Puheenvuoroni Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmasta Espoon kaupunginvaltuustossa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, tulin puhumaan Nuorten elinvoimaisuus -ohjelmaryhmän tiimoilta. Ensiksi kiitos koko Nuorten elinvoimaisuus -ryhmälle virkamiehineen hyvästä työstä. Itse en kuulu tämän kehitysohjelman työryhmään mutta haluan kommentoida näin sivusta seuranneena. Mielestäni tämä aihe on jo automaattisesti erittäin hyvä poikkihallinnollisen kehitysohjelman aihe ja jos näitä poikkihallinnollisia ohjelmaryhmiä aiotaan perustaa myös seuraavalla valtuustokaudella, toivon että lasten ja nuorten hyvinvointi otetaan jälleen yhdeksi aiheeksi. Nuorten hyvinvoinnin, kouluttautumisen ja työllistymisen edistäminen vaatii ehdottomasti poikkihallinnollista yhteistyötä.

Kuluvalta valtuustokaudella haluan nostaa ohjelmaryhmään liittyvistä asioista esiin erityisesti Ohjaamo Espoon ja Vamos Espoon. Olen todella iloinen siitä, että Vamos Espoon toiminta on vakiintunut ja toivon, että Ohjaamo -toiminnalle käy samoin. Siitä on puhuttu vuosia, että nuorten tulisi saada elämänhallintaan, työllistymiseen, kouluttautumiseen ja esimerkiksi mielenterveysasioihin apua yhdestä paikasta ja nyt viimeinkin ollaan saatu tällaiset toimintamallit aikaan. On myös hyvin arvokasta, että näissä molemmissa palveluissa nuorelle nimetään vastuutyöntekijä. Siis yksi henkilö, jolla on tiedossa nuoren koko tilanne ja johon nuori voi ottaa yhteyttä. Vastaavaa toimintamallia toivotaan usein myös esimerkiksi aikuisten sosiaalipalveluihin. Ihmiset eivät jaksa kertoa tarinaansa uudelleen ja uudelleen ja aloittaa aina alusta avun hakeminen.
Ongelmat myös usein kietoutuvat yhteen. Puuttuva päivärytmi vaikuttaa kykyyn opiskella ja opiskelu- tai työpaikan puute voi altistaa masennukselle ja merkityksettömyyden kokemuksille, joten näitä kaikkia täytyy joka tapauksessa ratkoa samaan aikaan.

Meidän pitää kaiken kaikkiaan pyrkiä eroon siiloutuneesta palvelujärjestelmästä, joka laittaa ihmisen juoksemaan monella eri luukulla hakemassa apua ja saattaa näitä palveluita yhteen aina silloin kuin mahdollista. Varsinkin nuorilta puuttuu selviytymisen kokemuksia eli nuori ei välttämättä hahmota sitä, että avun hakeminen kannattaa. Nuorelle myös muutamankin kuukauden odotus voi tuntua ikuisuudelta. Siksi apua on saatava nopeasti ja helposti. Tämä pätee myös työttömyyteen ja työllistymiseen. Nuorten työttömyysjaksot on pyrittävä saamaan mahdollisimman lyhyiksi eli katkaistava ne ennen kuin työttömyydestä tulee arkea. On hienoa, että nuorisotyöttömyyden kasvu on taittunut Espoossa. Pyritään edistämään tätä hyvää virettä jatkossakin.

Edellä mainittujen ohella toivon, että Espoossa kyetään jatkossa paneutumaan maahanmuuttajanuorten koulutusasteen nostoon ja olen iloinen tästä uudesta alkavasta Monik ry:n Urax-hankkeesta. Meillä on ylipäätänsä Suomessa ongelmana, että sekä maahanmuuttaja että lastensuojelulutaustaisista nuorista aivan liian monen opintopolku päättyy liian varhain. Lastensuojelutaustaisista lapsista alle 5% käy edes lukiota. Kaikkien nuorten työllistämisen ja kouluttautumisen edistämisen ohella ylisukupolviseen syrjäytymiseen on siis kiinnitettävä erityistä huomiota, huono taloustilanne todennäköisesti vielä syventää väestön välisiä hyvinvointieroja.

Kaiken kaikkiaan meidän tulee mielestäni jatkaa Espoossa tätä poikkihallinnollista toimintaa niin käytännössäkin eli Ohjaamo Espoon muodossa, jossa nuori voi tavata niin sosiaalityöntekijän kuin opinto-ohjaajankin sekä tällaisten toimialoja leikkaavien ohjausryhmien muodossa. Nuorten työllisyyttä, terveyttä tai osallisuutta ei voida koskaan edistää vain yhdellä toimialalla, vaan se vaatii laajaa ja sitoutunutta yhteistyötä.

------

Täällä raporttia valtuuston kokouksesta kokonaisuudessaan.

Sote-uudistusta, asiakasmaksuja ja sijoitettujen lasten perhehoidon palkkioita Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Isoimpina asioina sosiaali- ja terveyslautakunnan 7.1.2016 kokouksessa olivat sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen 30% korotukset sekä Espoon lausunto itsehallintojaon perusteista ja sote-uudistuksen askelmerkeistä. Näiden lisäksi muun muassa korotimme lasten sijaishuollon perhehoidon korvauksia sekä myönsimme järjestöavustukset. Tässä muutamia ajatuksiani kokousaiheista.

ASIAKASMAKSUJEN KOROTUKSET

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tasasuuruisiin asiakasmaksuihin (yhteensä 38 eri maksua, jotka eivät siis skaalaudu asiakkaiden tulojen mukaan, mm. terveyskeskusmaksu, poliklinikkamaksut jne) tehdään indeksikorotukset joka toinen vuosi. Vuoden 2015 alusta maksuihin tehtiin 9,4% erilliskorotus ja loppusyksystä 2015 hallitus päätti korottaa maksujen enimmäismäärää vielä 27,5%:lla (+ indeksikorotukset) tämän vuoden alusta alkaen. Kunnat saavat siis itse päättää, perivätkö maksut enimmäismäärän mukaan, mutta näin on ollut tapana tehdä. Tämän ohella päätösesityksessä muun muassa esitettiin käyntimaksun perustamista myös hoitajakäynneille.

Kyllä, kunnat tarvitsevat kipeästi lisätuloja. Kyllä, nämä maksut olivat sisällä sosiaali- ja terveystoimen budjetissa, joskin meillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa asiaan valmisteluvaiheessa. Kyllä, tulojen vähennys budjetista on hankala asia. Kyllä, terveyskeskusmaksujen kohdalla Espoossa on käytössä kohtuullisen kattava maksuvapautuslista, joka tulisi myös hoitajamaksun kohdalla käyttöön.

Mutta. Kyseessä on aivan merkittävän isot korotukset yksilön maksurasitteeseen. Suomi loittonee päätöksellä entisestään esimerkiksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta suhteessa siihen, paljonko sairas henkilö maksaa hoidostaan. Samaan aikaan näiden maksukorotusten kanssa tulee muita sairaisiin ja usein pienituloisiin vaikuttavia muutoksia liittyen esimerkiksi lääkekustannuksiin ja kuljetusten omavastuusummiin. Kokonaisuudessaan siis leikkaukset osuvat nimenomaan valmiiksi huonossa tilanteessa oleviin ihmisiin niin, että usean eri palvelun omavastuusumma/käyttömaksu kasvaa samaan aikaan. Hallitus valmisteli asetuksen muutoksen kiireellä ja teettämättä vaikuttavuusarvioita.

Jos minä tarvitsen lääkäriä, niin soitan yksityiselle lääkäriasemalle ja aika järjestyy samantien. Kirjaudun KELA-kortilla sisään ja lähtiessäni en maksa mitään, palkassani tosin olen osallistunut kustannuksiin. Olen työterveyshuollon piirissä. Jos tarvitsen lääkkeitä, niin ostan ne. Olen työssäkäyvä ihminen. Jos sairastuisin vakavasti tai jäisin työttömäksi, tilanne voisi olla toinen.

Eräs ystäväni sanoi joskus T.S Eliotin runon Hollow men" not with a bang / but a whimper" -säkeitä mukaillen, että hyvinvointivaltio ei lopu pamauksesta, vaan hiipuu hiljaa. Hyvinvointivaltion ideana on ollut, että kaikilla on mahdollisuus opiskeluun, terveydenhuoltoon ja niin edelleen ja kaikki osallistuvat kustannuksiin kykyjensä mukaan. Jos ihminen sairastuu, pienituloisuus ei estä hoidon saamista. Ajatukset lukukausimaksuista tai korkeat terveydenhuollon asiakasmaksut sotivat tätä vastaan. Kyllä, meillä on edelleen toimeentulotuki, mutta se on viimesijainen etuus ja sen varaan putoavien ihmisten määrää ei pidä kasvattaa, koska toimeentulotuelle putoaminen hankaloittaa ihmisten mahdollisuuksia kohentaa omaa tilannettaan sekä tuen myöntäminen maksaa ja on byrokraattista. Esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset myös jättävät ennemmin herkästi lääkkeet ostamatta kuin lähtevät hakemaan toimeentulotukea. Suomessa on jo nyt aivan riittävästi ihmisiä, joita köyhyys koskettaa.

Huonossa taloustilanteessa pitää pyrkiä torjumaan eriarvoisuuskehitystä kasvavine terveyseroineen. Asiakasmaksujen nostaminen tai hoitajamaksujen asettaminen toimii tätä vastaan. Valtakunnallisesti terveyskeskusmaksut menevät yhä useammin perintään. Ihmisten on saatava nopeammin, ei vaikeammin apua terveysongelmiinsa. Mitä tulee niihin ihmisiin, jotka hakevat terveyskeskuksista apua esimerkiksi yksinäisyyteen tai hakeutuvat lääkäriin flunssan takia ilman varsinaista lääkärintarvetta, niin näiden ihmisten käyttäytymiseen on puututtava informaation jakamisella eikä asettamalla uusia tai korkeampia maksuja. On tärkeää, että lääkäriin ei hakeuduta turhaan, mutta yhtä tärkeää on, että varallisuus ei vaikuta lääkärille hakeutumiseen yhtään nykyistä useammin. Varallisuuden merkitys lääkäriinpääsylle on jo nyt Suomessa kansainvälisesti katsottuna hämmästyttävän iso.

Lautakunnan enemmistö päätyi palauttamaan asiakasmaksut valmisteluun sillä evästyksellä, että niihin tehdään pelkät indeksikorotukset. Olen tähän erittäin tyytyväinen.


SOTE-UUDISTUS -LAUSUNTO

Sote-uudistus etenee jälleen, viimeinkin, ehkä, omia polkujaan. Jaan Espoon lausuntopohjassa esitetyn huomion, että Uudellemaalle kerta kaikkiaan tarvitaan erillisratkaisu. Meillä ei ole täällä samoja ongelmia kuin pienissä maakunnissa. Väestöpohjat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen ovat aivan riittäviä. Pahimmillaan sote-ratkaisusta voi nykyisellä kehityskululla seurata Uudellemaalle aivan liian isoja hallittavia alueita tai asioita. Lähtökohtana pitäisi olla se, että jokaisella alueella ratkotaan kyseiselle alueelle ominaisia ongelmia eikä että Uusimaa ja Kainuu saavat samanlaisen kohtelun. Uusimaa on väestömäärältään 23 kertaa isompi kuin pienin maakunta ja pelkästään Espoo on asukasluvultaan suurempi kuin 13 ehdotetusta 18:sta itsehallintoalueesta. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiota tarvitaan - ihmisten on saatava nykyistä helpommin ja nopeammin erikoislääkäritasoista hoitoa-, mutta on tarkasti pohdittava, miten tämä käytännössä toteutuu. Kokouksessa toin myös esille sen, että uudistus ja sen ympärillä käyty keskustelu on ollut hyvin terveyspalvelulähtöistä, koska sosiaalipalvelut ollaan kuitenkin myös ymppäämässä mukaan, niin niiden asemaan tulisi kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Lausunnon käsittely jatkuu viikon päästä kaupunginhallituksessa.

PERHEHOIDON PALKKIOIDEN KOROTTAMINEN

Kokouksessa päätimme myös korottaa huostaanotettujen lasten sijaisperheiden saamia palkkioita. Kunnan kannattaa satsata huostaanotettujen lasten sijaisperheiden rekrytointiin. Ostopalveluna perhehoito tulee paljon kalliimmaksi ja laitoshoitona kulut ovat tähtitieteellisiä. (Yhden kahdeksanvuotiaan lapsen laitossijoitus täysi-ikäisyyteen asti maksaa yli miljoona euroa.)
Kunnan kannattaa tietenkin myös panostaa huostaanottojen ennaltaehkäisyyn tarjoamalla esimerkiksi kotiapua, tehostettua perhetyötä ja hyviä päihde- ja mielenterveyspalveluja. Silti huostaanottoihin joudutaan päätymään. Silloin perhehoito on paitsi kustannustehokkainta, niin myös lapselle paras vaihtoehto. Lapsen koti on perheessä. Kiintymyssuhteen muodostamiseksi ja lapsen tukemiseksi toisen vanhemmista on hyvä voida jäädä alussa vähintään vuodeksi lapsen kanssa kotiin ja siihen tarvitaan rahaa.

Vaikeiten oireileville tai vähän vanhemmille lapsille saatetaan tarvita niin raskasta tukea, että laitossijoitus on tietenkin tarpeen tai vähintään ammatillinen perhekoti. Myös muut sijaisperheet sekä vanhemmat, joiden lapsi on huostaanotettu, tarvitsevat tukea.

Kokouksessa toin esille sitä, että kannatan kyllä palkkioiden korotuksia, mutta mielestäni Espoon olisi pyrittävä omalta osaltaan edistämään sitä, että avoimet adoptiot yleistyisivät palkkioperusteisen sijaishuollon sijasta Suomessa. Siis lapsien yhteys biologisiin vanhempiin säilyisi, mutta lapsen koti olisi pysyvästi uudessa perheessä ja perheelle ei enää maksettaisi lapsen hoitamisesta, vaan lapsi adoptoitaisiin omaksi. Sijaishuolto on nyt äärimmäisen kallista eikä palvele lasten oikeutta pysyviin vanhempiin ja kotiin. Kerran vuodessa tarkastellaan, että onko edellytyksiä kotiin palaamiselle.

Tietenkin on epätodennäköistä, että esimerkiksi ensimmäisen kerran varhaisteini-iässä huostaanotetuille nuorille löytyisi adoptiokotia ja missään nimessä ei olisi tarkoitus, että esimerkiksi vanhemman somaattisen sairauden tai lapsen vanhemmista riippumattoman käytöshäiriön takia päädyttäisiin adoptioon. Mutta tilanteissa, joissa lapsen vanhempi on esimerkiksi syyllistynyt lapsen toistuvaan pahoinpitelyyn ja räikeään hyvinvoinnin laiminlyöntiin eikä ole useamman vuoden kuluessa kyennyt muuttamaan käytöstään, niin olisi mielestäni aiheellista pohtia, olisiko mahdollisesti jo taaperona huostaanotetun lapsen etu tulla pysyvästi adoptoiduksi niin, että tapaamisoikeus vanhempaan säilyisi. Näin tapahtuu nykyäänkin joskus, mutta se on hyvin harvinaista.

Puheeni Espoon kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 2.12

Arvoisa puheenjohtaja,
hyvät valtuutetut, haluan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen näkökulmasta kommentoida muutamaa talousarvioasiaa.

Päivi Salli otti kokouksen alkupuolella esille sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen 30 prosentin korotukset. Sallin tavoin pidän myös asiakasmaksujen huomattavaa korottamista erittäin ongelmallisena. Maksuihin tehtiin erilliskorotus jo tämän vuoden alusta. Se oli melkein 10 prosenttia. Suomessa on kansainvälisesti katsottuna korkeat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut jo valmiiksi. Minusta se on jossain määrin yllättävää. Olemme tottuneet ajattelemaan, että nämä asiat hoidetaan Suomessa veroilla. Maksan veroja ikään kuin vakuutusluonteisesti ja jos jotain sattuu, saan tarvitsemani hoidon. Asiakasmaksujen nostaminen aiheuttaa sen, että sairastuminen, pieni eläke tai kriisi omassa taloudessa on aina vain isompi riski. Jos hoidon saaminen maksaa liikaa, se hoito saattaa jäädä pienituloiselta kokonaan hakematta. Ja kuten Päivi Salli sanoi, korotusten ongelmallisuus ei jää terveyspalveluihin, vaan kotihoidon asiakasmaksujen nostaminen voi jättää vanhuksia kotihoidon ulkopuolelle. Me kaikki tiedämme, kuinka huonokuntoinen vanhuksen täytyy olla, että hän ylipäätänsä pääsee kotihoidon piiriin. Raha ei saisi muodostua siinä vaiheessa enää missään tapuksessa esteeksi. Asiakasmaksut menevät myös nykyään yhä useammin perintään asti eli osalla ihmisistä ei ole varaa maksaa nykyisiäkään maksuja. Kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat voimakkaasti ihmisiin, jotka ovat valmiiksi jo huonossa asemassa eli pienituloisia ja sairaita. Nämä ihmiset ovat niitä, joihin säästötarpeiden pitäisi viimeiseksi kohdistua. Toivon, että meillä on sosiaali- ja terveyslautakunnassa vielä mahdollisuus käyttää harkintaa näiden asiakasmaksukorotusten suhteen.

Meidän pitäisi kaiken kaikkiaan yrittää löytää uusia säästökohteita muualta kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta ja opetuksesta sekä varhaiskasvatuksesta. Investointien ohella näillä toimialoilla liikkuu eniten rahaa ja se on ehkä helpoiten hahmotettavissa, esimerkiksi työvoimakustannusten muodossa. On paljon vaikeampi sanoa, miten esimerkiksi liityntäpysäköintiparkkipaikka tai jokin tie tai koulu voitaisiin edelleen rakentaa laadukkaasti, mutta halvemmalla, mutta asiantuntijavoimin tähänkin täytyy löytyä ratkaisuja. Tärkeää on tietenkin yleinen työn tuottavuuden kehittäminen ja järkeistäminen. Kaiken kaikkiaan säästämisessä täytyy mielestäni käyttää suurta luovuutta ja eettistä harkintaa ja pyrkiä siihen, että säästöt kohdistuvat mahdollisimman vähän jo valmiiksi hankalassa tilanteessa oleviin ihmisiin tai että niitä ei muuten toteutettaisi epäeettisesti tai niin, että tiedossa on vain lisää kustannuksia myöhemmin.

Mutta palatakseni vielä neuvottelutulokseen.
Jos budjettiin sisäänlaskettuja asiakasmaksuja ei lasketa, niin kokonaisuutena olen neuvottelutulokseen erittäin tyytyväinen. Erityisen iloinen olen siitä, että emme ole nostamassa päiväkotiryhmien kokoa. Meidän pitää pitää kiinni päivähoidon laadusta. Sellaista tilannetta ei saa syntyä, että vanhempi joutuu miettimään, että pitäisikö lapsi hoitaa kotona vain siksi, että päivähoidon laatu on kärsinyt. Isot lapsiryhmät lisäävät meteliä ja hälinää, jonka on todettu aiheuttavan lapsille stressiä ja korkeiden stressihormonitasojen on taas todettu vaikuttavan lapsen voimakkaasti kehittyviin aivoihin haitallisesti. Pidetään siis jatkossakin kiinni siitä, että Espoossa saa mahdollisimman laadukasta varhaiskasvatusta. Huolehditaan myös opetuksen laadusta. Espoo on suomalaisittain iso kaupunki, mutta Suomi on pieni maa, joka pärjää vain korkealla osaamisella. Meillä ei ole varaa heikentää opetuksen laatua tai antaa nykyistä useamman oppilaan pudota kyydistä. Kannatan Inka Hopsun toivomusta luokkakokojen kehityksen ja avustajaresurssin riittävyyden seuraamisesta.

Vakinaisia työsuhteita kannattaa puolustaa

Niin kutsutussa Tyyneysrukouksessa pyydetään voimaa hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa muutettavissa olevat ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tämän pohdinnan soveltaminen on varmaan paitsi henkilökohtaisessa elämässä, myös poliittisessa päätöksenteossa tarpeellista. Maailma muuttuu ja joihinkin muutoksiin on vain pakko sopeutua, mutta miten tunnistaa ne asiat, joihin voimme tai meidän suorastaan pitäisi löytää keinoja vaikuttaa pelkän sopeutumisen sijasta?

Hesarissa oli viime viikolla juttu, jossa siteeratun innovaatioprofessorin mukaan "palkkatyö sellaisena, kun olemme sen tunteneet, on loppumassa."

HS:n jutun mukaan: "Asiantuntijat ovat esittäneet arvioita työn muutoksesta. Työn on ennustettu muuttuvan globalisaation ja digitalisaation myötä projektiluonteiseksi, pitkäaikaiset urat jäävät historiaan. Yrittäjyys ja itsensä työllistäminen yleistyvät. Työ muuttuu liikkuvaksi entisten aikaan ja paikkaan sidottujen työsuhteiden sijaan. Kuukausipalkka on yhä harvempien etuoikeus, muut kokoavat ansionsa pienistä puroista."

Siteeratun professorin mukaan "harva tietää, mitä tulevaisuudessa oikeasti tapahtuu." "Siilipuolustus ei kuitenkaan ole ratkaisu."

"Henki tällä hetkellä on, että yritetään olla päästämättä pirua irti ikään kuin muutoksen voisi pysäyttää."

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että perustuloa pitäisi kokeilla, määräaikaisille työntekijöille taata lomaoikeus ja ymmärtää ja kehittää niiden ihmisten tilannetta, jotka ovat joutuneet vasten tahtoaan yrittäjiksi ja niin edelleen, huomioida nykyistä paremmin myös ne ihmiset, jotka ovat jossain muussa kuin vakinaisessa työsuhteessa.

Vaikka nykyään kuuluu olla aina valmis uuteen ja uudistumaan, niin mielestäni kuitenkin järjellisesti ajatellen täytyy olla myös asioita, joissa vanha on uutta parempi ja sen vanhan puolustaminen on järjellistä toimintaa. Omassa ajattelussani pyrkimys vakinaisten työsuhteiden säilyttämiseen on kerta kaikkiaan tärkeä, enkä antaisi siitä kovin helposti periksi sillä ajatuksella, että "maailma näyttää muuttuvan siihen suuntaan, että ne häviävät".

Tämä maailma sattuu myös toimimaan niin, että epäsäännölliset tulot hankaloittavat suuresti elämää. Se on asia, joka tuskin lakkaa olemasta ongelma oikein mitenkään. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa ihmisellä on tietyt menot, jotka eivät häviä minnekään ja elämän suunnittelu eteenpäin, viime kädessä ihan oman asunnon säilyttäminen, vaatii jollain tapaa säännöllisiä tuloja tai jonkinlaista arviota siitä, paljonko rahaa on lähitulevaisuudessa käytössä. Yllättävät muutokset omassa taloustilanteessa aiheuttavat nyt valtavalle määrälle yksilöitä ongelmia. Ei yksilön eikä yhteiskunnan kannalta ole hyödyllinen ajatus, että yhä useampi ihminen ei voisi luottaa oman taloutensa olevan vielä ensi kuussa pystyssä. Tulojen hankkiminen lukuisista pienistä puroista on myös oma stressin aiheensa.

Kaiken kaikkiaan haluaisin ajatella, että harjoitetulla politiikalla tulee luoda myös vakautta ja pysyvyyttä. Etsiä keinoja maailman muutokseen, mutta yrittää löytää keinoja myös hyvien asioiden säilyttämiseen.

Högbergetin louhos- ja maantäyttöhanke

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi tänään muutosesitykseni Uudenmaan ELY-keskukselle antamaamme lausuntoon Högbergetin alueelle suunnitellusta valtavasta louhos- ja maantäyttöhankkeesta.
Muutosesityksessäni muokattiin lausunnon kahta viimeistä kappaletta, mutta olennaisinta tässä on se, että lausunnossa lukee nyt viimeisenä lauseena näin: "Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo kuitenkin, että edellä esitettyjen seikkojen perusteella hanketta ei tulisi toteuttaa lainkaan." Otimme siis esityksestäni selkeän kriittisen kannan hankkeen toteuttamiseen.

Toivottavasti myös muut hankkeesta lausuvat tahot huomioivat hankkeen haitat asutukselle, luonnolle ja paikalliselle elinkeinon harjoittajalle. Hankealueen koko olisi 68 hehtaaria (kiviainesten ottoalue 29-36 hehtaaria, maavastaanoton alue 29-44 hehtaaria) lähin asuinrakennus sijaitsee vain 300 metrin päässä, hanke vaarantaa Halujärven - se sijoittuu osittain valuma-alueelle ja louhos tulisi olemaan järveä syvemmällä -, ekologinen yhteys katkeaisi, hanke kestäisi jopa 25-45 vuotta ja täyttömäki muuttaisi maisemaa pysyvästi - sitä ennen asukkaiden olisi tullut kestää melua, pölyä, räjäytyksiä ja muuta louhoksen läheisyyteen kuuluvaa ja alueen laidalla olevan ratsastuskoulun todennäköisesti lopettaa toimintansa.

Toivon todella, että ELY-keskus ei myönnä lupaa hankkeelle. Tästä hankkeesta espoolaiset eivät hyödy mitenkään ja alueella asuville ja elinkeinoa harjoittaville se on todella katastrofaalinen. Alueelle ei ole myöskään tarkoitus varastoida espoolaista jätemaata - Espoossa on jo aivan riittävästi maanvastaanottopaikkoja. Kyseessä on siis yksityinen hanke ja muualta tuleva jätemaa. Nykyään myös pyritään etenevissä määrin jätteensynnyn ehkäisyyn ja luonnonvarojen kierrättämiseen. Jos tällaisia hankkeita kuitenkin edelleen toteutetaan, niille tulisi edes yrittää löytää sopivampi sijainti.

Eduskuntavaalien äänestyspohdintoja

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 8.4.
Tässä hieman omia äänestyspohdintojani.

Täältä Uudenmaan vaalipiiristä en halua nostaa ketään yksittäistä ehdokasta, mutta sanottakoon, että esimerkiksi Inka Hopsulle ja Tiina Elolle toivon suuresti vaalimenestystä. Pelkästään omassa Espoon Vihreiden valtuustoryhmässämme on lukuisia loistavia kansanedustajaehdokkaita. Helsinkiläisistä liputan erityisesti Johanna Sumuvuoren ja Ozan Yanarin puolesta.

Ehdokasta valitessani arvostan seuraavia asioita:

Kyseinen poliitikko osaa kuunnella, ei vain puhua. Jopa toista tai ehkä pikemminkin erityisesti toista poliitikkoa ottaa päähän henkilö, joka tykittää omaa asiaansa eikä pysähdy kuuntelemaan muita. Mutta kun henkilö puhuu, hänessä pitää olla myös sen verran karismaa, että häntä jaksaa kuunnella.

Yhteistyökyky. Ja kyky ajaa asioita ja saada niitä aikaiseksi. On paljon ehdokkaita, joilla on hirveän hyvät mielipiteet. Tärkeintä on kuitenkin se, että niitä osaa myös edistää.

Ehdokas on taidokas neuvottelija eikä raskaan sarjan vastarannankiiski. Ehdokas on myös todennäköisesti epäilyttävä jos hän esiintyy niin, että lopputuloksena on vaikutelma, että hän on ainoana koko valtakunnassa huolissaan jostain asiasta (ellei asia ole niin erikoinen, että tämä todella pitää paikkansa).

Mielikuvitus + empatiakyky. Ehdokas kykenee irtautumaan omasta elämänpiiristään ja samastumaan muihin ryhmiin.

Älykkyys ja viisaus. Ehdokas kykenee käsittelemään isoja tietomääriä ja tekemään tieteeseen perustuvia päätöksiä, ehdokkaalla on hyvä yleissivistys. Ehdokas on myös viisas.

Ehdokas ymmärtää talouspolitiikkaa, hänellä on näkemyksiä niin viennin edistämisestä, kestävyysvajeen ratkaisemisesta kuin globaalista eriarvoisuudesta.

Arvostan myös erityisesti sosiaali- ja terveyspoliittista osaamista sekä ymmärrystä koulutuspolitiikasta ja ilmastonmuutoksen hillinnästä.

Ehdokkaalla on näkemystä puolustuspolitiikasta. Hänen ei tarvitse olla kaikesta kanssani samaa mieltä (suhtaudun NATOon ehkä keskimääräistä vihreää myönteisemmin), mutta hänellä pitää olla jokin näkemys uskottavan puolustuksen ylläpitämisestä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.3.2015

Muutamia huomioita lautakunnan illan kokouksesta:

Potilasasiamiehen katsaus

Potilasasiamies Unto Ahvensalmen katsauksen yhteydessä puhuin seuraavista asioista:

Potilasasiamiehen kriittiset huomiot esimerkiksi vanhusten kotona asumisen ensisijaisuudesta ovat tärkeitä. Vaikka järjestelmää kuinka kehitetään kotihoitoa painottavaan suuntaan, niin kotihoito ei vaan kaikkien kohdalla ja koko elämän ajan ole aina se paras vaihtoehto. Meidän on pyrittävä siihen, että hoivakotipaikkoja, tehostettua palveluasumista jne on riittävästi.

On kiinnostava ilmiö, että potilasasiamiehelle tulee yhä enemmän yhteenottoja. Samaan aikaan moni asia on kuitenkin parantunut. Selvitysten mukaan asiakaspalvelu toimialalla on parantunut ja hoitojonot lyhentyneet, mikä on loistava saavutus näissä talous- ja tuottavuudenkohentamispaineissa. Esimerkiksi terveyspalveluista tulee aiempaa enemmän negatiivista palautetta hoitoonpääsystä kun samaan aikaan hoitoonpääsy on tosiallisesti parantunut. Luulen, että kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen kehitys, missä ihmiset osaavat vaatia aiempaa useammin tarvitsemiaan palveluja. Joissain palveluissa myös luonnollisesti on aiempaa enemmän ruuhkaa.

On hyvä, että toimeentulotukea voi nykyään hakea myös sähköisesti. On tärkeää automatisoida kaikki, mikä automatisoitavissa on ja hyödyntää siten vapautuvat resurssit hyvin. Toimeentulotuki siirtyy KELAlle vuoden 2017 alussa. Toivottavasti tämän jälkeen varsinaiseen sosiaalityöhön ja ihmisten tukemiseen olisi yhä enemmän resursseja.
Vammaisten henkilökohtaisten avun toteuttamista pitää edelleen kehittää kaupungin tuottaman avustajavälityksen mahdollistamisen suuntaan. Asiassa on onneksi edistetty viime vuosina ja enää ei olla tilanteessa, jossa vammaisen on pakko toimia työnantajana henkilökohtaiselle avustajalleen. Osa vammaisista on tähän aivan tyytyväisiä, mutta osalle työnantajavelvoitteiden toteuttaminen on kohtuuton vaatimus. Nykyään osa vammaisista saa avustajan ostopalveluna tai palvelusetelillä.

Vammaisasiamiehen katsaus

Myös vammaisasiamies Sirkku Kiviniitty toi jälleen myös erittäin kiinnostavan raportin lautakunnalle.
Kiitin vammaisasiamiestä hänen huomioistaan vammaisiin kohdistuneista määrärahaleikkauksista (HSL:n ilmaisen bussilipun poisto) ja asiakasmaksujen korotuksista. Olemme lautakunnan toisen vihreän jäsenen Teemu Hokkasen kanssa vastustaneet näitä muutoksia. Pidän eettisesti hankalana sitä, että taloudellisesti tiukkoina aikoina leikkaukset kohdistuvat ryhmiin, jotka ovat valmiiksi erittäin pienituloisia ja haavoittuvassa asemassa. Tässä on kyse laajemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta. Halutaanko pyrkiä ylläpitämään palvelujen universaalia saatavuutta ja rahoitusta eli hyvinvointivaltiota vai mennäänkö siihen, että ne jotka palveluita tarvitsevat, ne myös maksavat. Asiakasmaksuasetuksessa joitain asiakasmaksuja korotettiin viimeeksi kerralla melkein 10 prosenttia, tämä on siis eduskunnan säätämä asia.

Toin myös esille, että vammaisasiamiehen huomiot vammaisten osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden edistämisestä on hyviä ja vammaisneuvostoa tulisi hyödyntää palvelujen suunnittelussa vielä nykyistä paremmin. Vammaisasiamiehen ehdotus nostaa kaupungin tulostavoitteeksi vammaisten henkilöiden työllistyminen ja opiskeluun hakeutuminen on myös erinomainen. Vammaisten työllisyysaste on tällä hetkellä suhteettoman alhainen. Moni olisi valmis ja kykenevä palkkatöihin. Tämä ongelma koskee yleensäkin vähän koulutettuja tai matalat kognitiiviset taidot omaavia henkilöitä. Nykyään on yhä vähemmän avustavia töitä, joita voisi tehdä vähemmällä osaamisella. Jonkin verran kyse on tosin varmasti myös työantajien asenteesta ja tiedon puutteesta.

On erittäin hyvä, että kotipalvelua on tarjottu nyt myös kouluikäisten vammaisten lasten perheille ja että kotiapua on ylipäätänsä lisätty. (Kotiavun tarjoaminen myös muille kuin pikkulapsiperheille oli omassa vaaliohjelmassani ja olen puhunut paljon asian puolesta.) Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyyn kannattaa ja myös muut kuin pikkulapsiperheet kokevat kriisejä.

Otin esille sen, että yhdellä vammaispalvelujen työntekijällä on keskimäärin 429 asiakasta ja että olen saanut kuntalaispalautetta palveluiden ruuhkaututumisesta. Tähän vastattiin, että osa asiakkuuksista on erittäin lyhyitä eikä tiheästi toistuvia ja osa asiakkaista asioi sosiaaliohjaajan kanssa. Vammaisasiamies kylläkin pohti, että varsinaista sosiaalityötä pitäisi lisätä. Sosiaalityöntekijätilanne on joka tapauksessa huonompi kuin Helsingissä, mutta parempi kuin Vantaalla. Tähän asiaan täytyy joka tapauksessa palata.

Toimialan toimintakertomus 2014

Muutamia huomioita: Tuottavuutta on onnistuneesti parannettu ja erinomaista kehittämistyötä tehty. Vuosikate oli 14 miljoonaa odotuksia parempi. Painopisteen siirto ennaltaehkäisyyn on toiminut lastensuojelussa, lasten sijoitukset ja huostaanotot ovat kääntyneet laskuun. Kaiken kaikkiaan erittäin hyviä tuloksia kun ottaa vielä huomioon varsin kovan väestönkasvun ja samanaikaiset tuottavuusvaateet, joihin on kyetty erinomaisesti vastaamaan. Selkeinä ongelmina toimeentulotukimenojen ja työttömyyden kasvu. Työllisyydenhoidosta on puhuttu lautakunnassa ja tullaan varmasti puhumaan. Kaupungilla on siihen rajalliset vaikutusmahdollisuudet, mutta kyllä asiassa on myös ollut kehitettävää. Työttömyyden kasvu on ollut niin kovaa ja koskenut myös korkeakoulutettuja, että työllisyyspalveluiden kehittäminen on tullut aavistuksen perässä.

Keskustelimme myös HUS:n kulukehityksestä, joka on kovaa mutta muihin sairaanhoitopiireihin nähden maltillista. Pohdiskelin omassa puheenvuorossani sitä, miten tuottavuuden kehittäminen on tärkeää, mutta kulukehityksen hidastaminen kokonaisuudessaan hankalaa, koska väestö vanhenee ja hoidot kallistuvat. Pohdin myös sitä, että huonon talouskehityksen jatkuessa on olemassa riski, että vaadimme erikoissairaanhoidolta aina vain kovempaa tuottavuutta ja tehokkuutta ja lopputulos voi olla se, että se näkyy laadussa ja syntyy todelliset kahden kerroksen terveydenhuoltomarkkinat, jossa on julkinen äärimmilleen tehostettu erikoissairaanhoito ja sitten yksityiset terveyspalvelut, jossa asiakas saa maksamalla jollain tavalla parempaa palvelua. Ei välttämättä todellakaan missään määrin vaikuttavampaa, mutta esimerkiksi kiireettömämpää ja vähemmän liukuhihnamaista.

Kaiken kaikkiaan meidän päätöksentekijöihin pitää pyrkiä siihen, että työllisyys ja talouskehitys kohenee. Vain siten voimme viime kädessä turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman väliraportti

Monialaista yhteistyötä on onnistuneesti kehitetty, sosiaali- ja terveyspalvelut tekevät yhä enemmän yhteistyötä sivistystoimen (koulut ja päiväkodit) kanssa.

Väliraportissa kiinnitettiin huomiota nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämiseen, mikä on erittäin hyvä.

Yleisiä ilonaiheita nuoriin liittyen ovat humalajuomisen, tupakoinnin ja koulukiusaamisen vähentyminen (nuoriso näyttää olevan aina vain kunnollisempaa) ja huolenaiheet lisääntynyt ylipaino, psyykkinen oireilu ja ammattiin opiskelevien kokemat väkivaltatilanteet. Ammattikouluissa ja lukiossa opiskelevien erot ovat isot terveyskäyttäytymisessä ja koetussa hyvinvoinnissa.

Nuorten syrjäytymistä vastaan työskentelevän Vamos Espoon työtä kiiteltiin. Kysyin Vamoksen työn rahoittamisesta, se oli välillä vaakalaudalla. Rahoitus on nyt tämän vuoden loppuun. Vamoksen työn jatkamiseen on ehdottomasti löydettävä määrärahat, nuorten syrjäytymisen vastainen työ on erittäin tärkeää ja Vamoksen tulokset siinä todella hyvät.

Aiempia kirjoituksiani nuorten syrjäytymisestä:

Seminaari nuorten syrjäytymisen ehkäisystä

Syrjäytymistä pitää ehkäistä, muttei pelosta syrjäytyneitä kohtaan