoamista ajoissa, mutta myös sitä, että myös ne lapset ja perheet, joiden ongelmat ovat jo vakavammat, tarvitsevat riittävästi työntekijöiden aikaa.

Tässä katsauksessa keskityin erityisesti Espoon kaupunginvaltuustoon. Vuoden aikana vaikutin muun muassa myös Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa, Uudenmaan maakuntavaltuustossa ja HOK-Elannon vihreän edustajistoryhmän puheenjohtajana. Valtuustotyön ohessa tapahtuu myös paljon ja esimerkiksi edellä mainitun Mikki Kausteen kanssa pyrimme edistämään traumataustaisten lasten ja nuorten auttamista.

Jos tästä vuodesta pitäisi mainita muutama yksittäinen avainsana, niin ne olisivat varmaankin yhteistyö ja katsominen riittävän kauas. Tekemällä yhteistyötä oman ja muiden ryhmien edustajien kanssa saa huomattavan paljon enemmän aikaan kuin tahkoamalla yksin. Politiikka on siitä hieno laji, että siellä tapaa huomattavan paljon kannustavia ihmisiä. Ehkä siksi, että mukaan hakeutuu nimenomaan henkilöitä, joilla on uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa ja maailmaa voi muuttaa. Jokaisella ihmisellä pitäisi mielestäni olla mahdollisuus ympäröidä itsensä kannustavilla ihmisillä. Tässä kohdassa siis iso kiitos vihreälle valtuustoryhmälle.

Toinen asia oli kauas, eli joko tulevaisuuteen tai muihin maihin katsominen. Erityisesti Uudenmaan maakuntavaltuustossa istuessani olen oivaltanut sen, miten järjetön ajatus on suomalaisten kuntien tai maakuntien välinen kilpailu ja samalla maakuntauudistus nykymuodossaan. Meidän pitäisi tukea kuntien ja maakuntien menestymistä niiden omista lähtökohdista käsin ja keskittyä pikemminkin kilpailemaan siitä, onko Helsinki, Tukholma vai Berliini paras kaupunki asua ja missä torjutaan parhaiten ilmastonmuutosta. Meidän pitää pitää suomalaiset terveinä ja hyvinvoivina, koulut maailman parhaina - ja pyrkiä siihen, että myös tulevat sukupolvet saavat kokea lumiset talvet ja turvalliset kesät, siitä muistuttamaan tämän kirjoituksen luminen kuva.

Kiitos mukana kulkeneille ja hyvää lähestyvää uutta vuotta kaikille, ensi vuoteen!

Valtuustopuhe lastensuojeluntarpeen kasvun ehkäisemisestä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
kuten osavuosikatsauksesta ja tarkastuslautakunnan lausunnosta ilmenee, lastensuojelun tarve on ollut Espoossa tänä vuonna kasvussa. Onkin todella hyvä asia, että osavuosikatsauksenkin mukaan lapsiperheille pyritään tarjoamaan tukea ajoissa ja siten ennaltaehkäisemään lastensuojelun tarvetta.

Tähän liittyen olen erittäin tyytyväinen siihen, että päätimme lisätä ensi vuoden talousarvioon resursseja muun muassa lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluihin, kouluterveydenhuoltoon ja aikuissosiaalityöhön. Lastensuojelun tarvetta tulee nimenomaan ehkäistä moniammatillisesti ja peruspalveluita vahvistamalla.

Lasten ja nuorten hyvinvointia ylläpitävät yhtä lailla laadukas varhaiskasvatus ja nuorisotyö kuin helppo pääsy kouluterveydenhuoltoon sekä se, että vanhemmat saavat apua päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä väkivaltaiseen käytökseen ja uupumukseen. Perhetyö ja kotipalvelu ovat verrattain edullisia palveluja, joilla voidaan saada aikaan valtavia säästöjä inhimillisestä ja taloudellisesta näkökulmasta. Myös äitiys- ja lastenneuvolalla on tärkeä rooli.

Olenkin huolestunut siitä, miten sote-uudistus voi vaikuttaa lasten ja vanhempien palveluiden integraation kehittämiseen ja lastensuojelun tarpeen havaitsemiseen. Eri toimialojen ja toimintojen välinen yhteistyö on tässä hyvin tärkeää, kuten myös se, että tukea pyritään viemään lasten omaan elinympäristöön. Jos palvelut ovat kovin hajallaan, tämä vaikeutuu.



Erityisen tärkeää on siis kehittää perheiden ja yksilöiden varhaista tukea ja auttamista sekä vahvistaa perustason palveluja. Mitä aiemmin ongelmat kyetään estämään, sen parempi. Asiakasmäärät erityistason palveluissa ovat kuitenkin kasvaneet ja valitettavasti osa espoolaisista lapsista elää sellaisissa olosuhteissa, joissa heidän kehityksensä on vakavassa vaarassa. Joudumme siis tasapainoilemaan ennaltaehkäisyyn sijoittamisen ja lastensuojelun kaltaisten palveluiden riittävän resursoinnin välimaastossa, koska myös lastensuojelun asiakkaana olevat lapset tarvitsevat riittävästi työntekijän aikaa ja osaamista.

Työntekijöillä täytyy olla riittävästi aikaa perehtyä sekä lapsen että hänen koko perheensä tilanteeseen. Työn kehittäminen ja organisointi ovat tärkeää, mutta se ei poista sitä, että asiakasmäärillä per työntekijä on aina myös väistämättä merkitystä. Kannatankin Kausteen lastensuojelun asiakasmäärien selvittämiseen ja suositusten toteuttamiseen liittyvää toivomusta. Meillä on kaikki mahdollisuudet Espoossa toteuttaa valtakunnan laadukkainta lastensuojelua.

Valtuustopuheeni Kivenlahden kirjaston tulevaisuudesta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, olen tietääkseni tällä hetkellä ainoa kivenlahtelainen kaupunginvaltuutettu ja siksi haluan tätä valtuustokysymyksen vastausta myös kommentoida.
Toivon, että Espoonlahden aluekirjastohanke etenee viimeinkin. Hankkeesta on puhuttu todella kauan ja myös Espoonlahti tarvitsee aluekirjaston. [Puhuin alkuosan spontaanisti ja tiivistetysti sisältö oli suunnilleen yllä oleva.]

Toivoin kuitenkin, että aluekirjastojen ja lähikirjastojen välille ei luoda vastakkainasettelua, vaan ymmärretään, että molempia tarvitaan. Isoja, laajan palvelun aluekirjastoja sekä pienempiä lähikirjastoja, jotka ovat erityisen tärkeitä niille väestöryhmille, joiden ei ole helppo liikkua palveluiden perässä eli erityisesti lapsille ja vanhuksille. Espoonlahden kohdalla on huomioitava, että Kivenlahdesta ja Soukasta on itse asiassa monilta alueilta aika pitkä matka Lippulaivaan.

Mielestäni kirjasto on kuitenkin palvelu, jota lasten pitää voida omatoimisesti käyttää. Lähtökohta ei voi olla, että kirjastossa käyminen vaatii bussilipun ja että se ei voi tapahtua itsenäisesti koulun jälkeen, vaan ainoastaan vanhemman kanssa. Lasten lukemisen on tilastollisesti havaittu Suomessa vähentyneen ja jos kaupunki haluaa panostaa opetukseen ja koulutukseen, niin sen pitää nimenomaan panostaa myös kirjastopalveluihin. Kirjasto on todella väärä säästökohde.

Kivenlahtelaisena olen myös huomannut, että kirjasto on lapsille tärkeä ajanviettopaikka koulun jälkeen ja olen todella iloinen, että Kivenlahden kirjasto on nyt palaamassa entisiin tiloihin, joiden sisäilmaongelmat ovat toivottavasti historiaa. Olen aikoinaan työskennellyt yhdessä alueen kouluista ja nähnyt myös tässä yhteydessä, miten olennaista on, että koulu ja kirjasto sijaitsevat lähekkäin. Nykyään kivenlahtelaisena kannan myös huolta paikallisen ostarin palveluista. Lapsemme ja nuoremme viettävät siellä joka tapauksessa aikaa, joten siellä tulisi olla myös kirjaston kaltainen palvelu ja ylipäätänsä monipuolisesti palveluja, jotka ylläpitävät asukkaid hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta. Toivon, että lähikirjastojen merkitys ymmärretään myös jatkossa.

Valtuustokysymys vammaispalveluiden määrärahoista

Teimme valtuustoryhmätoverini Noora Koposen kanssa valtuustokysymyksen vammaispalveluiden määrärahoista kesäkuussa. Kuluvan kuukauden kaupunginvaltuuston kokoukseen siihen oli saatu vastaus sosiaali- ja terveystoimelta. Alla valtuuston kokouksessa pitämäni puheenvuoro. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti vammaisten lasten perheisiin liittyvän toivomukseni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kiitän sote-toimialaa tästä vastauksesta kysymykseemme. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tämän vuoden määrärahavaje vammaispalveluiden budjetissa on tarkoitus korjata ensi vuoden talousarviossa.

Vastauksesta ilmenee, että vammaispalveluissa on kehittämis- ja tehostamistarpeita.
Toivottavasti näitä haasteita ratkottaessa hyödynnetään kohderyhmän itsensä sekä heidän omaistensa kokemuksia ja ja toimitaan kaikin puolin innovatiivisesti. Joissain palveluissa on myös erityisen olennaista kiinnittää työntekijöiden hyvinvointiin huomiota, jotta työntekijöitä saadaan rekrytoitua ja heidän vaihtuvuutensa olisi mahdollisimman pieni.

Vammaispalveluissa on hyvin paljon kyse perusoikeuksien toteutumisesta ja mikäli näihin palveluihin kohdistuu tehostamistarpeita, niin eettistä keskustelua tulee käydä erityisen paljon.

Suomessa usein ihmisoikeuksista puhuttaessa ajatellaan, että ihmisoikeusongelmat ja -kysymykset ovat ikään kuin jossain toisaalla, muissa maissa. Mutta vammaispolitiikkaan, kuten moneen muuhunkin politiikan lohkoon ihmisoikeuskysymykset liittyvät hyvin olennaisesti.

Vammaispalveluissa on kyse hyvin perustavanlaatuisista kysymyksistä kuten siitä, että millaiset mahdollisuudet ihmisellä on asumiseen, työhön, osallisuuteen omaa elämää koskevissa päätöksissä, liikkumiseen, riittävään toimeentuloon ja tarvittaessa riittävään hoivaan.

Erityisen paljon toivon toimialan kiinnittävän huomiota vammaisten lasten vanhempien tilanteeseen. Ollessani viime- ja toissa edellisellä valtuustokaudella sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen koin, että nimenomaan vammaisten lasten vanhemmat ovat ryhmä, jonka hyvinvointiin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tässä ryhmässä riski uupumiseen on erityisen suuri. Tukipalveluiden kehittämistä ja kotiin viemistä tulisi jatkaa ja varmistaa, että vammaisten lasten vanhemmat pystyvät pitämään omaishoidon tukeen kuuluvat vapaat.

Teille on jätetty tähän liittyen toivomus numerolla 7 ja se kuuluu näin: "valtuusto toivoo, että sosiaali- ja terveystoimi kiinnittää erityistä huomiota vammaisten lasten perheiden tukitoimien kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kuten esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuuksiin pitää omaishoidon tukeen kuuluvat vapaapäivät.