maanantai 24. elokuuta 2026

Valtuustopuheeni Alexander Freyn puiston kehittämisestä

Hyvät valtuutetut,

asun itse lähellä tätä puistoa ja kysyin paikallisessa asukasryhmässä asukkaiden näkemyksiä puiston kehittämisestä. Vastauksissa toistui toive säilyttää puisto luonnontilaisena. Jaan tämän näkemyksen. Laurinlahden alueella on ollut muutamia isoja rakennushankkeita viimeisen vuosikymmenen aikana ja olemme menettäneet tässä yhteydessä kaksikin lähimetsää. Jäljellä olevat luonnontilaiset alueet koetaan siis todella arvokkaiksi. Jos käytte kävelemässä tuossa kohdassa varsinkin keväällä, niin huomaatte alueen linnuston olevan hyvin runsas. Myös perhosia on paljon. Tuo puiston alue on myös hyvin pieni eli tässäkin mielessä ajatus siitä, että se muokattaisiin enemmän perinteisen puiston kaltaiseksi, on vieras.

Puiston historiallista arvoa voitaisiin sen sijaan kohottaa pystyttämällä jonkinlainen kyltti tai muistomerkki Alexander Freylle ja samassa yhteydessä kertoa alueen historiasta. Joihinkin kohtiin voisi myös lisätä sieltä nyt puuttuvaa valaistusta jälleen luonto huomioiden. Joitain uusia kukkaistutuksia voisi myös halutessa tehdä.

En siis vastusta puiston merkitysarvon nostamista, vaan itsekin allekirjoitin tämän aloitteen, mutta alueella on nyt selkeä virkistysarvo nimenomaan luonnontilaisuuden takia ja on tärkeää, että merkitysarvon nostaminen tapahtuisi nykyinen virkistysarvo ja luonnon monimuotoisuus säilyttäen. Alueen asukkaita tulisi mielestäni kuulla kehittämistä suunniteltaessa ja siksi olen jättänyt järjestelmään seuraavan toivomusesityksen: ”Valtuusto toivoo, että paikallisia asukkaita kuultaisiin puiston kehittämisen suunnittelussa”. (Valtuusto hyväksyi toivomusesitykseni yksimielisesti.)


maanantai 18. toukokuuta 2026

Valtuustopuheeni kaupungin arviointikertomuksesta vuodelta 2025

Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut

ensiksi pari sanaa varhaiskasvatuksesta: tässäkin arviointikertomuksessa tulee tosiaan esille se, että vain niukasti yli puolet varhaiskasvatuksen opettajista täyttää kelpoisuusvaatimukset. Edelleen pitäisi onnistua sekä nostamaan henkilöstön koulutusastetta että saamaan ryhmiin pysyvät työntekijät. Joissain päiväkodeissa tyypillinen jatkuva vaihtuvuus on myös lapsille erittäin raskasta ja laadukas varhaiskasvatus on paitsi sisällöllisesti mielekästä, niin myös pysyvämpiin vuorovaikutussuhteisiin perustuvaa. Päiväkotien välillä on nyt sellaista eroja, joita emme hyväksyisi kouluissa ja varhaiskasvatus on kuitenkin ollut jo vuosia virallisesti osa koulupolkua. Laadun parantamiseen vaan tulee pyrkiä palkkausta ja työolosuhteita kehittämällä. 

Perusopetuksen iltapäivätoiminnasta sen verran, että tein viime valtuustokaudella tähän liittyvän valtuustokysymyksen, mutta sen vastaukseen en saanut kaipaamiani huomioita ja parannusehdotuksia. Jostain syystä tähän arviointikertomukseen ne on nyt kuitenkin onneksi saatu sisään. Lapset saattavat olla puolet päivästä iltapäivätoiminnassa, joten siellä koetulla metelillä, tilaratkaisuilla ja esimerkiksi ohjaajien osaamisella ja koulun yhteistyöllä on vain merkitystä.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä. HYTE-työssä on ollut tarkoituksena kiinnittää erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Samaan aikaan yhteiskunnassamme viharikosten määrä on Espoon osalta lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2020. Tästä on juuri Länsiväylän verkkosivulla juttu, jossa kerrotaan, että tavallisin motiivi on ollut uhrin etninen tausta, toiseksi tavallisin vammaisuus ja kolmanneksi uskonto. Jutussa haastateltu Poliisiammattikorkeakoulun tutkija sanoo, että vammaisuuteen liittyviä viharikoksia oli viime vuonna jälleen kolmannes edellistä vuotta enemmän, siis vammaisuuteen, ja että tämä kehitys heijastelee yhteiskunnallista polarisaatiota, jossa heikommassa asemassa olevat joutuvat rikosten kohteeksi.

Toivoisin, että jokainen meistä miettii tätä. Vammaisuuteen liittyviä viharikosten määrä kasvaa hirveää vauhtia, kuten muidenkin viharikosten. Millainen puhe, käytös ja toiminta edesauttaa tätä ja miten tämä kehitys saadaan käännettyä. Millaista maailmaa me rakennamme sanoin ja teoin ja mihin ne sanat ja teot voivat johtaa, jos toisia ihmisiä pidetään vähemmän arvokkaina kuin toisia.

maanantai 23. maaliskuuta 2026

Valtuustopuheeni oppilaskohtaisten tukitoimien toteutumista käsitelleestä valtuustoaloitteesta

 Haluan kiinnittää huomiota valtuutettu Tiitisen aiemmin tässä keskustelussa tuomaan erinomaiseen huomioon, että onko meillä edes kaikissa kouluissa sopivia tiloja muutoksen vaatimaan ja tuottamaan erityisopetukseen eli että yhä useammassa koulussa täytyy olla mahdollisuus pienryhmäpetukseen. Tämä on todella hyvä huomio. Meillä ei todellakaan kaikki koulut ole rakennettu niin, että niissä olisi soveltuvia pienryhmätiloja saati että ne olisivat muutenkaan esimerkiksi erityisen sopivia esimerkiksi aistiesteettömyyttä tarvitseville.

Olen jo ennen tätä uudistusta pohtinut tätä samaa asiaa, koska esimerkiksi meidän lähikouluumme Maininkiin on muutama vuosi sitten perustettu autismiluokka, mitä siellä ei aiemmin ole ollut. Olisi todella tärkeää huolella miettiä, soveltuvatko kaikki koulut todella ihan kaikkeen opetukseen ihan riippumatta siitä, onko kyseessä alueellinen erityisluokka vai kaupunkitasoinen erityisopetus yms vaativan erityisen tuen luokka. Esimerkiksi Mainingin koulun piha on yleisesti ottaen aivan ihana, se on iso ja rajaantuu ikään kuin pieneen metsään tai puistoon. Vahvasti autismin kirjolla olevia oppilaita tulee kuitenkin valvoa, mikä on kyseisessä pihassa mahdotonta. Näen päivittäin oppilaitten ulkoilevan pihan sijasta milloin missäkin. Heillä on liivit, joista ilmenee diagnoosi (liiveissä lukee E-Aut). Kuuluuko heidän diagnoosinsa tietäminen todella aivan jokaiselle ohikulkijalle vai olisiko parempi perustaa näitä luokkia sellaisiin kouluihin, joissa pihat pystytään aitaamaan?

Edellä mainitun seikan ohella haluan myös vielä nostaa tämän, että uudistuksen toteutuksessa nyt luokilla 2-4 olevia oppilaita siirtyy "lähikouluunsa", joka tosiaan on heille ihan vieras koulu. Samaan aikaan juuri näille oppilaille muutokset ovat yleensä vaikeita ja usein myös ystävyyssuhteiden luominen. Nyt niitä on todennäköisesti jo syntynyt, mutta lapsi joutuu luopumaan yhteisöstään. Näin ei olisi tarvinnut tehdä ja tämä on todella harmillista, että näin toimitaan, vaikka laki ei tätä meiltä vaadi, kuten valtuutettu Hopsu sanoi. Parempi olisi ollut tehdä näitä muutoksia vasta vuosiluokka kerrallaan uusien oppilaiden aloittaessa koulutiensä ja silloinkin harkiten, soveltuvatko kaikki koulut esimerkiksi oppilaille, joille aistiesteettömyys on tärkeää.


maanantai 23. helmikuuta 2026

Valtuustopuheeni Laurinlahden uuden koulun ja päiväkodin hankesuunnitelmasta

Olen todella iloinen, että tämä hanke on viimein etenemässä. Kun Laurinlahden koulu aloitti syyslukukauden 2023 väistötiloissa, niin tiedossa ei vielä ollut, milloin koulu palaa entiselle paikalleen.

Meidän täytyisi päästä sellaiseen tilanteeseen, että kaupungin kasvuhaasteista ja investointipaineista huolimatta peruskorjaus- tai uudisrakennus -prosessit olisivat sellaisia, että ne kyettäisiin toteuttamaan nykyistä paremmin ajantasaisesti.

Kun vanha koulu jää tyhjilleen ja se on ollut hyvissä ajoin ennakoitavissa, kuten tässä tapauksessa, niin uuden koulun pitäisi alkaa nopeasti rakentua.

Kaupunki ei voi kasvaa nykyistä tahtia, jos riskinä on, että sen paremmin vanhoille kuin uusille alueille ei kyetä toteuttamaan niiden tarvitsemia peruspalveluja.

Mutta nyt olemme onneksi viimein hyväksymässä tätä hankesuunnitelmaa ja 2030 syksyllä opetuksen tulisi jatkua uudessa koulussa.

Tässä suunnitelmassa minua mietityttää enää ainoastaan esillä olevat vaihtoehdot Laurinlahden koulun tonttia vastapäätä sijaitsevan Merisaappaan koulun ja sen tontin käytöstä.

Toisessa vaihtoehdossa uusi koulu ja päiväkoti sijoitetaan koko korttelin alueelle ja toisessa Merisaappaan vanhaa, 2019 suljetun koulun rakennusta käytettäisiin, vaikka sen peruskorjausaste on 120%.

On toki monessa mielessä ekologista hyödyntää olemassa olevaa rakennuskantaa purkamisen sijaan ja nykyään uusi rakennus ei valitettavasti takaa sitä, etteikö rakennuksen kunnossa voisi olla ongelmia jo varsin pian valmistumisen jälkeen, mutta silti täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti olisin uudisrakennuksen kannalla.

Uudisrakennuksen toteuttamisvaihtoehto on peruskorjausta edullisempi ja pidän sitä kuitenkin eri tavoin, myös projektin keston kannalta turvallisempana ratkaisuna.

Olisi tärkeää saada Laurinlahden koulu pian takaisin entiselle paikalleen. Myös varhaiskasvatuspaikoille on suuri tarve alueella. Toivottavasti tämä projekti saadaan nyt etenemään mahdollisimman ongelmitta maaliinsa.

maanantai 19. tammikuuta 2026

Valtuustopuheeni vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden työllistymistä Espoon kaupungilla käsittelevästä valtuustoaloitteesta

 Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut,

kiitos Wallsille tästä hyvästä valtuustokysymyksestä. Saamamme vastaus on sinänsä kattava ja laaja ja vastaa erityisesti niihin asioihin, mitä Walls on kysymyksessään nostanut eli esimerkiksi palkkatukimallin tilanteeseen.

On myös todella hyvä, että kaupunki on ainakin tähän mennessä kyennyt toteuttamaan kaikki pyydetyt niin sanotut mukautukset, joita kaupungin tehtäviin palkatut eri tavoin vammaiset henkilöt ovat toivoneet ja tahtotilaa tähän selvästi on jatkossakin.

Se, mitä vastauksessa ei mainittu lainkaan, niin oli etätyömahdollisuus. Aina ei siis ole kysymys mukautuksista yksittäisten henkilöiden kohdalla, vaan siitä, miten työt on isomman henkilöstömäärän osalta organisoitu. Kaupungilla on viime vuosina ollut käsittääkseni suhteellisen hyvät mahdollisuudet tehdä etätyötä niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista.

Etätyö voi lisätä suuresti eri tavoin vammaisten ihmisten työskentelymahdollisuuksia, koska heillä on lähtökohtaisesti kotonaan sellaiset olosuhteet, joissa esimerkiksi liikuntavamma tai autismin kirjolla oleminen ei tuota haasteita.

Vammaisuus tarkoittaa aivan valtavan laajaa kirjoa erilaisia tilanteita ja on myös hyvä huomioida, että vammainen ihminen voi myös olla oman alansa huippuosaaja.

Lähtökohdaksi tässä asiassa voisi myös joskus ottaa sen näkökulman, että millä keinoin kaupunki saa palkkalistoilleen parhaat osaajat siitä riippumatta, että onko heillä joitakin toimintarajoitteita.

Etätyön merkitys voi olla suuri paitsi eri tavoin vammaisille tai sairastuneille ihmisille itselleen, niin myös vammaisten lasten vanhemmille helpottaen arjen organisoimista. Tässä on siis monella tavalla kyse kaupungin työnantajapolitiikasta ja rekrytointivalteista.

Kuten alkuperäisessä kysymyksessä sanottiin, yksilön näkökulmasta työ on myös elämään sisältöä ja merkitystä tuova asia. Osa vammaisista ihmisistä, esimerkiksi vaikeammin kehitysvammaiset ihmiset, eivät osallistu työelämään, mutta heillä on silti tarve tekemiseen ja merkityksellisyyteen. Tällöin mielekäs päivätoiminta sosiaalisine suhteineen voi olla hyvin tärkeää.

Meidän ja osan vammaisten henkilöiden kohdalla hyvinvointialueen tulisi siis sekä mahdollistaa vammaisten ihmisten työssäkäynti että muu mielekäs tekeminen niiden ihmisten kohdalla, joille työelämä ei ole mahdollista.

Siitä on ollut yhä enemmän keskustelua, että niin kutsuttu yhteisöllinen asuminen on jättänyt ikääntyneitä yksin kotiinsa ja ilman tarvittavaa yhteisöä ja tekemistä. Meidän päätöksentekijöiden tulee estää tällaista ja myös sitä, että sama käytäntö alkaa valua vammaispuolelle.

perjantai 26. joulukuuta 2025

Segregaatiosta ja taidekasvatuksesta

 Yksi kuntapolitiikan päätöksiä, jotka ovat jääneet tältä vuodelta erityisesti mieleen, on kasvatuksen ja opetuksen lautakunnan päätös taiteen perusopetuksen jatkumisesta varhaiskasvatuksessa. Tässä kyse on enimmäkseen musiikkiopiston muskareista ja pieneltä osin myös tanssin ja sirkuksen opetuksesta. 

Pohjaesityksenä oli, että toiminta lakkautetaan, mutta lautakunta äänesti sen kuitenkin jatkumaan äänin 10-3. Lakkautusta puollettiin sillä, että toiminta tapahtuu kerran viikossa päiväkotipäivän aikana, se on maksullista ja siten se koetaan eriarvoistavaksi. Toiminnasta on kuitenkin mahdollista saada maksuhuojennus tai maksuvapautus.

Lakkautusesityksessä minua häiritsi erityisen paljon se, että toiminnan lopettaminen ei millään lailla lisäisi pienituloisten ja kauempana lähiöissä asuvien lasten mahdollisuuksia osallistua taiteen perusopetukseen. Jos toimintaa ei ole lainkaan, niin sitten siihen eivät osallistu edes nekään lapset, jotka nykyisen mallin ansiosta saavat ammattimaista taidekasvatusta.

Totta kai päiväkotipäiviin sisältyy ihan oman henkilökunnan toteuttamana musiikkia ja muuta taidetta + kehitteillä on muita malleja taideopetuksen lisäämiseksi päiväkodeissa. Silti nykyisen mallin mahdollistama ammattimainen taidekasvatus on niin arvokas lisä, että haluan sen jatkuvan. 

Esikoiseni eskarissa oli tällainen Musiikkiopiston muskari. Täältä Kivenlahdesta on sen verran matkaa Tapiolaan, että lapsen vieminen Musiikkiopistoon asti ei olisi päiväkotivaiheessa ollut arjen puitteissa mahdollista. 

Täälläpäin asuu myös paljon isoja ja pienituloisia perheitä, joille taiteen perusopetuksen ostaminen ja lasten kuljettaminen harrastuksiin ei ole ihan yksinkertaista. Mahdollisuus harrastaa päiväkotipäivän aikana voi olla ainoa mahdollisuus osallistua ammattimaiseen taidekasvatukseen. Päiväkodeissa järjestettävään taiteen perusopetukseen ovat voineet osallistua myös vammaiset lapset. Heille järjestetään kyllä iltaisin liikuntaharrastuksia, mutta mahdollisuuksia harrastaa taidetta on paljon vähemmän. 

Paljon puhutaan myös pienituloisten ja/tai maahanmuuttajataustaisten lasten mahdollisuuksista harrastaa liikuntaa seuratasolla. Tämä on toki tärkeää, mutta yhtä lailla meidän pitäisi mahdollistaa yhä useammalle lapselle taideharrastus. Jostain syystä tästä puhutaan paljon vähemmän. Taiteen perusopetuksen lakkauttaminen varhaiskasvatuksessa olisi ollut yksi askel toiseen suuntaan. 

Ylipäätänsä päätösesityksessä minua häiritsee ajatus, että ennemmin jokin toiminto lakkautetaan kokonaan koska kaikki eivät siihen osallistu sen sijaan, että yritettäisiin lisätä osallistumisastetta. Esityksen selostuksessa kerrotaan, että 40% espoolaisista perheistä ei maksa varhaiskasvatuksesta, mutta vain 10% taiteen perusopetuksessa olevista kuuluu tähän ryhmään (maksuvapautuksen saa pääsääntöisesti samalla periaatteella sekä varhaiskasvatuksesta että siellä järjestettävästä taiteen perusopetuksesta). Päätöksen selostuksessa kuvataan, että maailma on muuttunut siitä, kun toiminta on aloitettu vuodesta 2013 ja muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien lasten määrä on kasvanut reippaasti.

Pitääkö tämän perusteella lakkauttaa ikään kuin kaikki ylimääräinen toiminta? Ei. Lähtökohdan pitäisi olla, että jos on kehitetty jotain hienoa, johon kuitenkin osallistuu vain osa lapsista, niin sitä ei ajeta alas, vaan yritetään nostaa sen osallistumisastetta. 

Tämä päätös koski taiteen perusopetusta varhaiskasvatuksessa, mutta ennustan, että seuraavaksi keskusteluun nousevat koulujen musiikkiluokat. Näiden lakkauttamista ehdotetaan hieman samalla periaatteella: Niihin valikoituu sosioekonomisesti samankaltaisessa asemassa olevia lapsia (mitä päiväkotimuskareiden lopetus tuskin olisi helpottanut). On mielestäni aiheellista selvittää, miten toimisi malli, jossa musiikin painotukseen osallistuvat oppilaat olisivat keskenään eri luokilla, mutta luulen kyllä, että nykyisessä mallissa on myös puolensa.

Suuri kysymys tässä on se, että onko koko tämä lähestymistapa oikea segregaation purkuun? Mielestäni ei. Tällä hetkellä vastuuta eriarvoistumisen syvenemisestä siirretään mielenkiintoisella tavalla tietyillä alueilla asuville perheille itselleen (syyllistäminen ns. koulushoppailusta). Eriarvoistumisen ehkäiseminen pitäisi olla poliittinen tahtotila, köyhyyden torjuntaa, tehokasta työllisyyspolitiikkaa, kotoutumista ja lasten tulevaisuushorisonttien avartamista, ei kaventamista. Ei kaiken ekstran leikkaamista lähiöiden kouluista ja päiväkodeista sillä periaatteella, että on parempi, että kukaan ei saa mitään erityistä ja tiettyyn ryhmään valikoituu nyt tietyn taustaisia lapsia kuin että pyrittäisiin siihen, että mahdollisimman monella olisi johonkin mahdollisuus. 

On myös hyvä miettiä, että väheneekö eriarvoisuus sillä, että lähiöiden kouluista häviäisivät painotusluokat ja päiväkodeista taiteiden perusopetus vs. että näitä sijoitettaisiin juuri huono-osaisempien alueiden kouluihin? 
Jotkut päätökset ovat myös sellaisia, että ne saattavat lisätä niiden perheiden kiinnostusta muuttaa pois joltain alueelta, jos siihen vain on mahdollisuus sen sijaan, että ne lisäisivät luokkien heterogeenisyyttä. Ylipäätänsä segregaation torjuminen ei pitäisi olla perheiden vastuulla. Jokainen perhe haluaa lapselleen mahdollisimman hyvän kasvuympäristön. Pyrkimyksen siihen pitäisi olla samanlainen oikeus asuinpaikasta riippumatta. Jos olisin itse maahanmuuttaja, niin tuntuisi hirveältä, jos itseni takia paikallisilta yritettäisiin poistaa jotain pidettyä. Ennemmin minun ja lapseni tulisi päästä samalle viivalle heidän kanssaan. Saada tavoitella jotain samaa ja hyväksi havaittua. 

Näissä asioissa ei siis ole kyse vain yksittäisissä päätöksissä, vaan ylipäätänsä siitä, mitä ajattelemme segregaatiosta ja sen torjumisesta. 
Ja myös hyvin paljon siitä, miten ajattelemme tämän tällä hetkellä valitettavasti kovin paljon eriarvoistuvan maailman järjestyvän tulevaisuudessa. Ajattelemmeko enemmän, että kaikki erityinen toiminta tulee poistaa vai lähteä siitä, että eri väestöryhmien osallisuuden lisääminen on lähtökohta? Tarpeeksi hyvätuloisilla ihmisillä on mahdollisuus ostaa lapsilleen taide-, urheilu- jne harrastukset, jotka voivat tuottaa suurta merkityksellisyyden ja hyvinvoinnin tunnetta. Haluammeko yrittää tuoda tämän mahdollisuuden ihan kaikille lapsille sekä samalla edistää kulttuuria ja urheilua (ja mm. harvinaisten kielten osaamista Suomessa)? Toivoisin, että lähtökohtana olisi aina laajempi ja parempi tulevaisuushorisontti.



maanantai 17. marraskuuta 2025

Valtuustopuheeni Länsiradasta


Hyvät valtuutetut,

ajattelen, että tässä Länsirata-päätöksessä on hyvät perustelut molempiin kantoihin. Itse olen pitkän harkinnan jälkeen päätynyt äänestämään hanketta vastaan, mutta ensin ne puoltavat argumentit: Haluan olla edistämässä sellaista maailmaa, jossa koko väestön ei tarvitse pakkautua pääkaupunkiseudulle, vaan rakentaminen sijoittuu tasaisemmin. Ilmastonmuutoksen torjunnan ja ihmisten hyvän arjen kannalta tämä vaatii sitä, että julkista liikennettä kehitetään. Rata mahdollistaa laajalle alueelle lisää lähijunaliikennettä. Mikäli rataa ei tehdä, on olemassa riskinä, että rakentaminen kuitenkin toteutuu jollain aikaväillä ja lopputuloksena ovat ruuhkaiset moottoritiet ja näiden kehittämisen vaatimat investoinnit.

Miksi kuitenkin äänestän lopulta vastaan? Perusteluina ovat useat erilaiset arviot radan kannattavuudesta ja vaikutuksista. Ilmastopäästöjen takaisinmaksuajaksi on arvioitu jopa 140 vuotta. Hankkeen vaikutukset luonnolle ovat todella tuhoisia. Alle jää runsaasti vanhaa metsää, soita, harvinaisille lajeille tärkeitä elinympäristöjä.  Ympäristövaikutukset ovat niin laajoja, että itsessään niiden takia kaikkia muita tekijöitä on pohdittava tarkkaan.

Hankkeen lopulliseksi kokonaishinnaksi on arvioitu 3 miljardia euroa. Eri vaiheisiin sisältyy satojen miljoonien ylitysten riskejä. Samaan aikaan julkisella taloudella on valtavat säästöpaineet ja radan hyödyt ja tuotot maanmyyntituloista tulevat vasta pidemmällä aikavälillä. Tilanteessa, jossa valtion sopeuttamistarve näyttää jatkuvan vielä kauan, tuntuu lopulta vaikealta kannattaa tällaista, luonnon ja pitkään myös ilmaston kannalta negatiivista ja erittäin kallista hanketta. 

Uskon, että rata tehdään jollain aikavälillä, mutta itse toistaiseksi lykkäisin sitä tulevaisuuteen ja etsisin muita keinoja kestävän liikkumisen ja yhdyskuntarakenteen suunnitteluun Etelä-Suomessa. Kannatan Gestrinin hylkäysesitystä.

 

maanantai 20. lokakuuta 2025

Valtuustopuheeni Espoo-tarinasta eli strategiasta vuosille 2025-2029

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Esityksessä uudeksi Espoo-tarinaksi on paljon sellaista, mihin olen hyvin tyytyväinen. Tällaisia ovat erityisesti koulutukseen, asuinalueiden eriarvoistumiseen sekä asuinalueiden viihtyvyyteen liittyvät nostot. Meidän tulee tavoitella sitä, että Espoossa on Suomen laadukkain perusopetus ja riittävästi lukiopaikkoja. Että kaupungin kasvu on nykyistä hallitumpaa ja asuinalueiden eriytymisen torjuminen kehittyy ja monien alueiden viihtyvyys paranee sekä pyrkiä suojelemaan luontoa. Ja että yhä useampi syntyjään vieraskielinen ihminen kokee tämän kaupungin omakseen ja saavuttaa täällä oman potentiaalinsa.

Kaikessa tekemisessä tulisi olla laatu mukana olipa kyse rakentamisesta tai opetuksesta. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen osallistumisastetta pyritään strategian mukaan nostamaan. Tässäkin olisin mielelläni myös nähnyt kirjauksen laadun turvaamisesta eli koulutetun henkilökunnan osuuden määrätietoisesta nostamisesta. 

Isoin pohdinnan paikka itselläni on asukaskohtaisen lainakannan pitämisessä vuoden 2025 tasolla. Tämä tulee todella tarkoittamaan merkittävää säästöpainetta (noin 60-70 miljoonaa vuodessa useita vuosia eteenpäin). On olennaista turvata kaupungin talous nyt ja tulevaisuudessa, mutta myös toteuttaa säästö- ja tuottavuustoimenpiteet riittävän hallitusti. Kaupunki on jo viime vuosikymmeninä toteuttanut säästöohjelmia, joten satojen miljoonien lisäsäästöjen löytäminen tulee olemaan vaikeaa ja käytännössä kaupungin budjetissa ei ole enää varsinaisesti muita isoja momentteja kuin opetus- ja varhaiskasvatus. Meidän tulisi täältä säästämisen sijaan kyetä löytämään säästöjä esimerkiksi muiden investointien toteuttamisesta.

Kun tätä strategiaa aletaan jalkauttamaan niin toivon, että tänne kirjatut monet erinomaiset tavoitteet myös kyetään toteuttamaan ja Espoossa jatkossakin panostetaan erityisesti opetukseen. Laadukas opetus on yksi parhaista, ellei paras sijoitus lasten ja nuorten ja siten koko Suomen hyvään tulevaisuuteen.


maanantai 15. syyskuuta 2025

Valtuustopuheeni Auli Ûllen kanssa tekemästämme valtuustoaloitteesta, jolla pyritään lisäämään luontokasvatusta espoolaisissa päiväkodeissa / perustamaan päiväkoteihin luontoryhmiä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto,

kiitos kysymykseemme vastanneille virkamiehille perusteellisesta vastauksesta ja toimialalle ja päiväkodeille kaikesta siitä erinomaisesta työstä, mitä näissä tehdään myös luontokasvatuksen piirissä.

Minulle osa varhaiskasvatuksen laatua on se, että ihan jokaisessa päiväkodissa lapsilla on mahdollisuus viettää aikaa luonnossa. Mieluiten niin, että se on aivan päivittäistä eli päiväkodin piha tarjoaa siihen itsessään mahdollisuuksia. Tässä koen, että päiväkotien pihasuunnittelu voisi olla nykyistä parempaa. Vanhojen päiväkotien pihat voivat olla hyvinkin luonnontilaisia, mutta uusissa tätä ei juuri näe. Luonnontilainen piha tarjoaa kuitenkin aivan eri tavalla helteellä varjoa ja lapselle tutkittavaa kuin paahteinen kumimatto.

Eli ensisijaisesti en itsekään ajattele, että nimenomaan erilliset luontopäiväkodit olisivat ratkaisu luontokokemusten lisäämiseen päiväkodissa, vaan on juurikin niin, että tutustuminen luontoon ja luontokasvatus tulisi aina olla osa varhaiskasvatusta. Miksi kuitenkin tässä aloitteessa on mainittu myös erilliset luontoryhmät ja luontopäiväkodit?

Aloitevastauksessakin sanotaan, että yksityinen varhaiskasvatus tarjoaa erilaisia teemapäiväkoteja ja tosiaan yksityinen luontopäiväkoti löytyy kyllä Espoosta. Palvelusetelin käyttöönotosta ja ostopalveluista huolimatta meillä on kuitenkin edelleen paljon päiväkoteja, jotka toimivat nimenomaan yksityisen hoidon tuella ja täten osa yksityisestä päivähoidosta ei ole yleisesti saavutettavissa. Iso osa espoolaisista on niin pienituloisia, että ei maksa kunnallisesta varhaiskasvatuksesta lainkaan tai maksaa hyvin vähän. Yksityinen varhaiskasvatus maksaa helposti lähes tai paljon ylikin 400 euroa kuussa, monilapsisen perheen kohdalla summa on jo hyvinkin suuri. Todellisuudessa osa yksityisestä varhaiskasvatuksesta ei ole vapaasti valittavissa.

Minulla on itselläni kaksi aika eri ikäistä lasta ja olen nähnyt sitä todellisuutta, miten vanhemmat pohtivat päiväkotivalintoja. Koen, että vuosien aikana on selvästi lisääntynyt tietynlainen päiväkotien segregoituminen. Toisiin päiväkoteihin pyritään ja toisiin ei. Ajattelen, että kunnalliset teemapäiväkodit voisivat olla yksi ratkaisu, jolla eri taustaiset ja eri kieliset lapset päätyisivät myös jatkossa samaan päiväkotiin. Jonkin teeman lisääminen voi olla se tekijä, joka saa vanhemmat haluamaan valitsemaan tietyn päiväkodin. Olipa se teema sitten musiikki, liikunta tai luonnossa liikkuminen. Tämä oli minulle tässä aloitteessa se keskeinen tekijä. 

Olen tehnyt kaksi toivomusta, jotka näkyvät järjestelmässä ja kuuluvat näin:

Valtuusto toivoo, että päiväkotien eriytymisen ehkäisemisessä hyödynnetään tarvittaessa luontoryhmien kaltaisten teemaryhmien perustamista

Valtuusto toivoo, että päiväkotien pihasuunnittelussa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan luonnon hyvinvointivaikutukset

(Molemmat toivomukset hyväksyttiin)


maanantai 9. kesäkuuta 2025

Valtuustopuheeni kaupungin arviointikertomuksesta / lukiopaikoista

Haluan nostaa tästä hyvin laaditusta arviointikertomuksesta yhden tarkastuslautakunnan huomion ja se on tarve lukiopaikkojen lisäämiselle. Tämä asia on noussut esille moneen otteeseen viime vuosina ja esimerkiksi itse pyysin 2021 syksyllä talousarvioneuvotteluihin tietoa, että mitä maksaisi, jos lukiopaikkoja tarjottaisiin Espoossa 70%:lle ikäluokasta. Tuona vuonna summa olisi ollut 660 000 euroa. 

Summa on sellainen, että se tai mieluummin vielä jonkin verran suurempi summa tulisi onnistua lisäämään lukiokoulutuksen talousarvioon. Teknisesti tämä menee siis niin, että jos lisäystä ei tehdä ja paikkoja halutaan lisää, niin summa pitää leikata kurssitarjonnasta. Toistaiseksi lukiokoulutukseen on vain ollut säästöpainetta ja paikkojakin on saatu hyvin maltillisesti lisää. Tarvetta olisi enemmän.

Nyt viimeksi paikkoja on ollut 66,3%lle ikäluokasta, mutta lukioon on hakenut 76% ikäluokasta ja vain kahteen suomenkieliseen lukioon koko kunnassa pääsi alle kahdeksan keskiarvolla. Tämä asia pitäisi kerta kaikkiaan kyetä korjaamaan. 

Meidän kuntamme profiili on sellainen, että täällä halutaan nimenomaan lukiokoulutukseen ja tähän ominaispiirteeseen meidän pitäisi kyetä vastaamaan. Toivottavasti nyt kun uutta strategiaa ryhdytään tekemään, niin jo tässä yhteydessä lähdettäisiin siitä, että lukiopaikkoja lisätään tarvetta vastaavasti. 

(Edellä mainitun ohella toin esille sitä, että myös ammatilliseen koulutukseen tulee panostaa ja on huolestuttavaa, miten voimakkaita leikkauksia siihen on viime vuosina kohdistunut valtion taholta – mutta että ammatillisen koulutuksen tulisi olla vaihtoehto juuri sinne haluaville. Jos oppilaalla on edellytykset selvitä lukio-opinnoista ja hän nimenomaan haluaa lukioon, niin lukiopaikan tulisi järjestyä.)


maanantai 28. huhtikuuta 2025

Valtuustopuheeni KulttuuriEspoo 2030 -ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisesta 2021-2024

Verratessani 2015 päätettyjä asioita tähän raporttiin kiinnitin huomiota, että suunnitelma poikkihallinnollisesta Esteettinen ympäristö -työryhmästä ei ilmeisesti ole toteutunut ainakaan aivan alun perin kuvatulla tavalla. Kaupungilla on työryhmä, joka miettii julkisia taidehankintoja, mutta 2015 oli ajatusta työryhmästä, joka laajemmin kehittäisi kaupunkikuvan kauneutta ja viihtyisyyttä. 


Haluaisin, että tätä alkuperäistä ideaa kyettäisiin vielä lähivuosina toteuttamaan. Meidän pitäisi kyetä tekemään nykyistä paremmin omaleimaisia, esteettisesti kauniita kaupunginosia, joille myös syntyy oma identiteetti ja joihin asukkaat haluavat kuulua. En usko, että olen ainut meistä, joka ei ole varsinaisesti viehättynyt monen uuden kaupunginosan arkkitehtuurista. 

Yhtä lailla vanhat kaupunginosat tulisi pitää kunnossa ja kauniina. Käsittelemme vielä tänään lainojen myöntämistä Espoon asuntojen useammalle peruskorjaushankkeelle. Näitä hankkeita tulisi saada reippaasti käyntiin ja siis ennen kun talot ovat huomattavan huonossa kunnossa. Meillä Kivenlahdessa useamman naapuruston yleisilme on kohentunut selvästi peruskorjauksen myötä.

Lasten ja nuorten tulisi saada kasvaa ympäristössä, joka henkii sitä, että sitä arvostetaan ja halutaan pitää kunnossa. Esteettisesti kaunis ympäristö kohottaa asukkaansakin mielialaa. Julkinen taide alueella tuo elämyksiä ja niin ikään henkii alueen arvostusta. 

Kaiken kaikkiaan toivon, että Espoossa tehty hyvä työ saa jatkoa ja että kaupunginosien yleinen viihtyvyys hyvän arkkitehtuurin, kunnossapidon ja taiteen ja kulttuurin - myös asukkaiden oman kaupunginosa-aktiivisuuden mahdollistamisen kautta korostuisi vielä enemmän. Unohtamatta sitä, että kulttuurin ja taiteen kokemista tuodaan kouluihin, päiväkoteihin ja vammaisten ja ikääntyneiden asumispalveluihin. 

maanantai 24. helmikuuta 2025

Valtuustopuheeni kaupungin hyvinvointityön painopisteistä jatkossa

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Seuraavan valtuustokauden hyvinvointityön painopisteet valitaan lopullisesti vasta uutta strategiaa tehtäessä, mutta haluan jo nyt nostaa pohdittavaksi sen, voisiko yksi painopiste olla alueellisen eriarvoisuuden ehkäisy. Se tai jonkinlainen muu lähiöiden kehittämisohjelma saattaisi toimia myös poikkihallinnollisen ohjelmaryhmän teemana.

Nämä nyt ehdotetut painopisteet kohtaamisten ja ihmissuhteiden vahvistaminen, turvallisuuden vahvistaminen ja mielen hyvinvoinnin vahvistaminen ovat kaikki oikein hyviä, mutta koen, että yksi keskeisimmistä lähitulevaisuuden haasteista Espoossa on asuinalueiden eriytymisen ehkäisy, joka on asia, jolla on vaikutuksia ihan kaikkien väestöryhmien elämään ja hyvinvointiin. Tästä aiheesta olikin viikonlopun Hesarissa erinomainen kaupunginjohtajan haastattelu.

Segregaation torjuminen vaatii riittävästi henkilöstöresurssia niihin päiväkoteihin ja kouluihin, jonka alueella väestö on sosioekonomisesti keskimääräistä huono-osaisempaa, se vaatii nuorten harrastusmahdollisuuksiin huomion kiinnittämistä koko kaupungissa, kuten myös lähiöiden hyvää kunnossapitoa ja palveluiden ja viheralueiden turvaamista, toimivaa joukkoliikennettä ja ylipäätänsä poikkihallinnollista tekemistä mukaan lukien köyhyyden torjuminen. Se on paljon muutakin kuin keskustelua siitä, minne sijoitetaan vuokra- ja minne omistusasumista, joka toki on tärkeää, mutta iso osa Espoosta on jo rakennettu.

Jokainen meistä on koko Espoon valtuutettu ja siten tärkein tehtävämme on pitää koko kaupungin elinvoimasta ja hyvinvoinnista huolta. Toivottavasti siis alueellisen eriarvoistumisen ehkäisyä tehdään ensi kaudella strategisesti ja tehokkaasti.

keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Pohdintaa ”jättipäiväkodeista”

26.1.2025 HSssa oli kriittinen kirjoitus ”jättipäiväkodeista”. En allekirjoita kaikkia kirjoituksen väitteitä -esimerkiksi pihojen muovimatto ei ole päiväkotien kokoon liittyvä asia, kuten tekstissä väitettiin eikä ole aivan niin, että mitä isompi päiväkoti, sitä pahempi melu sisällä, isonkin päiväkodin tilat voidaan suunnitella hyvin ja eriyttää toisistaan, pihan melutaso on taas herkästi ongelma- , mutta yleisesti ottaen olen samaa mieltä, että päiväkotien keskittyminen isoihin yksiköihin on huonoa kehitystä.


Päiväkodit ja alakoulut ovat ne kaksi asiaa, joiden kaikista eniten tulee pysyä lähipalveluina. Jos niiden saavutettavuudessa on haasteita, se vaikuttaa perheiden elämään vuosikausia. Mitä isommissa yksiköissä päiväkodit ovat, sitä pidemmiksi matkat venyvät.


Ideaalitilanteessa kaupungissa on tiheä päiväkotiverkko. Myös ammattilaiset vaikuttavat hakeutuvan mieluummin töihin muualle kuin hyvin suuriin yksiköihin. Pienemmässä päiväkodissa kaikki aikuiset tuntevat kaikki lapset, mikä tekee esim ulkoilun valvomisesta erilaista. 


Miksi sitten on rakennettu Espoossa Tähystäjän ja Aarrekartan suuret päiväkodit ja kolmas iso suunnitteilla? Miksi en vastustanut Tähystäjää ja Aarrekarttaa? (Kolmatta Olariin tulevaa vastustin, koska mielestäni rakennus olisi tullut pitää nykykäytössään Komeetan kouluna ja paikat saada lähemmäs aluetta, jossa vaje on suurin.) Valtuustopuheessani kyllä kiinnitin huomiota kokoasiaan, aistiesteettömyyteen, tila- ja pihasuunnitteluun ja niin edelleen, ja sama aiemmassa lautakuntakäsittelyssä. 


Mutta näiden rakentamatta jättäminen olisi tehnyt alueen perheiden arjesta vielä reippaasti hankalampaa, koska päiväkotipaikkoja olisi pitänyt lähteä hakemaan todella kaukaa - eikä niitä ole meillä Espoossa yhtään missään liikaa. Tilannetta kuvaa se, että esikoiseni Vanttilassa asuva kerhokaveri sai aikoinaan päiväkotipaikan Mikkelästä asti - sinne ei ole edes vaihdotonta bussiyhteyttä Vanttilasta. Päiväkotipaikkojen määrä Espoonlahdessa on aivan riittämätön ja ei ole näköpiirissä sellaista määrää muita tontteja, jonne saataisiin todella, todella lukuisia, pienempiä päiväkoteja. Edes Tähystäjän uusi 14 ryhmän päiväkoti ei riitä kattamaan vajetta alueellamme, vaan paikkoja on laskennallisesti satoja liian vähän jo muutamien vuosien päästä. 


Mitä pitäisi tehdä? Ensinnäkin kaupungin aina varata kaavoituksessa riittävästi ns. Y-tontteja, jotta kaupungilla ylipäätänsä on osoittaa tontteja päiväkodeille. Kaiken kaupungin kasvun pitäisi olla hallittua ja asuinalueiden suunnittelun olla kokonaisuus. Ihmiset eivät tarvitse vain asuntoja, vaan hyvin usein myös päiväkoteja ja kouluja. Nyt rakennetaan kokonaisia uusia alueita ja sitten pähkäillään, mistä saadaan päiväkotipaikat ja koulut (ja miten saada korjattua vanhat tällaiset).


Toiseksi haluta ylläpitää monipuolista päiväkotien tarjontaa, mahdollistaa yksityisten päiväkotien toiminta palvelusetelillä, yksityisen hoidon tuella ja mahdollisuuksien mukaan tontteihin ja tiloihin vaikuttamalla.


Julkisen tulisi kuitenkin olla kivijalka ja joka alueella riittävästi julkisia päiväkoteja, joihin myös halutaan hakea ja tulla töihin. Tämä vaatii pyrkimystä tehdä ensisijaisesti muita kuin superisoja yksiköitä, mutta erityisesti myös koulutettuun henkilöstöön panostamista. Jokaisen perheen tulisi voida luottaa siihen, että ihan jokaisessa päiväkodissa saa laadukasta varhaiskasvatuksessa ja työntekijän voida olettaa, että työn vaativuus ja henkilöstön määrä ja osaaminen korreloivat. Nyt kun sote-asiat ovat lähteneet kunnalta, niin sitä toivoisi, että opetus ja varhaiskasvatus saisivat vielä entistäkin suuremman painoarvon.

Valtuustopuheeni iltapäivätoiminnan laadusta ja järjestämisestä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, kiitos kysymykseeni vastanneille virkamiehille.

On erinomaista, että viime vuosina Espoossa ei ole enää jouduttu pohtimaan sitä, järjestetäänkö myös kaikille halukkaille tokaluokkalaisille iltapäivätoimintaa. Monena vuonna tätä käsiteltiin uudelleen ja uudelleen budjettineuvotteluissa. Kaikki alkuopetuksen oppilaat ovat vielä niin pieniä, että on tärkeää, että on olemassa toiminto, jonka avulla pienten koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviä yksin. Ideaalitilanteessa mielestäni vielä muutaman vuoden vanhemmille oppilaillekin olisi edes osan viikosta vastaavaa toimintaa. Ruotsin koulujärjestelmässä on paljon haasteita, mutta siellä pystytään järjestämään kaikille alle 13-vuotiaille sekä aamu- että iltapäivätoimintaa että loma-ajan toimintaa, mikä on varsin hienoa.

Tämä kysymys juontaa juurensa siihen, että iltapäivätoiminnasta tulee ihan jonkin verran palautetta ainakin itselleni ja näissä palautteissa on tiettyjä yhteneväisyyksiä. Ihmettelin hetken tässä vastauksessa mainittuja ryhmäkokoja, mutta vastauksesta tosiaan ilmenee myös, että mitoitukseen lasketaan myös harjoittelijat eli pysyvän henkilökunnan määrä voi olla vähäisempi. Tämä on myös erityisesti jälleen kerran tilakysymys eli nykyisten koulujen tilat voivat yksinkertaisesti olla sellaiset, että lopputulos on todella paljon lapsia yhdessä avoimessa tilassa. Käytännössä nämä ryhmäkoot eivät siis usein toteudu tällaisenaan. 


Iltapäivätoiminnan kaltainen vapaa-ajan toiminta voi kuulostaa tosi vähämerkitykselliseltä, mutta pienten koululaisten kohdalla siellä voidaan viettää lähes yhtä paljon aikaa viikossa kuin oppitunneilla, minkä takia sen laadulla on oikeasti merkitystä lasten hyvinvointiin. Osa lapsista kuormittuu voimakkaasti ja pitkäkestoisesti metelistä ja kiusaamisen ehkäisyn tulisi olla tavoitteellista myös iltapäivätoiminnan aikana. 


Ennen kaikkea iltapäivätoiminnan pitäisi olla myös aina jollain tapaa lasten hyvinvointia edistävää eikä pelkästään se paikka, missä lapset voivat odottaa vanhempien palaamista töistä, niin tärkeää kuin vanhempien työssäkäynnin tukeminen on. Parhaimmillaan iltapäivätoiminta onkin erinomainen paikka tukea lasten ystävyyssuhteiden, sosiaalisten suhteiden ja luokkien yhteisöllisyyden kehittymistä.


Ajattelen niin, että meidän pitäisi vielä nykyistä enemmän pystyä tekemään lapsille sellaisia ympäristöjä, jotka tukevat heidän hyvinvointiaan ja ennaltaehkäisevät ongelmia ja tämä koskee kaikkea tilasuunnittelusta henkilökunnan pysyvyyteen ja osaamistasoon ja yhtä lailla opetusta, varhaiskasvatusta kuin iltapäivätoimintaakin. 

 


tiistai 24. lokakuuta 2023

Valtuustopuheeni Tiina Elon kanssa tekemämme tilatehokkuutta käsittelevän valtuustokysymyksemme vastauksesta

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Olemme vuosien aikana kuulleet usein lauseen, ”ei säästetä opetuksesta, vaan tiloista”. Valtuustokysymyksemme vastauksesta kuitenkin ilmenee, että tämäkään ei ole yksinkertaista.

Tilat eivät todellakaan ole vain tiloja, vaan niillä voi olla suuri merkitys siinä, miten koululaiset pystyvät oppimaan. Luen tästä erinomaisesti laaditusta vastauksesta muutaman kohdan:

Tilatehokkuuden korostuminen hankkeissa on aiheuttanut sen, että osa opetustiloista on sijoittunut käytäväalueiden yhteyteen. Tällaisten tilojen käyttö varsinaisen opetusryhmän tilana ei käytännössä onnistu.

Pienempien tilojen sijoittaminen ryhmätyöskentelyalueina auloihin tai tilalevennyksiin on ollut trendinä koulusuunnittelussa. Jos avoimia tiloja ei voida sulkea niiden käytettävyys heikkenee.

Uusissa kouluissa vierailleet ovat luultavasti huomanneet näitä tilaratkaisuja ja monet ovat niistä muutoin jo kuulleet. Luokan läpi saatetaan kulkea, opetustilan seinä on lasia tai muuta aiemmasta poikkeavaa, tila voi olla jopa syvennys käytävällä. Kaikki nämä ratkaisut vaikuttavat siihen, miten oppilaat pystyvät tilassa keskittymään. Toisia oppilaita ratkaisut haittaavat enemmän kuin toisia. Pahimmillaan tilan käyttö opetustilana ei ylipäätänsä onnistu lainkaan, kuten toimiala itse kertoo. 

On onnetonta, jos huono tilasuunnittelu aiheuttaa sen, että oppilaiden tarkkaavuus häiriintyy, tulee keskittymishäiriöepäilyjä jne. Tästä on jo tiettävästi tietoa, että uudet tilaratkaisut ovat lisänneet tällaista diagnoosipohdintaa eli tässä ollaan itse asiassa hyvin ison asian äärellä. 

Meidän pitäisi ehdottomasti tehdä tiloja, jotka edistävät keskittymistä ja oppimista, eivätkä vaikeuta niitä. On aina surullista, jos ensin luodaan ympäristö, joka aiheuttaa ongelmia ja sitten tehdään niistä ongelmista yksilöpsykologisia eli ei nähdä, että ongelma on esimerkiksi aidosti häiritsevä melutaso, vaan asiasta tulee vain oppilaan itsensä ongelma. 

Myös tilojen ahtaus on tällainen asia. Osalle oppilaista hyvin ahtaat tilat tuottavat lisää haasteita tai sellaisia haasteita, joita ei väljemmissä aistiesteettömimmissä tiloissa tulisi.

Tilat tulisi ehdottomasti suunnitella pedagogisista lähtökohdista eli niin, että ne tukevat oppimista ja hyvinvointia, eivät haasta sitä.

Kysymyksemme muihin osiin liittyen haluan myös vielä sanoa, että riittävästä Y-tonttien määrästä on kerta kaikkiaan huolehdittava. Päiväkotien ja koulujen pysyminen lähipalveluina on asukkaille äärimmäisen tärkeää.

Kannatan Tiina Elon molempia toivomuksia.


tiistai 19. syyskuuta 2023

Valtuustopuheeni Matinkylän tallin tontista sekä kehitysohjelmien puolivälitarkastelusta

Valtuustopuheeni valtuustoaloitteesta luonnonhyvinvointipuistosta Matinkylän tallin tontille

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut

Allekirjoitin itsekin tämä valtuustoaloitteen, koska tässä mielestäni esitetään toiseksi paras ratkaisu Matinkylän tallin tontin käytölle tulevaisuudessa. Toivon suuresti, että tallin tontille saadaan pian jotain eläinpainotteista toimintaa, joka on mahdollisimman monen espoolaisen asukkaan saavutettavissa.

Toivon kuitenkin ensisijaisesti, että tallin tontille edelleen saataisiin nimenomaan talliyrittäjä. Olen ymmärtänyt, että yksi haaste tässä on tontin koko. Olisi tärkeää, että kaupunki voisi antaa sellaisen signaalin, että tontin kokoa on vielä kaavassa mahdollista kasvattaa, jotta tänne saataisiin sellainen yrittäjä, joka uskaltaa lähteä aloittamaan tontilla hevosurheilutoiminnan. Riittävän iso tontti auttaisi investoimaan toimintaan niin, että asiakkaita todennäköisimmin riittäisi ja toiminta olisi voitollista.

Olen itse viettänyt juuri tällä tallilla lähes koko 90-luvun. Talli on siitä onnellinen harrastus, että siitä ei välttämättä tarvitse maksaa mitään, koska ihmisiä tarvitaan pitämään hevosista huolta ja pelkkä tämä huolenpito voi olla lapsille ja nuorille hyvin palkitsevaa. Osalla lapsista ja nuorista voi olla varaa ostaa ratsastustunteja, osa saattaa lähinnä hoitaa hevosia, mutta kaikki viettävät yhdessä aikaa. Nuorelle ihmiselle tällainen yhteisö voi olla hyvin tärkeä.

Ruotsissa yhteiskunta tukee voimakkaasti ratsastusharrastusta. Suomessa on aivan toisin. Samaan aikaan kuitenkin pojille tyypillisempiä harrastuksia usein tuetaan kunnissa. Rakennetaan halleja, saatetaan ostaa jäävuoroja. Kaikessa liikunnan tukemisessa voisi yrittää pitää mielessä sitä, että jakautuuko tuki tasaisesti eri sukupuolille ja olisiko jotain, mitä kunta voisi tehdä harrastusten tasapuolisessa tukemisessa.

Ruotsissa on yleistä, että kunnat omistavat tallirakennukset ja seurat pyörittävät toimintaa. Nyt Espoossa minimi voisi olla, että pyritään tarjoamaan tontti, missä ratsastuskoulun pyörittäminen todennäköisemmin onnistuu. 

Toinen 11.9 valtuuston kokouksessa pitämäni puhe aiheena Hyvinvoiva Espoo -ohjelman puolivälitarkastelu

Hyvät puheenjohtaja ja valtuutetut,

Kannatan valtuutettu Järvisen toivomusesitystä näihin ohjelmaryhmiin liittyen. Meillä on nyt ollut useamman valtuustokauden ajan näitä ohjelmaryhmiä ja minusta niissä on usein toistunut isot tavoitteet, mutta myös vähäiset resurssit ja hajanaiset, yksittäiset toimenpiteet, jotka herättävät pohdinnan vaikuttavuuden tasosta. 

Toimin itse Hyvinvoiva Espoo -ohjelmaryhmässä. Meillä on erinomainen puheenjohtaja ja asiantuntevat virkamiehet ja olen kiitollinen tästä luottamustoimesta, mutta silti toivon, että nyt sote-uudistuksen jälkeen seuraavalla valtuustokaudella kaupungin hyte-työtä tehdään hyvinvoinnin jaoston, ei tällaisen ohjelmaryhmän kautta. Ja että meillä on hyvinvointipäällikön tai hyte-koordinaattorin virka, kuten monessa muussa kunnassa.

Hyvinvoiva Espoo -ryhmässä on toteutettu paljon erittäin hyviä toimenpiteitä. Itse olen erityisen tyytyväinen painotukseen lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisessä sekä ohjelman kyvyssä reagoida ajankohtaisiin haasteisiin. Samaan aikaan kuitenkin ohjelmaryhmän henkilöstöresurssit ja budjetti ovat sen verran pieniä, että joudutaan tekemään erilaisia rajauksia tekemisen sisältöihin ja eri ihmisryhmiin liittyen ja strategisen työn ja isojen kokonaisuuksien tekeminen on vaikeaa. Hyvinvointityötä tulisi kyetä tekemään laajalla skaalalla, eri ihmisryhmät huomioiden ja katse kauempana tulevaisuudessa.

Kuopion kaupungilla on Hyvinvoiva Kuopio 2030 -ohjelma. Jotain tällaista tulisi olla Espoossakin. Kaiken järjen mukaan myös soten hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen kunnan keskeisin tavoite pitäisi olla, että kaikki lapsista vanhuksiin ja siltä väliltä voivat mahdollisimman hyvin ja tätä tavoitetta täytyy edistää suunnitelmallisesti.

Puheenjohtaja Marttilan huomio joidenkin pilottihankkeiden ottamisesta pysyväksi toiminnaksi on myös tärkeä. Kaikkien ohjelmaryhmien osalta olennaista on tunnistaa ne toimintamuodot, joita ehdottomasti kannattaa jatkaa eli että ryhmissä kehitetyt hyödylliset mallit myös oikeasti jäävät käyttöön eivätkä irrallisiksi hankkeiksi.



maanantai 14. elokuuta 2023

Valtuustokysymys tilatehokkuudesta

Jätimme tämänpäiväisessä valtuuston kokouksessa valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Tiina Elon kanssa alla olevan valtuustokysymyksen

Valtuustokysymys uusien päiväkotien ja koulujen tilatehokkuudesta ja sen vaikutuksista tilojen käyttöön

Espoossa on viime vuosina laskettu investointi- ja tilakustannuksia kasvattamalla päiväkotien ja koulujen kokoa sekä vähentämällä neliöitä per käyttäjä tilatehokkuutta kasvattamalla. Lisäksi säästöjä on haettu luopumalla niin kutsutuista epätarkoituksenmukaisista tiloista, kuten pienistä päiväkodeista.

Tilatehokkuuden parantamista on tehty vahvasti taloudellisista lähtökohdista. Uusien koulujen käyttäjiltä on tullut palautetta siitä, että tilat eivät aina ole kaikilta osin toimivia ja riittävän kokoisia käyttötarkoitukseen ja käyttäjämääriin nähden. Uusissa kouluissa on esimerkiksi opetustiloja, joiden läpi kuljetaan, eikä tilaa ole riittävästi pienryhmäopetuksen eriyttämiseen. Myös ruokailutiloista on nipistetty niin, että ruokailuaikoja joudutaan lyhentämään ja porrastamaan kohtuuttomasti. 

Koulujen mitoittaminen nykytarpeeseen nähden mahdollisimman edulliseksi saattaa johtaa siihen, että tilat käyvät uusilla kasvavilla alueilla pian valmistumisensa jälkeen pieneksi. Tämä tulee pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi kuin tulevaan kasvuun varautuminen.

Päiväkotien osalta huolta herättää pienien yksiköiden lakkauttaminen ja siirtyminen yhä suurempiin yksiköihin. Suurten päiväkotien rakentaminen voi johtaa siihen, että päiväkotimatkat pitenevät kohtuuttomasti, mikä hankaloittaa perheiden arkea. Pahimmillaan perheisiin joudutaan hankkimaan auto päiväkotimatkoja varten. Lähtökohdan tulisi olla, että päiväkoti on lähipalvelu, joka on saavutettavissa kävellen. Päiväkotien osalta palautetta on tullut myös liian pienistä pihoista.

Kasvun ja oppimisen toimiala on kiinnittänyt kriittistä huomiota tilatehokkuusvaatimusten kiristämiseen. Esimerkiksi Espoon koulujen ja päiväkotien yhteistoiminnallisen vuokrahankkeen hankesuunnitelmasta annetussa lausunnossa toimiala painottaa, ettei uusista tehokkaammista tiloista ole riittävää seuranta- eikä tutkimustietoa. Tästä huolimatta uusien hankkeiden tavoitteeksi on asetettu 7-8 neliötä per oppilas.

Tilatehokkuuden kiristäminen ilman riittäviä vaikutusarvioita voi johtaa siihen, että säästöjen nimissä tuotetaan yhä enemmän tiloja, jotka eivät mahdollista toiminnallisten pedagogisten tavoitteiden toteutumista. Esimerkiksi opetustila käytävällä heikentää opetuksen laatua. Uusissa yhteistyöhankkeissa kumppaneilla on ollut suuri määrittelyoikeus tiloihin. Ilman käyttäjien tarpeiden huomioimista se voi johtaa siihen, että kustannuksia karsittaessa lopputuloksena on tilakokonaisuus, joka ei mahdollista opetuksen tarjoamista oppilaiden tarpeita vastaavasti.

On kaupungin kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista, että rakennamme tiloja kestämään aikaa ja myös tulevaisuuden tarpeisiin. Tilojen toiminnallisuus ei saa kärsiä liiallisen tilatehokkuuden nimissä. Tämän varmistamiseksi on tärkeää, että käyttäjien näkökulma on alusta alkaen vahvasti mukana tilojen suunnittelussa. 

Me allekirjoittaneet valtuutetut kysymme:


1. MIllaista palautetta käyttäjiltä on saatu uusista koulu- ja päiväkotikohteista? Onko palautetta kerätty käyttäjiltä systemaattisesti? Miten palaute on otettu huomioon?


2. Miten varmistetaan, että uusissa tehokkaammin suunnitelluissa tiloissa pystytään organisoimaan toimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla? Saadaanko niukemmin mitoitetuissa tiloissa riittävästi perusopetusryhmiä?  Pystytäänkö tiloja eriyttämään pienryhmäopetukseen tarpeiden mukaisesti? Onko rakennuksissa riittävästi jouston varaa?


3. Miten varmistetaan, että uusissa kumppaneiden kanssa toteutettavissa yhteistyömalleissa käyttäjän tarpeet ohjaavat suunnittelua riittävästi siten, että tiloissa pystytään toteuttamaan opetusta kasvun ja oppimisen toimialan edellyttämien pedagogisten suunnitelmien mukaisesti? 


4. Miten viime aikoina valmistuneet kohteet vastaavat tulevien vuosien tarpeeseen kaupungin kasvualueilla? 


5. Miten varmistetaan, että varhaiskasvatuksen palveluverkko säilyy sellaisena, että päiväkoti säilyy lähipalveluna myös tulevaisuudessa? 


6. Paljonko päiväkotien pihat ovat pienentyneet per lapsi? Onko tästä kerätty palautetta? Miten pihojen pieneneminen vaikuttaa lasten liikkumiseen?


14.8.2023


Tiina Elo Pinja Nieminen


maanantai 12. kesäkuuta 2023

Valtuustopuheeni S2-opetuksen resursseja käsittelevästä valtuustoaloitteesta

Hyvät valtuutetut, 

On erittäin tärkeää, että S2-opetusta on saatavissa riittävästi, mutta itse näen kyseisten oppilaiden osalta myös hyvin olennaisena seuraavat kolme asiaa: 1. Että valmistavaa opetusta resursoitaisiin nykyistä paremmin sekä sen pituuden että ryhmäkokojen suhteen eli kaikista heikoiten tai ei lainkaan suomea osaavien koulupolun alkua saataisiin vahvistettua. Kaksivuotinen valmistava opetus pienessä ryhmässä olisi myös OAJn mukaan oppilaiden etu. 2. Että pystyttäisiin nykyistä paremmin arvioimaan, keiden kannattaa ylipäätänsä osallistua S2 -opetukseen. Tällä hetkellä ongelmana on, että väestörekisterijärjestelmään ei voi lisätä useampaa äidinkieltä. Osalla monikielisistä oppilaistamme suomen kieli on niin vahva, että he eivät oikeasti tarvitsisi S2-opetusta ja se voi pikemminkin heikentää heidän jatko-opintomahdollisuuksiaan. Tutkitusti osa S2-oppilaista hallitsee suomen kielen paremmin kuin osa kantasuomalaisista oppilaista. 3. Että niiden oppilaiden, joista tässä keskustelussa on kyse, myös vanhempien suomen kielen taitoa ja työmarkkina-asemaa saataisiin parannettua niiden henkilöiden osalta, joilla tässä on nyt haastetta. Lapset, joiden vanhemmat eivät puhu kotimaisia kieliä tai englantia ja/tai joilla on toimeentulon kanssa haasteita, ovat kerta kaikkiaan huonommassa asemassa. Kyse on sekä käytännön oppimisedellytyksistä ja vanhempien kyvystä seurata lastensa koulunkäyntiä että myös perheen statuksesta ja koetun huono-osaisuuden vaikutuksista lasten identiteettiin ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen.

S2-opetuksen resurssit ovat kaiken kaikkiaan kuitenkin tärkeä asia ja osa isoa kokonaisuutta, jonka lopputulemana tulisi olla se, että mahdollisimman iso osa näistä oppilaista saa hyvät edellytykset jatko-opintoihin ja voi kaiken kaikkiaan hyvin. Samaan aikaan tulee muistaa kantasuomalaisten oppilaiden lukutaitoon panostaminen ja ylipäätänsä kaikkien oppilaiden ja heidän perheidensä välinen polarisaatio monessa asiassa.

(Kyseessä puheen runko eli teksti ja puhe eivät ole aivan yksi yhteen.)

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Valtuustopuheeni Espoon vuoden 2022 arviointikertomuksesta

Hyvät valtuutetut,

keskityn puheessani lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin.

tästä arviointikertomuksesta tosiaan ilmenee, että kaikesta kehittämistyöstä huolimatta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden toteuttamisessa on edelleen haasteita ja esimerkiksi nuorten lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoidolla ei ole selkeää vastuutahoa. Palveluketjut tulisi onnistua selkeyttämään.

Meidän tulisi pystyä tarjoamaan lievästi oireileville lapsille ja nuorille apua jo koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, mutta vaikeammin oireileville nuorille tulisi saada nykyistä vahvempaa tukea ja tehokkaampaa hoitoa ja tällöin esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tarjoama keskusteluapu saattaa näyttäytyä nykyisellään lähinnä kannattelevana, mutta nuoren tilanteessa ei ole todellista korjaantumista. Osa nuorista tarvitsee pitkäkestoista ja intensiivisempää keskusteluapua tai psykoterapiaa. Kaikkien akuutisti itsetuhoisten ihmisten tulisi myös halutessaan päästä osastohoitoon. Nykyisellään tämä ei toteudu.

Toimivien ja oikea-aikaisten mielenterveyspalveluiden ohella tarvitsemme mielenterveyttä edistäviä kasvuympäristöjä. Koulun ja varhaiskasvatuksen resursoinnilla, oppilashuollon yhteisöllisen työn mahdollistamisella, koulukiusaamisen ehkäisemisellä ja neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten oikealla tuella ehkäistään myös mielenterveysongelmia. Perheiden kokema köyhyys, syrjinnän ja rasismin kokemukset vaikuttavat myös.

Tässäkin arviointikertomuksessa ja sen liitteessä nousevat esille tyttöjen korostuneesti kokema uupumus, ahdistus ja erityisesti ammattikouluissa opiskelevien tyttöjen kokema yksinäisyys. Tämä ilmiö on ollut olemassa vuosikausia eli se ei suinkaan ole esimerkiksi sosiaalisen median aiheuttama. Yhteiskunnallista keskustelua siitä, mikä kaikki aiheuttaa tyttöjen voimakkaan ahdistuksen tulisi käydä. Miksi peruskoulun viimeisillä luokilla olevat ja toisella asteella opiskelevat tytöt kokevat merkittävästi poikia enemmän vaikeaa ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta opinnoissaan? Jollain tavalla tytöt kasvavat erilaiseen maailmaan kuin pojat. Se näkyy parempana koulumenestyksenä, mutta valitettavasti myös suurempana pahoinvointina.

Lopuksi totean vielä, että hyvinvointialueen valtuutettujen toivon jatkavan ponnisteluja oppilas- ja opiskeluhuollon psykologitilanteen korjaamiseksi. Tein tästä taannoin valtuustokysymyksen, jonka vastauksista ilmeni, että kaikki samat keinot työehtojen joustoista alkaen, mitä lääkäreiden osalta on käytetty, eivät olleet olleet käytössä. Jokaiselta haastavan rekrytoinnin ammattiryhmältä itseltään tulisi kysyä, mitä tulisi korjata ja sitten tältä pohjalta lähteä kehittämään työnkuvaa ja ehtoja rekrytoinnin edistämiseksi.

 

maanantai 24. lokakuuta 2022

Valtuustopuheeni valtuustokysymyksestä neuvolapalveluiden toiminnasta

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Tämä on tärkeä valtuustokysymys ja haluan nostaa muutamia kohtia vastauksesta.

Pidän erittäin tärkeänä neuvolapalveluiden työntekijöiden veto- ja pitovoiman parantamista. Nämä ovat niitä palveluja, joissa henkilöstön pysyvyys ja pitkät asiakassuhteet ovat erityisen tärkeitä. Mikäli neuvolan terveydenhoitaja vaihtuu jatkuvasti, käynnit saattavat olla lähinnä lapsen mittausta ja punnitusta ja sinänsä tärkeää kasvun ja kehityksen seurausta, mutta tutuksi tulevan terveydenhoitajan kanssa lapsi ja perhe voidaan kohdata kokonaisuutena ja vaikeiden tai intiimien asioiden puheeksiotto on perheen näkökulmasta aivan eri tavalla mahdollista.

Neuvolapalveluiden toimivuuden merkitys on ylipäätänsä aivan valtava. Tässä vaiheessa ennaltaehkäisyn, varhaisen tukemisen ja myös perheen voimauttamisen merkitys on suuri. Vastauksessa tuli hyvin esille myös perheen kannustamisen tärkeys. Neuvolasta voi saada sen kokemuksen, että meidän perheemme on hyvä ja me pärjäämme vanhempina ja osaamme ratkaista erilaisia tilanteita, jonka tärkeys voi pidemmällä aikavälillä olla iso. Parhaimmillaan neuvolan tuella perhe voi myös kyetä katkaisemaan ylisukupolvisia ongelmia ja vanhemmat tunnistamaan, mitä omasta lapsuudesta haluaa ottaa mukaan omaan kasvatuspalettiin ja mitä taas jättää taakse.

Mikäli haluamme tulevaisuudessa säästöjä raskaammista palveluista, meidän pitäisi resursoida hyvin näitä kevyempiä sote-palveluita ja saada vähintään kaikki tavoitellut käynnit toteutettua. Nyt osa lakisääteisistäkin määräaikaistarkastuksista on jäänyt tekemättä.

Käsitellessämme täällä taannoin valtuustokysymystäni psykologien rekrytoinnin haasteista tein hyväksytyn valtuustotoivomuksen, jossa pyydettiin keräämään psykologeilta itseltään näkemyksiä työhön sitouttavista tekijöistä. Harmikseni en ole edelleenkään kuullut, että tätä asiaa olisi toteutettu. En nyt tee tämän kysymyksen yhteydessä tästä syystä varsinaista toivomusta, mutta näin yleisellä tasolla toivon, että nimenomaan työntekijöitä itseään kuullaan pohdittaessa rekrytointiin ja työhön sitouttamiseen liittyviä tekijöitä. Toivoisin myös, että hyväksyttyjen valtuustotoivomusten toteuttamiseen kiinnitetään huomiota, koska ne ovat se keino, jolla me voimme valtuustotasolla ohjata päätöksentekoa.